Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



maanantai 15. heinäkuuta 2013

Maalaisromantiikkaa

Työnkuvani täällä pakkotyöleirillä on laajentunut kevyehköstä kitkemisestä vaativaan fyysiseen raadantaan. Olen joutunut risusavottaan, josta loppua ei tule ja hillunut liiterin takana suojahaalari päälläni työntäen silppuriin vaivaiskoivuja, käkkärämäntyjä ja joulukuusia. Havunneulasten sinkoillessa kutreihini ja silmiini olen haavellut edes pienestä tauosta riippukeinun viehkossa tuudituksessa, mutta siihen minulla ei ole vielä sisareni rautaisen kurinpidon vuoksi ollut mitään asiaa.

Olen joutunut kokemaan myös veretseisauttavan järkytyksen havaitessani kissani Sebastienin käytöksessä joitakin odottamattomia piirteitä. Huomasimme iloksemme hänen tutustuneen ihastuttavaan nuoreen kissaan aitan ylisillä. Ajattelin hänen seurustelunsa edesauttavan sopeutumistaan hiljaiseen maalaiselämään, jottei hän rupeaisi haikailemaan ennenaikaisesti suurkaupungin sykkeeseen niinkuin lapseni, jotka saivat jo tarpeekseen maaseudun rauhasta ja hitaista nettiyhteyksistä ja matkustivat sedälleen pääkaupunkiin. Seurasimme tyytyväisenä kissojen hyvinalkanutta tutustumista ja jätimme heidät rauhassa vaihtamaan ajatuksia maaseutupitäjän ja metropolin elämänmenojen erilaisuudesta. Istuimme mukavasti pirtissä, kun olin kuulevinani ääniä kuistilta. Kun avasin oven, olin lennähtää hämmästyksestä persiilleni. Kaikesta päätellen eunukkikissani yritti uutterasti siinä silmieni edessä astua uroskissaksi luulemaamme ystäväänsä, joka ei juurikaan pannut vastaan. Aivoni löivät tyhjää, koska en ollut varma miten minun tulisi suhtautua siihen, että kissani olisi mahdollisesti homoseksuaali. Lisaksi suunnittelin sanovani pari valittua sanaa hänet kastroinneelle eläinlääkärille kotipuoleen palattuani. Panin pikaisesti toimeen ainoan latinankielisen ilmaisun, jonka tunnen, "coitus interruptus", ja Sebastien päästi nolona hampaansa irti kisulin (joka lähemmissä tutkimuksissani osoittautui naaraaksi, jolla on kiima-aika) niskasta ja luikki häpeissään nurkkaan. Sisareni soitti välittömästi muutaman kilometrin päässä asuvalle naapurilleen, jonka uskoi olevan neitikissan omistaja ja pyysi pikaisesti hänet noutamaan heitukkansa pois, jollei haluaisi kaksikielista kissapentuetta. Nuhtelin vielä päätteksi Sebastienia, joka otti nöyränä vastaan luentoni irtosuhteiden vaaroista.

Viikonlopun ohjelmaamme kuului kylätapahtuma, joka mielestani oli tottumattomalle liian ekstreemiä koettavaa sekä Seinäjoen tangomarkkinat. Tämä on perinne, josta ei voi yhtään tinkiä. Oksasilppurikin keskeytetään siksi aikaa kun tälläämme itsemme kukkamekko päällä TV:n ääreen ja alamme arvostelemaan esiintyjia kovaan ääneen ja ammattitaidolla asianmukaisten aperitiivien ohella.

Voi näitä kesäpäiviä.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Ain' laulaen työtäs tee

Ennenkuin vajoan täysin maalaiselämän lumoihin ja unohdan kaikki sivistykseen oleellisesti liittyvät elementit kuten nettiriippuvuuden, pidän asiallisena raportoida loman alkamiseen liittyvistä jännittävistä yksityiskohdista.

Jännitys olikin todella huipussaan, kun huomasin terävä-älyisen mieheni avustuksella, että passini voimassaoloaika oli umpeutumassa verrattaen pian. Muistan tosin kevättalvella tehneeni kyseisen havainnon, mutta viime viikkojen hektiset tapahtumat kissojen lisaantymiseen pesukoneeni takana liittyen olivat sekoittaneet ajatukseni siinä maarin, ettei mieleeni tullut perehtyä uudelleen tähän matkustamisen kannalta suhteellisen merkittävään asiaan. Mikäli passini viimeinen voimassaolopäivä olisi ollut esimerkiksi vasta kuluvan kuun loppupuolella, vaivoin hankittu rusketukseni ei olisi kalvennut nanosekunnissa eikä sydämeni olisi pyrkinyt ulos rinnastani, kun huomasin passini umpeutuvan seuraavana päivänä. Kauhunkalmaiset kasvoni väänsivät aivan turhaan itkua, koska suurlähetystöstä kerrottiin, että seuraavana päivänä umpeen menevä passini kelpaisi vielä kotisuomeen palaavalle matkaajalle varsin hyvin. Voimassaoloaikaakin jäisi vielä jäljelle useita tunteja.

