Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



lauantai 19. toukokuuta 2012

Haasteena vastaus

Olen joutunut yllattaen suuren huomion keskipisteeksi. Lukuisat blogikolleegani ovat osoittaneet kiinnostusta sielunelamaani kohtaan. Valtavan otettu olen erityisesti siita, etta kuuluisat intellektuellit lukevat blogiani. Sain tunnustuksen Riinalta, jonka journalistitaitoja jaksan ihailla yha uudestaan! Kiitos ja kumarrus! 



1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen



Laitan taman tunnustuksen eteenpain seuraaville bloggaajille, joilla on kasittaakseni alle 200 lukijaa ja joiden aikaansaannoksia syysta tai toisesta ihailen. 


Niinkuin tassa ei olisi kaikki! Sen lisaksi Marleena asetti seuraavat 11 kysymysta, joihin on mahdottoman vaikeita vastata. Yritan parhaani.

1. Missä haluaisit asua? Meren rannalla, kaupungissa, Lapissa, Hawajilla etc?
2. Mikä viikonpäivä on paras, mikä hankalin?
3. Mikä ärsyttää sinua?
4. Mitkä asiat ovat etusijalla elämässäsi?
5. Mikä piristää, jos alakulo meinaa saada vallan?
6. Mikä kouluaine on/oli sinusta kivoin?
7. Miksi halusit tulla pienenä? Toteutuiko unelmasi?
8. Pidätkö eläimistä? Onko sinulla lemmikkiä?
9. Mihin maahan haluaisit seuraavaksi matkustaa?
10. Mitkä ovat ihanteesi?
11. Mitä toivot lahjaksi

  1. Kysymys on minulle hakalampi kuin moni uskookaan. Meren laheisyys on tarkea elementti, vaikkei kuitenkaan ehdoton edellytys. Jarvikin kelpaa, sanoo Saimaan rannalla kasvanut. Kierreltyani asumisenkin merkeissa ympariinsa viime vuodet, olen tullut siihen tulokseen, ettei ylimaaraisia maita enaa tahan akseliin mahdu, joten vastaus loytyy kuviosta Ranska, Suomi, Arabiemiraatit. Kesalla taas muutan. Lopputulos ei valttamatta ole loppuian kestava.
  2. Minulla ei ole preferenssia viikonpaivien suhteen. Suhtautuminen riippuu aina siita, mita on odotettavissa alkavalta viikolta tai viikonlopulta. Joskus maanantai on ihan paras paiva. Sen tietaa oikeastaan jalkeenpain.
  3. Voi, liian moni asia arsyttaa. Oikeastaan se, etta arsyyntyy helposti, arsyttaa. Talla hetkella vakiarsytyksen aiheeni on se, etta lasten kanssa on vaikeaa saada aikaan normaalia kommunikaatiota, kun niilla on aina kannykan raplaaminen kaynnissa tai nappikuulokkeet korvissa. Monet hienot elamanohjeeni ovat menneet harakoille, kun niita ei kukaan kuule.
  4. Tahan voi vastata niin monella tasolla. Jos mietin arjen kulkua, vastaus on arkirutiinit. Ruoanlaitto muunmuassa. Arjen viihdykkeina toimii kasityot. Ne valtaavat mieleni aina ja antavat suunnattomasti iloa. Uusien toiden suunnittelu ja lankakerien rapeltaminen ovat osa paivaohjelmaani. Kissojen lellittely. Kesan tulon aiheuttama lomafiilistely, auringon lammon tuomat vapauden tunteet. Taustalla omien tarpeitteni aktiivinen tunnustelu, yritys pyrkia rehellisyyteen siina mita todella elamaltani haluan.
  5. Joskus lenkkeily merenrannalla. Toimii yleensa aina. Musiikin kuuntelu ja musajuttujen suunnittelu, antautuminen niiden vietavaksi. Alkuvuoden masennukseni voitti se, etta rupesin kirjoittamaan. Varsinkin runojen rustaaminen saa minut hihittelemaan yksikseni ja kaikki huolet unohtuu edes hetkeksi.  Vaikka se onkin vaan sellaista kikkailua, tuo se itselleni iloa elamaan ja lisabonuksena saan iloa siita, etta se kuulemma saa toisillekin hymyn huulille.
  6. Taideaineet.
  7. Halusin taiteilijaksi. Konserttipianistiksi ja taidemaalariksi. Minulta puuttui kunnianhimo. Siksi minusta ei tullut kumpaakaan. En tietysti suostu ajattelemaan, etta lahjojen puutteella olisi mitaan osuutta asiaan.
  8. Kysymys on liian laimea. No, pidan. Suorastaan palvon omia kissojani. En voisi kuvitella elamaani ilman niita. Minua kiehtoo ihmisen ja elaimen yhteys. Elaimen riippuvaisuus ihmisesta on samalla raskasta ja palkitsevaa. Haluan antautua sen tunteen vietavaksi, vaikka menetykset ovatkin hirvittavia kestaa.
  9. Olen saanut matkustelusta oikeastaan tarpeekseni. Koen olevani koko ajan matkalla. Juuri nyt haluaisin matkustaa kuitenkin Suomeen siskolle maalle. Sitten kun tunnen olevani kotiutunut jonnekin, haluaisin matkustaa  Vietnamiin ja Malesiaan ja tehda sieltakasin reissun vaikkapa Balille.
  10. Ihanteeni on vapaus.
  11. Hyvia kirjoja. Uusimmat suomalaiset kasityolehdet. Salmiakkia. Reissumiesta. Rannekellon. Lehtisahan. Vesivarit. Vihrean kuplavolkkarin.

