Viimeisesta kirjoituksestani saattaa erheellisesti saada sen kasityksen, etta nakokantani ranskalaisesta elamanmenosta on ankaran negatiivinen. Suosittelen tutustumaan myos aiempiin kirjoituksiini, joista kekselias lukija saattaa loytaa myos joitakin myonteisia ajatuksia vapaudesta, veljeydesta ja tasa-arvosta. Tanaan puolustan Ranskaa taas henkeen ja vereen enka vahiten siksi, etta Valimeri kimmeltaa kauniiisti auringossa ja siksi, etta naapuriasunnon vanha omistajarouva toi minulle kiitokseksi rasiallisen belgialaista suklaata. Kiitokseksi siita, etta kantelin hanelle loppukesasta omituisesta toiminnasta, jonka panin merkille puolenyon aikaan palatessani kotiin mieheni kanssa merenrantakavelylta. Avatessamme hissin oven, sielta paljastui pystyasennossa oleva clic-clac sohva. Kysyimme kohteliaasti sohvalta minne se on menossa, mutta se ei vastannut eika myoskaan suostunut siirtymaan. Kavelimme portaat kotiin. Havaitsimme etta naapurissamme on muutto kaynnissa. Myohemmin kavi ilmi, etta naapurimme todellakin muutti pois yon hiljaisuudessa kun vuokria oli rastissa neljan kuukauden ajalta vieden samalla mukanaan huomattavan osan omistajan kalustetun huoneiston irtaimistoa. Muunmuassa clic-clac sohvan. Luotin senverran Ranskan oikeusjarjestelmaan, etten eparoinyt laittaa nimeani paperiin, jossa todistin havaintoni naapurini hamarista muuttopuuhista. Paperia kaytettiin sitten oikeudessa todisteena vuokralaista vastaan. Minulle aktista ei ole koitunut suklaarasian lisaksi muita seuraamuksia. Vuokralainen tuomittiin oikeudessa, mutta kuten arvata saattoi, han ei saapunut sohvineen paikalle ja on edelleenkin kadoksissa.
Yksi hyva puoli Nizzassa on ylitse muiden: lankakaupat. Dubaissa oli harvinaista loytaa laadukkaita kasityolankoja. Taalla valikoima on ihan toista luokkaa. Olen mieltynyt Phildar-merkkiin (www.phildar.fr ), joka on hyva ja edullinen. La Droguerie (www.ladroguerie.fr) on taivaallinen liike, viimeisen paalle hieno ja innostava, suorastaan nahtavyys. Siella langat ostetaan myyjalta, joka vyyhdilta kerii sopivan maaran asiakkaan tarpeen mukaan. Laatu on huimaa ja hinta myos.
Viimeiset viisi vuotta olen tehnyt alituisen helteen vuoksi lahinna pienehkoja puuvillapohjaisia kasitoita, toppeja, laukkuja, huiveja, joitakin neuletakkeja ja liiveja. En osaa olla mitenkaan pain, jos minulla ei ole kasityo menossa, tai mieluummin kaksi. Yleensa tottapuhuen useampikin. Viimeisina Dubain vuosina innostuin uudelleen myos ompelusta. Lasten ollessa pienia ompelin todella paljon, ansaitsinkin silla valilla ihan mukavasti. Tein jopa pari iltapukuakin, jotka paatyivat Linnanjuhliin. Sita eivat tosin asiantuntemattomat selostajat maininneet. (Rehellisyyden nimissa: en ole mikaan suunnittelija, tein vain tyota kaskettya.) Ranskassa on ollut villaneuleillakin kayttoa itseasiassa enemman kuin koskaan Suomessa. Suomen talvet ovat siita hankalat, etta pelkalla neuleella ei koskaan ulkona tarkene ja kun tulee sisatiloihin, on neuleessa liian kuuma. En koskaan Suomessa talvella ollut kotona villapaita paalla. Tama on tietysti asumis- ja elamantapakysymys. Sisareni kotona vanhassa suuressa maatalossa, jota puilla lammitetaan, tietysti kaytetaan talvella villaneuleita sisallakin. Ja mina kaytan myos kesahelteella. Sisareni puistelee paataan niin etta hiki roiskuu, kun mina vedan heinakuussa polvipituisia villasukkia ja raappahousuja jalkaan. Ihmisten lammonsaatojarjestelmat ovat todellakin hyvin yksilollisia. Olen ollut aina viluinen, mutta viisi vuotta Dubaissa sekoitti lampotalouteni taysin. Nykyaan en kesta kylmaa ollenkaan. Suomen kesa on minulle nykyiseltaan ihan ekstreemia, vaikka joka kesa Suomessa varjottelenkin nelisen viikkoa.
