Viime viikkojen hullunmylly on kaikessa positiivisuudessaankin laittanut minussa liikkeelle mittavia prosessointikokonaisuuksia. Ne liittyvat paa-asiassa kaytannonjarjestelyihin ja konkreettisiin asioidenhoitamistoimenpiteisiin tai oikeastaan niiden viivastymiseen tai puutteellisuuteen, mutta sisaltavat myos lukuisia henkisen tason itsetutkiskelusessioita, joiden lopputulokset ovat jossain maarin suorastaan traumatisoineet herkkaa mieltani. Olen joutunut havaintojeni paatteeksi tekemaan useita epamiellyttavia johtopaatelmia tamanhetkisista suorituksistani, suunnitelmistani seka niiden suhteesta kaytettavissaolevaan kapasiteettiini. Jotta lukijani eivat ajattelisi virheellisesti meneillaanolevan paragraafin olevan vain joutavanpaivaista sanojenpyorittelya paremman sanoman puutteessa ja kirjoittajan samalla pateettisesti vain tuovan esille pinnallista syvallisyyttaan ja olematonta intelligeettiaan, haluan nyt kumota moiset epaluulot ja havainnollistaa kaytannon esimerkkien kautta tata syvallista prosessointiani seka esittaa konkreettisia paatelmia analyyseistani. Koska olen aina tinkimattoman looginen, yritan pitaa asioita hallussani vaikka hampaat irvessa ja tuotan aina helposti ymmarrettavaa informaatiota seka suullisesti etta kirjallisesti, muodostan nyt tarkeimmista tyostamistani asiakokonaisuuksista tutun tapani mukaisesti mielenkiintoisia kategorioita, joita voi siten helposti hyodyntaa viiteaineiston loytamisen seka vertailevan tutkimuksen merkeissa.
Olen nimennyt ensimmaisen kokonaisuuden otsikolla:
1. Kasvattajan rooli ja vastuunotto jalkikasvustani.
Haasteellinen missioni elamassa ei ole yleisten odotusten mukaisesti motivoida poikaani suorittamaan loppuun asti edes jotain koulua hyvaksytyin arvosanoin ja toistaiseksi lykkaamaan haaveilemaansa kansainvalisen huippumallin uraa, vaan kissojeni kasvattaminen vastuulliseksi kansalaisiksi. Olen mielestani suoriutunut tehtavastani tahan mennessa varsin kiitettavasti. Viime viikkojen tapahtumat ovat kuitenkin aiheuttaneet viisaan kasvattajan roolilleni pienia kolauksia. Uuteen taloon muuttaminen ei ole kissojeni mielesta sujunut ilman stressia ja olen siksi joutunut rakkaudellisen aidin tavoin antamaan heille erityishuomiota. Olen mm. tapani mukaan, kuten aina maanpinnalla asuessamme, avannut niille reilusti ulko-oven, jotta he voisivat rauhassa tutustua uuteen elinymparistoonsa ja varmistaa, ettei kulman takaa hyokkaa koiraa. Ikavaksi onnekseni naapurissa asuu perhe, joka avaa myos mielellaan ulko-ovensa raikkaan talvi-ilman sisalletulvimisen toivossa. On toki ymmarrettavaa, etta heidan toiveensa rajoittuu vain ilmanraikkauden sisalletulvimiseen ja heidan ensisijaisiin toiveisiinsa ei siis kuulu naapurin kissan sisallepyrkimista. Nain kuitenkin valitettavasti tapahduttua, naapurin tomera rouva otti ensitoikseen yhteytta isannointitoimistoon, jonne teki valituksen uusista, valinpitamattomista naapureista, jotka antavat kissojensa juoksennella mihin sattuu. Koska sain isannointitoimistolta pari rakentavaa puhelua asiaan liittyen ja koska paattelin siina vaiheessa naapurinrouvan syytosten perustuvan vaariin olettamuksiin ja varsinkin, koska pidan suorastaan ala-arvoisena kaytoksena menna soittelemaan isannoitsijalle, joka ei ole tehnyt asiassa mitaan vaaraa ja kun viela asianosainen on helposti tavoitettavissa seinan takana, suivaantuneena, mutta taitavasti sen naamioineena vastustamattoman hymyn taakse, painelin naapuriin selvittamaan pelkoni mukaan pian ilmiriidaksi muodostuvaa kissa-asiaa.
