Ennenkuin vajoan täysin maalaiselämän lumoihin ja unohdan kaikki sivistykseen oleellisesti liittyvät elementit kuten nettiriippuvuuden, pidän asiallisena raportoida loman alkamiseen liittyvistä jännittävistä yksityiskohdista.
Jännitys olikin todella huipussaan, kun huomasin terävä-älyisen mieheni avustuksella, että passini voimassaoloaika oli umpeutumassa verrattaen pian. Muistan tosin kevättalvella tehneeni kyseisen havainnon, mutta viime viikkojen hektiset tapahtumat kissojen lisaantymiseen pesukoneeni takana liittyen olivat sekoittaneet ajatukseni siinä maarin, ettei mieleeni tullut perehtyä uudelleen tähän matkustamisen kannalta suhteellisen merkittävään asiaan. Mikäli passini viimeinen voimassaolopäivä olisi ollut esimerkiksi vasta kuluvan kuun loppupuolella, vaivoin hankittu rusketukseni ei olisi kalvennut nanosekunnissa eikä sydämeni olisi pyrkinyt ulos rinnastani, kun huomasin passini umpeutuvan seuraavana päivänä. Kauhunkalmaiset kasvoni väänsivät aivan turhaan itkua, koska suurlähetystöstä kerrottiin, että seuraavana päivänä umpeen menevä passini kelpaisi vielä kotisuomeen palaavalle matkaajalle varsin hyvin. Voimassaoloaikaakin jäisi vielä jäljelle useita tunteja.
Lukuunottamatta ruotsalaista tullivirkailijaa, joka yritti pakottaa minua puhumaan ruotsia vetäessään vesiperän, koska en suostunut sanomaan ainoaa ruotsinkielistä lausetta, jonka muistan virkamiesajoiltani (Jag älskar dig), olin varsin tyytyvainen matkustamiseeni kaikkine yksityiskohtineen. Erityisen tyytyväinen olin siitä että Sebastienia ei päästetty tällä kertaa karkaamaan lentokentällä.
Kuten aiemmassa kijoituksessani vahvasti epäilinkin, sisareni oli jo varautunut vierailuuni hyppysissään pitkä työlista, jota hän heilutti minulle iloisesti saapuessamme juna-asemalle. Se sisälsi alkajaisiksi kasvimaan kitkemistä, koska hänesta on jostain syystä äärimmäisen huvittavaa opastaa minua maalla asumiseen liittyvista välttämättömistä detaljeista. Ensimmäisenä aamuna jouduin siis kitkemään, josta seurasi vakavia lihasvaurioita reisieni takaosiin, pysyvä polvivamma, psyykkisiä rasitteita sekä taydellinen manikyyrin tuhoutuminen. Kaiken lisäksi selkäni paloi karrelle.
Onneksi seuraavana päivänä satoi vettä ja sain edes hieman puhdistettua kynsieni alusia mustista sururaidoista. Kohdalleni lankesi leoipomisvuoro siitäkin huolimatta, etta selkäni oli edellisen päivän raadannasta aivan tohjona. Mutta kynsinauhani ainakin puhdistuivat pullataikinassa tehokkaasti.
Ollessamme ruokaostoksilla keskustelimme illan menyystä ja ehdotin sisarelleni, että keräisimme antimet hänen kasvimaaltaan, jonka olin edellisenä päivänä saanut uuteen kukoistukseen ja loihtisimme niistä herkullisen vokkiruoan. Taisin siinä huolimattomasti sanoa, että kesäkurpitsat kerätään tunkiolta saaden sisareni silmittömän raivon partaalle sekä kassaneidin hämilleen, kun hän joutui todistamaan ripitystä, jonka kohteeksi jouduin. Korvat kuumottaen lupasin pyhästi sisarelleni, etten enää ikinä häpäise häntä julkisesti näin alhaisella tavalla. Kotiläksykseni sain opetella ulkoa tunkion ja kompostin määritelmän. Kesäkurpitsaa ei siis kasvateta tunkiolla. Kestin rangaistukseni kuin mies, kun jouduin yötä myöden kirjoittamaan sata kertaa "Komposti on hallittu biologinen prosessi."
