Myonnettakoon, etta joskus tulee luikauteltua lupauksia, joita ei pysty pitamaan ja tottapuhuen jo luvatessaan sita itsekin vahvasti epailee. Noin 2 kk sitten lupasin pyhasti itselleni, etta kauneushoitolan tytoille ilmestyvani heidan ilokseen viimeistaan 2 vkon paasta. Olen alhaisesti pettanyt heidat ja itseni. Nailla rapyloilla tulisi ehdottomasti pitaa kiinni lupauksistaan kayda mani-pedissa helkkarin saannollisesti. Nyt, kun sattuneesta syysta kapoiseen pikkukatoseeni oli taas ilmaantunut etuseteli, ajattelin jalleen hoidattaa katoseni ja jalkaseni inhimilliseen tilaan. Kyseinen hoitola sattui ikavasti sijaitsemaan kaupungin toisella laidalla ja raikas kevatsaa eli paikallisesti +30 astetta oli huomaamatta vaihtunut alkavaan kesahelteeseen eli +42 asteeseen ja se tarkoitti ankaraa hikoilua autossa ja ulkoillessa. Autoni on toki varusteltu ilmanjaahdyttajalla, mutta kaikin tavoin muuten niin moitteettomassa automobiilissani ilmastoinnin tehokkuudessa on toivomisen varaa. Tai ehka sekin on huollon tarpeessa.
Epamukavuuttakin uhmaten lahdin kuitenkin reippaasti kaasutellen hoitolaa kohti ja jatin pyykkivuoren ja muut valtavan inspiroivat kotityot odottamaan paluutani, jolloin minulla olisi 10 hyvaa syyta olla niita tekematta. Tai 20, jos varpaat lasketaan mukaan.
Sain kaksi mukavaa tytontylleroa hinkkaamaan sormiani ja varsinkin varpaitani. Tilanne ei onneksi ollut ihan niin paha kuin viime kerralla, koska tytot jaksoivat valilla hieman hymyillakin jyystamisen ja keskustelumme lomassa, keskustelumme, joka oli tottapuhuen melko vahvasti minun hallussani eika tytoille jaanyt itseasiassa kovin paljon mahdollisuuksia ehtia sanomaan yhtaan mitaan, niin liukkaasti puheeni sina aamuna luisti.
Kasittelyn jalkeen tytot huokasivat helpotuksesta ja mina jain ihmettelemaan kynsiani, joissa oli merkillinen variyhdistelma: varpaat olivat oranssiin vivahtavat kirkkaan punaiset, kun taas sormet aitelan roosat. Olin paatynyt tahan surrealistiseen kombinaatioon puhetulvani lomassa, koska puheripulin iskiessa karsin kykenemattomyydesta loogiseen ajatteluun. Uskon myos ankaralla helteella olleen osuutensa hetkelliseen aivojeni pehmenemiseen. Lohdutin itseani silla, etta varpaissa oleva jossain maarin klassinen savy tulisi kestamaan todennakoisesti kauemmin, kuin kylmettyneen porsaan varinen savy sormenkynsissani, jotka tulisivat saamaan asetoninhajuisen kasittelyn jo muutaman paivan paasta. Tahan vaikuttaisi kotona odottavan pyykkivuoren lisaksi couscousin valmistaminen, mika on 100 %:sti manuaalista puuhaa. Kokemus on osoittanut, etta minkaan valtakunnan manikyyri ei siina touhussa mukana kesta, vaikka yritankin yleensa manikyyrista kotiin palatessani kayttaa suojahansikkaita pidentaakseni huoliteltua vaikutelmaa. Poikkeuksetta poltan pareeni ensimmaisen tunnin jalkeen, riivin hiostavat ja kompelot hansikkaat pois, heitan ne roskiin ja huudan peraan hurjana.
