Pyöräilijän muija

On tietysti hyvin kyseenalaista esiintyä merkittävänä mediapersoonana edelleen, vaikka viimeisestä päivityksestäni onkin vierähtänyt laskujeni mukaan lähes kaksi vuotta. Muistutin mieleeni tilanteeni luettuani sekavaa selontekoani noin kahden vuoden takaa. Totesin herrasiunaajavarjele olleeni lähes henkihieverissä tai siltä se ainakin tuntui. Palauduin koettelemuksestani kuitenkin kohtalaisesti normaalielämään, mikäli tätä jatkuvaa kaaosta nyt ylipäätään sellaiseksi voi kutsua.

Minun on ehkä syytä tehdä pieni läpileikkaus viime aikojen tapahtumiin, koska muuten kiinnostavat yksityiskohdat kirjoituksistani eivät ehkä tule aukeamaan lukijoilleni riittävästi. Eräs suurimmista muutoksista liittyy ruokakuntani kokoonpanoon. Ihastuin maastopyöräilyyn siinä määrin, että totesin olevan yksinkertaisesti kaikkien kannalta parempi, että hankkiudun pidempiaikaiseen suhteeseen henkilökohtaisen valmentajani kanssa ja laadin hänelle toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen. Tätä ratkaisua puolsi voimakkaasti se, että katsoin harrastamisen olevan helpompaa, kun välineitä ei tarvitse kuskata paikasta toiseen eikä minua tarvitse säännöllisin väliajoin etsintäkuuluttaa Sipoon korvesta, vaan pääsen harjoittelumaastoon jo kotiovelta alkaen opastettuna.

Pyöräilyharrastukseni on tosin hieman takkuillut valmentajani loukkaantumisien takia. Hänelle on tullut suorastaan tavaksi säännöllisin väliajoin hankkiutua sairaalahoitoon milloin revenneiden lihaskiinnikkeiden, milloin puolestaan sijoiltaan menneiden peukaloiden takia. Nämä pakolliset tauot ovat tuoneet minulle hartaasti odotetun tilaisuuden kissojen kanssa sohvalla makaamiseen ja virkkaamiseen. Viimeisen reisilihaksen irtoamisen kuntoutusjaksolla hän valitettavasti kuitenkin innostui sauvakävelystä, jotta pääsisi mahdollisimman pian ajokuntoon. Tästä syystä en voi enää harrastaa sohvalla makaamista kuin äärimmäisessä myrskyssä. Ainoastaan tällaisia ääriolosuhteita valmentajani pitää hyväksyttävänä syynä olla pois päivittäisestä treenistä. Yleensä hänellä on kuitenkin tapana silloinkin retuuttaa minut hiuksista uimahalliin tai kuntosalille.

Kuntoilusta on seurannut muutamia ikäviä sivuvaikutuksia. Olen huomannut painoni nousseen, mikä saattaa johtua runsaasta ravinnontarpeesta jota jatkuva fyysinen rääkki aiheuttaa. Ruokahaluni ovat kolminkertaistuneet ja ahminkin kaiken valveillaoloaikani aivan mitä tahansa, jolla voisin tyydyttää jatkuvan nälkäni. Lisäksi lihasmassani on kasvanut esimerkiksi hauiksen kohdalla ja tämä on tietysti hyvin epätoivottava asia. Olen joutunut tästä syystä mmm. luopumaan useista sievistä leningeistä, jotka eivät enää mahdu päälleni. Tai jos mahtuvat, niitä on mahdoton saada riisuttua pois, koska en voi nostaa käsiäni ilmaan hihan repeämättä. Olen kieltämättä joutunut miettimään, mitä hyötyä liikunnasta on, jos ulkomuotoni ei odotuksistani huolimatta olekaan muuttunut sirommaksi.

Minun on tosin myönnettävä, että olen ollut viime aikoina aika terve. Kroonisen aneemisuuteni aiheuttama voimakas koleerisuus, mikä oli ennen minulle suorastaan luonteenomaista, on lähes kokonaan kaikonnut. En ole kärsinyt oikeastaan mistään terveydellisistä ongelmista lähes kahteen vuoteen, mikäli lukuun ei oteta ajoittaista ummetusta. On merkillepantavaa, että ajanjakso on tismalleen sama, kuin valmentajani kuuluminen ruokakuntaani. Asioilla voi olla löyhä yhteys toisiinsa.

Valmennussuhteesta parisuhteeseen siirtyminen ei ole tietenkään sujunut aivan ongelmitta. Kuten epäilemättä muistanette taustastani, että olen kotoisin Karjalan laulumailta. Tämä on useiden tuntemieni ihmisten mielestä eräänlainen vitsaus, jonka kanssa on vaan yritettävä tulla toimeen. Kumppanini puolestaan polveutuu jo monien sukupolvien ajalta syvältä Kainuusta, joten joitakin merkittäviä kulttuurieroja on ollut havaittavissa, toisinaan jopa enemmin kuin lasteni isän kanssa, joka sentään oli kotoisin aivan eri maanosasta. Näkisin kuitenkin, että mitään ylitsepääsemätöntä ei ole tullut esiin. Kun murresanojen ymmärtämisestä ja joistakin tunnereaktioiden erilaisuudesta ollaan päästy yhteisymmärrykseen, voidaan sanoa, että yhteiselo on muodostumassa kohtalaisen harmoniseksi, mikäli sellaisesta voidaan koskaan kohdallani puhua. Aion palata joihinkin yksityiskohtaisempiin selvityksiin asiaan liittyvistä välivaiheista hieman myöhemmin.

En ehkä ole vielä ehtinyt kertomaan, että olen innostunut uudelleen opiskelusta ja tämä onkin yksi tärkein syy bloggauksen hidastumiselle. Opintoni rupeavat häämöttämään jo loppuaan, joten minulla on tulevaisuudessa taas enemmin aikaa analysoida terävästi lähietäisyydellä tapahtuvia tärkeitä ilmiöitä.

Tällaisia kiinnostavia ilmiöitä on valitettavasti ehtinyt valua ohitseni varsin runsaasti. Olisin halunnut osallistua intensiivisesti sellaisten tärkeiden yhteiskunnallisten aiheiden käsittelyyn, kuten USA:n presidentinvaalit, lomarahojen leikkaaminen ja Konmari  -ilmiö. Kieltämättä yhteiskunnassamme on esillä jatkuvasti mielenkiintoisia ilmiöitä, joiden kommentointia pidän kiinnostavana ja tiedostan myös sen olevan vastuuni lukijoitani ajatellen. En tosin tiedä, onko heitä kovin monta enää jäljellä. Ainakin mainostuloni ovat romahtaneet, josta voi ehkä päätellä jotain.

Eräät suositut bloggarit itseni lisäksi ovat laillani huomanneet mahdollisuutensa lukijakuntansa kasvattamiseen miehensä maineella ratsastamisen avulla. En vielä ole varma onko nyt syytä muuttaa blogini nimeä johonkin maastopyöräilyyn viittavaksi. Jostain syystä ainakin kalastajan vaimona oleminen koetaan hyvin kiinnostavaksi. Miksei sitten maastopyöräilijän?



 

Tilinteon hetki

En ollut viimeaikoina pitänyt itseäni erityisen paljon esillä ja oletan täten suuren ihailijakuntani epäilevän minun olevan tuskin edes hengissä. Totta puhuen en ollut jokin aika siitä edes varma itsekään. Lupailinhan viimeksi järjestäväni itseni pitkälle sairaslomalle tarkoituksenani päivittää life style -blogiani useammin. Jouduin ennalta suunniteltuun leikkaukseen hieman etuajassa, jossa minulta poistettiin joitakin tarpeettomaksi käyneitä sisäelimiä, joten sairauslomasuunnitelmani toteutuivat yllättäen verrattain menestyksellisesti. Suunnittelin innoissani käyttäväni pitkän lomani muun muassa matkusteluun, reippaisiin aktiviteetteihin, kuten maastopyöräilyyn sekä tietysti jouluvalmisteluihin, muun muassa suursiivoukseen. Epäonnistuin surkeasti, koska kovaäänisesti vaatimani pikainen kotiutus toi tullessaan jälkiseuraamuksia, joiden vuoksi jouduin uudelleen sairaalaan tarkkailtavaksi. Sain kriittistä palautetta takaisin tullessani sairaanhoitajalta, jonka pakotin alun perin päästämään minut kotiin, vaikka pysyin juuri ja juuri pystyssä. Lupasin silloin hypellä hänelle rivakasti kymmenen haarahyppyä, jos vain pääsisin kotiin. Sinnikkyyteni teki hänen syvän vaikutuksen ja hän antoi periksi, kun mitään erityistä estettäkään ei sille löytynyt enkä joutunut edes hyppimään yhtään haarahyppyä. En totuuden nimissä olisi siihen kyllä pystynytkään. Kirjoittaminen eikä mikään muukaan järkevä tekeminen ollut mahdollista lukuisten piuhojen vuoksi, joihin minut oli kytketty. Lääkkeiden ruvettua puremaan kykenin hieman ryhdistäytymään, ja virkkasin tiskirättejä niin, että tippapullot kilisivät.

Kaikkien suunnittelemieni toimien toteuttamiseksi olisin kuitenkin tarvinnut huomattavasti pidemmän sairasloman ja tämän vuoksi kysynkin teiltä herra pääministeri, kuinka sairauslomiin puuttuminen muka voisi edistää kansalaisten hyvinvointia? Käsitykseni mukaan sairausloma on tarkoitettu ensisijaisesti aktiivisuuden ja luovuuden ylläpitämiseen, eikä suinkaan sairaana makaamiseen! Kyseessä on siis laajempi kokonaisuus, joka parhaimmillaan ja oikein käytettynä poikii yhteistä hyvää lähipiirille ja koko yhteiskunnalle muun muassa villasukkien ja mieltäylentävien kirjoituksien muodossa. Maan talouskin saattaisi lähteä kasvuun, oletteko ajatelleet ollenkaan sitä? Taas valui hukkaan upeat mahdollisuudet ilahduttaa lähimmäisiä pelkän passiivisen makaamisen takia! Suurin henkilökohtainen menetykseni oli kuitenkin Finlandia -ehdokkuuden missaaminen tänäkin vuonna.  

Jouluvalmisteluihin jää taas kerran aivan liian vähän aikaa, koska minun pitää mennä huomenna töihin. Tämä on tietysti varsin kiusallista jo pelkästään siitä syystä, että lähes kaikki kollegani ovat jo paistamassa kinkkua. Joudun siis tekemään myös muiden työt, vaikka en ehdikään kajota niihin kovin pian, koska jo muutaman viikon sähköpostien lukeminen vie aikaa arvioni mukaan loppiaiseen asti.

Kissat ovat olleet kiltteinä melkein koko vuoden ja odottavat jo malttamattomana joulukuusta ja sen koristelua. Olen tilannut joulukuusen tarkoituksella viime tipassa, koska viime vuoden kokemuksen perusteella on suuri riski, että kuusen ulkonäkö ehtii kärsiä silminnähden ja kaatua moneen kertaan ennen kuin sitä ollaan varsinaisesti ehditty edes koristella. Olenkin ajatellut sijoittaa sen tänä vuonna parvekkeelle ja sitoa varmuuden vuoksi telaketjulla kaiteeseen.

Joulun vietän siis kotoisasti ja rauhallisesti tyttäreni ja kissojen kanssa. Poikani on ulkomailla etsimässä itsensä lisäksi työ- ja opiskelupaikkaa. Toistaiseksi intensiivisen ahkeroinnin tuloksena on ainakin se, että hän on onnistunut saamaan itsensä Lontoon suosituimman klubin vip-vieraslistalle. Hän viettää ansaitun joululomansa Lontoon yöelämästä ystävällään Sveitsissä pikku Heidin naapurissa.

Uudenvuoden lupauksiini kuuluu ehdottomasti se, etten vietä yhtään päivää sairaalassa. Kulunut vuosi on mennyt sijoiltaan menneitten nivelten remontoimisen sekä purukaluston että muiden huoltotoimien merkeissä. Alkavan vuoden ohjelmaan olen suunnitellut fyysisen kunnon treenaamista huipputasolle, uuden työpaikan etsimistä, mikä lienee helposti hoidettu hallituksen uusien kaavailujen takia, sekä reilu vuosi sitten asunnossani aloittamani maalausprojektin loppuunsaattamista. Myös joulukuusen ulossaanti ennen pääsiäistä kuuluu tulevan vuoden urotekoihini.

Koska täytän myös pyöreitä vuosia heti alkuvuodesta, on tuleva vuosi merkityksellinen näin aikuisuuden kynnyksellä. Innoitukseni lähde on eräs rouva, jonka naapuripöydässä minulla oli ilo osallistua käsitöiden joulumyyjäisiin. Hän ilmoitti iäkseen 90 vuotta, teki ihastuttavia käsitöitä sen lisäksi, että oli mieleltään terävä kuin veitsi ja näytti ainakin 20 vuotta ikäistään nuoremmalta. Olen ajatellut pyrkiä samaan, mikä kohdallani tarkoittaa lievää mielentilan ajoittaista terävöittämistä.


 

Paluumuuttajan jälkihönkäisy

Olen tullut johtopäätökseen, että aktiivinen blogin ylläpitäminen vaatii ainakin kuukauden mittaisen sairaloman sillointällöin. Olenkin tästä syystä ruvennut suunnittelemaan sellaista vielä tämän syksyn puolella. Silloin aion paljastaa ainakin lisää yksityiskohtia viimeisen parin kuukauden aikaisista toimistani, jolloin olen laajentanut osaamistani niin logistiikan tuntemuksessani, tullin kanssa asioinnissa kuin muuttomiesten esimiehenä toimimisesta. Viimeisessä minulle on kertynyt jo runsaasti kokemusta, mutta nyt olen opetellut hoitamaan yksin kaiken mikä liittyy muuttotavarakontin tuomiseen ulkomailta.

Erinäisten käsittämättömien tapahtumien sekä omituisten yhteensattumien seurauksena sain vasta alkusyksystä henkilökohtaisen omaisuuteni takaisin lähi-Idästä. Sitä edelsi noin vuoden mittainen aika kärsimätöntä odottelua ja kontin saamiseen liittyviä järjestelyjä, jonka aikana olin vähällä menettää järkeni. Lapseni ystävällisesti tosin huomauttivat, että ei sitä olisi kuitenkaan kukaan normaalitilaani verrattuna huomannut, joten totesin järjenmenetyksen olevan täysin turha ja voimiavievä ele ja päätin sen päättäväisesti torjua ja kasvattaa urheasti taas piirun verran pitkäksi tunnettua pinnaani. Lopulta kärsivällisyyteni siis palkittiin ja omaisuuteni saapui onnellisesti perille eräänä syyskuun alkupuolen iltapäivänä.

Tapahtumasta on kohta kaksi kuukautta ja voin todeta, että kaikki rupeaa pikkuhiljaa tuntumaan kaukaiselta painajaisunelta. Oli nimittäin lievästi sanoen haasteellista sulloa tilavan omakotitalon irtaimisto kerrostalokolmioon. Totesin yhtäkkiä omistavani kaikkea tuplana, triplana tai ainakin reilusti yli todellisen tarpeeni. Sen lisäksi, että osa tavaroista puuttui ja osa oli rikkoontunut, oli konttiini ilmestynyt jääkaappi, jota en ollut nähnyt eläissäni. Olin jo varma siitä, että olin joutunut tietämättäni osaksi kansainvälistä huumekauppaa ja jääkaappia käytetty kielletyn aineen laittomaan maahan tuomiseen. Avattuani vapisevin käsin kaapin totesin pelkoni olevan väärä ja kaapin pohjalla olevan vain hieman kahvinpuruja ja yksi kuollut torakka. Se, miten torakka alunperin joutui jääkaappiin tai jääkaappi omaisuuteni sekaan, on minulle täysin hämärän peitossa. Joka tapauksessa episodi herättää epäilyksiä muuttofirman ammattitaitoon liittyen, vaikka he kuitenkin olivat selvästi yrittäneet pitää jonkinlaista rotia omaisuudestani muunmuassa kirjoittamalla paksulla vihreällä permanenttitussilla numeron 159 antiikkisen kukkapylvääni kylkeen. Sen voi onneksi kääntää piiloon. Muuttomiehet olivat muutenkin olleet liikuttavan tunnollisia pakatessaan viimeisiä tavaroitani, kun olin itse asunut jo hyvän aikaa Suomessa. Tästä on todistuksen tyhjä wc-paperirulla, mikä löytyi päälimmäisenä eräästä laatikosta.

En voi todellakaan syyttää muuttomiehiä siitä, etteivät he osanneet arvioida, mitä on oleellista ottaa mukaan ja mitä ei. Monen mieleen saattaisi juolahtaa, että esimerkiksi vanhoja aikakauslehtiä ei ehkä kannata kuljettaa mannerten välillä edestakaisin kovin montaa kertaa. Näin ei kuitenkaan asianlaita minun kohdallani ole, vaan pidän täysin järkevänä kuljettaa kaikki omistamani käsityölehdet mukanani aina sinne, missä kulloinkin majaa pidän. Olen kuitenkin pyrkinyt organisoimaan tätä ohjelehtihässäkkää sen verran, että pidän niiden ehdottomana yläikärajana kymmentä vuotta. Sitä vanhemmat lehdet pääsevät mukaan vain jos siihen on aivan erityinen perusteltu syy. Olen sitä paitsi tehnyt jo aivan tarpeeksi myönnytyksiä muuttaessani hysteerisesti Euroopan ja Aasian välillä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hylkäsin muunmuassa kyynelsilmin tyhjät keltavihreät Brazil-kahvipussit, joita olin kerännyt monta vuotta ommellakseni niistä jotain kaunista ja hyödyllistä, kuten kestäviä kauppakasseja. Jouduin lasteni isän voimakkaasta painostuksesta johtuen tekemään tämän sydäntäsärkevän myönnytyksen vuonna 2006, kun muutimme ensimmäisen kerran Arabiemiraatteihin Ranskan maaseudulta. Olin silloin myös pakannut huolellisesti ottakseni mukaan kaikki ne rikkoontuneet vanhat lautaset, joita olin löytänyt ulkovajasta ja joista ajattelin jonain päivänä tekeväni kauniita mosaiikkiruukkuja. Muistan myös sen, kuinka päättäväisesti kannoin innoissani sankokaupalla kiviä Nizzan rannalta ottaakseni ne muuttokuorman mukana, kun olimme taas kerran muuttamassa emiraattien iloksi. Kivet olivat kertakaikkiaan niin älyttömän kauniita, ettei niitä yksinkertaisesti voinut jättää rannalle turistien tallottavaksi. Valitettavasti jouduin taas kerran alistumaan perheen silloisen pään julmaan päätökseen viedä joka ainoa kivi takaisin sinne mistä ne olin kerännyt.

Nyt olen sisustusprojetissa siinä vaiheessa, että kotini alkaa pikkuhiljaa näyttämään epämääräiseltä itämaiselta mattokaupalta. Ajattelin ystäväni Marjan kehotuksesta pian lakata kynteni ja kutsua kotiini Umpitakka- lehden toimituksen tekemään juttua syksyn kuumimmista sisustustrendeistä.

Nakuilua

Joskus on hyvä miettiä kuinka asiat olivat vuosi sitten.

Oli helteisen kuuma kesä. Olin hyvin sairas ja minulla oli anemia. Olin myös hieman angstinen tulevaisuuden vuoksi. Olin vakuuttunut, että kuolen yksinäisenä ja onnettomana. Siksi suunnittelin ruveta harrastamaan nettideittailua. Minua siis viirasi myös päästäni.

Nyt on myös kesä. Aurinko paistaa harvakseltaan eikä ole liian kuuma. Terveyteni luulisi olevan kunnossa, koska koko vuoden ajan olen juossut lääkärissä harva se viikko milloin mistäkin syystä. Anemiaa ei ole. Päästä viiraa edelleen. Totesin onneksi hyvissä ajoin, että nettideittailu ei ole minun juttuni. Eikä rehellisyyden nimissä enää tarpeenkaan.

Parisuhteen muodostamisen luulisi olevan helppoa nykyään. Sen oikean löytämistä varten on keksitty kaikenlaisia keinoja. Nettipalstat ovat kaikkien ulottuvilla. Rekisteröityminen on helppoa ja houkuttelevaa ainakin tv-mainonnasta päätellen. Löydät mielenkiintoisen kummppaniehdokkaan keskella rentouttavaa joogahetkeä kotonasi ja pääset jo samana iltana komean, hyvinpukeutuneen herran kanssa illalliselle hienoon ravintolaan. Teillä synkkaa silminnähden hienosti ja ilmassa on sähköä.

Olen epäillyt aina sitä, löytyykö baarista koskaan ketään varteenotettavaa seuralaista. En ole siksi edes yrittänyt. Nyt ilmeisesti muutkin ovat tulleet samaan tulokseen, koska seuralaisten hakeminen on siirtynyt nettiin ja autioille saarille. Kuinka helppoa. Ei enää savuisia baareja, pöhnäistä olotilaa ja alituista pohtimista siitä, mitä laittaisi päällensä. Nykyään seuralaista voi hakea ilman rihman kiertämää kaukoidän saarelta. Mahtava homma. Tarvitsee vain uida saarelle, kuljeskella takapuoli paljaana rantahiekalla ja kohta merestä nousee sopiva uros kulkuset kilkattaen. Siinä voi heti todeta kuinka rehellisiä sitä ollaankaan toisillensa. Ei mitään salattavaa. Ei tukisukkahousuja eikä push uppeja. Saa rauhassa tutustua toiseen niin luonnollisesti. Paikalla ei ole kuin viidenkymmenen hengen kuvausryhmä. Ja tilannetta seuraa kotisohvalla miljoona katsojaa.

Tai sitten mennään kumppanin kanssa toiselle saarelle, jonne tuodaan toisia pareja. Ei olla alasti. On sentään säädyllisesti stringit jalassa. Sitten kumppani pistetään paljuun, jossa on yläosattomia typyköitä, jotka hierovat itseään häneen. Sitten itku kurkussa jännitetään, kestääkö tää meidän parisuhde.

Tai sitten ollaan lemmenlomalla rantsussa ihanasti suukottelemassa. Merestä rupeaa nousemaan kumppanin exiä, joilla on ruskettunut fitnessvartalo. Leuathan siinä auki loksahtaa ja seuraa vastoinkäymisiä kuulkaa ihan tosissaan. Tulee väkisin mieleen, että olisi kantsinut vaan jaksaa tehdä niitä reisirutistuksia vähän reippaammin männätalvena niin olisi enemmän mahiksia säilyttää tää syvällinen parisuhde.

Ei ole helppoa rakkauden löytäminen ja ylläpito.

Omalta kohdaltani totean, että en ehkä pääsisi juuri nyt castingista läpi, vaikka kuinka hakisin nakutreffiohjelmaan. Tämä johtuu siitä, että maastopyöräilyn takia minulla on varsin näyttäviä mustelmia reisissäni, muutama patti sääriluuni kohdalla sekä polvissani märkiviä rupia. Tiiviin pyöräilyaikataulun vuoksi en sitäpaitsi mihinkään ehtisikään. Budjettinikin hupeni poikani ylioppilasjuhlien järjestämiseen, eikä siitä enää riittanyt uusien tissien asennukseen. Joudun siis viettämään lomani etelänmeren saaren sijasta kotimaassa kissojen kanssa sukkia kutoen.

Mikä helpotus.




 

Home sweet home

Mikäli lukijoissani on muka vielä joku, joka ei tiedä, että olen esimerkillinen jo useamman avioliiton antaman kokemuksen perustella ensiluokkaista vaimoainesta uhkuva kodinhengetär, korjaan tämän puutteen pikimmiten. Asetan aina korkeat standardit kodilleni, omaan vahvan visuaalisen silmän ja olen armottoman uuttera, enkä koskaan anna yhdenkään maton hapsun sojottaa minne sattuu vaan ryntään välittömästi oikomaan mattojen hapsurivistön moitteettomaksi. Myöskin värisilmäni on pistämätön. Sisustukseni on aina trendikäs ja puhtaan harmooninen niin asettelun kuin värimaailmankin suhteen.

Koska maalausprojektini, joka alkoi viime syksynä, on edelleen pahasti kesken, olen joutunut hieman tinkimään armottoman tiukoista ehdoistani, joita sisustukselleni asetan, mm levällään olevien maalipurkkien suhteen, jotka täyttävät tuulikaappini ja tukkivat sisääntuloni. On totta, että myös kylpyhuoneessa, joka normaalioloissa muistuttaa zen-henkistä kylpylää, tai ainakin sellaista olen joskus suunnitellut, on ollut marraskuusta asti kuivamassa joitakin pensseleitä, teloja sekä muuta maalaukseen tarkoitettua välineistöä. Olen valitettavasti myös tahrinut joitakin kangaspäällyysteisiä ruokatilan tuoleja roosan värisellä maalilla. Jokatapauksessa näistä mitättömistä ja lähes huomaamattomista pikkuseikoista huolimatta, olen taas innostunut sisustamisesta ja aion saattaa maalausprojektini valmiiksi vielä tämän vuoden aikana. Sen vuoksi rupesin tutkimaan innokkaasti sisustuslehtiä.

En olekaan vähään aikaan selaillut suomalaisia sisustuslehtiä ja tutustuin mielenkiinnolla elämäntapakonsultointia muistuttaviin artikkeleihin. Vallalla näyttää olevan trendi, jossa ihmiset löytävät kuin ihmeen kaupalla maaseudulta vanhan juna-aseman, jonka he peruskorjaavat, jättävät ulkoseinät alkuperäiseksi kunnioittaen rakennuksen henkeä ja työstävät sisäseinät muistuttamaan andalusialaista kalkkikiveä. Toinen suuntaus on kaupunkiasunto, jossa näkyy skandinaavinen pelkkistetty linja ja jossa suositaan Aaltoa, Kukkapuroa ja Marimekkoa ja johon on kekseliäästi sekoitettu hauskoja vintage-löytöjä. Seinät ovat joko valkoiset tai vintagetapetilla päällystetyt.

Trendikästä elämäntapaa painotetaan. Jos vaikka sattuu asumaan pariisilaishenkisen kadun varrella, voi piipahtaa usein kotiintullessaan kivijalassa olevissa pikkuputiikeissa ostamassa illaksi ihania erikoisherkkuja. Samoin mukaan saattaa tarttua joku kiinnostava vaatelöytö. Koska asunto on yleensä pieni, on tärkeää, että se on peruskorjattu vaaleaksi ja lattiat ovat kiiltävää parkettia, jolloin siihen tulee tilan tuntua. Koska olohuonetta hallitsee sänky, voi sisustusta helposti vaihtaa valitsemalla vuodevaatteet tunnelman mukaan. Esimerkiksi Missonin päiväpeittellä, mikä on löytö Pariisista ja se luo hienostuneen vaikutelman omaperäiseen sinkkuyksiöön.

Vaikka olenkin sydämestäni iloinen siitä, että jotkut lähimmäisistäni voivat pitää yllä edellä kuvailtua elämäntapaa ja hihkua ilosta löytäessään juuri sisustukseen sopivia Missonin päiväpeitteitä ja Kartellin kynttilänjalkoja tekemällä työtä mitä ilmeisemmin urheiluvälineyrittäjänä, it-alalla tai free-lancer toimittajana, olen aika vakuuttunut siitä, että suurin osa kansalaisista ei siihen kykene. Vieno toiveeni olisi saada artikkeleihin edes hitusen arkirealismia.

Odotan hetkeä, jolloin sisustustoimittajat ryntäävät kotiini tekemään juttua uusimpaan Avotakkaan. Järkevää olisi heti tehdä samantien kokonainen teemanumero, koska yhteen artikkeliin eivät mahtuisi kaikki ne trendit, joita kodistani löytyy. Olen luonteeltani järkevä ja säästeliäs, joten kerään kaikenlaista tavaraa ja materiaalia, jota voi ehkä jonakin päivänä hyödyntää johonkin tuikitärkeään. Olen harrastanut sitä 80-luvulta alkaen, vaikka lukuisat muuttoni maanosasta toiseen ovatkin jonkinverran karsineet materiaalivarastojani. Tavarankeräämisestä aiheutuu vuosien varrella lieviä säilytyshaasteita ja olenkin joutunut tekemään joitakin kompromisseja muuten niin seesteiseen yleisvaikutelmaan kodissani mm.latomalla läpinäkyviä säilytyslaatikoita katonrajaan virittämlleni hyllylle, josta vaivatta löydän vuodesta -95 alkaen keräämäni tyhjät kahvipussit, rikkimenneistä sukista talteenleikkaamani varret sekä vanhat alushousut, jotka voi leikata soiroksi ja virkata niistä vessanmattoja.

Koska rakastan värejä, minulla on niitä runsaasti kodissani. Harkittuun kokonaisuuteen uppoaa tällä hetkellä sisustuksessani muunmuassa sininen, sinapinkeltainen, vaalea nude, voimakas punainen, kukkakuosit sekä graafinen mustavalkoisuus. Sisustustoimittajan suut loksahtavat taatusti ammolleen tässä barokkimaisessa runsaudessa. Sisustukseeni kuuluu oleellisesti myös alati kasvava laukku- ja vaatevarastoni, joka rönsyilee boheemisti walk-in closettini ulkopuolelle. Vaatteiden sääilytys on luvalla sanoen helvetillinen haaste tässä huushollissa. Tätä ei suinkaan helpota mallina työskentelevät lapseni, jotka ovat vaatteittensa ja kenkiensä kanssa lupaavasti menossa ohitseni hinta-laatu-määrä suhteessa.

Koska taloudessani asuu myös Adolf ja Sebastien, on tämä otettava jatkuvasti huomioon asumisen ratkaisuissa. Vaikka rakastankin huonekasveja, niin tekee myös Aatu, joten kasveja ei voi asetella pöydille, joista ne katoavat parempiin suihin. Lattioiden ja mattojen tulee myös olla oksennuksenkestävää materiaalia, varsinkuin kissojen karvanlähtöaikaan, jolloin niille tulee tarve tyhjentää vatsansa karvapalloista. Itämaiset matot tulee olla laadukkaita ja tiiviitä, jotta niissä on varaa hieman harventua kissojen teroittaessa niissä kynsiään. Suosin myös erilaisia virityksiä, joissa kissani voivat piiloutua, kiipeillä ja kujeilla. Tämä edellyttää sisalköyden kieputtamista pylväisiin sekä pahvilaatikoitten asettelua sievästi ympäriinsä. Kissojen hiekkalaatikko aiheuttaa myös joitakin yleissiisteyteen ja huoneiston raikkauteen liittyviä haasteita, joita peitän kekseliäästi mm. voimakkailla itämaisilla suitsukkeilla.

