Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



torstai 18. huhtikuuta 2013

Luopumisen jalkimaininkeja

Olette ehka tottuneet nauramaan lukiessanne runojani. Toivon poikkeuksellisesti, etta kukaan ei naura seuraavalle runolleni. Sen sijaan sille saa nauraa vaikka aaneen, kun kerron, etta oli tata kirjoittaessani aivan tosissani. Lisaksi itkin vuolaasti.

Tama kerta jaakoon viimeiseksi, kun yritan kirjoittaa jotain vakavaa. Taiteellinen vaikutelma saattaa olla surkean heikko, mutta nyt on vaan viattomasti todettava, niinkuin entinen renki ennenaikaisesti ejakuloidessaan:" Se vaan tuli."

Uskokaa tai alkaa, mutta tama on aivan valttamatonta.



Lepopaikka

Tanaan on sydameni kipea
siina pienen kissan kokoinen aukko

Liian akkia lahti pois
Sen tuntu vielakin sylissa,
iholla
Yolla sen jo kuulin
ei viela tullut kaymaan

Mutta aavikolla kasvaa puu
juurissaan salaisuus
rakas kaaro valkoinen
paalla hiekkaa
ei merkkia muuta
Aiti vain sen tietaa

Tuoksu aavikon
Kukan teralehdet
jotka tuuli vie

Saa pieni rauhassa nukkua.
 

7 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaat kaipuusi, Tarja - etsin täällä nenäliinaa täällä - Kasapäin lämpimiä ajatuksia sinulle!
    Sanasi veivät minut niihin tunnelmiin kun sanoimme jäähyväisiä Aatulle (lemprä kultainennoutaja 3v. jonka leukemia heikensi ja vei).
    Talo tuntuu varmaan tyhjältä - kuulostelet varmaan tuttuja ääniä - suru iskee havahtuessaan että niitä ei enää koskaan tule kuulemaan ... vain muistoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri teen. Puhunkin Leolle joka paiva. Kuvittelen tosissani, etta se kuulee.
      Minun menetykseni on nakojaan saanut aikaan nostalgia-aallon lukijoissani. Monet ovat kommentoinneet samaan tyyliin. En haluaisi avata toisten haavoja, mutta minua nama kommentit toisaalta lohduttavat. On siis olemassa ihmisia, jotka tietavat milta tallainen joidenkin mielesta naurettavat mittasuhteet saava lemmikin menetys tuntuu.
      Kiitos!

      Poista
  2. Ei kyllä naurattanut, vaan itketti. Todella kaunis runo.

    VastaaPoista