Mentyani nain tapani mukaan asioiden edelle ja hopistyani tapahtumista, joita ei viela ollut tapahtunut ja vaikka olisikin, se ei ketaan kiinnosta, olin unohtaa seikkaperaisen selostamisen hoitolasta poistumiseen liittyvista tarkeista yksityiskohdista. Kavelin sormet ja varpaat harittaen varovasti varvastossuissani, jotka hoitajatytto oli taitavasti pujotellut jalkoihini, tiskin luo, jossa minun oli maara ojentaa kassaneidolle etuseteli ja sen lisaksi yksi vahapatoisen arvoinen oikea seteli. Laukkuni tonkiminen sielta jotain loytaakseen, mika on normaalitilassakin, mikali sellaista voidaan minulla ylipaataan koskaan havaita, aarettoman tyolasta ja hermoja raastavaa kasilaukkuni monimuotoisen sisallon takia, joka standardiolosuhteissa kasittaa ainakin lompakon, paitsi Nizzassa, jossa se oli yleensa sielta ehditty varastaa, meikkipussin, kasivoiteen, kannykan, muistikirjan, nenaliinojen seka runsaslukuisten kuittien, kauppalistojen seka pahvisten parfyyminaytelapyskoiden lisaksi myos aurinkolasit, mutta myos ainain yhden cd-levyn, mp3 soittimen, koska minulla ei vielakaan ole ipodia, ei nanoa, eika muutakaan mallia, keskeneraisen kasityon tai useimmiten kaksi, virkkuukoukkuja, pyoropuikot, noin kilon lankaa, sakset seka hiusharjan, oli tilanteessa, jossa minun oli keskityttava possunvaristen kynsieni, jotka eivat olleet viela taysin kuivuneet, pilaamista, aivan erityisen hankalaa. Tyonnettyani paani kassiin, totesin, etta etuseteli ei ollut siella. Mietin, etta tama tasta saatana viela puuttuikin, kun muistin parkkeeranneeni autoni ainakin 200 metrin paahan hoitolasta, ulkona olevan +42 astetta ja risat seka sinne johtavan tien hiekkainen seka saan tuulinen. Totesin paattavaisesti mielessani, etta etusetelini oli oltava autossa, koska olin suunnistanut sen takapuolella olevan kartan mukaan kyseiseen hoitolaan. Tunsin itseni melkein kriminaaliksi, kun jouduin ilmoittamaan maksuhetkella joutuvani pikaisesti piipahtamaan autollani. Tytot vakuuttelivat minulle, etta se ei haittaa ja he tuntuivat nielevan selitykseni kadonneesta etusetelista.
Lahdin siis vaappumaan autolle kuin pigviini, jolla on porsaanpunaiset sormenkynnet. Autolle paastyani totesin ainakin sen, etta olen hiesta marka, etta puhtaaksi puleeratut jalani olivat tomuiset, kuten myos oranssit varpaankynteni seka sen, etta etusetelia ei nakynyt missaan. Tassa vaiheessa analysoin rauhallisesti hetken tilannetta ja paadyin johtopaatokseen, jossa minulla oli kaksi ratkaisua: 1) marssia takaisin kiltisti ja maksaa mukisematta koko summa ilman huomattavaa alennusta (tama olisi ollut kaikkein vaihiten stressia aiheuttava vaihtoehto) tai 2) karata paikalta kiireesti, koska minulla oli autossa tarpeeksi bensaa ja hyva etumatka. Valitsin loogisesti vaihtoehdon 3 eli aloin etsimaan itsepaisesti etusetelia autosta, koska kaiken jarjen mukaan se olisi jossain sen uumenissa. Aikani kuikoiltuani havaitsin tutunnakoisen lapyskan syvalla etuistuinten valitilassa olevan systeemin valisessa valissa. Ongelmaksi muodostui nyt se, kuinka saisin tongittua arvokkaan setelin kapeasta valikosta