Ryynien kimpussa

Olen saanut aiemmin senverran kannustavaa kritiikkia kulinaristisista kertomuksistani, etta paatin palata taman elintarkean aiheen pariin. Koska kaikkia kiinnostaa ilman muuta perheeni ruokailutottumukset, paatan kuvailla taman paivan ateriointiamme. Tai oikeammin piinaavia hetkia, jotka sita edelsivat.

Paivan ohjelma oli couscous. Taman pohjoisafrikkalaisen kansallisaterian valmistamaan oppiminen on ollut avioliittomme onnistumisen peruskivi ja kuuliaisena pikkuvaimona opettelin siis taman tyoteliaan ruokalajin valmistamisen jo avioliittomme alkumetreilla taatakseni nain omalta osaltani onnellisen, rakkaudentayteisen ja elamankestavan avioliittomme onnistumisen. Kyseessa on helvetilliset esivalmistelut vaativa kulinaarinautinto, jota ilman algerialainen ei voi kovin pitkaan elaa. Han masentuu ja naivettyy, mikali ei saa saannollisin valiajoin nauttia tasta hengelliseen happeningiin verrattavasta ateriointitapahtumasta. Mikaan muu ravinto ei veda hanen mielestaan vertoja couscousille. Sita syodaan hartaasti ja paljon. Paalle juodaan mieluummin piimaa voimakkaiden aaniefektien kera. Paikalle kutsutaan yleensa muutama ystava ja sukulainen. Alun kolmattakymmenetta ihmista.

Kerron lyhyesti, mita tarkeita yksityiskohtia kyseisen ruoan valmistamisessa tulee ottaa huomioon:
Couscous-ryyneja liotetaan ensin lyhyesti, jonka jalkeen ne kypsennetaan siihen tarkoitetussa hoyrylavikkokeittimessa. Protokollan mukaan se kaadetaan valilla suurelle vadille ja hierotaan kasin irtonaisiksi, jotta lopputulos olisi ilmava eika taynna klontteja. Kasittely toistetaan 2-3 kertaa, riippuen ryyneista. Valilla sekaan laitetaan suolaa ja myos voita antamaan makua.

Pata, jota tarjotaan couscousin kanssa voi olla valmistettu kanasta, jolloin se on variltaan vaaleaa,  tai lihasta, mieluusti lampaasta mutta kylla harkakin kelpaa, jolloin pataan lisataan yleensa tomaattia. Tanaan kaytin vasikkaa. Sekaan heitellaan kypsymisjarjestyksessa esim. perunaa, kesakurpitsaa, porkkanaa, lanttua, kurpitsaa tai naurista seka ehdottomasti kik-herneita. Lisaksi ruoka maustetaan. Jokaisella maalla ja alueella on omat autenttiset valmistustapansa. Tunisiassa couscousia valmistetaan kaalin kera ja se on usein hyvin tulista. Joissakin paikoissa kuulemma couscousia syodaan kalan kanssa, mutta se on mielestani aivan liian eksoottista. Se tapa, mita mina harrastan, on varsin seesteinen ja harmooninen, kuten emantakin.

Taman paivan urakkani alkoi lupaavasti. Olin jo valmiiksi feminiinisista syista johtuen helvetin huonolla tuulella. Couscous on aika tanakkaa tavaraa niin valmistamisen kuin syomisenkin puolesta ja on siksi sopivinta valmistettavaa ja nautittavaa mm. talvipakkasella. Koska nyt lampotila tietysti sattui olemaan vahan yli 40 astetta (niin etta alkaa kuulkaa siella Suomessa yhtaan valittako!) ja kuumuus tunki sisaan ikkunankarmeista, keittiossa oli jo siis valmiiksi kotoisan lampoista ja muuttui yha lampimammaksi, kun hella posotti taysilla tuntikausia.

Muutama varoituksen sana: couscousia valmistettaessa on hyva ymmartaa, etta mitaan muuta ohjelmaa ei kannata sille paivalle varata. Tuntikausien seisominen puolikumarassa asennossa irroitellessa miljoonia ryyneja yksitellen toisistaan saa aikaan ankaria selkakipuja, joita ei edes kokonaisen torkkupeiton virkkaus saa aikaan ja niita taytyykin koko loppuilta parannella uima-altaassa. Lisaksi hikoilu on niin voimakasta, etta ihmisten ilmoille ei voi menna ennenkuin on ottanut vaahtokylvyn. Sessio aiheuttaa yleensa muitakin haavereita, mm. liukastumisia, hermoromahduksia ja palovammoja. Kadet palavat useista kohdista muumuassa painekattilan kyljessa kiireissaan hosuessaan, couscous-kattilan ottimissa, jota kuumenevat tulisiksi vaikka niiden ei pitaisi seka couscousin erotteluvaiheessa, kun ajattelemattomasti tyontaa katensa tulikuumaan ryynikasaan. Sen lisaksi kadet palavat viela kertaalleen kraanan alla, josta tulee liian helposti tulikuumaa vetta. Veitsen kanssa hosuessaan tulee yleensa silvottua joitakin paallimmaisia orvaskesikerroksia omista eturaajoistaan.

Keitin sahlatessani taas lihat hieman ylikypsiksi ja jouduin ottamaan ne erilleen padasta, muuten ne olisivat menneet soseeksi, niinkuin kavi viime kerralla. Padasta tuli loppujen lopuksi oikein hyva, mutta couscousin kanssa oli kayda kopelosti. Tein taas liian monta asiaa yhtaikaa, mita minun ei pitaisi koskaan tehda, kun teen jotain keskittymista vaativaa ja kakkupohjaa vatkatessani liotin ryyneja hieman liikaa, jolloin ne vettyivat ja kypsyessaan liiskautuvat toisiinsa. Lisaksi minun oli tehtava tuplasatsi, koska meille oli tulossa oman perheen lisaksi joitakin ylimaaraisia nalkaisia ja couscouskattilamme vetoisuus kattaa vain 4 henkea. Sadattelin itsekseni maailmanlopun ennustuksia etsiessani couscousin joukosta vihkisormustani seka jotain punaista, jota olin siella nakevani. Ja todentotta loysinkin kummallisen punaisen pienen sirun. Ihmettelin aikani, oliko se muovinpala couscous paketista, kunnes totesin sen olevan puolikas pikkusormeni kynsilakasta, joka oli irronnut kauniina liuskana koristamaan muuten niin varitonta kokonaisuutta.

Tein viela kaikenkukkuraksi mustikkataytekakun. Sita varten olin jopa muistanut ostaa mustikoita, jotka sopivat kakun paalle mainiosti, mutta mustikoilta ne eivat maistuneet. Ikava Suomen mustikoita toi silmiin katkerat kyyneleet. Chilelaiset pensasmustikat eivat ilmeisesti ole kunnon metsamustikoille mitaan sukua.