Tana syksyna olen reipastunut ja laittanut facebook-sivuilleni jonkinlaisen kasityopaivakirjan, jossa esittelen tekosiani sita mukaa kun niita valmistuu. Sen tarkoitus ei ole pelkastaan se, etta saisin paljon kehuja, vaan myos se, etta itsekin nakisin, mihin aikaani olen haaskannut. Nyt kuvastossa on reilut parikymmenta tyota, suurin osa tullut loppukesan jalkeen valmiiksi. Valmiita toita on tietysti jarkyttava maara jo ennestaan, mutta en niita kelpuuta albumiin, kun ovat jo vanhoja. Lisaksi otin pestin suomiseuran puitteissa ja rupesin vetamaan Rivieran suomalaisten neulekerhoa. Ensimmaisessa kokoontumisessa viime viikolla oli lupaavasti kolme henkea. Meilla oli oikein hauskaa ja kasitoita tehtiin innolla. Otin taman haasteen mielellani vastaan, koska minulla on kasittamaton pakkomielle saada myos toiset tekemaan kasitoita. Jos joku lasnaollessani erehtyy lausumaan, ettei osaa tehda mitaan kasillaan vaikka haluaisi, joutuu han valittomasti henkisen ahdisteluni kohteeksi ja katuu katkerasti suunsa avaamista. Tama on suorastaan minulle missio: saada ihminen ymmartamaan mita kaikkea han menettaakaan, mikali ei koskaan yrita uudelleen, vaan antaa periksi ala-asteen kasityo-opettajan haukkumisesta seuranneelle masentumiselle ja itsetunnon taydelliselle murentumiselle kaikessa, mika liittyy kasilla tekemiseen. Minahan olen tasta elava esimerkki! Peruskoulun kasityonumeroni oli muistaakseni kuusi. Ja siinakin oli puolet liikaa. En saanut varmaan yhtaan tyota valmiiksi koko ala-asteella. Villasukka jai siihen ensimmaiseen kantapaahan. Jo kantapaata edeltava resori oli liikuttavan epamaarainen. Joskus myohemmin yritin omin pain saada aikaan lapasia, ja sainkin yhden, mutta siita tuli niin surrealistinen, etta toista ei kannattanut tehda, ei niita olisi kuitenkaan kehdannut pitaa. Muistelen, etta jostain kasitykseni ylittavasta syysta ranteen resori oli kaksi kertaa leveampi kuin itse lapanen. Sen lisaksi lapasen sisalta tyontyi ranteen paksuudelta mystisia langanpatkia. Mutta en antanut periksi. Jo parin vuoden paasta tein kirjoneuleita. Se on vain kuulkaa tahdosta kiinni.
Joka kesa Suomen lomalta kannan mukanani kilokaupalla lankoja, jotka kekseliaasti piilotan matkalaukkuun alimmaiseksi, ennen kuin mieheni ehtii huomata touhuni. Olemme joutuneet maksamaan erinaisia kertoja huomattavia summia matkatavaroiden ylipainosta. Mies ihmettelee aina, etta mista hemmetista se paino on kertynyt, kun eihan me ostettu paljon mitaan. Tassa vaiheessa otan kasvoilleni uskottavimman viattoman ilmeeni ja kohauttelen neuvottomana hartioitani. Kasityolehdet taytyy hankkia jokaisena kesana ja siita syntyykin aikamoinen nivaska, kun Novitan kevat-, kesa- ja useimmiten myos syyskatalooki lasketaan mukaan. Sama toistuu tietysti Moda-lehden kohdalla ja lisaksi viela Suuri Kasityon kesan kaksois- ja mahdollisesti myos elokuun numero, mikali se ehtii ilmestya ennen lahtopaivaamme. Arvatkaa monta kiloa pelkastaan tama pino tekee.
Talla hetkella on vaihteeksi kaikkien villahuivien, -sukkien ja hartianlammittimien jalkeen tyon alla kevainen raitaneule, kun totesin, etta puuvillaisia jamalankoja on saatava poistumaan tasta mokista keinolla milla hyvansa. Kun oransseja, keltaisia ja punaisia lankakeria riitti jo kissojenkin leikkia, paatin tehda hauskan auringonkukertavan paitulin, johon ostin vain yhden keran pistaasinvihreaa puuvillaa antamaan ripauksen raikkautta. Se etenee jo rinnan korkeudella ja samalla stressi nousee uhkaavasti. Tama on se pahin vaihe. Kun tyo on valmistumassa, taytyy olla jo uusi tiedossa. Ja nyt ei ole. Tein sellaisen emamunauksen, etta ennen tata raitapaitaa neuloin kaikki keskeneraiset tyot valmiiksi. Nyt pitaisi jo suunnitella kiihkeasti ainakin jo kahta seuraavaa ja mahdollisesti niita varten taydentaa lankavarastoja. Jotta elama jatkuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti