Olen tullut johtopäätökseen, että aktiivinen blogin ylläpitäminen vaatii ainakin kuukauden mittaisen sairaloman sillointällöin. Olenkin tästä syystä ruvennut suunnittelemaan sellaista vielä tämän syksyn puolella. Silloin aion paljastaa ainakin lisää yksityiskohtia viimeisen parin kuukauden aikaisista toimistani, jolloin olen laajentanut osaamistani niin logistiikan tuntemuksessani, tullin kanssa asioinnissa kuin muuttomiesten esimiehenä toimimisesta. Viimeisessä minulle on kertynyt jo runsaasti kokemusta, mutta nyt olen opetellut hoitamaan yksin kaiken mikä liittyy muuttotavarakontin tuomiseen ulkomailta.
Erinäisten käsittämättömien tapahtumien sekä omituisten yhteensattumien seurauksena sain vasta alkusyksystä henkilökohtaisen omaisuuteni takaisin lähi-Idästä. Sitä edelsi noin vuoden mittainen aika kärsimätöntä odottelua ja kontin saamiseen liittyviä järjestelyjä, jonka aikana olin vähällä menettää järkeni. Lapseni ystävällisesti tosin huomauttivat, että ei sitä olisi kuitenkaan kukaan normaalitilaani verrattuna huomannut, joten totesin järjenmenetyksen olevan täysin turha ja voimiavievä ele ja päätin sen päättäväisesti torjua ja kasvattaa urheasti taas piirun verran pitkäksi tunnettua pinnaani. Lopulta kärsivällisyyteni siis palkittiin ja omaisuuteni saapui onnellisesti perille eräänä syyskuun alkupuolen iltapäivänä.
Tapahtumasta on kohta kaksi kuukautta ja voin todeta, että kaikki rupeaa pikkuhiljaa tuntumaan kaukaiselta painajaisunelta. Oli nimittäin lievästi sanoen haasteellista sulloa tilavan omakotitalon irtaimisto kerrostalokolmioon. Totesin yhtäkkiä omistavani kaikkea tuplana, triplana tai ainakin reilusti yli todellisen tarpeeni. Sen lisäksi, että osa tavaroista puuttui ja osa oli rikkoontunut, oli konttiini ilmestynyt jääkaappi, jota en ollut nähnyt eläissäni. Olin jo varma siitä, että olin joutunut tietämättäni osaksi kansainvälistä huumekauppaa ja jääkaappia käytetty kielletyn aineen laittomaan maahan tuomiseen. Avattuani vapisevin käsin kaapin totesin pelkoni olevan väärä ja kaapin pohjalla olevan vain hieman kahvinpuruja ja yksi kuollut torakka. Se, miten torakka alunperin joutui jääkaappiin tai jääkaappi omaisuuteni sekaan, on minulle täysin hämärän peitossa. Joka tapauksessa episodi herättää epäilyksiä muuttofirman ammattitaitoon liittyen, vaikka he kuitenkin olivat selvästi yrittäneet pitää jonkinlaista rotia omaisuudestani muunmuassa kirjoittamalla paksulla vihreällä permanenttitussilla numeron 159 antiikkisen kukkapylvääni kylkeen. Sen voi onneksi kääntää piiloon. Muuttomiehet olivat muutenkin olleet liikuttavan tunnollisia pakatessaan viimeisiä tavaroitani, kun olin itse asunut jo hyvän aikaa Suomessa. Tästä on todistuksen tyhjä wc-paperirulla, mikä löytyi päälimmäisenä eräästä laatikosta.
En voi todellakaan syyttää muuttomiehiä siitä, etteivät he osanneet arvioida, mitä on oleellista ottaa mukaan ja mitä ei. Monen mieleen saattaisi juolahtaa, että esimerkiksi vanhoja aikakauslehtiä ei ehkä kannata kuljettaa mannerten välillä edestakaisin kovin montaa kertaa. Näin ei kuitenkaan asianlaita minun kohdallani ole, vaan pidän täysin järkevänä kuljettaa kaikki omistamani käsityölehdet mukanani aina sinne, missä kulloinkin majaa pidän. Olen kuitenkin pyrkinyt organisoimaan tätä ohjelehtihässäkkää sen verran, että pidän niiden ehdottomana yläikärajana kymmentä vuotta. Sitä vanhemmat lehdet pääsevät mukaan vain jos siihen on aivan erityinen perusteltu syy. Olen sitä paitsi tehnyt jo aivan tarpeeksi myönnytyksiä muuttaessani hysteerisesti Euroopan ja Aasian välillä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hylkäsin muunmuassa kyynelsilmin tyhjät keltavihreät Brazil-kahvipussit, joita olin kerännyt monta vuotta ommellakseni niistä jotain kaunista ja hyödyllistä, kuten kestäviä kauppakasseja. Jouduin lasteni isän voimakkaasta painostuksesta johtuen tekemään tämän sydäntäsärkevän myönnytyksen vuonna 2006, kun muutimme ensimmäisen kerran Arabiemiraatteihin Ranskan maaseudulta. Olin silloin myös pakannut huolellisesti ottakseni mukaan kaikki ne rikkoontuneet vanhat lautaset, joita olin löytänyt ulkovajasta ja joista ajattelin jonain päivänä tekeväni kauniita mosaiikkiruukkuja. Muistan myös sen, kuinka päättäväisesti kannoin innoissani sankokaupalla kiviä Nizzan rannalta ottaakseni ne muuttokuorman mukana, kun olimme taas kerran muuttamassa emiraattien iloksi. Kivet olivat kertakaikkiaan niin älyttömän kauniita, ettei niitä yksinkertaisesti voinut jättää rannalle turistien tallottavaksi. Valitettavasti jouduin taas kerran alistumaan perheen silloisen pään julmaan päätökseen viedä joka ainoa kivi takaisin sinne mistä ne olin kerännyt.
Nyt olen sisustusprojetissa siinä vaiheessa, että kotini alkaa pikkuhiljaa näyttämään epämääräiseltä itämaiselta mattokaupalta. Ajattelin ystäväni Marjan kehotuksesta pian lakata kynteni ja kutsua kotiini Umpitakka- lehden toimituksen tekemään juttua syksyn kuumimmista sisustustrendeistä.
Erinäisten käsittämättömien tapahtumien sekä omituisten yhteensattumien seurauksena sain vasta alkusyksystä henkilökohtaisen omaisuuteni takaisin lähi-Idästä. Sitä edelsi noin vuoden mittainen aika kärsimätöntä odottelua ja kontin saamiseen liittyviä järjestelyjä, jonka aikana olin vähällä menettää järkeni. Lapseni ystävällisesti tosin huomauttivat, että ei sitä olisi kuitenkaan kukaan normaalitilaani verrattuna huomannut, joten totesin järjenmenetyksen olevan täysin turha ja voimiavievä ele ja päätin sen päättäväisesti torjua ja kasvattaa urheasti taas piirun verran pitkäksi tunnettua pinnaani. Lopulta kärsivällisyyteni siis palkittiin ja omaisuuteni saapui onnellisesti perille eräänä syyskuun alkupuolen iltapäivänä.
Tapahtumasta on kohta kaksi kuukautta ja voin todeta, että kaikki rupeaa pikkuhiljaa tuntumaan kaukaiselta painajaisunelta. Oli nimittäin lievästi sanoen haasteellista sulloa tilavan omakotitalon irtaimisto kerrostalokolmioon. Totesin yhtäkkiä omistavani kaikkea tuplana, triplana tai ainakin reilusti yli todellisen tarpeeni. Sen lisäksi, että osa tavaroista puuttui ja osa oli rikkoontunut, oli konttiini ilmestynyt jääkaappi, jota en ollut nähnyt eläissäni. Olin jo varma siitä, että olin joutunut tietämättäni osaksi kansainvälistä huumekauppaa ja jääkaappia käytetty kielletyn aineen laittomaan maahan tuomiseen. Avattuani vapisevin käsin kaapin totesin pelkoni olevan väärä ja kaapin pohjalla olevan vain hieman kahvinpuruja ja yksi kuollut torakka. Se, miten torakka alunperin joutui jääkaappiin tai jääkaappi omaisuuteni sekaan, on minulle täysin hämärän peitossa. Joka tapauksessa episodi herättää epäilyksiä muuttofirman ammattitaitoon liittyen, vaikka he kuitenkin olivat selvästi yrittäneet pitää jonkinlaista rotia omaisuudestani muunmuassa kirjoittamalla paksulla vihreällä permanenttitussilla numeron 159 antiikkisen kukkapylvääni kylkeen. Sen voi onneksi kääntää piiloon. Muuttomiehet olivat muutenkin olleet liikuttavan tunnollisia pakatessaan viimeisiä tavaroitani, kun olin itse asunut jo hyvän aikaa Suomessa. Tästä on todistuksen tyhjä wc-paperirulla, mikä löytyi päälimmäisenä eräästä laatikosta.
En voi todellakaan syyttää muuttomiehiä siitä, etteivät he osanneet arvioida, mitä on oleellista ottaa mukaan ja mitä ei. Monen mieleen saattaisi juolahtaa, että esimerkiksi vanhoja aikakauslehtiä ei ehkä kannata kuljettaa mannerten välillä edestakaisin kovin montaa kertaa. Näin ei kuitenkaan asianlaita minun kohdallani ole, vaan pidän täysin järkevänä kuljettaa kaikki omistamani käsityölehdet mukanani aina sinne, missä kulloinkin majaa pidän. Olen kuitenkin pyrkinyt organisoimaan tätä ohjelehtihässäkkää sen verran, että pidän niiden ehdottomana yläikärajana kymmentä vuotta. Sitä vanhemmat lehdet pääsevät mukaan vain jos siihen on aivan erityinen perusteltu syy. Olen sitä paitsi tehnyt jo aivan tarpeeksi myönnytyksiä muuttaessani hysteerisesti Euroopan ja Aasian välillä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hylkäsin muunmuassa kyynelsilmin tyhjät keltavihreät Brazil-kahvipussit, joita olin kerännyt monta vuotta ommellakseni niistä jotain kaunista ja hyödyllistä, kuten kestäviä kauppakasseja. Jouduin lasteni isän voimakkaasta painostuksesta johtuen tekemään tämän sydäntäsärkevän myönnytyksen vuonna 2006, kun muutimme ensimmäisen kerran Arabiemiraatteihin Ranskan maaseudulta. Olin silloin myös pakannut huolellisesti ottakseni mukaan kaikki ne rikkoontuneet vanhat lautaset, joita olin löytänyt ulkovajasta ja joista ajattelin jonain päivänä tekeväni kauniita mosaiikkiruukkuja. Muistan myös sen, kuinka päättäväisesti kannoin innoissani sankokaupalla kiviä Nizzan rannalta ottaakseni ne muuttokuorman mukana, kun olimme taas kerran muuttamassa emiraattien iloksi. Kivet olivat kertakaikkiaan niin älyttömän kauniita, ettei niitä yksinkertaisesti voinut jättää rannalle turistien tallottavaksi. Valitettavasti jouduin taas kerran alistumaan perheen silloisen pään julmaan päätökseen viedä joka ainoa kivi takaisin sinne mistä ne olin kerännyt.
Nyt olen sisustusprojetissa siinä vaiheessa, että kotini alkaa pikkuhiljaa näyttämään epämääräiseltä itämaiselta mattokaupalta. Ajattelin ystäväni Marjan kehotuksesta pian lakata kynteni ja kutsua kotiini Umpitakka- lehden toimituksen tekemään juttua syksyn kuumimmista sisustustrendeistä.
Voi sinua Tarja miten hauskasti osaat kirjoittaa; hassun hauskasti. Ei niin ikävää tapausta, ettei sitä voisi huumorilla selättää.
VastaaPoistaOot mainio kirjoittaja. Niin mainio että tulee kateelliseksi ja harmittaa kun itse kirjoittaa mitä sattuu, ekä satu omistamaan sinun kykyäsi. Ei oo reilua tää elämä. Sinä saat hypellä maasta toiseen, minä paikoillani möllötän. Mitä nyt Suomessa tulee paikasta toiseen liikuttua. Ennen se oli meilläkin toisin. Muistelen menneitä aikoja, kun ei aamulla tiennyt, mistä illalla itsensä löytää. Vastoinkäymisiä kyllä riittää nytkin, muttei taitoa ottaa niistä opiksi. Puhumattakaan, että osaisi kirjoittaa niistä hauskasti. Valitusta, silkkaa valitusta, sitä kyllä tulee vaivatta. Ole sinä onnellinen!
Kiitos taas kauniista sanoistasi, Liisu! Itse olet valtavan hyvä kirjoittaja, minähän höpisen joutavanpâiväisiä mutta olen iloinen jos jaksat tarinoitani lukea.
PoistaKuulostaa tutulta nuo rikkoutuneet astiat mosaiikkitöitä varten jne. Mnä en onneksi joudu muuttamaan, mutta minulla on liian iso autotalli. Lapseni jo toivoi ääneen, että toivottavasti muutan pienempään asuntoon siinä vaiheessa kun voin itse hoitaa muuttoni. Pelkää joutuvansa siivoamaan tavarapaljouttani. (Eikä syyttä).
VastaaPoistaOlen onneksi huomannut, että netti on täynnä käsityöohjeita, lehitä ei tarvite/kannata säilyttää.
Lohduttavaa, että ymmärrät tätä hulluutta! Netistä on hyvä ammentaa, mutta lehdistä ei lopu koskaan akku eikä yhteydet pätki ;) !
Poista