Elamaa napajaatikolla

On tässä kuulkaa taas opettelemista. Seuraaviin kysymyksiin haen kuumeisesti vastauksia:

-Kuinka matkakorttia käytetään?
-Miten kampaus pysyy kuohkeana kaatosateessa?
-Millaista päähinettä käytetään pakkasella kun on Pikku-Myy-nuttura? Nuuskamuikkusen suippohattuako?
-Miten olla ostamatta lankoja kun niitä myydään ruokakaupassakin?
-Miten välttää vatsapöhö, kun on pakko syödä pussikaupalla Reissumiestä ja Oltermannia?
-Saako lähijunassa matkustaa, jos ei lue kirjaa?

Ei ole helppoa olla paluumuuttaja.

Toisaalta on totuuden nimissä todettava, että en ole koskaan hoitanut kaikkia virastoasioita niin vauhdilla, kuin Helsingin pirtsakassa syysilmassa. Koko systeemiin meni pari tuntia, joka kului raikkaassa auringonpaisteisessa ilmassa ripein askelin. Parin tunnin päästä kyynelsilmin taputtelin kiitollisena yhteen kohmeisia pikkukätösiäni ja menin kotiin odottamaan glögilasi kourassa, etta Kela-kortti tipahtaa postilaatikkoon.

Sitten alkoi talvivarusteiden hankinta. Tämä aktiviteetti on minulle jo vuosia sitten jäänyt unholaan. Pääsin vauhtiin tosin jo lähtöpäivämme iltana pari tuntia ennen lentokoneen starttausta, kun bongasin unelmieni saapikkaat kaupasta lähellä kotiamme. Vannoin sullovani ne johonkin, vaikka tilaa ei enää ollut ja ylipaino-ongelma uhkasi matkalaukkujani. Sain kun sainkin ängettyä yhden buutsin matkalaukun sivulokeroon ja toisen käsilaukkuuni. Kerrankin heräteostokseni meni nappiin, koska ilman niitä olisin sairastunut jo ajat sitten räkätautiin.

Tytto aloitti niiskutuksen jo lähtiessä lentoasemalla, joka johtui enimmäkseen liikutuksesta, mutta Helsinkiin saapuessa diagnoosi oli vaihtunut nuhakuumeeksi. Onneksi hätämajoituspaikkamme emäntä on ammattinsa puolesta hyvinvarusteltu mita lääkkeisiin tulee, joten lapseni sai pikaista helpotusta oloonsa ja koulunkäynnin aloittaminen ei suuremmin häiriintynyt.

Olen todennut, etta talvivarustelu tulee ottaa kuolemanvakavasti. Ulkona liikkuminen on nimittain vaarallista, kun farkkujen alla ei ole 50 denierin sukkahousuja, päässä myssyä tai ainakin korvia lämmittavää pantaa, jonka ensimmäisenä iltana hätäpäissani neuloin todettuani pääni olevan puuttellisesti suojattu mitä tulee lämpöasteisiin ja kaatuiluun liittyviin iskuihin. Poikani, jolle ulkonäkö on tärkeintä elamässä, ei ole vielakään ruvennut käyttämään sormikkaita, jotka hänelle ostin, koska ne eivät täytä hänen mielestään rennon tyylikkään ulkonaon kriteerejä. Tyttäreni puolestaan vetää karvasaappaita jalkaansa mielellään saatuaan esimakua vilustumisesta heti kättelyssä.

Oma sopeutumiseni on vielä hieman kesken. Olen lähinnä silmät ymmyrkäisenä ihmetellyt ilmiöitä, jotka olen tyystin unohtanut. Eksoottisinta on mielestäni se, että ihmisten takapihoilla kirmaavat kaikki metsäneläimet jäniksistä ja peuroista lähtien. On siinä kissoillakin ohjelmaa, kun supikoirat tutkivat iltahämärissa puutarhaa. Välimatkat ovat uskomattoman lyhyitä. Kaupungissa paikasta toiseen voi siirtyä viidessä minuutissa ilman mitään kulkuneuvoa. Milloinkaan ei ole ruuhkaa.

No, onhan tämä pimeys nyt aika uskomatonta. Ja kylmyys. Ja liukastuminen. Joka tapahtui toissapäivänä kuin huomaamatta. Luita ei särkynyt, mutta mieleni järkkyi. Siinä minä yhtäkkia makasin uusissa saappaissani ja iskunvaimennuspannassani pitkin pituuttani, kun yritin kepeästi hypahtää jalkakäytävältä ajotielle sitä ylittäessäni. Tavoilleni uskollisena tein kaiken viimeisen päälle tyylillä, mutta kukaan ei valitettavasti nähnyt koko tapausta. Seuraavaksi kun rojahdan mahalleni, on ympärillä varmasti valokuvaajatkin.

Jouluvalmisteluni ovat jo täydessä vauhdissa ainakin herkkujen ahmimiseen liittyen. Siksi on syytä olettaa, että tammikuun pakollinen kilojenpudotus tulee jatkumaan vähintään maaliskuulle.