Ennenkun ehdin edes reagoida, sain jo Aina ja Hiltalta toiset 11 kysymysta. Vastaan niihinkin tassa.

1. Rakkain harrastuksesi?
2. Minka asian tahtoisin toteutuvan vuoden sisalla?
3. Annatko periksi mielihaluillesi (ruoka, juoma, shoppailu jne...)?
4. Minkatyyppisesta iltalukemisesta pidat?
5. Oletko aamu-, ilta- vai yoihminen?
6. Mita sinulle tasa-arvo merkitsee?
7. Oletko pitkavihainen, mokottaja vai akkitulistuja?
8. Mika olet horoskooppimerkiltasi, myoskin kiinalaisessa?
9. Onko ruoanlaitto sinusta taidetta?
10. Montako "oikeaa" ystavaa mielestasi kerralla mahtuu olemaan?
11. Pidatko formuloista?

1. Musiikki. Kuunteleminen, mutta erityisesti itseaiheutettu.

2.Jos nyt en rupea rasittamaan teita kaikenlaisilla syvallisilla kotiseututuntemusten puutteilla, johon toivon saavani jonkun tolkun taman vuoden aikana, vastaan etta liikuntarutiinin renesanssin omassa elamassani.
3. Voi kylla! Olen loppujenlopuksi nautiskelija. Tama puoleni paasee esiin varsinkin       otollisessa seurassa. Shoppailua harrastan mieluummin yksin. Mutta verraten usein. Osaan myos harjoittaa itsehillintaa, jos siihen on hyva syy.
4. Esimerkkina hyvasta iltalukemisesta olkoon viimeeksi sellaisen nautittuani Paolo Coelhon Portobellon noita. Se oli mielenkiintoinen, helppoa luettavaa illalla, mukavasti rakennettu, persoonallinen teos, jossa kasiteltiin vakavaa aihetta. Nyt on menossa Janiksen vuosi. Ulkomailla on suomalaisen kirjallisuuden saanti vaikeaa. Vaikka pystynkin lukemaan parilla muullakin kielella, kuin suomella, en nauti siita niin paljon. Luen mita kasiini saan, ja aina nukkumaanmennessa, en oikeastaan koskaan paivalla.
5. Iltaihminen. Heraan kylla kohtalaisen reippaasti aamuisin, mutta en jaksa ruveta mittaviin projekteihin heti herattyani. Nautin aamukahvit pitkan kaavan mukaan aina kun on mahdollista. Iltaan mennessa rupean aktiivisemmaksi. Varsinkin, jos on ehtinyt nauttia paivaunet.
6. Puhuisin mieluummin vapaudesta ja veljeydesta. Jos ne toteutuvat, toteutuu myos tasa-arvo, joka kasitteena on vahan hankala mm. voimakkaan kulttuurisidonnaisuutensa vuoksi. En aina koe kaikkia tapetilla olevia aiheita tasa-arvokysymyksiksi.
7. En ainakaan akkitulistuja. Saatan mokottaa, mutten kauan.
8. Vesimies. Kiinalaisessa hevonen. En ole horoskooppiorientoitunut.
9. Minulle se on arjen rutiini, jonka yritan hoitaa mahdollisimman hyvin.  Laitan ruoan kauniisti esille ja varit ovat siina tarkeita. Kutsun myos ruokavieraita mielellani ja suunnittelen aterioita. En seuraa trendeja vaan pidan oman linjani. En hallitse mitaan erityista keittiota, enka tunne perinneruokia. Maustemaailmani on hyvin intialainen. Luovaa, muttei erityisen taiteellista.
10. En halua rajata, mutta kaytanto osoittaa, ettei kovin monta. Ystavat ovat ripoteltu vahan ympariinsa. On hyva, etta jokapaikassa odottaa jokunen hyva ystava.
11. Kavin pari paivaa sitten Monacossa, johon rakennettiin kovaa vauhtia katsomoita tulevaa kilpailua varten. Pidan kyseista lajia turhana ja ekologisesti alyttomana. En seuraa urheilua muutenkaan. Paitsi jos suomalaiset ovat mitalitaistoissa.
Minun pitaisi nyt keksia kysymyksia ja ohjeen mukaan laittaa ne eteenpain vastattavaksi 11:sta bloggajalle. Kaytannossa se tarkoittaisi siis 22:lle, koska harteillani on tuplahaaste. Ymmartanette, etta se on hieman hankalaa. Kysymysten asettelussa aion toimia alhaisella tavalla ja hyvaksikaytan Sirokkoa, joka oli laatinut aivan mainioita kysymyksia! Ehdotankin, etta lukijani kavaisevat Sirokon sivulla tarkastelemassa mielenkiintoisia kysymyksia, joista voi valita itselleen sopivimmat.  

