Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



maanantai 13. elokuuta 2012

`A table!


Ranskalaisten yliarvostettu maailmanmaine perustuu jostain kummallisesta syysta heidan ylistettyyn keittioonsa. Paikan paalla asuneena olen kuitenkin katsonut parhaaksi olla hyvin varovainen,  jotta saisin mahdollisimman rajoitetusti henkilokohtaisia kokemuksia omituisuuksista, jotka liittyvat  heidan kuuluisaan ruokakulttuuriinsa. Tyttareni kauhukokemusten kautta olen valitettavasti kuitenkin joutunut kosketuksiin heidan kummallisten tapojensa kanssa ja kiitan luojaani, ettei minun ole tarvinnut olla kyseisissa tilanteissa henkilokohtaisesti lasna. En olisi ikina pystynyt peittelemaan jarkytystani tai syvaa paheksuntaani. Koska haluan olla kohtelias ja tuottaa aina lahimmaisilleni vain iloa, olen paattanyt pysya kaukana ranskalaisten ruokapoydasta.
Olenkin jo aiemmin kuvaillut tarkeimpia takalaisen ruokailukulttuurin kasittamattomyyksia, kuten myrkkyjuustojen suurkulutusta ja yleista taipuvaisuutta alkoholismiin. Asia, johon en ole varsinaisesti viela puuttunut, ovat poytatavat. Korjaan siksi taman harmillisen puutteen valittomasti muuten niin monipuolisessa ruokakulttuurianalyysissani.
Ruokailuajat ovat pyhitetyt. Koko yhteiskunta pysahtyy iltapaivalla 13-15 valisena aikana, koska silloin Ranskassa on pakko syoda lounasta. Turistiraukkojenkin on noudatettava orjallisesti tata aikataulua, koska ravintoloista ei saa ruokaa klo 15 jalkeen ennen kuin illallisaikaan. Kotioloissakin pakonomaista syomisaikataulua noudatetaan hartaasti. Iltapaivakahveiltakaan ei saa myohastya, muuten ne on pakko jattaa valiin. Se nyt ei jarin suuri menetys ole, koska entisissa siirtomaissa tuotetun pahanmakuisen kahvin kanssa tarjoillaan yleensa kuivia kekseja, jotka eivat ole kelvanneet perheen lemmikkikoiralle.
Tyttareni on taas visiteerannut nain loma-aikana ahkerasti paikallisilla ystavillaan. Kasitykseni ranskalaisten omalaatuisista elintavoista on siksi entisestaan vahvistunut eika sita edes poikkeustapaukset voi enaa heikentaa. Kuluneen vuoden aikana olen tullut taysin vakuuttuneeksi siita, etta patonginpurijoiden keskeisin ja tavoiteltavin henkinen ominaisuus on itsensakorostaminen. Mutta tamankin jalon luonteenpiirteen on vaistyttava perinteisten ja arvokkaiden poytatapojen tielta, joihin kuuluu mm. kankaiset lautasliinat ja joitakin muita yhta turhanpaivaisia yksityiskohtia,  joihin suhtaudutaan edelleen kuolemanvakavuudella. Valaisen asiaa oivallisella ja tuoreella esimerkilla:
Tyttareni kylaili jalleen eraalla ystavallaan, jonka tapana on esiintya kotonaan rennossa oloasussa eli pelkissa alusvaatteissa. Siveana ja muutenkin kunnon ihmisena tyttareni ajattelee sen olevan vahintaankin hieman erikoista, mutta ranskalaisille moinen kaytos on aivan normaalia. Tama puolestaan johtuu siita, etta heilla on perustuslaissa maaratty oikeus tuntea itsensa vapaiksi ja toteuttaa itseaan tilanteessa kuin tilanteessa muista kansalaisista tippaakaan valittamatta. Vaikka edellamainittu kaytos vaikuttaisikin monen normaalin ihmisen, kuten tyttarestani, mielesta lahinna itsensapaljastelulta, ei tallaiseen esitykseen tule koskaan suhtautua negatiivisesti, koska kyseessa on pyha toimitus. Fransmanni voi aina halutessaan ilmaista itseaan vapaasti ja sita han toki tekeekin aina kun voi ja viela mahdollisimman huomiotaherattavasti. Lounasaikaa lahestyttaessa aiti kutsuu tytot syomaan ravitsevaa pasta-annosta, koska sen valmistamiseen ei kulu aikaa juuri ollenkaan ja sita jaa nain mahdollisimman paljon itsensatoteuttamiseen. Aiti ehdottaa pastan kyytipojaksi juustoja, koska kastikkeen tekemiseen tuhraantuisi liikaa aikaa ja silloin itsensatoteuttaminen jaisi puolestaan vahemmalle. Han resitoi kuuluvalla aanella tusinan verran outoja juustolajeja, joista tyttareni ei ole koskaan kuullutkaan ja han paattaa hadissaan valita ensimmaiseksi mainitun. Tama sattuu tietysti tyttoparkani huonoksi onneksi olemaan kaikkein navetanhajuisinta kutunjuustoa mita markkinoilta loytyy. Pyyhkiessaan sievasti kankaisella ruokaliinallaan hikea otsaltaan ja kyyneleita silmakulmistaan, jotka heruvat osin silkasta raivosta, mutta myos vakevien aromien ansiosta, joita syntyy, kun kammottavanhajuinen juusto sulaa kuumaan pastaan, varoen samalla keskittyneesti, ettei nenan niistamisesta aiheudu ikavia sivuaania, lapseni ryhtyy urheasti selka suorana maistelemaan epamaaraisen nakoista annostaan.
Tassa vaiheessa nayttavan entreen tekee peilin edessa itseaantoteuttamisrituaalipuuhissa ollut vartaloonsa rakastunut ystavansa pitsisissa lapikuultavissa aluspoksyissaan ja rintaliiveissaan ja tupsahtaa ruokapoytaan aidin silmankaan varahtamatta. Han latoo tottuneesti tyttarensa lautaselle kasan pastaa ja viela isomman kasan loyhkaavaa juustoa, joka puolestaan on variltaan kuvottavan vihreaa. Hyvinkasvatettu ja aina toiset huomioonottava neitokaiseni odottaa kiinnostuneena, koska aiti ilmaisee tyttarelleen syvan paheksuntansa hanen lounaspoytaan sopimatonta asuvalintaa kohtaan. Han avaakin jo lupaavasti suunsa, mutta vain sanoakseen:  ” Chloe, oletko niin ystavallinen ja otat kyynarpaasi pois poydalta, tai jaat ilman jalkiruokaa.”
Jalkiruoatta jattamisella uhkailu tuntuu muuten olevan taallapain tehokas kasvatuksen apuvaline. Kova-aanisesti itseaantoteuttavat ja julkisilla paikoilla ihmisia rienaavat vekarat hiljenevat tehokkaasti, kun viisas kasvattaja hoksaa muistuttaa heita siita, etta mikali remuaminen jatkuu tuohon malliin, homeisten juustojen jalkeen ei seuraisikaan suussasulavaa suklaamoussea.
Kuinkahan tata metodia voisi soveltaa Suomen olosuhteissa?

