`A table!

Ranskalaisten yliarvostettu maailmanmaine perustuu jostain kummallisesta syysta heidan ylistettyyn keittioonsa. Paikan paalla asuneena olen kuitenkin katsonut parhaaksi olla hyvin varovainen,  jotta saisin mahdollisimman rajoitetusti henkilokohtaisia kokemuksia omituisuuksista, jotka liittyvat  heidan kuuluisaan ruokakulttuuriinsa. Tyttareni kauhukokemusten kautta olen valitettavasti kuitenkin joutunut kosketuksiin heidan kummallisten tapojensa kanssa ja kiitan luojaani, ettei minun ole tarvinnut olla kyseisissa tilanteissa henkilokohtaisesti lasna. En olisi ikina pystynyt peittelemaan jarkytystani tai syvaa paheksuntaani. Koska haluan olla kohtelias ja tuottaa aina lahimmaisilleni vain iloa, olen paattanyt pysya kaukana ranskalaisten ruokapoydasta.

Olenkin jo aiemmin kuvaillut tarkeimpia takalaisen ruokailukulttuurin kasittamattomyyksia, kuten myrkkyjuustojen suurkulutusta ja yleista taipuvaisuutta alkoholismiin. Asia, johon en ole varsinaisesti viela puuttunut, ovat poytatavat. Korjaan siksi taman harmillisen puutteen valittomasti muuten niin monipuolisessa ruokakulttuurianalyysissani.

Ruokailuajat ovat pyhitetyt. Koko yhteiskunta pysahtyy iltapaivalla 13-15 valisena aikana, koska silloin Ranskassa on pakko syoda lounasta. Turistiraukkojenkin on noudatettava orjallisesti tata aikataulua, koska ravintoloista ei saa ruokaa klo 15 jalkeen ennen kuin illallisaikaan. Kotioloissakin pakonomaista syomisaikataulua noudatetaan hartaasti. Iltapaivakahveiltakaan ei saa myohastya, muuten ne on pakko jattaa valiin. Se nyt ei jarin suuri menetys ole, koska entisissa siirtomaissa tuotetun pahanmakuisen kahvin kanssa tarjoillaan yleensa kuivia kekseja, jotka eivat ole kelvanneet perheen lemmikkikoiralle.

Tyttareni on taas visiteerannut nain loma-aikana ahkerasti paikallisilla ystavillaan. Kasitykseni ranskalaisten omalaatuisista elintavoista on siksi entisestaan vahvistunut eika sita edes poikkeustapaukset voi enaa heikentaa. Kuluneen vuoden aikana olen tullut taysin vakuuttuneeksi siita, etta patonginpurijoiden keskeisin ja tavoiteltavin henkinen ominaisuus on itsensakorostaminen. Mutta tamankin jalon luonteenpiirteen on vaistyttava perinteisten ja arvokkaiden poytatapojen tielta, joihin kuuluu mm. kankaiset lautasliinat ja joitakin muita yhta turhanpaivaisia yksityiskohtia,  joihin suhtaudutaan edelleen kuolemanvakavuudella. Valaisen asiaa oivallisella ja tuoreella esimerkilla:

Tyttareni kylaili jalleen eraalla ystavallaan, jonka tapana on esiintya kotonaan rennossa oloasussa eli pelkissa alusvaatteissa. Siveana ja muutenkin kunnon ihmisena tyttareni ajattelee sen olevan vahintaankin hieman erikoista, mutta ranskalaisille moinen kaytos on aivan normaalia. Tama puolestaan johtuu siita, etta heilla on perustuslaissa maaratty oikeus tuntea itsensa vapaiksi ja toteuttaa itseaan tilanteessa kuin tilanteessa muista kansalaisista tippaakaan valittamatta. Vaikka edellamainittu kaytos vaikuttaisikin monen normaalin ihmisen, kuten tyttarestani, mielesta lahinna itsensapaljastelulta, ei tallaiseen esitykseen tule koskaan suhtautua negatiivisesti, koska kyseessa on pyha toimitus. Fransmanni voi aina halutessaan ilmaista itseaan vapaasti ja sita han toki tekeekin aina kun voi ja viela mahdollisimman huomiotaherattavasti. Lounasaikaa lahestyttaessa aiti kutsuu tytot syomaan ravitsevaa pasta-annosta, koska sen valmistamiseen ei kulu aikaa juuri ollenkaan ja sita jaa nain mahdollisimman paljon itsensatoteuttamiseen. Aiti ehdottaa pastan kyytipojaksi juustoja, koska kastikkeen tekemiseen tuhraantuisi liikaa aikaa ja silloin itsensatoteuttaminen jaisi puolestaan vahemmalle. Han resitoi kuuluvalla aanella tusinan verran outoja juustolajeja, joista tyttareni ei ole koskaan kuullutkaan ja han paattaa hadissaan valita ensimmaiseksi mainitun. Tama sattuu tietysti tyttoparkani huonoksi onneksi olemaan kaikkein navetanhajuisinta kutunjuustoa mita markkinoilta loytyy. Pyyhkiessaan sievasti kankaisella ruokaliinallaan hikea otsaltaan ja kyyneleita silmakulmistaan, jotka heruvat osin silkasta raivosta, mutta myos vakevien aromien ansiosta, joita syntyy, kun kammottavanhajuinen juusto sulaa kuumaan pastaan, varoen samalla keskittyneesti, ettei nenan niistamisesta aiheudu ikavia sivuaania, lapseni ryhtyy urheasti selka suorana maistelemaan epamaaraisen nakoista annostaan.

Tassa vaiheessa nayttavan entreen tekee peilin edessa itseaantoteuttamisrituaalipuuhissa ollut vartaloonsa rakastunut ystavansa pitsisissa lapikuultavissa aluspoksyissaan ja rintaliiveissaan ja tupsahtaa ruokapoytaan aidin silmankaan varahtamatta. Han latoo tottuneesti tyttarensa lautaselle kasan pastaa ja viela isomman kasan loyhkaavaa juustoa, joka puolestaan on variltaan kuvottavan vihreaa. Hyvinkasvatettu ja aina toiset huomioonottava neitokaiseni odottaa kiinnostuneena, koska aiti ilmaisee tyttarelleen syvan paheksuntansa hanen lounaspoytaan sopimatonta asuvalintaa kohtaan. Han avaakin jo lupaavasti suunsa, mutta vain sanoakseen:  ” Chloe, oletko niin ystavallinen ja otat kyynarpaasi pois poydalta, tai jaat ilman jalkiruokaa.”

Jalkiruoatta jattamisella uhkailu tuntuu muuten olevan taallapain tehokas kasvatuksen apuvaline. Kova-aanisesti itseaantoteuttavat ja julkisilla paikoilla ihmisia rienaavat vekarat hiljenevat tehokkaasti, kun viisas kasvattaja hoksaa muistuttaa heita siita, etta mikali remuaminen jatkuu tuohon malliin, homeisten juustojen jalkeen ei seuraisikaan suussasulavaa suklaamoussea.

Kuinkahan tata metodia voisi soveltaa Suomen olosuhteissa?