Jouduin heti kattelyssa lievaan alakynteen, koska paikalla ei ollut pelkastaan syytteen nostanut rouva, vaan hanen miehensa ynsea sisar, hapahko anoppinsa seka todistajana toiminut luihu kotiapulainen, joka vasta kaksi paivaa sitten on oli hymyillen vakuuttanut minulle ettei kissoistani ole ollut mitaan haittaa hanelta sita tiedusteltuani. Kaiken kruunasi tietysti 10 paivan ikainen poikavauva, joka oli asiassa jaavi. Arvasin heti, mihin kissakauhu perustui ja rupesin esittamaan epailyjani hairikkokissan alkuperasta. Puolustusasemaani ei juurikaan helpottanut se, etta Leopold oli vaaleansinisine kaulapantoineen silminnakijoiden mukaan havaittu jo kahdesti olohuoneen sohvalla tarkkailemassa keskittyneesti vieressaan makaavaa vauvaa. Toki tein parhaani, etta juurisynnyttanyt hormoonihumalassa oleva rouva ei olisi ollut liikaa huolissaan Leopoldin kiinnostuksesta vauvaa kohtaan. Vannoin, ettei se ollut ennen nahnyt niin kaunista vastasyntynytta ja oli siksi aidon kiinnostunut satkivista kasista ja jaloista, eika silla ollut aikomustakaan ruveta leikkimaan vauvan kanssa, vaan ensisijaisesti oli tullut onnittelemaan perhetta uuden tulokkaan johdosta. Yritin muutenkin esiintya valloittavan ihastuttavasti ja kattelin anopinkin varmuuden vuoksi kahteen kertaan, jotta jatkossa valttaisin odotettavissaolevista kissojen vartionnissa tapahtuvista lipsahduksista johtuvia jatkosodan aineksia.
Analysoinnin lopputuloksena joudun myontamaan, etten minakaan haluaisi naapurin koiran juoksevan avoimesta ovestani kotiini. Tosin, ajattelen myos, etta onko sita s****nan huushollia aivan pakko tuulettaa aamusta iltaan kaikki ovet selallaan?!??Jos hyttysia tulee sisalle, soitetaanko siitakin p***ele isannoitsijalle?!??
Muita kategorioita, joihin saatan myohemmin palata, jos muistan ja viitsin, ovat:
2.Saamattomuuteni huushollerskana muuton jaljilta (Eihan siita ole viela kuin vasta kuukausi.)
3.Huonon kunnon saavuttaminen vaikeassa iassa (Todistusaineisto perustuu benchmarking-vertailuun zumbatunnilla)
4. Yleinen jahmeys (Kevatvasymysta. Varmasti)
Myonnan etten ole taydellinen vaikka minulla sellainen kasitys itsestani joskus on ollutkin.
Olen nimennyt ensimmaisen kokonaisuuden otsikolla:
1. Kasvattajan rooli ja vastuunotto jalkikasvustani.
Haasteellinen missioni elamassa ei ole yleisten odotusten mukaisesti motivoida poikaani suorittamaan loppuun asti edes jotain koulua hyvaksytyin arvosanoin ja toistaiseksi lykkaamaan haaveilemaansa kansainvalisen huippumallin uraa, vaan kissojeni kasvattaminen vastuulliseksi kansalaisiksi. Olen mielestani suoriutunut tehtavastani tahan mennessa varsin kiitettavasti. Viime viikkojen tapahtumat ovat kuitenkin aiheuttaneet viisaan kasvattajan roolilleni pienia kolauksia. Uuteen taloon muuttaminen ei ole kissojeni mielesta sujunut ilman stressia ja olen siksi joutunut rakkaudellisen aidin tavoin antamaan heille erityishuomiota. Olen mm. tapani mukaan, kuten aina maanpinnalla asuessamme, avannut niille reilusti ulko-oven, jotta he voisivat rauhassa tutustua uuteen elinymparistoonsa ja varmistaa, ettei kulman takaa hyokkaa koiraa. Ikavaksi onnekseni naapurissa asuu perhe, joka avaa myos mielellaan ulko-ovensa raikkaan talvi-ilman sisalletulvimisen toivossa. On toki ymmarrettavaa, etta heidan toiveensa rajoittuu vain ilmanraikkauden sisalletulvimiseen ja heidan ensisijaisiin toiveisiinsa ei siis kuulu naapurin kissan sisallepyrkimista. Nain kuitenkin valitettavasti tapahduttua, naapurin tomera rouva otti ensitoikseen yhteytta isannointitoimistoon, jonne teki valituksen uusista, valinpitamattomista naapureista, jotka antavat kissojensa juoksennella mihin sattuu. Koska sain isannointitoimistolta pari rakentavaa puhelua asiaan liittyen ja koska paattelin siina vaiheessa naapurinrouvan syytosten perustuvan vaariin olettamuksiin ja varsinkin, koska pidan suorastaan ala-arvoisena kaytoksena menna soittelemaan isannoitsijalle, joka ei ole tehnyt asiassa mitaan vaaraa ja kun viela asianosainen on helposti tavoitettavissa seinan takana, suivaantuneena, mutta taitavasti sen naamioineena vastustamattoman hymyn taakse, painelin naapuriin selvittamaan pelkoni mukaan pian ilmiriidaksi muodostuvaa kissa-asiaa.