Käsityöharrastukseni näkyy ja saakin näkyä kodissain. Keskeneräisia käsitöitä varten olen asetellut lukuisia koreja lattioille. Tämä liittyy oleellisesti myös edellisen kappaleen teemaan "kissojen aktiviteetit". Lankakerät vilistävät iloisesti tuolinjalkojen ympärillä ja pöppöröistä purkulankaa esiintyy yllättävissä paikoissa.

Odotan pääsiäistä. Tänä vuonna pyhitän sen sisustukselle ja yritän saada ainakin osan maalausprojekstista päätökseen. Olen suunnitellut yhden seinän maalaamista raidalliseksi hieman rikkomaan kotini muuten niin tylsän rauhallista yleisilmettä. Viime vuonna tähän aikaan viiletin sisareni kanssa pitkin kylänraittia luudalla, mutta nyt olen selvinpäin ja käyttäydyn nykyään muutenkin niinkuin kunniallisen perheenäidin tulee.




 

Väsyneen vuodatus

Ahdistaa, eik' ihan suotta.
Mennyt kohta puoli vuotta
ilmalennost' hienost' tuosta.
Metrolle mä koitin juosta.
Hanki kimmelti ja hohti.
Koht' ol' koivet taivast' kohti!

Katala ol' siinä ansa!
Töihin rientää Suomen kansa.
Talonmies mua vähän sieppaa!
Unohti se laittaa hiekkaa.
Arvannut en tätä seikkaa:
pian heitän kuperkeikkaa!

Kirosanan kohta äännän.
Lääkärille itkuu väännän.
Täst' en taida kovin tykkää:
kipsin mulle käteen lykkää!
Kauhukuvaa mieleen pukkaa:
kuinka ihmees' neulon sukkaa?!

Tilanne vaik' tuottaa huolta,
katson valoisampaa puolta:
Nyt mä pystyn viimein relaan!
Telkkuu katson, lehtee selaan!
Lonkkaa vedän iltaan asti,
päivät kuluu rattoisasti!

Enpä arvannut ois tätä:
suunnitelmain läpimätä.
Mahdotonta harjaa tukkaa,
kahvii keittää, vetää sukkaa
jalkaan, pukee päälle paitaa.
Hulluks' tässä tulla taitaa!

Paikallaan vain olla pitää.
Telkkarist ei tule mitään.
Uskalla en lähtee ulos,
siitä seurais lopputulos:
liukastuisin taasen jäähän.
Ruhjevamma tulis päähän.

Kalenterist' sivuu väännän.
Sohvalla taas kylkee käännän.
Selkään koskee, käsi puutuu.
Tuijotan vain tylsää ruutuu.
Vitsii tästä koitan kaivaa:
katson jälleen Sinkkulaivaa.

Ulos täytyy nyt mun päästä!
Välitä en loskasäästä.
Rajaan silmän, punaan huulen.
Ohi meni, niin mä luulen.
Naamain hurjalta nyt näyttää.
Vasurii en osaa käyttää!!!

Tekis' mieli kipsi heittää
roskiin! Päässä alkaa keittää!
Duunipaikkaan kiire mulla.
Alituisel' makailulla
pian luulen varmaan saavan
märkivän tuon makuuhaavan!

Elo ennen sairaslomaa
oli sentään aika somaa!
Korkokengät kopsahteli,
silmäripset räpsähteli.
Täs' nyt makaa takkutukka!
Jalas' vaan on villasukka.

Pomo välil' mulle soittaa.
Udella se kovast' koittaa
milloin rouva töihin aikoo?!
Selitystä koitan taikoo
uskottavaa. Ei kai sentään
mulle kohta anna kenkää?!

Antakaa mun töihin mennä!!!
Lupaan, etten seläl' lennä!
Aurinkokin ulkon' paistaa.
Sulatti jo ajokaistaa.
Onnea tää onhan silkkaa.
Vannon, etten taita nilkkaa!
 

Kootut selitykset

Ette ehkä usko, mutta ansaitsisin mitalin siitä, että ylipäätään ryhdyin taas tähän helvetilliseen kirjoituspuuhaan. Se ei tottapuhuen ehkä olekaan kovin järkevää, koska olen melko vakuuttunut, että työnantajani seuraa tarkasti puuhiani myös sairaslomalla ollessani, eikä pidä kovin loogisena sitä, että en pysty kirjoittamaan työpaikalla, mutta kotonani pystyn. Toinen arveluttava asia on se, että käytän tähän harrastukseeni työnantajan konetta, joka sattui onneksi olemaan mukana sinä aamuna, kun kiirehdin työpaikalleni ja liukastuin. Suojelin työnantajani omistamaa läppäriä nopealla ranneliikkeellä kohtalokkain seurauksin ja estin näin sen rikkoontumisen maahan jysähtäessäni. Uuden läppärin hankinta olisi tosin tullut työnantajalleni halvemmaksi, jos sitä vertaa minun viimeaikaiseen tuottavuuteeni, mutta sitä en ehtinyt ilmalennon aikana arvioida kyllin tarkasti.

