Jorinoita

(Kirjaan ja postaan jälleen muistiinpanojeni perusteella kirjoituksen, jonka aikamuoto paljastaa kyseessä olevan vuodatuksen olevan peräisin ennen pääsiäistä menomatkalta malttamattomana junan ravintolavaunussa aikaakuluttaessani. Ja taso on myos sen mukainen.)

Koska menin lyömään vetoa siitä, että pystyn kirjoittamaan muutaman liuskan kirjallisesti korkeatasoista ja älyllisesti stimuloivaa tekstiä ilman, että minulla on mitään sanottavaa, aion nyt todistaa - mikäli jollain voi ylipäätään olla tässä vaiheessa enää siitä mitään epäilystä- että pystyn höpisemään lämpimikseni, vaikka päässäni ei liiku muuta kuin hiljainen kevättuuli.

Totaalityhjyyden tunne on tosin pettävä, koska tosiasiassa päätäni on viime aikoina vaivannut vieden kaiken ajattelukapasiteettini laki, asetus ja soveltamisohje, joiden kanssa painiskelen unissanikin. Sanomattakin on selvää, ettei muuhun jää aikaa eikä varsinkaan voimia. Kun tähän lisätään vielä se, että poikaparkani on tullut täysi-ikäiseksi ja täten luvanvaraisesti ruvennut harrastamaan kyseenlaisia iltariekkumisia, onkin pääni halkeamaisillaan. Tapaus ajoittui irlantilaisen St. Patrick's Dayn tienoille ja poika saapuikin koulusta, ei tosin aivan suoraan, päässään korkea, vihreä päähine, jonka oli saanut lahjaksi irkkupubista. Ajattelin lainata tötsää kylminä aamuina kun minulla on nutturapäivä.

Olen viime aikoina yrittänyt ajaa itseäni sisään esimerkillisenä virkamiehenä. Tämä on verrattaen haastellista perusluonteeni huomioonottaen. Vaikeinta minulle on yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan, papereista huolehtiminen seka mahdollisimman pieni virhemarginaali. Koska syntymälahjoihini kuuluu luontiasetuna dokumenttien hukkaaminen, sählääminen ja kouhotus, kuluu suurin osa työpäivistäni etsimiseen, ihmettelyyn ja varmistamiseen.

Mietin aamiaisen lomassa kaikkea vaivaa, jota olen nähnyt, jotta saisin leipätyöni sujumaan niin, etta jaksaisin tehdä vapaa-aikanani jotain yleishyodyllistä, kuten ulkoiluttaa kissoja, neuloa ja leikkia rokkitähtea, Adolfin yrittäessä samalla metsästää kaurapuuroni seasta sievästi paloiteltuja banaaninviipaleita nopsalla pikkutassullaan ja totesin, kuinka onnellinen olenkaan lähtiessäni viettämään pääsiäisen pitkää viikonloppua viherpeukalosisarelleni, jonka työura on tullut virallisesti päätökseen hänen ansaittuaan eläkkeen vuosikymmeniä kestäneen raskaan, mutta palkitsevan työrupeaman jälkeen. Paikalla on myos sisarentytär, tällä kertaa ilman hippipoikaystäväänsä, joka jäi viljelemään chilejään (!?!) sekä Sebastien, joka on ollut sekä hampaidenhuoltotoimissa, että sisarentyttären hellässa huomassa. Kuten edellisessä kirjoituksessani jo taisinkin kertoa, on viikonlopun ohjelman toteuttamisessa  odotettavissa verrattaen mielenkiintoisia käänteita ja -niinkuin eräs lukijani arvelikin- seiskalehdelle runsaasti kiinnostavaa materiaalia.

Aion kaiken kyseenalaisen touhun lomassa uudistaa mieltäni ja ruumistani, vaikka pihatöitä ei viela päästkään, Luojan kiitos, tekemään. Päivät kuluvat kuitenkin kokemukseni mukaan metsässä rymytessä ja katiskoja viritellessä. Koska viikonlopuksi on luvassa lähes hellesäätä, aion yrittää saada kasvoilleni edes hiukkasen auringonsäteitten tuomaa kuulautta, ensinnakin siksi, että en ole tottunut kymmeneen vuoteen katsomaan itseäni peilistä näin valkoihoisena ja se aiheuttaa aamuisin kehossani vastenmieleisiä vilunväristyksiä ja toiseksi siksi, että joudun haaskaamaan kohtuuttomasti kallista aikaani peilin edessä lotratessani kasvoilleni tuubikaupalla meikkivoidetta, jota ilman näyttäisin syväjäädytetyltä kapakalalta. Tämän toimeenpiteen jälkeen sekä piirrettyäni silmät päähäni, uskallan kuitenkin mennä töihin. Talvessa onkin juuri tämä huono seikka muutamien muiden epäkohtien ohessa, mutta kun kesä tulee, jätän yleensä moiset turhamaisuudet, unohdan kammata hiukseni ja pelaan beachvolleytä antaumuksella.

Sitä hartaasti odottaen päätän tämän tyhjänpäiväisen raporttini tähän.

Ihana valo

Kesäaikaan siirtyminen on aiheuttanut entistä pahempaa kohmeloa nykyisessä olotilassani. Elämä tuntuu kertakaikkiaan olevan jatkuvan muutoksen kourissa kellojen siirtelyineen, siitä johtuvine unirytmin häiriintymisineen, porukoitten jatkuvaan ja arvaamattomaan liikehdintään ovesta sisään ja ulos sekä, kirsikkana kakussa, pääsiäiseen liittyvine suunnitelmineen.

Olen toki iloinen siitä, etta sisarentyttäreni ja hänen hippipoikaystavansa ravaavat meillä alvariinsa. Tämä helpottaa huomattavasti neitosen etujen valvontaa sekä yleistilanteen tarkkailua. Tilanne näyttää, kiitos ja ylistys, hieman lupaavammalta. Hippipoikaystävä on joutunut karsimaan omituista hamppuviljelmäänsä, jota hän sinnikkäästi kutsuu "chilinkasvatusharrastuksekseen". Reippaan tyttöystävänsä painostamana hän on myös joutunut tekemaan aivan rehellistä palkkatyötä. Pariskunta esiintyykin nyt tv:ssa harva se ilta mainostamassa grillimakkaraa.

Sisarentyttäreni vei Sebastienin mennessään hampaanpoistoon ja jälkihoitoon sekä samalla pienelle kevätbreikille, josta he sitten saapuvat sisarelleni maaseudun rauhaan, jonne minun on tarkoitus ilmaantua sopivasti ennen pääsiäistä ja silloin ilonpito voikin alkaa. Suunnittelimme jo toissaviikolla iloista yhteisoloamme, jota juhlistamme tietysti pääsiäisen, mutta erityisesti sisareni eläkkeellejäämisen vuoksi. Pidättelen sisälläni tähän littyvää, sisälläni kuplivaa salaista erityisiloani, koska oletan, että ensi kesäksi siskoni ehtii nyt tekemään kitkemisoperaation ennenkuin tulen kylään, jolloin voisin esimerkiksi ottaa aurinkoa. Päätin, että valitsemme teeman, jonka varaan suunnittelemme koko viikonlopun ohjelman. Käytyämme läpi puolisen tusinaa vaihtoehtoa, päädyimme mielestani kaikkein omaperäisimpaan: pääsiäiseen. Innostuin suunnittelemaan mitä erinomaisempia tapahtumia, jotka aion takuuvarmasti vaatia toteutettavaksi. Viikonlopun ohjelmakaartiin kuuluu ainakin munien etsintää, maalausta ja syömista, raeruohon kasvatusta (Sebastienin syötäväksi), luudalla ajelua sekä virpomista. Ajattelin, että maisteltuamme hieman sisareni ja hänen iloisen naapuriystävänsä yhdessä valmistamaa omenaviiniä, josta saa helposti juomakelpoista, kun sitä lantraa kivennäisvedellä, sonnustaudumme iloisiksi pikkunoidiksi ja viiletämme pannuinemme ja luutinemme  punaposkisina pitkin kylänraittia laulaen kovaäänisesti kommunistilauluja. Jos siitä ei muka heru muutamaan lanttia tai karamelleja niin ei voi muuta kuin ihmetellä!