pilaamatta tuoretta possumanikyyriani. Ahersin haasteen parissa aikamoisen tovin takapuoli valilla pystyssa penkkien valissa maatessani ja kiroillessani huonoa onneani myos siksi, ettei yhtaan avuliasta herrasmiesta sattunut tietenkaan juuri silla hetkella kulkemaan ohitseni. Tehtava olisi nimittain jo ajat sitten suoritettu, jos olisin paassyt kysymaan itkusilmassa ja aani varisten apua joltain gentlemannilta, koska tuskin on maailmassa niin paatunutta gentlemanninsielua, joka ei haluaisi pelastaa juuri manikyyrista tullutta blondia, joka on pudottanut etusetelinsa auton etuistuinten valiseen kapeaan valiin. Kokemusteni perusteella onneksi tiesin, etta miehiin ei voi luottaa ainakaan missaan kaytannon tyon loppuunsaattamiseen liittyvissa asioissa eika myoskaan siihen, etta he olisivat paikalla silloin kun heita kipeimmin tarvitaan, joten en ollut yllattynyt, kun tuli taas todistettua tamakin asia ja rupesin miettimaan entista kuumeisimmin ratkaisua edessani olevaan ongelmaan. Minulla ei ollut kaytossani esimerkiksi viivotinta eika edes sukkapuikkoja, joita yleensa kannan mukanani. Tamankertainen puikottomuuteni syy oli se, etta tiesin minulle olevan mahdotonta neuloa, kun istuisin manikyyrissa ja muu hoitolakayntiini kuluva aika menisi autolla ajamiseen ja vaikka Joroinen-Varkaus valisella osuudella onnistuisikin ajaa autoa ja neuloa sukkaa yhtaikaa, ei se Dubaissa onnistuisi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jai siis sen selvittaminen, kuinka eteen etupenkin voisi siirtaa. Raplasin tuolinsaatonappeja edestakaksin, kunnes sain istuimen siihen asentoon, etta takapenkkien jalkatilassa rahmallaan maaten setelin sai kuin saikin tongittua pois. Tyytyvaisena saavutukseeni oli sita suurempi, kun totesin, etta toimituksen aikana en tohrinyt yhtaan vastalakattuja kynsiani. Kiitin myos itseani siita, etten ollut pukeutunut lyhyehkoon hameeseen.
Etuseteli possusormissani iloisesti lepattaen viipotin takaisin klinikalle todistamaan etten ole maksuhairioinen. Taatusti jo syntynytta kasitysta mielenhairiosta pystyin tuskin enaa pelastamaan. Tyttojen yllattynyt ilme oli nakemisen arvoinen, kun saavuin. He olivat ilmeisesti juuri aikeissa soittaa poliisille tehdakseen ilmoitusta maksamatta haipyneesta asiakkaasta.
Taytynee ottaa pian uusiksi tama keikka. En kuitenkaan uskalla luvata mitaan.
Huom! Kuvan kynnet eivat liity mitenkaan tapaukseen.
Epamukavuuttakin uhmaten lahdin kuitenkin reippaasti kaasutellen hoitolaa kohti ja jatin pyykkivuoren ja muut valtavan inspiroivat kotityot odottamaan paluutani, jolloin minulla olisi 10 hyvaa syyta olla niita tekematta. Tai 20, jos varpaat lasketaan mukaan.
Sain kaksi mukavaa tytontylleroa hinkkaamaan sormiani ja varsinkin varpaitani. Tilanne ei onneksi ollut ihan niin paha kuin viime kerralla, koska tytot jaksoivat valilla hieman hymyillakin jyystamisen ja keskustelumme lomassa, keskustelumme, joka oli tottapuhuen melko vahvasti minun hallussani eika tytoille jaanyt itseasiassa kovin paljon mahdollisuuksia ehtia sanomaan yhtaan mitaan, niin liukkaasti puheeni sina aamuna luisti.
