Aneeminen tarina

Päätin kesän kuluessa, että ryhdistäydyn bloggaajana viimeistään loppukesästä. Oletan, että aika on tullut, koska osa kouluista on jo alkanut ja suurin osa ihmisistä on palannut jo kesälomilta. On tietysti vaikea havaita, onko kesä vai syksy, koska kesäsäät jatkuvat helteisinä. Itse olen ollut kesälomalla ainoastaan yhden viikon. Tietysti sen juhannusta edeltävän, jolloin satoi räntää ja rakeita. Juhannuksen vietosta en viitsi mainita sanaakaan, vaikka tarkoitukseni olikin loihtia kyseiseen juhlaan sopiva runo. Tavoistani poiketen tein muutaman harkitsemattoman ylilyönnin enkä halunnut erityisesti muistella juhlaa seuraavan aamun tapahtumia, joten juhannusaiheisen runon puutteessa elävät voivat ystävällisesti palata viime kesäisiin rienausteksteihini ja erityisesti "Jo joutui armas aika" -nimiseen tuotokseen.

Vaikka työnantajani ystävällisesti lahjoitti minulle läppärin, jonka vuoksi minulla ei enää ole yhtään syytä vitkutella blogiharrastuksen uudelleenkäynnistämisessä, tuntui silti kirjoittaminen aluksi haasteelliselta. Olin melko vakuuttunut siitä, etten enää osaa edes aakkosia. Vitkuttelu on ollut viime kuukausina erityisen helppoa, koska mittavista muutoksista suoriutuminen on vienyt kaiken valveillaoloaikani ja olen joutunut järjestämään päivän toiminnoille lisä-aikaa yöunistani. Seuraukset ovat vaihdelleet ylivireystilasta totaalikoomaan. Lisäksi kaiken kouhottamisen ohella minulle on kehkeytynyt salakavalasti anemia, joka on asettanut joitakin rajoituksia suorituskyvylleni. Kaikenlisäksi minua pisti ampiainen ja käteni on turvoksissa.

Kokonaisen kesän viettäminen Suomessa on ollut tietysti oma lukunsa. Menneinä kesinä aikarajoitukset ovat värittäneet kesälomaani. Iloisia jälleennäkemisiä on seurannut pikainen hyvästely ja kokemuksia on varjostanut ainainen luopumisesta johtuva melankolia. Tänä kesänä olen yrittänyt nauttia siitä tunteestä, että enää eivät deadline´t pauku. Tämä kesä jäi kuitenkin silti jollakin tapaa "väliin", koska alkukesään sijoittunut muutto, joka oli muuten kolmas puolen vuoden sisällä, aiheutti arkeen runsaasti ylimääräistä touhua kodin varusteluun ja huoltomiesten metsästämineen liittyen. Mainittakoon tässä yhteydessä sekin, että perhedynamiikkamme on radikaalisti muuttunut sen virallisen kokoonpanon pienennyttyä yhdellä ja olen siksi joutunut urheasti ottamaan perheenpään roolin haltuuni ainakin siihen asti, kun seuraava pätevä, ansioitunut ja äärettömän komea kokelas ilmaantuu. Siihen voi mennä helposti vuosisata. Pojastani ei ole toistaiseksi kyseiseen rooliin vaikka onkin jo täysi-ikäinen. Hän käy nimittäin nykyään kotonaan lähinnä silloin, kun haluaa lämmintä ruokaa ja vaihtaa puhtaat sukat. Toisaalta, näinhän perheenpäät usein tehtäviään hoitavat.

Olen suuresti nauttinut viime kuukausina itsenäisesti ja omaehtoisesti uuden ystäväpiirin kokoamisesta. Tämä varsin neitseellinen osa-alue elämässäni on osoittautunut suureksi menestykseksi. Sen lisäksi, että olen saanut ihania, läheisiä, merkityksellisiä, kiinnostavia ja lahjakkaita ihmisiä elämääni, on heistä myös suuresti apua monellakin tapaa. Niinkuin yleensäkin, vaikeuksien keskellä ihmiselle tulee kyky erotella jyvät akanoista. Oleellinen jää jäljelle. Olenkin tullut johtopäätökseen, että selvitäkseen elämän haasteista, saadakseen varteenotettavaa konsultaatiota ja kantoapua kaveripiirin tulisi sisältää ainakin:

-puhelinsoiton päässä oleva mikrotukeen- ja tv:n viritykseen erikoistunut etäapuhenkilö
-pari hartiakasta urosta
-apteekkari
-muutama hillitön bilettäjä
-vertaistukihenkilö
-luottorumpali
-gynekologi tai sen kaveri
-vetokoukullisen auton omistaja

Kaikista harvinaisinta on nykyään muuten viimeeksimainittu. Näillä pötkitäänkin sitten jo aika pitkälle. Lisäksi ei ollenkaan haittaa, jos yksi henkilö omaa useita edellämainittuja ominaisuuksia, kuten todellisuudessa asia onkin.

Uusi elämäntilanne johtaa automaattisesti syvällisiin pohdiskeluihin omista totutuista rooleista, niiden rikkomisesta sekä tilanteen tuomista uusista, kiehtovista mahdollisuuksista. Kokeilunhalu, luomispakkomielle sekä rahapula ovatkin olleet katalysaattorina siihen, että olen ansioitunut jo kokopäivätyöni lisäksi mallineuleiden tekijänä, mainosmallina sekä punklaulajana.

Keskikaupungilla asuminen asettaa erinomaiset mahdollisuudet liikkumiselle, tutkailulle ja haahuilulle, mutta samalla suuria haasteita talouden kanssa tasapainottelulle ja kissojen viidyttämiselle. Jokatapauksessa lupaan pyhästi, että seuraavaan vuosikymmeneen en aio muuttaa kertaakaan. En myöskään aio matkustaa. Aion pysyä kotonani lasteni ja kissojeni kanssa niin paljon kuin mahdollista. Saatan joskus hieman riekkua viikonloppuisin mikrofoni kourassa, mutta pääasiassa aion keskittyä ikäiselleni sopivaan hillittyyn ja sovinnaiseen elämäntapaan, johon kuuluvat läheisesti sukkapuikot, lenkkeily ja rautatabletit.

Harkitsen vakavasti myös parcour-harrastuksen aloittamista.