Työn tuoksinnassa

Kuten kaikki varmaan arvaavatkin, uraputki on vienyt viimeisetkin voimani ja olen joutunut jättämään kirjoittamisen vähemmälle. Pyydän anteeksi, etten ole vastannut kommentteihin ja mielenkiintoisiin haasteisiin. Pahoitteluni kollektiivisesti. Nyt vain on niin. että tärkeät virkamiestehtävät ovat vieneet energiaani siiäa määrin, että töistä kotiuduttuani, syötyäni ja saunottuani horjun pyyhe päässä makuuhuoneeseen, rojahdan sänkyyni ja havahdun vasta aamuyösta, kun Sebastien kovaäänisesti ilmoittaa haluavansa aamiaista ja nousen sekä ruokkimaan kissat että irroittamaan pyyhkeen umpisolmussa olevasta hiuspehkoistani, jotta saisin itseni aamulla taas edustuskuntoon.

Virkamiehenä olossa on ainakin se hyvä puoli, että voi ottaa virkavapaata. Näin teinkin jo kerran ja vietin pidennettyä viikonloppua viherpeukalosisarellani. Tämä on siis se sama paikka, jossa joudun kesäisin raatamaan kasvimaalla kuin plantaasiorja, eikä lomanvietosta tule yhtään mitään. Nyt paikka näyttäytyi aivan toisessa valossa. Koska pihatöitä ei voinut tehda, lumitöita ei riittänyt kuin yhdeksi päiväksi, eikä sisareni viisaasti päästänyt minua riehumaan puuliiteriin kirveen kanssa, katselin lähinnä villasukat jalassa ja teekuppi kädessäni tuvanikkunasta lintujen (lajista en tosin ollut aivan satavarma, mutta epäilen niiden olleen joko pääskysiä tai kuoveja) ja oravien temmellystä. Lisäksi bongasin yhden elävän kärpäsen ikkunoiden välistä.

Viikonlopun rauhaan kuului tosin ankaraa käsitöidentekoa sekä syönnin ja juonnin lomassa maailmanparannusta pikkutunneille. Tätä aivotoiminnan nollausviikonloppua eivät häirinneet sen enempää Sotsin olympialaiset kuin Putouskilpailun semifinaalit, vaikka molempia olisi ollut tarjolla. Vaikka Selänne olisi pelannut hevospooloa, en olisi vaihtanut rauhaisaa oloani tv:n katseluun. Tosin jännitin hieman salaa Antskun pärjäämistä Putouskisoissa. Imatran Rosson taustatuen hyvin tuntien olin rauhaisan vakuuttunut, etta Antsku pärjää. Ja vaikkei olisi pärjännytkään, en ois romahtanu.

Eläkettä odotellessa

(Saanen nyt esitella 2 kk vanhan poytalaatikkokirjoitukseni, jonka aikamuotoa on muutettu jälkikäteen ymmärrettävään muotoon. Koska istun nykyaan tietokoneella työkseni, ei minulla ole minkäänlaista kiinnostusta tehdä samaa enää iltaisin. Silti kirjoittaminen jatkuu suhteellisen aktiivisena osana elämääni ja tarve kirjoittaa iskee juuri silloin, kun minulla a) ei ole läppäriä käsilläni, b) en viitsi sitä avata tai c) kaikki ovat jo varattuina, joten kirjallisia tuotoksiani, joita olen raapustellut mm. veroilmoitusten ja mainosten kääntöpuolelle, tursuaa kotimme jokaisessa lovessa, koska muistikirjani on jo ajat sitten tullut täyteen enkä ole saanut aikaan ostaa uutta. Aion saada nyt edes muutaman sellaisen tuotokseni julkaistavaksi talkootyyppisesti lyhyen ajan sisällä, joiden avulla lukijani voisivat pysyä kärryillä haasteellisista tapahtumista, joita olen elämässäni viime aikoina kohdannut.)