Kuten arvata saattaa jouduin tästä kömmähdyksestä johtuen seuraavana päivänä uudestaan kasvimaalle viimeistelytöihin. Olin jo selvittänyt pinaatit, punajuuret, pavut, herneet, porkkanat ja tomaatit. Jäljellä oli enää rivistö varsia, joita en heti tunnistanut enka totta puhuen vieläkään. Niiden välissä olevaa tiivistä tupasta riuhdoin raivokkaasti mullan pöllytessä, huidoin paarmoja, poltin lisää selkääni sekä täten hävitin siihen tarkoituksella jätetyt villimintut, mutta myös sievän rivin kukkia, joiden latinalaisen nimen olen jo unohtanut. Olen pyrkinyt pitämään sisareni loitolla niin kauan, että ne ehtisivät itää uudelleen, mikäli se on ylipäätään mahdollista.
Valistukseni aika jatkui iltamyöhällä Trivial Pursuit pelin aikana, koska supertehokas sisareni ei voi jättää hetkeäkään käyttämättä, jolloin hän kouluttaa minusta luontotieteilijää ja viherpeukaloa. Koska olin jo hyvän matkaa perehtynyt hänen minua varten varaamaansa kirjapinoon, mikä minun on loppukesästä tentittävä, pärjäsin pelissä niin hyvin, että sisareni kanssa verissäpäin käydyn kamppailun päätteeksi voitin koko pelin. Hänen tyttären ja tämän hippipoikaystävänsä jäivät nolona nuolemaan näppejään.
Tästä innostuneena rupesin vielä iltalukemisekseni selailemaan kirjapinoa, johon kuuluu mm. seuraavat opukset: WSOY: "Linnut värikuvina", Tammi: "Ötökät", "Otavan värikasvio" sekä Björn Dal'in "Perhoset luonnossa". Tottapuhuen minua on kiinnostanut eniten Anna Bergenströmin "Pieni piirakkakirja", mutta olen myös nauttinut em. lintukirjasta ja oppinutkin monia kiinnostavia asioita siivekkäista ystävistämme. Latinalaisten nimien kohdalla sattuu vielä joitakin ikäviä kömmähdyksiä ja minun täytyykin hioa vielä tietojani tähän liittyen. Esimerkiksi naakan latinankielinen nimi on "Corvus monedula" eikä "Coitus interruptus".
Jännitys olikin todella huipussaan, kun huomasin terävä-älyisen mieheni avustuksella, että passini voimassaoloaika oli umpeutumassa verrattaen pian. Muistan tosin kevättalvella tehneeni kyseisen havainnon, mutta viime viikkojen hektiset tapahtumat kissojen lisaantymiseen pesukoneeni takana liittyen olivat sekoittaneet ajatukseni siinä maarin, ettei mieleeni tullut perehtyä uudelleen tähän matkustamisen kannalta suhteellisen merkittävään asiaan. Mikäli passini viimeinen voimassaolopäivä olisi ollut esimerkiksi vasta kuluvan kuun loppupuolella, vaivoin hankittu rusketukseni ei olisi kalvennut nanosekunnissa eikä sydämeni olisi pyrkinyt ulos rinnastani, kun huomasin passini umpeutuvan seuraavana päivänä. Kauhunkalmaiset kasvoni väänsivät aivan turhaan itkua, koska suurlähetystöstä kerrottiin, että seuraavana päivänä umpeen menevä passini kelpaisi vielä kotisuomeen palaavalle matkaajalle varsin hyvin. Voimassaoloaikaakin jäisi vielä jäljelle useita tunteja.
Lukuunottamatta ruotsalaista tullivirkailijaa, joka yritti pakottaa minua puhumaan ruotsia vetäessään vesiperän, koska en suostunut sanomaan ainoaa ruotsinkielistä lausetta, jonka muistan virkamiesajoiltani (Jag älskar dig), olin varsin tyytyvainen matkustamiseeni kaikkine yksityiskohtineen. Erityisen tyytyväinen olin siitä että Sebastienia ei päästetty tällä kertaa karkaamaan lentokentällä.
