Viime viikkojen hektinen rytmi on ajanut minut tilaan, jossa en ole kyennyt ilmaisemaan saannollisesti itseani kirjallisesti. Ei ole kuitenkaan syyta ajatella erheellisesti minun lopettaneen korkeatasoiset kirjalliset tuotokseni, vaikka olenkin sellaista heikkona hetkenani vannonut surkean nettiyhteyden lannistaessa harrastustani. Olen kuitenkin ollut silla aikaa ahkera ja kunnostautunut nettiyhteyden tokkiessa mm. kasitoiden teossa, turistioppaana seka tarkeissa musiikillisissa tehtavissa. Jouduin nimittain yllattaen Suomi-koulun paattajaisseremonioiden ja perinnetapahtuman saestajaksi, mika tyollisti minua pariin otteeseen ennen joululomaa. Taten sain kannettua korteni kekoon taiteellisen panokseni muodossa repertuaarin ulottuessa iloisesta "Hei tonttu-ukoista" perinteikkaaseen "No, onkos tullut kesaan" ja sen huipentuessa Lucia-kulkueen sisaantuloon kuoron laulaessa kaksiaanisesti. Jouduin tassa tekemaan tosin joitakin taiteellisia myonnytyksia, koska jouduin saestamisen lisaksi vahvistamaan kuoron altto-osuutta, minka tein vasten tahtoani, koska pidan itseani vain ja ainoastaan koloratuurisopraanona. Nielin ylpeyteni jalkikateen piparien ja glogin avustuksella.
Jalkikasvuni lomanvietto on myos rajannut voimakkaasti omia ajankayttomahdollisuuksiani. Lasten vauhdikkaaseen lomaan on kuulunut mm. ystavien tapaamista ympariinsa (=aiti kuskaa) ja kulttuuriharrastuksia (=Nicki Minaj'in konsertti=> aiti kuskaa=> sekoilua aamuyohon asti konserttialueen ruuhkassa), Uuden vuoden illallinen tuli vietettya ystavien kanssa lasten viettaessa sita omilla tahoillaan kotiinpaluun venyessa aamun tunteihin perheenjasenten kerailyn merkeissa ympari kaupunkia ruuhkan ja metrolinjan tokkimisen vuoksi. Taman lisaksi karvaisen jalkikasvuni ulkoilujarjestelyjen laajennuttua sisaltamaan joka-aamuiset omatoimiset ulkoilut ovat vieneet paivaohjelmastani suuren osan. Sebastienin kultivoitunut kaytos ei ole muuta kuin lisannyt ylpeyttani tahan hunajavatsaiseen vesaani. Sen sijaan Leopoldin edesottamukset naapurustossa ovat herattaneet ajoittain suurta paheksuntaa hanen ala-arvoisen kukkoilunsa johdosta. Sanomattakin on selvaa, etta olen joutunut useammin kuin kerran hakemaan hanet kotiin suorasukaisesti keskelta kujatappelua niskasta kantaen. Hanen sanojaan lainatakseni tama on aiheuttanut hanelle "suunnatonta hapeaa toisten kissojen keskuudessa". Siitakin huolimatta olen suoraselkaisen kasvattajan tavoin hanta rankaissut huonon kaytoksen vuoksi kolmen paivan kotiarestilla, jolloin Leopoldilla on ollut aikaa nuolla haavojaan ja miettia kaytostaan. Tanaan kotiaresti loppui ja odotan mielenkiinnolla milloin taas rupeaa kuulumaan uhkaavaa mouruamista ja missa kunnossa han kotiin saapuu.
Lahiaikojen odotettavat tapahtumat tulevat koettelemaan entisestaan riekaleina olevia hermojani ja viemaan valtaosan arvokkaasta ajastani. Ohjelmaan tulee kuulumaan mm. ianikuista asunnon metsastysta ja loppumatonta koulun vaihtamiseen liittyvia pohdintoja ja toimenpiteita. Elamani hieman tasaantuessa raportoin mielellani saannollisemmin raportointia ansaitsevista asioista. Ja ehdottomasti myos muista joutavanpaivaista asioista.
Nauttikaa silla aikaa raikkaasta talvi-ilmasta! Minakin aamuisin kierran kaulaani uutukaisen lampiman villahuivin, jota ilman ei taalla tarkene. Tanakin aamuna lampotila oli laskenut huolestuttavasti +18,5 asteeseen. Oisin ei voi nukkua ilman kahta peittoa ja villasukkia, joita rakas supersisareni minulle on tehtaillut. Haneen voit tutustua kirjoituksessani "Sisarkateutta".
On hanget korkeat nietokset.

Ihanaa kun jaksat näitä arjen haasteita (nykyäänhän mikään ei ole vaikeaa tai ärsyttävää, vaan HAASTEELLISTA) huumorin varjolla. Tuntuu, että itse vaan nalkutan ja olen ikävä ihminen, pitääpä tarkistaa kurssia näin vuoden vaihtumisen kunniaksi. Onnea uuden asunnon etsintään.
VastaaPoistaMinakin olen valilla ikava ihminen. Hain juuri Leon niskasta kotiin, kun se oli pudottamaisillaan naapurin neitikisun uima-altaaseen tappelun nujakassa. Kotiaresti siis jatkukoon.
VastaaPoistaHarmaa ja kylmä päivä täynnä kaikenlaista harmia, mutta kun luin juttusi, tuntui päivänpaiste palaavan tännekin. Kiitos!
VastaaPoista