8 kommenttia:

  1. Olipa hauska kirjoitus, niin aidon "närkästynyt", että nauratti. On kiva kuulla kritiikkiä "ranskalaisten tavoista", joita aina kehutaan ja joiden "sivistyneisyyttä" pidetään melkein pyhänä asiana. :)

    Me ollaan asuttu Pariisissa kansainvälisessä taidetalossa Seinen varrella joitakin kuukausia, ja siitä käsin retkeilty ympäri kaupunkia kävellen. Se oli hauskaa aikaa. Mutta ranskalaisiin ei juuri saatu kontaktia, kun siellä ei paljon englantia puhuttu. Mitä minä joskus istuskelin puistossa jonkun kiltin näköisen Madamen vieressä ja treenasin vaatimatonta ranskankielen taitoani ja kuuntelin hänen ajatuksiaan jotka pyörivät arkisissa asioissa, joita oli helppo ymmärtää. Toinen kontaktin saaminen tapahtui läheisessä maitokaupassa, jossa joku pyylevä naisihminen kyseli ystävällisesti kuulumisia, mistä olen kotoisin yms.

    Ranskalaisten elokuvien kautta saa taas aina jonkinlaisen kuvan sikäläisistä tavoista, mutta fakta ja fiktio pyörivät niissä lomittain ja yhdessä, joten vähän epävarmaa on niiden pohjalta käsitystä todellisuudesta saada.

    Kiitos kirjoituksestasi, Tarja!

    VastaaPoista
  2. Pyhän juuston herjaaminen on rikos ;). Toinen yhtä pyhä on baquette ja kolmas viini. Kuinkas moni on ranskalaisessa ruokapöydässä saanut ulkolaista viiniä lasiinsa? Ranskalaisessa maaperässä, tynnyreissä, rypäleissä, maanviljelijöissä on jotain...jotain niin paljon ranskalaisempaa ja parempaa kuin muissa. Sen vielä ymmärtää, että ranskalaiset itse ajattelevat näin (raukkaparat ovat propagandalla aivopestyjä), mutta että Suomessakin opetetaan tapatietouden kursseilla, että ranskalaiset viinit ovat maailman parhaita ja sopivat parhaiten juhladinnerille. On tietty hyvä suosia kotimaista, mutta ei se tarkoita että kaikki muualta tuotu on peetä.