Lukuunottamatta ruotsalaista tullivirkailijaa, joka yritti pakottaa minua puhumaan ruotsia vetäessään vesiperän, koska en suostunut sanomaan ainoaa ruotsinkielistä lausetta, jonka muistan virkamiesajoiltani (Jag älskar dig), olin varsin tyytyvainen matkustamiseeni kaikkine yksityiskohtineen. Erityisen tyytyväinen olin siitä että Sebastienia ei päästetty tällä kertaa karkaamaan lentokentällä.

Kuten aiemmassa kijoituksessani vahvasti epäilinkin, sisareni oli jo varautunut vierailuuni hyppysissään pitkä työlista, jota hän heilutti minulle iloisesti saapuessamme juna-asemalle. Se sisälsi alkajaisiksi kasvimaan kitkemistä, koska hänesta on jostain syystä äärimmäisen huvittavaa opastaa minua maalla asumiseen liittyvista välttämättömistä detaljeista. Ensimmäisenä aamuna jouduin siis kitkemään, josta seurasi vakavia lihasvaurioita reisieni takaosiin, pysyvä polvivamma, psyykkisiä rasitteita sekä taydellinen manikyyrin tuhoutuminen. Kaiken lisäksi selkäni paloi karrelle.

Onneksi seuraavana päivänä satoi vettä ja sain edes hieman puhdistettua kynsieni alusia mustista sururaidoista. Kohdalleni lankesi leoipomisvuoro siitäkin huolimatta, etta selkäni oli edellisen päivän raadannasta aivan tohjona. Mutta kynsinauhani ainakin puhdistuivat pullataikinassa tehokkaasti.

Ollessamme ruokaostoksilla keskustelimme illan menyystä ja ehdotin sisarelleni, että keräisimme antimet hänen kasvimaaltaan, jonka olin edellisenä päivänä saanut uuteen kukoistukseen ja loihtisimme niistä herkullisen vokkiruoan. Taisin siinä huolimattomasti sanoa, että kesäkurpitsat kerätään tunkiolta saaden sisareni silmittömän raivon partaalle sekä kassaneidin hämilleen, kun hän joutui todistamaan ripitystä, jonka kohteeksi jouduin. Korvat kuumottaen lupasin pyhästi sisarelleni, etten enää ikinä häpäise häntä julkisesti näin alhaisella tavalla. Kotiläksykseni sain opetella ulkoa tunkion ja kompostin määritelmän. Kesäkurpitsaa ei siis kasvateta tunkiolla. Kestin rangaistukseni kuin mies, kun jouduin yötä myöden kirjoittamaan sata kertaa "Komposti on hallittu biologinen prosessi."

Kuten arvata saattaa jouduin tästä kömmähdyksestä johtuen seuraavana päivänä uudestaan kasvimaalle viimeistelytöihin. Olin jo selvittänyt pinaatit, punajuuret, pavut, herneet, porkkanat ja tomaatit. Jäljellä oli enää rivistö varsia, joita en heti tunnistanut enka totta puhuen vieläkään. Niiden välissä olevaa tiivistä tupasta riuhdoin raivokkaasti mullan pöllytessä, huidoin paarmoja, poltin lisää selkääni sekä täten hävitin siihen tarkoituksella jätetyt villimintut, mutta myös sievän rivin kukkia, joiden latinalaisen nimen olen jo unohtanut. Olen pyrkinyt pitämään sisareni loitolla niin kauan, että ne ehtisivät itää uudelleen, mikäli se on ylipäätään mahdollista.

Valistukseni aika jatkui iltamyöhällä Trivial Pursuit pelin aikana, koska supertehokas sisareni ei voi jättää hetkeäkään käyttämättä, jolloin hän kouluttaa minusta luontotieteilijää ja viherpeukaloa. Koska olin jo hyvän matkaa perehtynyt hänen minua varten varaamaansa kirjapinoon, mikä minun on loppukesästä tentittävä, pärjäsin pelissä niin hyvin, että sisareni kanssa verissäpäin käydyn kamppailun päätteeksi voitin koko pelin. Hänen tyttären ja tämän hippipoikaystävänsä jäivät nolona nuolemaan näppejään.

Tästä innostuneena rupesin vielä iltalukemisekseni selailemaan kirjapinoa, johon kuuluu mm. seuraavat opukset: WSOY: "Linnut värikuvina", Tammi: "Ötökät", "Otavan värikasvio" sekä Björn Dal'in "Perhoset luonnossa". Tottapuhuen minua on kiinnostanut eniten Anna Bergenströmin "Pieni piirakkakirja", mutta olen myös nauttinut em. lintukirjasta ja oppinutkin monia kiinnostavia asioita siivekkäista ystävistämme. Latinalaisten nimien kohdalla sattuu vielä joitakin ikäviä kömmähdyksiä ja minun täytyykin hioa vielä tietojani tähän liittyen. Esimerkiksi naakan latinankielinen nimi on "Corvus monedula" eikä "Coitus interruptus".