Kasittelyn jalkeen tytot huokasivat helpotuksesta ja mina jain ihmettelemaan kynsiani, joissa oli merkillinen variyhdistelma: varpaat olivat oranssiin vivahtavat kirkkaan punaiset, kun taas sormet aitelan roosat. Olin paatynyt tahan surrealistiseen kombinaatioon puhetulvani lomassa, koska puheripulin iskiessa karsin kykenemattomyydesta loogiseen ajatteluun. Uskon myos ankaralla helteella olleen osuutensa hetkelliseen aivojeni pehmenemiseen. Lohdutin itseani silla, etta varpaissa oleva jossain maarin klassinen savy tulisi kestamaan todennakoisesti kauemmin, kuin kylmettyneen porsaan varinen savy sormenkynsissani, jotka tulisivat saamaan asetoninhajuisen kasittelyn jo muutaman paivan paasta. Tahan vaikuttaisi kotona odottavan pyykkivuoren lisaksi couscousin valmistaminen, mika on 100 %:sti manuaalista puuhaa. Kokemus on osoittanut, etta minkaan valtakunnan manikyyri ei siina touhussa mukana kesta, vaikka yritankin yleensa manikyyrista kotiin palatessani kayttaa suojahansikkaita pidentaakseni huoliteltua vaikutelmaa. Poikkeuksetta poltan pareeni ensimmaisen tunnin jalkeen, riivin hiostavat ja kompelot hansikkaat pois, heitan ne roskiin ja huudan peraan hurjana.
Mentyani nain tapani mukaan asioiden edelle ja hopistyani tapahtumista, joita ei viela ollut tapahtunut ja vaikka olisikin, se ei ketaan kiinnosta, olin unohtaa seikkaperaisen selostamisen hoitolasta poistumiseen liittyvista tarkeista yksityiskohdista. Kavelin sormet ja varpaat harittaen varovasti varvastossuissani, jotka hoitajatytto oli taitavasti pujotellut jalkoihini, tiskin luo, jossa minun oli maara ojentaa kassaneidolle etuseteli ja sen lisaksi yksi vahapatoisen arvoinen oikea seteli. Laukkuni tonkiminen sielta jotain loytaakseen, mika on normaalitilassakin, mikali sellaista voidaan minulla ylipaataan koskaan havaita, aarettoman tyolasta ja hermoja raastavaa kasilaukkuni monimuotoisen sisallon takia, joka standardiolosuhteissa kasittaa ainakin lompakon, paitsi Nizzassa, jossa se oli yleensa sielta ehditty varastaa, meikkipussin, kasivoiteen, kannykan, muistikirjan, nenaliinojen seka runsaslukuisten kuittien, kauppalistojen seka pahvisten parfyyminaytelapyskoiden lisaksi myos aurinkolasit, mutta myos ainain yhden cd-levyn, mp3 soittimen, koska minulla ei vielakaan ole ipodia, ei nanoa, eika muutakaan mallia, keskeneraisen kasityon tai useimmiten kaksi, virkkuukoukkuja, pyoropuikot, noin kilon lankaa, sakset seka hiusharjan, oli tilanteessa, jossa minun oli keskityttava possunvaristen kynsieni, jotka eivat olleet viela taysin kuivuneet, pilaamista, aivan erityisen hankalaa. Tyonnettyani paani kassiin, totesin, etta etuseteli ei ollut siella. Mietin, etta tama tasta saatana viela puuttuikin, kun muistin parkkeeranneeni autoni ainakin 200 metrin paahan hoitolasta, ulkona olevan +42 astetta ja risat seka sinne johtavan tien hiekkainen seka saan tuulinen. Totesin paattavaisesti mielessani, etta etusetelini oli oltava autossa, koska olin suunnistanut sen takapuolella olevan kartan mukaan kyseiseen hoitolaan. Tunsin itseni melkein kriminaaliksi, kun jouduin ilmoittamaan maksuhetkella joutuvani pikaisesti piipahtamaan autollani. Tytot vakuuttelivat minulle, etta se ei haittaa ja he tuntuivat nielevan selitykseni kadonneesta etusetelista.
