Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



torstai 16. tammikuuta 2014

Korvia, tassuja, pulleita massuja

Joulun valmisteluun, uudenvuoden karkelointiin ja niiden suunnitteluun kulunut energiamaara yllatti minut taysin. Olenkin joutunut nyt totuttelemaan ajatukseen siita, etta joudun selviamaan tasta koettelemuksesta vuosittain. Ei riita, etta valmisteluihin kuuluu jarjetonta kokkaamista ja siivoamista, vaan siihen lisataan viela kodinsisustuksen uusiminen ja yleton voyhkaaminen kauppakeskuksissa lahjojen perassa. Jos saisi sitten edes vastapainoksi vahan levata. Mutta ei. Yot kuluvat silmat ymmyrkaisina uunia vahtiessa, jossa tirisee ensin kinkku ja sitten kalkkuna. Uuden vuoden viettoon liittyvat valmistelutoimenpiteet ovatkin sitten oma lukunsa. Jouluna sentaan tiedetaan missa se vietetaan. Kotona. Uudenvuodenaaton lokaation miettiminen saa aikaan harmaita hiuksia. Nimittain kun omistaa teini-ikaisia nuoria. Yksi on menossa itaan, toinen lanteen ja viime tipassa jonkun isa peruu koko hipat ja suunnitelma menee lyttyyn. Sitten mietitaan mita hemmettia nyt tehdaan. Lopputuloksena toinen menee johonkin helkkarin poreallasbileisiin ja toinen tulee kiltisti vanhempiensa kanssa aikuisten pippaloihin, joissa on kuulemma ihan tylsaa, ainakin siihen asti, kun aiti ottaa mikrofoonin kateensa ja alkaa leikkimaan rokkitahtea, niinkuin yleensa tapahtuu aina kun housebandi on paikalla ja soittokunnossa. Ilotulitusraketteja lahetellaan, tosin verkkaiseen tahtiin, kun myrskytuulen vuoksi yhden raketin sytyttamiseen kuluu keskinmaarin puoli tuntia. Pikkutunneille paastaessa raketit on kuitenkin onnellisesti raiskitty naapurin puutarhaan ja iloiset soittosessiot voivat jatkua aamun sarastukseen asti. Tama kaikki on tietysti vaativaa ja siita seuraa paha jetlag. Mutta kaikkein haastavinta on ollut kuitenkin joulukuusen koristeleminen. Viiden kissan kanssa.

Aattopaivana kannoimme kuusen sisaan ja otimme koristeet esiin. Mainittakoon tassa vaiheessa, etta kyseinen operaatio tapahtui serkkuni tarkkojen ohjeitten mukaan hanen kodissaan, jossa vietimme perheeni kanssa juhlapyhia talonmiehen ja kissanhoitajan yhdistetyssa ominaisuudessa talonvaen ollessa onnellisen tietamattomia piinastamme jossainpain kaukoitaa. Nostimme juhlallisesti kuusen pystyyn jalkaansa, jota olin etsinyt varastosta talon rouvan ohjeita noudattaen. Han nimittain opasti minua etsinnoissa whatsupin kautta, jotta helpottaisi tyotani kertoen avuliaasti, etta kuusenjalka on vihrea, metallinen, todennakoisesti lattialla ovesta katsoen oikealla eika ainakaan laatikossa. Tuntien uurastuksen jalkeen, johon liittyi koko varaston tyhjennys teraassille, tien raivaaminen remontista jaaneiden puutavaran ja maaliponttojen ohi takaseinalla olevalle kaapille, loytyi viimein jalka alahyllylta laatikosta, jossa luki "joulukuusen jalka".

Kissat herasivat siina vaiheessa ja kokoontuivat kiltisti kuusen ymparille seuraamaan toimistusta. Koska koko pesue, mukaanlukien Adolf, ovat viimeisinta vuosimallia, heilla ei ollut viela kertynyt kokemusta joulunviettoon liittyvasta rekvisiitasta ja olivat siksi hyvin innokkaita ottamaan selvaa, mista tassa touhussa oikein oli kysymys. Ensimmaiset neulaset irtosivat jo alkulammittelyssa, kun kaikki kissat nujusivat kuusen alla haistelemassa ja painiessa. Emme arvanneet, minkalainen spektaakkeli meita odotti, koska aloitimme koristelun ylaoksilta ja etenimme hartaasti alaspain. Kiiltavat pallot ja vipattavat olkikoristeet olivat kissojen mielesta vastustamattoman ihastuttavia ja ne alkoivatkin pian metsastamaan keikkuvia leluja, jotka he tulkitsivat olevan heita varten oksille ripoteltu ja kuusenkoristelun olevan kokonaisuudessaan vain kissoille tarkoitettu juhlapyha-aktiviteetti. Palloja ja muita koristeita oli melko hankalaa asetella ensisijaisesti esteettisin perustein ja totesimmekin pian, etta alaoksat oli syyta jattaa paljaaksi, jos halusimme kuusen ylipaataan pysyvan pystyssa. Lopuksi pyoritimme kuusen oksille hapsuista koristenauhaa, niinkuin tapana on, mika oli jalkeenpain ajatellen suuri virhe, koska kissat yrittivat kaariytya niihin salamannopeasti ja onnistuivatkin kiitettavasti. Kynttiloiden johtojen selvittaminen viiden riehuvan kissan kanssa oli varsin haasteellista, mutta lopulta saimme kuitenkin pyoritettya kynttilat kuusen oksille. Missio osoittautui hyvin vaaralliseksi touhuksi, kissojen jarsiessa johtoja heti kun silma valtti. Lisaksi kynttilat piti sijoittaa mahdollisimman lahelle runkoa, jotta kisujen hyokkaykset eivat olisi katkoneet oksia, joten tavoittelemassamme harmoonisessa lopputuloksessa oli hieman toivomisen varaa. Annoimme viimein periksi, huokasimme ja hoipuimme naantyneina kohti ruokapoytaa ja lanttulaatikkoa. Kun noin tunnin kuluttua menimme ihailemaan kattemme toita, juoksi vastaan ensimmainen mirri kultalameeseen kaariytyneena. Hanta seurasi kaksi muuta, jotka olivat yltapaalta havunneulasissa. Loput pelasivat keskittyneena jaakiekkoa koristepalloilla. Joulukuusi seisoi surkean nakoisena oksat katkeilleena ja naytti silta, kuin sen yli olisi ajanut taysperavaunullinen rekka-auto. Paatimme edes sammuttaa siita valot ennenkuin kissat saisivat aikaan oikosulun.

Jos ei oteta lukuun lievaa ylensyontia ja riekkumista, oli loppuvuoden juhlinta kotimaassa kaikesta huolimatta meille varsin odotettu ja mieluinen kokemus reilun kymmenen vuoden tauon jalkeen. Tarkeinta oli kuitenkin se, ettei viela silloin ollut kylmat paukkuvat pakkaset eivatka varsinkaan hanget korkeat nietokset.

Ja kissoista viela sen verran, etta niista ei nyt yleensa ole paljon vaivaa. Eivat ne ole pissanneet kenkiini kuin kaksi kertaa.