Olen kuitenkin aloittanut pitkän puolustuspuheen laatimisen, jonka esitän esimiehelleni ensimmäiseksi palatessani työhön parin viikon kuluttua. Tässä puheessa aion itkuvirsien jälkeen rehellisesti kertoa yrityksistäni pitää yllä kirjoitustaitoani, motoriikkaani sekä aivotoimintaa, mikä uhkaa surkastua kaiken älyllisen stimuloinnin puututtua elämästani, jollei mukaanlueta jokalauantaista Kingi-ohjelmaa. Tämän teen senkin uhalla, että kädessäni jököttävä proteesia muistuttava vehje painaa hemmetisti, hautoo kättäni ja on tiellä kaikissa toimissani, varsinkin tiskauksessa ja siivouksessa. Näin ainakin lapseni luulevat ja raatavat sekä luuttuavat koulutyönsä jälkeen hampaitaan kiristellen. Olen myös ollut kuulevinani joitakin kirosanoja. Heidän ei tarvitse tietää, että vasemmalla kädellä imurointi ei ole aivan kohtuuttoman hankalaa, kuten ei myöskään pihvien kääntely paistinlastalla. Sen sijaan kaikenmaailman silppuaminen ja jynssäys taas on. Oikeesti.

Koska kykenen jo painamaan del-nappia oikealla kädellä ja vasemmalla kädellä kirjoitus on parantunut huomattavassa määrin, uhmaan blogikirjoitusteni kanssa sairalomaani ja koko työuraani silläkin ehdolla, että minun kuvitellaan vain laiskottelevan kotonani täysin työkuntoisena. On totta etten ole joulukuusta asti ollut pelkästään vuoteenomana. Koska suussani ei ole muuta vikaa, kuin se, että olin viime viikolla kirurgisessa toimenpiteessa, kun minulta jouduttiin poistamaan itsepäinen ja koukkujuurinen hammas, josta seurasi taas lääkekuuri, ongelmia äänentuottamisessa parin päivän ajalla ja olisi seurannut muuten sairalomaakin, jollen olisi jo ollut sellaisella, olen harrastanut aktiivisesti musiikkitoimintaa ja esiintynyt arvovaltaiselle yleisölle laulamalla kaihoisia ja vedet silmiin nostattavia ballaadeja saaden osakseni nyyhkytyksiä ja raikuvia aplodeja, jotka saattoivat tosin osittain johtua sympatiaa keräävän habitukseni johdosta käteni oltua näyttävässä paketissa sen tuoden kuuntelijoiden mieleen köyhän, ramman laulajan. Mikä tottavieköön tällä hetkellä pitääkin paikkansa.

Yritin saada lääkäriäni suostumaan siihen, että saisin soittaa vähän pianoa, mikä mielestäni parantaisi motoriikkaani ja kuntouttaisi minut pikavauhdilla tuottavaksi kansalaiseksi. Kaikesta päätellen hänen musikaalisuudessan on paljonkin toivomisen varaa, koska hän kielsi ankarasti minua koskemaan mihinkaan instrumenttiin. Herra ei varmaan ole kuullutkaan musiikkiterapiasta ja sen hyväätekevästä vaikutuksesta ihmisen henkisen ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseen ja menestyksellisen kuntoutuksen edistämiseen, joten jouduin antamaan periksi ja keskittymään musiikin tuottamiseen yksipuolisesti vain laulamalla. Bändiharjoituksissa olen tosin keksinyt, että rannetukeni on mitä mainioin helistimen lyöntialusta, mutta sitä en ole kertonut kirurgilleni, koska hän todennäköisesti kieltäisi senkin.

Koska maastopyörävalmentajani käy kuumana kevään edistyessä pikavauhtia käteni parantumiseen verrattuna, olen joutunut varovaisesti lupailemaan hänelle aloittavani lenkkeilyn lähipäivinä, jottei hän tekisi minua hulluksi vaatimuksineen. Tämä on tietysti hyvin ikävä myönnytys, koska olin henkisesti valmis liikunnan aloittamiseen aikaisintaan kesäkuussa, jolloin jalkakäytävät ovat yleensä sulaneet. Joudun ilmeisesti antamaan periksi ja lähtemään koejuoksulle hänen kanssaan, koska en enää kestä hänen piinaavaa painostustaan asian suhteen. Harkitsen tosin nyrjäyttäväni nilkkani, jotta saisin lisäaikaa juhannukseen. Toinen vaihtoehto on, että putoan sängystä ja murran häntäluuni. Niinkuin kerran muuten tapahtui. Siitä tosin tulee pari viikkoa sairalomaa lisää, mutta ainakin leikkauksilta vältytään. Varteenotettavana vaihtoehtona pidän myös pikkuvarpaan sijoiltaansaamista hakkaamalla sitä napakasti tuolinjalkaan. Tästäkin on kokemusta. Pelkään tosin, että valmentajani mielestä sekään ei ole hyväksyttävä este polkupyörän selässä istumiselle.

Kotkan visiittini sujui ilman susihavaintoja. Hukkaraukka ilmeisesti pelästyi mediakohua ja häipyi seudulta vähin äänin. Konsertti oli elämys, kuten viimeviikkoinen Musiikkitalon konserttikin. Klassisen musiikin kuuntelussa on kuitenkin omat haasteensa ja ennenkuin päätän ostaa kausikortin Helsingin kaupunginorkesterin konsertteihin, minun tulee ratkaista tärkeä kysymys: jätänkö kokonaan pois vai rupeanko käyttämään vedenkestävää maskaraa? On nimittäin hieman noloa tulla ulos musiikkisalista Prokofievin ohjelmiston jälkeen näyttäen pandakarhulta.