Lahdin siis vaappumaan autolle kuin pigviini, jolla on porsaanpunaiset sormenkynnet. Autolle paastyani totesin ainakin sen, etta olen hiesta marka, etta puhtaaksi puleeratut jalani olivat tomuiset, kuten myos oranssit varpaankynteni seka sen, etta etusetelia ei nakynyt missaan. Tassa vaiheessa analysoin rauhallisesti hetken tilannetta ja paadyin johtopaatokseen, jossa minulla oli kaksi ratkaisua: 1) marssia takaisin kiltisti ja maksaa mukisematta koko summa ilman huomattavaa alennusta (tama olisi ollut kaikkein vaihiten stressia aiheuttava vaihtoehto) tai 2) karata paikalta kiireesti, koska minulla oli autossa tarpeeksi bensaa ja hyva etumatka. Valitsin loogisesti vaihtoehdon 3 eli aloin etsimaan itsepaisesti etusetelia autosta, koska kaiken jarjen mukaan se olisi jossain sen uumenissa. Aikani kuikoiltuani havaitsin tutunnakoisen lapyskan syvalla etuistuinten valitilassa olevan systeemin valisessa valissa. Ongelmaksi muodostui nyt se, kuinka saisin tongittua arvokkaan setelin kapeasta valikosta pilaamatta tuoretta possumanikyyriani. Ahersin haasteen parissa aikamoisen tovin takapuoli valilla pystyssa penkkien valissa maatessani ja kiroillessani huonoa onneani myos siksi, ettei yhtaan avuliasta herrasmiesta sattunut tietenkaan juuri silla hetkella kulkemaan ohitseni. Tehtava olisi nimittain jo ajat sitten suoritettu, jos olisin paassyt kysymaan itkusilmassa ja aani varisten apua joltain gentlemannilta, koska tuskin on maailmassa niin paatunutta gentlemanninsielua, joka ei haluaisi pelastaa juuri manikyyrista tullutta blondia, joka on pudottanut etusetelinsa auton etuistuinten valiseen kapeaan valiin. Kokemusteni perusteella onneksi tiesin, etta miehiin ei voi luottaa ainakaan missaan kaytannon tyon loppuunsaattamiseen liittyvissa asioissa eika myoskaan siihen, etta he olisivat paikalla silloin kun heita kipeimmin tarvitaan, joten en ollut yllattynyt, kun tuli taas todistettua tamakin asia ja rupesin miettimaan entista kuumeisimmin ratkaisua edessani olevaan ongelmaan. Minulla ei ollut kaytossani esimerkiksi viivotinta eika edes sukkapuikkoja, joita yleensa kannan mukanani. Tamankertainen puikottomuuteni syy oli se, etta tiesin minulle olevan mahdotonta neuloa, kun istuisin manikyyrissa ja muu hoitolakayntiini kuluva aika menisi autolla ajamiseen ja vaikka Joroinen-Varkaus valisella osuudella onnistuisikin ajaa autoa ja neuloa sukkaa yhtaikaa, ei se Dubaissa onnistuisi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jai siis sen selvittaminen, kuinka eteen etupenkin voisi siirtaa. Raplasin tuolinsaatonappeja edestakaksin, kunnes sain istuimen siihen asentoon, etta takapenkkien jalkatilassa rahmallaan maaten setelin sai kuin saikin tongittua pois. Tyytyvaisena saavutukseeni oli sita suurempi, kun totesin, etta toimituksen aikana en tohrinyt yhtaan vastalakattuja kynsiani. Kiitin myos itseani siita, etten ollut pukeutunut lyhyehkoon hameeseen.
Etuseteli possusormissani iloisesti lepattaen viipotin takaisin klinikalle todistamaan etten ole maksuhairioinen. Taatusti jo syntynytta kasitysta mielenhairiosta pystyin tuskin enaa pelastamaan. Tyttojen yllattynyt ilme oli nakemisen arvoinen, kun saavuin. He olivat ilmeisesti juuri aikeissa soittaa poliisille tehdakseen ilmoitusta maksamatta haipyneesta asiakkaasta.
Taytynee ottaa pian uusiksi tama keikka. En kuitenkaan uskalla luvata mitaan.
