Lahto lahella

En ole viime aikoina halunnut kirjoittaa muuta kuin elokuva-aiheisia runoja. Tahan on olemassa hyvinkin jarkeenkaypa selitys. Olen odottanut lahitulevaisuuteni oleellisten yksityiskohtien selkiintymista, jotta voisin keskittya taas mielipuuhaani, eli joutavanpaivaiseen hopotykseen. Nyt kun rupeaa nayttamaan silta, etta elama jatkuu, vaikkakaan ei rivieralla, voin jalleen keskittya kirjoittamaan muitakin turhanpaivaisia sepustuksia, kuin elokuva-arvosteluita ja paattomia paahenkiloiden luonneanalyyseja. Olen pannut merkille, etta useat uudet ihmiset ovat liittyneet lukijoiksini. Kiitan tasta huomionosoituksesta mita noyrimmin.

Kevat on ollut vauhdikas. Minulla on kadehdittavan hieno kyky tehda elamastani kiireista juuri silloin, kun siihen kuuluu liikaa stressaavia asioita, joille en voi tehda mitaan. Silloin on parasta olla koko ajan hirvea hoppu, ettei ehdi kohtuuttomasti pohtia. Olen siis ollut viime aikoina erittain kiireinen. Sukulaisia on kaynyt visiitilla Nizzassa ja olen tapani mukaan tehnyt asiasta suuren numeron ja debytoinut jakkupukuisena turistioppaana. Taman toimenkuvan yhteydessa tormasin kahteen mukavaan suomalaiseen turistirouvaan, joista toinen osoittautui kaikenkukkuraksi olevan vanha ystavani! Taman odottamattoman ja iloisen yhteensattuman vuoksi vietin ihanan sateisen iltapaivan Anjan ja Ritvan kanssa heidan hotellihuoneessaan rupatellen!

Miehenikin on matkustellut ja unohdellut tavaroitaan ymariinsa taas siihen tahtiin, etten ole aina muistanut, taytyyko hanelle kattaa paikka paivallispoydassa. Lasten serkkupoika oli kolme viikkoa kylassa ja katraan ravitsemuspalveluiden ja huoltotoimenpiteiden jarjestaminen vei sopivasti ajatukset muualle.  Serkkupoika vei viikko sitten lapseni mukanaan Suomeen. En tieda, kauanko he viipyvat. Ostin vain menolipun.  Nain voin seurata tilannetta ja tarpeen mukaan reagoida nopeasti jos akuutteja ongelmia syntyy tai ikavanpuuska yllattaa.  Jalkimmainen koskee lahinna minua.

Olen yllattaen loytanyt lapsieni vali-aikaisesta poissaolosta joitakin hyvia puolia. Se oli varsinkin aluksi vaikeaa, vaikka olen joskus salaa mielessani tallaista tilannetta toivonut. On tyhja olo ja lapsia kova ikava. Olen kuitenkin pannut merkille, etta tiskia ei muodostu yhta paljon, eika kenkia kasaannu ulko-oven eteen juuri lainkaan. Samoin on nurkista loytyvien likaisten ja parittomien sukkien laita. Muuta erityista hyotya en ole viela havainnut, jos ei oteta huomioon sita, etta aviosaadyllisten ilojen harrastaminen ei ole sidoksissa lasten ulosmenemiseen tai nukkumiseen. Seuraavaksi odotan sita, etta mieskin lahtee matkoille ja jaan yksin kotiin. Vain mina ja kissat! Ja ranta! Ja kasityot! Olen jo suunnitellut pitkan listan toita, joita en missaan tapauksessa aio tehda. Listan karkipaassa on ruoanlaitto ja siivous. Ajattelin parjata juustoilla ja hedelmilla.  Jos jaksan, soitan joskus pizzataksin. Imuriin en koske pikkusormellakaan.

Kasitoita olen tehnyt maanisella vauhdilla. Lankavarasto uhkaa huolestuttavasti loppua ja odotankin, etta  alennusmyyntien alkaminen suo helpotuksen stressiini. Kavin jo viime viikolla vakoilemassa alennukseen tulevia lankasakkeja. Piilouduin vaivihkaa hyllyjen taakse ensin tiedusteltuani myyjalta, mitahan nama kassit taalla poydan alla mahtavat olla. Han sanoi niiden tulevan myyntiin, kunhan alennusmyynnit alkavat. Hanen haivyttyaan nakyvilta konttasin diskreetisti poydan alle, tongin kasseja hyvan tovin ja sainkin varsin selvan kasityksen siita, mita sielta kannattaa tulla ostamaan. Iltapuhteisiin on tuonut suurta helpotusta vieraiden tuliaisiksi tuomat suomalaiset kasityolehdet, jotka kova-aanisesti vaadin kaikilta suomesta tanne tulevilta henkiloilta, mikali he uskaltavat minulle ilmoittaa tulostaan etukateen.

Uintia ja rantaelamaakin on tullut harrastettua. Rusketusraidat on hankittu ja selka kertaalleen kuorittu. Rantahiekalle nukahdettu ja toinen poski poltettu. Kavely merenrannalla on jaanyt ainoaksi liikuntamuodoksi, kun on ollut niin helkkarin kuuma. Jotkut terveydestaan piittaamattomat yksilot tosin helteesta huolimatta jaksavat juosta riuhtoa paiva toisensa jalkeen itsensa lampohalvauksen partaalle. Minusta on miellyttavampaa ja elegantimpaa olla kaulaani myoten Valimeressa kuin ravata maskarat valuen auringonpaahteessa.

Tyynen elegantti esiintymiseni on myos saanut huomiota osakseen. Olin muutama paiva sitten mieheni kanssa juuri matkalla iltakavelylle rantabulevardille, kun mieleemme juolahti, etta patonkikauppa menee kohta kiinni ja taysipainoinen illallisemme on vaarassa menna pilalle oleellisen elementin siita puuttuessa. Mieheni paatti sukkelasti kipaista leipomossa hakemassa vehnabagetit ja heittaa ne kotiin ennenkuin romanttinen iltakavelymme saisi alkaa. Jouduin hetkeksi seisoskelemaan bulevardilla hanta odottaessani. Sita ei tietysti kannattaisi missaan tapauksessa tehda, mikali ei ole kipeasti vailla herraseuraa. Yritin valtella maskuliinisia katseita parhaani mukaan, jottei kenellekaan olisi jaanyt vahingossakaan virheellista kasitysta siita, miksi seisoskelin tyhjanpanttina juuri siina, missa vahan myohemmin illalla tapaa useita vinyylisaappaisiin sonnustautuneita iltakavelijoita, joilla on huomattavasti lyhyempi hame kuin minulla. Huokaisin helpotuksesta, kun nain tutun hahmon lahestyvan pitkin askelin. Juuri silloin kuitenkin kaksi toiveikasta sielua kohdallani pysahtyivat ja antoivat ilmeillaan ymmartaa tietavansa, mita varten siina norkoilin. Toisen juuri sanoessa ” Ei ole hyva olla yksin..”  totesin mieheni ehtineen juuri sopivasti hanen taakseen, jolloin uskaltauduin hymyilemaan hanelle lupaavasti ja totesin tyynen rauhallisesti: ”Voi ala huoli, en ole yksin. Mieheni seisoo juuri takanasi.” Nuorehko arabiherra meni aika noloksi, kun kaantyessaan huomasi samaa alkuperaa olevan, mutta valitettavasti puolet hanta pidemman, omistajan elkein kayttaytyvan uroksen tuijottavan hanta otsa rypyssa vahemman lupaavasti. Tama onneton yksilo katsoikin viisaammaksi kaantya mita pikimmiten kannoillaan ja anteeksipyydellen ja kengannauhoihinsa kompastellen pani juoksuksi.

Toivon lukijoilleni hyvaa kesaa missa sitten lienettekin!  Kunhan uimarantaelamaltani kerkean, joudun myos aloittamaan paniikissa muuttolaatikoiden pakkaamisen. Siita seuraa tietysti vankan kokemukseni mukaan aivan jarjetonta hassakkaa jo pelkastaan kissojen kannalta, joiden taytyy omalta osaltaan kayda lapi kaikki uudet kapineet, joita kotiin ilmestyy.

Mikali teita onnistaa, saatan kirjoittaa siita huolimatta kesan aikana.