Jouduin heti kattelyssa lievaan alakynteen, koska paikalla ei ollut pelkastaan syytteen nostanut rouva, vaan hanen miehensa ynsea sisar, hapahko anoppinsa seka todistajana toiminut luihu kotiapulainen, joka vasta kaksi paivaa sitten on oli hymyillen vakuuttanut minulle ettei kissoistani ole ollut mitaan haittaa hanelta sita tiedusteltuani. Kaiken kruunasi tietysti 10 paivan ikainen poikavauva, joka oli asiassa jaavi. Arvasin heti, mihin kissakauhu perustui ja rupesin esittamaan epailyjani hairikkokissan alkuperasta. Puolustusasemaani ei juurikaan helpottanut se, etta Leopold oli vaaleansinisine kaulapantoineen silminnakijoiden mukaan havaittu jo kahdesti olohuoneen sohvalla tarkkailemassa keskittyneesti vieressaan makaavaa vauvaa. Toki tein parhaani, etta juurisynnyttanyt hormoonihumalassa oleva rouva ei olisi ollut liikaa huolissaan Leopoldin kiinnostuksesta vauvaa kohtaan. Vannoin, ettei se ollut ennen nahnyt niin kaunista vastasyntynytta ja oli siksi aidon kiinnostunut satkivista kasista ja jaloista, eika silla ollut aikomustakaan ruveta leikkimaan vauvan kanssa, vaan ensisijaisesti oli tullut onnittelemaan perhetta uuden tulokkaan johdosta. Yritin muutenkin esiintya valloittavan ihastuttavasti ja kattelin anopinkin varmuuden vuoksi kahteen kertaan, jotta jatkossa valttaisin odotettavissaolevista kissojen vartionnissa tapahtuvista lipsahduksista johtuvia jatkosodan aineksia.
Analysoinnin lopputuloksena joudun myontamaan, etten minakaan haluaisi naapurin koiran juoksevan avoimesta ovestani kotiini. Tosin, ajattelen myos, etta onko sita s****nan huushollia aivan pakko tuulettaa aamusta iltaan kaikki ovet selallaan?!??Jos hyttysia tulee sisalle, soitetaanko siitakin p***ele isannoitsijalle?!??
Muita kategorioita, joihin saatan myohemmin palata, jos muistan ja viitsin, ovat:
2.Saamattomuuteni huushollerskana muuton jaljilta (Eihan siita ole viela kuin vasta kuukausi.)
3.Huonon kunnon saavuttaminen vaikeassa iassa (Todistusaineisto perustuu benchmarking-vertailuun zumbatunnilla)
4. Yleinen jahmeys (Kevatvasymysta. Varmasti)
Myonnan etten ole taydellinen vaikka minulla sellainen kasitys itsestani joskus on ollutkin.
Ai kuinka hauskasti kirjoitat! Tuo kissajuttu ja naapurit on minullekin kuulopuheiden mukaan tuttu juttu, joten tiedän tilanteen, joka vaikuttaa kansainväliseltä yhteyden pitämämisjutulta. Että ihmiset voivatkin olla ilkeitä. Vieläpä naapurit, joiden kanssa olisi oltava hyvät välit joka suuntaan.
VastaaPoistaMinun tutun tapauksessa naapuri koiransa suojelevasti sylissään moitti tuttuni kissaa koiran kiusaamisesta. Että voi!
Mutta hyvän jutun sait siitä aikaiseksi! Hyvä on tuo metodisi kasvatusasioistakin. Siitäkin minulla on jonkin verran kokemuksia. Opetin poikaa sanomaan Kiitos! Ja kun hän sen oppi, sain silmilleni. Joka kerta, kun hän sanoo minulle Kiitos! Minun on muistettava sanoa Ole hyvä! Muuten seuraa tupenrapinat .
Kiitos tuestasi, Liisu!
PoistaKerro terveisia tuttavallesi kissanomistajalle, jota suuresti sympatiseeraan!
Lapsia on syyta olla kasvattamatta liian hyvin. Siita saa yleensa nenilleen...tai sitten taytyy olla esimerkillinen aina ja jokatilanteessa. Kokemukseni mukaan mahdotonta.