Olen vilpittömän pahoillani, etten ehdi julkaisemaan korkealaatuisia kirjoituksiani, vaikka aivoissani laukkaa villisti ajatuksia mitä merkillisimmistä ajatuskokonaisuuksista, joiden ylöskirjaaminen ja julkituominen saisi aikaan yleista hilpeyttä. On kuitenkin todettava realistisesti, etta viime aikojen tapahtumat, huonontunut näkökyky, kuntien pakkoyhteenliittämiskaavailut ja se, että Adolf hyokkää käteni kimppuun aina kirjoittaessani, ovat verottaneet kykyäni toimia esimerkillisesti lifestyle-bloggerina

Minua ovat syvästi järkyttaneet jotkut vastoinkaymiset koettaessani hampaat irvessä integroitua yhteiskuntaan verojamaksavaksi kansalaiseksi. Koin suurta pettymystä muun muassa siitä, kun minun työpanoksestani ei verissäpäin tapeltukaan työnantajien piirissä. Olin vaipua masennuksen syövereihin lähetettyäni noin 800 hakemusta ja päästyäni peräti yhteen haastatteluun. Lisäksi tehtyäni muuttoilmoituksen minuun otettiin yhteytta Lapin maitraatista. Ajattelinkin hetken joutuneeni uuden työllistämistoimenpiteen uhriksi johtuen vakavasta pitka-aikaistyöttömyyden riskistäni ja minut lähetettävän poronhoitoharjoittelijaksi jonnekin Kevon läntiseen erämaahan. Asiaa varovasti tiedusteltuani minulle selvitettiin Lapin maistraatin vain purkavan pääkaupunkiseudun muuttoilmoitusruuhkia. Huokasin helpotuksesta, koska Pohjois-Suomen pakkaslukemat eivat ole tällä hetkellä kovin houkuttelevia.

Vaikka poronhoito olisikin kiinnostava vaihtoehto virkamiehen ammatille, totean kuitenkin jälkimmäisen soveltuvan paremmin tunnolliselle, rehdille ja suoraselkäiselle luonteelleni. Niinpä aloitinkin lyhyellä varoitusajalla työurani valtion leivissä. Asia tuli ilmi niin äkisti, etta minulle jäi vain hyvin vähän aikaa koota itselleni sopiva garderoobi uutta uraani ajatellen.

Koska sukuni äidin puolelta haluaa aina tehdä elämästäni helvetillisen monimutkaista järjestelemällä turhanpäiväisiä pikkusyitä verukkeena käyttäen kaikenlaisia kokoontumisia, päätti serkkuni tietysti urani alkua edeltävänä viikonloppuna kutsua syntymäpäivilleen puoli Etelä-Suomea jonnekin Venäjän rajalle metsän keskelle pakkaslukemien hipoessa sietokykya. Jouduin varustautumaan kyseisiin bileisiin harjoittelemalla ulkoa koko 60-luvun iskelmälaulutuotannon hopeisesta kuusta penkkiin, puuhun ja puistotiehen, joten minulle ei jäänyt tietenkään tarpeeksi aikaa miettiä ulkonäköön liittyviä yksityiskohtia, joiden avulla olisin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen uudessa työyhteisössäni.

Elamanmuutos oli vaistamaton asia. se korostui erityisesti naontarkastuksessa, jossa pelkasin minun todettavan puolisokeaksi ja ajokorttini takavarikoitavan. Minun oli kuitenkin pakko tehda tama uhraus sillakin uhalla, etta nuoruuteni viimeisetkin rippeet lensivat taivaan tuuliin. Ryhdyin siis rillipaiseksi keski-ikaiseksi konttorirotaksi ja hylkasin viimeinkin reikafarkut ja Edward Cullen t-paidan.(Toisin aion kaivaa ne esiin hyllyn takaosasta heti festarikauden alkaessa. Tasta enemmin myohemmissa kirjoituksissa.) Taman teen pelkastaan siksi, etta voisin  kohdata kirkkain silmin tyotoverini ja asiakkaani, jotka tottaviekoon ansaitsevat tulevansa nahdyksi.