Pyhä yksinkertaisuus ja ulkonaliikkumiskielto

En poikkea tälläkään kertaa totutusta kaavasta, vaan aloitan kirjoitukseni selittämällä, miksi en taaskaan ole kirjoittanut pitkään aikaan. Suurin syy lienee se, että olin jo unohtanut blogger-sivuston salasanani, ja siihen on olemassa montakin hyväksyttävää syytä. Toinen, kuitenkin vähäisempi seikka on se, että en ole ollut viime viikkoina enää varma voidaanko minua luokitella kädellisiin vai ei. Jonkin kategorian mukaan kuulun lähinnä loiseläimiin sen perusteella, kuinka paljon joudun nykyään turvautumaan lähimmäisteni apuun erilaisissa haastavissa arkielämään liittyvissä tilanteissa. Kuten hammastahnan puristamisessa.

Ranteeni kiputilan stabilisoiduttua vakiintuneeksi jomotukseksi kämmenen osoittaessa tahtomattani suoraan kattoon, minut älyttiin siirtää käsikirurgin pikadiagnoosiin, jonka perusteella ranteeni viillettiin auki. Tästä en tietysti tiennyt mitään, vaan nukuin onnellisesti sikeämmin kuin koko episodin aikana. Ranteen aukiviiltämisestä seurasi irtiolevan nivelen paikalleenasennus, piuhojen kiristys, runsasta pahoinvointia sekä käsitöitä entisestään estävä epäesteettinen kipsinmöhkäle, jonka takia joudun liikkumaan yleensä yläosattomissa, koska olen heittänyt kaikki 80-luvulta peräisin olevat puserot ajattelemattomasti kierrätyskeskukseen. Tämä tapahtui noin 90-luvun puolivälissä. 80-luvullahan oltiin otettu oivallisesti huomioon vaatesuunnittelussa mm. se, että käsivarteen joudutaan joskus asentamaan kipsi, ja silloinkin ihmisen täytyy pukeutua muuhunkin kuin leikkaussalikaapuun. Tästä syystä liikun minimaalisen vähän julkisissa paikoissa varsinkin pakkaspäivinä.

Tilanteessa on havaittavaissa kaikesta huolimatta muutamia positiivisia seikkoja:
Ensinnäkin, kissojen mielestä mikään ei ole parempaa, kuin se, että mamma kaatua mätkähti ja lojuu kotona yhteensä kaksi kuukautta, voimatta tehdä juuri muutakaan kuin silittää kissoja.
Toinen seikka on se, että helvetillisen paniikkisyksyn jälkeen on ollut pakko olla paikallaan ja vaan levätä.
Kolmanneksi voisin mainita, että minulla ei ole kaikenkukkuraksi ollut onneksi kurkkutulehdusta, vaan olen voinut antaa voimakkaan panokseni kotimaiselle populäärimusiikille ja sen uskolliselle yleisölle toikkaroiden estraadilla käsi paketissa laulaen antaumuksella "hei huomenta suomi hyvin pyyhkii".

Haittapuolena näkisin tilanteen huomioon ottaen muunmuassa hienosti alkaneen kuntoiluprojektin surkean päätöksen. Tällä käsivarrella ei lääkärin mukaan nosteta minkäänlaisia painoja koko loppuvuoteen. Kävellä en uskalla ennenkuin jäät ovat varmasti sulaneet. Myös rankkasateen aiheuttama vesiliirtovaara saa minut pysymään visusti sisätiloissa.

Tästä on seurannut kiusallista painostusta henkilökohtaiselta maastopyöräilyvalmentajaltani, joka on osoittanut kadehdittavan suurta mielenkiintoa kuntoni saamiseksi kohdalleen ennen kevään tuloa. Hän on päättänyt rahdata parvekkeelleni jonkun kuntopyöränrotiskon, jolla minun pitäisi mukamas tehdä intervalliharjoituksia kolmesti päivässä. Näin keuhkoni kuulemma tottuvat uudelleen kylmään ilmanalaan ja maastoharjoitukset voidaan hänen mukaansa aloittaa heti kun kipsi on saatu pois häiritsemästä. Eli ensi viikolla.

Tästä suivaantuneena tein hätäsuunnitelman pelatakseni hieman aikaa ja pakenen ensi viikolla siskolleni Kotkaan. Enhän minä nyt herranpieksut vielä uskalla pyöräillä ainakaan ennen kesäkuuta ja usein silloinkaan kaikki lumet eivät ole sulaneet. Viime juhannuksenakin satoi vielä sakeasti räntää. Sitäpaitsi näin traumatisoituneena kaatuisin todennäköisesti vaikka kuntopyörällä.

Jokatapauksessa olen hieman huolissani viimeaikaisista uutisoinnista, jossa kerrotaan, että Kotkassa liikkuu susi. Haluan tosin selventää, että en pelkää kyseistä susihukkaa, joka käsittääkseni Suomen kansalaisena saa liikkua vapaasti schengen-maissa, vaan susihavainnon aiheuttamaa todennäköistä ja järjenvastaista ulkonaliikkumiskieltoa. Minun on nimittäin tarkoitus liikkua ulkona ainakin sen verran, että pääsen konserttiin, johon sisareni minut aikoo retuuttaa syntymäpäivieni kunniaksi.  Siihen mennessä saan kipsinkin pois, ja voin pukeutua muuhun kuin aamutakkiin.

Koska päivä on jo pitkällä, enkä ole saanut paljon mitään aikaan, jos lukuun ei oteta suihkussakäyntiä ja sängyn petausta, joihin kuluukin nykyään koko aamupäivä, päätän tyhjänpäiväisen raporttini tähän.

Pyrin kertomaan susihavainnoistani mitä pikimmiten.