Kuten aiemmassa kijoituksessani vahvasti epäilinkin, sisareni oli jo varautunut vierailuuni hyppysissään pitkä työlista, jota hän heilutti minulle iloisesti saapuessamme juna-asemalle. Se sisälsi alkajaisiksi kasvimaan kitkemistä, koska hänesta on jostain syystä äärimmäisen huvittavaa opastaa minua maalla asumiseen liittyvista välttämättömistä detaljeista. Ensimmäisenä aamuna jouduin siis kitkemään, josta seurasi vakavia lihasvaurioita reisieni takaosiin, pysyvä polvivamma, psyykkisiä rasitteita sekä taydellinen manikyyrin tuhoutuminen. Kaiken lisäksi selkäni paloi karrelle.
Onneksi seuraavana päivänä satoi vettä ja sain edes hieman puhdistettua kynsieni alusia mustista sururaidoista. Kohdalleni lankesi leoipomisvuoro siitäkin huolimatta, etta selkäni oli edellisen päivän raadannasta aivan tohjona. Mutta kynsinauhani ainakin puhdistuivat pullataikinassa tehokkaasti.
Ollessamme ruokaostoksilla keskustelimme illan menyystä ja ehdotin sisarelleni, että keräisimme antimet hänen kasvimaaltaan, jonka olin edellisenä päivänä saanut uuteen kukoistukseen ja loihtisimme niistä herkullisen vokkiruoan. Taisin siinä huolimattomasti sanoa, että kesäkurpitsat kerätään tunkiolta saaden sisareni silmittömän raivon partaalle sekä kassaneidin hämilleen, kun hän joutui todistamaan ripitystä, jonka kohteeksi jouduin. Korvat kuumottaen lupasin pyhästi sisarelleni, etten enää ikinä häpäise häntä julkisesti näin alhaisella tavalla. Kotiläksykseni sain opetella ulkoa tunkion ja kompostin määritelmän. Kesäkurpitsaa ei siis kasvateta tunkiolla. Kestin rangaistukseni kuin mies, kun jouduin yötä myöden kirjoittamaan sata kertaa "Komposti on hallittu biologinen prosessi."
Kuten arvata saattaa jouduin tästä kömmähdyksestä johtuen seuraavana päivänä uudestaan kasvimaalle viimeistelytöihin. Olin jo selvittänyt pinaatit, punajuuret, pavut, herneet, porkkanat ja tomaatit. Jäljellä oli enää rivistö varsia, joita en heti tunnistanut enka totta puhuen vieläkään. Niiden välissä olevaa tiivistä tupasta riuhdoin raivokkaasti mullan pöllytessä, huidoin paarmoja, poltin lisää selkääni sekä täten hävitin siihen tarkoituksella jätetyt villimintut, mutta myös sievän rivin kukkia, joiden latinalaisen nimen olen jo unohtanut. Olen pyrkinyt pitämään sisareni loitolla niin kauan, että ne ehtisivät itää uudelleen, mikäli se on ylipäätään mahdollista.
Valistukseni aika jatkui iltamyöhällä Trivial Pursuit pelin aikana, koska supertehokas sisareni ei voi jättää hetkeäkään käyttämättä, jolloin hän kouluttaa minusta luontotieteilijää ja viherpeukaloa. Koska olin jo hyvän matkaa perehtynyt hänen minua varten varaamaansa kirjapinoon, mikä minun on loppukesästä tentittävä, pärjäsin pelissä niin hyvin, että sisareni kanssa verissäpäin käydyn kamppailun päätteeksi voitin koko pelin. Hänen tyttären ja tämän hippipoikaystävänsä jäivät nolona nuolemaan näppejään.
Tästä innostuneena rupesin vielä iltalukemisekseni selailemaan kirjapinoa, johon kuuluu mm. seuraavat opukset: WSOY: "Linnut värikuvina", Tammi: "Ötökät", "Otavan värikasvio" sekä Björn Dal'in "Perhoset luonnossa". Tottapuhuen minua on kiinnostanut eniten Anna Bergenströmin "Pieni piirakkakirja", mutta olen myös nauttinut em. lintukirjasta ja oppinutkin monia kiinnostavia asioita siivekkäista ystävistämme. Latinalaisten nimien kohdalla sattuu vielä joitakin ikäviä kömmähdyksiä ja minun täytyykin hioa vielä tietojani tähän liittyen. Esimerkiksi naakan latinankielinen nimi on "Corvus monedula" eikä "Coitus interruptus".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti