Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



maanantai 12. maaliskuuta 2012

Trendikas esitys

Jos koiranpaskan ei anna liiaksi hairita, parasta arjen ajanvietetta taalla Nizzassa on paamaaraton kuljeskelu. Auringonpaisteessa on ihanaa lahtea lontystelemaan kiireettomasti rantabulevardia pitkin katselemaan meren valkehtimista, joskus istahtaa rantakiville ja sulkea silmansa. Sitten taas lampsia rauhassa kaupunkiin pain. Matkalla on yleensa paljon nahtavaa. Vaikka olenkin taannoin arvostellut ankarasti koirien jatoksia, olen elainrakkaana ihmisena pohjimmiltani kuitenkin sita mielta, etta ongelma johtuu omistajista eika suinkaan naista suloisista elaimista. Hauskinta rannalla onkin juuri seurata koirien temmellysta. Voi sita iloa, mika koirista huokuu, kun ne saavat vapaana juosta hotkeltaa ja yrittaa epatoivoisesti noutaa meresta omistajan niille heittamia kivia. Pidan tosin kivien heittelya mereen koirille hieman kyseenalaisena touhuna ja aionkin ehdottaa kaupungille, etta se asentaisi taysin kayttamattomana sailyneiden koiranpaskapussi- automaattien sijaan uimarannoille puukapula-automaatteja, jotta koirien uittamiseen saataisiin myos eettisia piirteita.
Toinen kiinnostuksen kohteeni ovat paikalliset avantouimarit. Suomalaisista kolleegoistaan poiketen nama urheat kroolaajat kuitenkin tekevat muutaman vedon sijasta aikamoisen lenkin merenlahdella. Lukuunottamatta aivan kylmimpia paivia, jolloin lampomittarit kavaisivat melkein nollassa, he ovat havaintojeni  mukaan saannollisesti harrastaneet tata hyista kylpemista lapi talven. Minua sellainen toiminta hieman puistattaa enka suoraansanoen pida sita ihan tervejarkisena touhuna. Lahimmaisen rakkautta huokuen vahdinkin paivittain parvekkeeltani, etta naen uimareiden varmasti nousevan vedesta. Mikali nain ei tapahtuisi, voisin sitten avuliaasti parvekkeeltani huitoa pelastushelikopterille hukkumiskohdan ja nain kantaa korteni kekoon ruumiiden naaraamisessa.
Ensimmaiset ylaosattomat auringonpalvojat saapuivat rantahiekalle pari viikkoa sitten. Se oli hieman hammentavaa, kun itse olin sonnustautunut toppatakkiin. Heidan kylmaverinen toimintansa heratti ohikulkijoiden ansaitun huomion ja ihmetytti minuakin suuresti, vaikka ymmarran toki, etta on erittain tarkeaa saada juuri rintoihin vahan rusketusta ennen varsinaisen rantakauden avaamista.
Rannoille kokoontuu myos perheita picnicille, joiden edesottamuksissa ei ole mitaan kiinnostavaa seurattavaa, samoin on yksityishenkiloiden ottamien paivaunien ja kalastajien kanssa. Varsinkin viimeeksimainittu ammattikunta tuottaa kerta toisensa jalkeen karvaan pettymyksen. Ensin he riehuvat hiki paassa onginta-arsenaalinsa asennustoimissa noin tunnin ajan. Sen jalkeen he asettuvat aurinkotuoleihinsa odottamaan etta kala soisi ja vaipuvat sikeaan uneen juuri kun alkaa nykimaan. Fyysisesta kunnostaan huolehtivien kansalaisten naytosluonteisesti esittamia mielenkiintoisia liikesarjoja katsellessani suorastaan lamaannun syvan kunnioituksen vallassa. Nain kay myos afrikkalaisen golpelkuoron harjoituksia seuratessa.
Mita enemman lahestytaan kaupungin keskustaa, sita suuremmaksi kasvaa tormaysvaara. Japanilaisia turisteja heiluu nikoniensa kanssa niin tiuhaan, etta pujottelu alkaa kaymaan herkille hermoilleni. Kun siihen viela lisaa metrinmittaiset potkulautailijat kamikaze-lentajan killto silmissa katson yleensa parhaimmaksi puikkasta sisakorttelin ravintolakujalle turvaan. Siella on tosin yhta paljon ihmisia, mutta paljon rauhallisempi tempo ja  -  jaateloa. Myonnan jaaneeni armottomasti koukkuun italialaiseen minttusuklaajaateloon. Addiktion alkusysayksena toimi viime syksyinen kulinaariretkemme Italiaan. Loydan aina oivan tekosyyn, etta paasen ostamaan mahdollisimman usein tuota ainaista kaipuuni kohdetta. Tama ei ehka tee hyvaa taydellisen vartaloni linjoille, mutta toisaalta joudun ponnistelemaan melkoisesti  ennenkuin karsivallisyyteni palkitaan. Askeleeni kiihtyvat suorastaan puolijuoksuun jaatelon tuoksun voimistuessa ja siina kuluu samalla yllattava maara kaloreita! Saatuani tehtavan suoritetuksi kavelen totteron kanssa raukea ilme kasvoillani ja laahustelen kiireettomasti putiikin ikkunasta toiseen. Tassa kohtaa juuri tuleekin esiin jaatelototteron toinen verraton hyoty: sen kanssa ei voi menna putiikkiin sisalle, joten tama nautintomuoto osoittautuu ajan myota varsin taloudelliseksi.
Eiliseen herkkuhetkeen oli laillani Ranskaan muuttanut italialainen jaatelonmyyjani ystavallisesti lisannyt pyynnostani (”prego!”) mukaan myos palleroisen tummaasuklaata. Koska se oli ikavasti alimmaisena ja savyltaan hakellyttavan tummaa, jai minulle totteron nautittuani mieleeni hairitseva epailys, etta siita olisi mahdollisesti voinut jaada muutama ikavannakoinen ruskea viiru pilaamaan taidokasta makeuppiani. Epailyksen poispyyhkimiseksi paatin kipaista vikkelasti Galeries Lafayetten kosmetiikkaosastolla. Nopea peiliin vilkaisu osoitti, etta huoleni oli ollut naurettavan turha. Totesin kasvoni olevan aivan yhta virheettomat, kuin kotoa lahtiessa. Samalla kaytinkin tilaisuutta hyvakseni ja sipaisin huuliini tyrkylla olevaa huulikiiltoa kevaan uudessa oranssin savyssa, kohensin kampaustani, hymyilin kauniisti trendikkaalle peilikuvalleni samalla salaa tarkastaen, ettei etuhampaitteni valiin vain ollut jaanyt yhtaan vohvelia ja lahdin onnellisena ja tyytyvaisena itseeni taas ulos ihmisvilinaan. Auringon hyvaillessa hiuksiani ja kimaltavia huuliani annoin ihmisvirran vieda minua tyytyvaisen hymyni saattelemana eteenpain. Olin iloinen huomatessani herattavani positiivista huomiota olemuksellani ja  tervehdinkin kaikkia vastaantulijoita innokkaasti heidan vastatessaan minulle levealla hymylla. Kuulin toisinaan jopa naurunpyrskahdyksia. Noin puoli kaupunkia kuljettuani karmea totuus iski vasten kasvojani. Sattuessani vilkaisemaan alaspain totesin, etta noin puoli desia vaaleanvihreaa minttujaateloa oli sulaneena rinnuksillani. Sita korosti erityisesti ulsterini tumma pohjavari.
Kavin vain sukkelasti noutamassa tarvittavat lankakerat kaupasta ja luikin nolona bussipysakille kaulukset pystyssa siina toivossa ettei minua tunnistettaisi. Lupasin aurinkolasieni takaa itselleni silmat kyynelissa, etta tastedes nayttaydyn ulkona jaatelon kanssa vain ja ainoastaan kevaan muotivarissa mintunvihreassa.

4 kommenttia:

  1. Kirjoitat tosi taitavasti ja hauskasti.
    Olipa kerran Pariisi-blogin kautta tänne löysin ja tulen toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi! Olen tassa bloggaamisessa viela aikamoinen amatoori ja siksi ilahduttaa, jos joku naita lopinoitani lukee!

      Poista
  2. Hotelli varattu Pariisiin 24.-30.4. :)

    VastaaPoista