    Sivistyneiksi ihmisiksi ranskalaisilla on hyvin kapeat käsitykset muiden maiden kulttuurista ja tavoista. Kun heille kertoo, että Suomessa ja Pohjoismaissa yleensä syödään päivällistä melkein heti kun illalla kotiin päästään ja sitten myöhemmin illalla ehkä napataan voileipä iltapalaksi. Se on ranskalaisesta täysin käsittämätöntä. Heille on elinehto viettää neljä tuntia päivästä ruokapöydässä entrée, plat, salade, fromage, dessert mahaa täyttämässä. Ei ihme, ettei siinä perheen äidillä (Ranskassa enimmäkseen vain naiset kokkaavat, todistakaa toisin jos pystytte!) riitä aika muuhun. Toisaalta ranskalaiset kärsivät vähemmän mässäilyyn liittyvistä sairauksista, tai näin ainakin siihen asti, että mäkkärit saapuivat. Perusranskalaisella kun ei ole enää varaa oikeassa ravintolassa syödä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä minuakin ihmetyttää, että kun sitä ruokaa syödään useammassa erässä, mutta nyt suomilomalla huomasin vieläkin herkemmin, miten lihavia me suomalaiset olemme! Siellä uskotaan ruisleipään ja kaikki vaalea leipä on pahasta. Mutta ranskalaiset tuskin muuta syövät ja hoikkia ovat meihin verrattuna. Ehkä se tosiaan on sitten se kohtuus :) Ja tuo ravintola juttu on kyllä niin totta. Mielestäni suurin osa ravintoiloista on ylihinnoitellut itsensä tai ainakin minusta aika usein hinta/laatu suhde ei kyllä oikein kohtaa. Olen ihmetellyt, miten ranskalaisilla on rahaa käydä ulkona syömässä, me käymme ehkä max kerran viikossa koko perheellä, eikä aina sitäkään. Hauska postaus Tarja, kiitos!

      Poista
  3. Eihän ne ranskalaisten (n. 60 miljoonaa) tavat sen "hienompia" ole kuin muidenkaan maiden kansalaisten. Kaikkialta löytyy kaikenlaista. Mutta kukas sen kissan hännän nostaa jos ei kissa itse? Ja toisaalta, minkä päällä se kukko kiekuu?
    Tuttu lapsiperhe oli muuttanut Ranskaan ja lapset tietysti oppivat muutamia ranskan sanoja. Isänsä kysyi mitä se jatkuvasti hoettava "bardoo" lasten mielestä tarkoittaa? No "pois alta" tietysti oli vastaus. Voi olla kaupunkilegendaa, mutta pitää kyllä paikkansa. Kiukkuisemmin lausuttuna se onkin jotain "painu he_ _ tiin pyörimästä siitä mun jaloista", mitä myös kuulee varsin usein.
    Äskenhän oli Pariisin liikennelaitoksen (kai?) selvitys ranskalaisten epäkohteliaasta käytöksestä liikennevälineissä.
    Televisiossa oli tietoiskusarja naisten näkymättömyydestä miesten kyynerpääyhteiskunnassa. Onhan noita esimerkkejä tapojen puutteesta vaikka kuinka, mutta eiköhän täällä(kin) hengissä selvitä.
    ranskassa asuva

    VastaaPoista
  4. Olen iloinen, etta kirjoitukseni heratti ajatuksia! Kiitan teita kommenteistanne, jotka valottavat ranskalaisten elamantapaa hieman monipuolisemmin. Myonnan, etta kasitykseni, joita avokatisesti levittelen kaiken kansan luettavaksi, ovat joskus hieman yksipuolisia. Sallittakoon tama taiteellisen kokonaisvaikutelman saavuttamiseksi... tai jotain sinnepain. (ps. tykkaan monista ranskalaisista juustoista, mutta alkaa nyt tata kaikille kertoko!)

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat kutkuttavan hyvällä tavalla - mausteena vallaton ironia - palaan yhä uudestaan tämän postauksen äärelle, se tuo kuplivan narun huulilleni joka kerta! Jollain tapaa samaistun varmaan myös tilanteeseen jossa löytää itsensä ihmettelemässä toisen kulttuurin elämää ja tapoja, olen asustellut Tanskassa (kansa joka muistuttaa mielestäni Sormusten Herran Hobitteja :)
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle Tarja,
    "Chin Chin" :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina, onpa uskomaton sattuma löytää sinut täältä! terv. Tiina (Kovanen)

      Poista
  6. Tarja, sinulle on haastetta konsanaan Normandiassa.

    VastaaPoista