12 kommenttia:

  1. Hei, täällä olen, Tarja! Vieläkin hengästyttää, juoksin niin kovaa ja onhan Ranskaan matkaa! :)

    Tutkiskelen nyt nähtävyyksiä täällä ensi hätään ja vastaan sitten kysymyksiin, jos pystyn.

    Kiitos tuosta tunnustuksesta! Olen vähän uuno näissä asioissa, mutta yritän parhaani. Otan tuon tunnuspalkinnon vastaan nöyrin mielin. Se on ensimmäinen laatuaan tässä muodossa.

    Kestää hetken, ennen kuin osaan orientoitua tähän uuteen "valtakuntaan". Mielelläni tänne tulin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienosta palkinnosta, se aina lämmittää mieltä :)
    Ja iso kiitos, kun vastasit kysymyksiini, vaikka olit saanut ne jo aiemmin. Kevät on kasvun aikaa, iloitaan lämmöstä ja uudesta kasvusta :-)

    VastaaPoista
  3. Heippa, Tarja!

    Kun luin nuo vastauksesi, tiedän oikeastaan sinusta jo paljon. Onneksi huomasin, että nuo kysymykset koskivat sinua, en olisi varmaan osannut niihin vastata.

    Kiertelinkin täällä blogissasi, ja totesin, että olet nähnyt paljon maailmaa ja että tuo runo edellisessä bloggauksessasi on kertakaikkiaan mainio!

    Terveisin
    Liisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisu! Tervetuloa joukkoon kirjavaan! Omat tekstisi ovat hakellyttavia. Oletkin saanut jo mukavasti lukijoita! Kirjallisesti lahjakkaat arvostavat varmasti osaamistasi, minakin, vaikken ihan mahdukaan em. ryhmaan.

      Poista
  4. Kiitos huomiosta, kiitän ja pokkaan, nakkaan koppaan, blogiini vien saman tien....
    Ei kun oikeasti pakko oli lukea kaikki vastaukset. Voi huima, mikä haastesuma :-o Hienosti selvisit.

    VastaaPoista
  5. Ai että tämänkin homman voi delegoida jos vaan sattuu olemaan tarpeeksi nopeaälyinen, hehhe. Juu tervetuloa vaan nappaamaan kysymys, voisit tulla vielä itsekin, 22 on aika vähän sinulle.
    Oikeastaan tekisi mieli tehdä yksi henk.koht. kysymys, kun hypit niin ahkeraan maasta toiseen, että kulkeeko ne lapsukaiset aina mukana ja miten on homma toiminut tarhasta/koulusta toiseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan en tieda voiko, mutta jos on tarpeeksi harski, niin tietysti voi. Olisi ehka ollut paikallaan kysya ensin lupa...En olisi itse keksinyt niin hyvia kysymyksia kuitenkaan. Palaan esittamaasi kysymykseen piakkoin.

      Poista
  6. Paljon kivoja kysmyksiä ja niin mukavaa tutustua sinuun paremmin !
    Tämä on ihana blogi ja runosi on tosiaan ihan valloittavia :)
    -ja tietenkin kissat!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun jatkoit haastetta! Ja kiitän kehaisusta, punastun vallan! :)

    VastaaPoista
  8. Kaikille yhteisesti: kiitos, etta jaksoitte lukea sepustukseni! Haluaisin oikeasti, etta tarttuisitte Sirokon kysymyksiin, vaikka vain yhteen. Niista saattaa kehkeytya milenkiintoisia tarinoita!

    VastaaPoista
  9. Tulitpa äkkiä paljon tutummaksi. Kiitos vastauksista!

    VastaaPoista