Hollywood! Here I come!

Kun olin nuori ja halusin "jenkkilevikset", sanoi isani, ettei hanella ole mitaan sita vastaan. Sen kun menet kesatoihin ja ostat vaikka kahdet. Ja mina menin mansikoita poimimaan. Se oli muuten aika kivaa puuhaa. Paitsi silloin, kun poltin selkani auringonpaahteessa niin, etten pystynyt kahteen paivaan tekemaan muuta kuin makaamaan lavitsalla mahallani ja valittamaan aaneen. Virkosin kuitenkin ja sain muutaman viikon kuluttua farkkuni ja vahan muutakin mukavaa.

Tama muisto mielessani en pannut vastaan, kun nuorilleni tarjottiin tilapaista tyota mainoskuvauksissa. Ajattelin sen olevan heille hyodyllista ensinnakin siksi, etta saavat vahan tuntumaa siita milta tuntuu, kun taskussa on itsehankittua rahaa ja toisaalta myos siksi, etta oppisivat ymmartamaan tyontekemiseen liittyvan vastuita ja velvollisuuksia. Pidin heille etukateen tyoelaman pikakurssin, jossa korostin sita kuinka tulisi olla kiitollinen vahaisimmistakin tehtavista ja olla kohtuullinen vaatimuksissaan. Noyra asenne on kaiken a ja o, eika tule lannistua, jos heti ei saa kunniaa ja kiitosta. Naureskelin hihaan, kun tiesin kellon soittavan aamuviidelta. Olin juuri lopettelemassa vappupuhettani kun puhelin soi. Poikaani pyydettiin kyseisen mainospatkan paarooliin. Arvasin siina vaiheessa, etta edukatiivinen ekskursioni realistiseen tyoelamaan veti taydellisen vesiperan.

Jos ei oteta lukuun sita, etta kahden kuvauspaivan aikana heratys oli kukonlaulun aikaan tai oikeastaan jo vahan ennen ja etta tyopaiva kesti auringonlaskuun, realistiseen tyoelamaan totuttelu ei todellakaan sujunut ihan toiveitteni mukaan. Poikani oppi ainakin sen, etta koko tiimi pyorii hanen ymparillaan ja palvelee vain hanta. Tyohon kuuluu myos auringonottoa biitsilla, uima-altaalla makoilua samalla, kun kauniit tytot hierovat aurinkovoidetta hartioille, muotivaatteissa norkoilua seka estotonta ihailua ja ylistysta. Tasta raadannasta sitten maksetaan viela kohtuullisen hyvin.

Tyttareni kohdalla tilanne oli hieman toinen. Han oppi muunmuassa sen, etta kannattaa olla rehellinen tyohaastattelussa. Pari neitosta, jotka olivat ilmoittaneet koekuvauksissa olevansa hyvia uimareita, osoittautuivat uimataidottomiksi ja suorastaan pelkasivat vetta. Siihen saumaan tyttareni, jonka piti alunperin haahuilla mehulasi kadessaan taustalla, sai tilaisuutensa. Tarvittiin uimahyppytaitoista ja veden alla kauan pysyvaa neitosta. Joku hoksasi kysya tytoltani, osaako han uida. Tyhma kysymys. Erinomainen uimarityttoni hyppasi suoraan rooliinsa kuin olympiavoittaja. Han paasi a-tiimiin veljensa ymparille hyorimaan ja paikkaamaan neitoa, joka ei kyennyt olemaan sekuntiakaan veden alla. Palkkakin nousi samalla.

Roikuin muutamassa kohtauksessa kulisseissa, vain seuratakseni, etta kaikki sujuu niinkuin on sovittu, mutta myos siksi, etta minua kiinnosti tietaa, minkalainen koneisto pyorii taustalla, jotta saadaan 30 sekunnin mittainen tv-mainos purkkiin. Toinen merkittava syy oli ensiluokkaiset catering-palvelut, joita kaytin surutta hyvakseni. Lisaksi minua ilahdutti pieni kissanpentu, joka tonki meikkaajien laukkuja aina kun silma valtti. Otin sen huostaani ja annoin sille kekseja, joita se rouskutti menemaan. Siita olisi tullut hyva ottolapsi, mutta en tohtinut vieda sita pois sille tutusta ymparistosta, jossa oli todennakoisesti myos sen aiti ja sisarusparvi. Lisaksi ravintolan laheisyys seka rauhallinen uima-allasosasto olivat varmasti kulkukissalle ihan hyva paikka elaa.

Kerasin onnitteluja ja ylistyksia lasteni suorituksista siina maarin, etta olin suorastaan hamillani. En muistanut edes ottaa virkkuutyota esiin koko aikana, josta sain myohemmin lapsiltani erityiskiitoksen. Haaveilin jo aivan estotta siita, kuinka tulisin viela julkisuuden valokeilaan supertahtilapsieni myotavirrassa! Seuraavaksi menisin Ranskaan Cannesin elokuvajuhlille! Kertoisin lehdistolle, kuinka olen aina tiennyt lasteni olevan erityislahjakkuuksia nayttelemisessa. Muistuttaisin myos heidan ulkonakogeeniensa olevan peraisin minun puoleltani. Saattaisin saada itsekin osan George Cloonyn vastaparina. Paasisin tabloideihin, kun kaulaltani varastettaisiin miljoonan arvoiset Chopardit. Tilaisin kylpyvedekseni 50 gallonaa Eviania. Kertoisin haastattelussa, etta lapseni ovat tuottaneet aina minulle vain pelkkaa iloa ja etta olen uhrannut elamani heille. Ja lisaisin, etta nyt me Georgen kanssa aiotaan viettaa sapattivuotta Balilla.

No joo.

 

 

 

Jo joutui armas aika

Aika kasistani karkaa.
Taas on mulla tyossa sarkaa.
Vipattaa jo menojalkaa,
lomasuunnitelmat alkaa.
Ei oo mulle mikaan huvi!
Oottaa mua Suomen suvi.

Ahdistun naet hellesaasta.
Pois mun taytyy siksi paasta
pian maasta emiraatin.
Apua! Saan kohta slaakin!
Pian makaan sairaalassa!
Viileempaa on Manalassa!

Sydameni sinne halaa
mis' keskikesal' kokko palaa.
Lampoa se hieman tuopi.
Kansakunta viinaa juopi
jotta parjaa nollasaassa.
Villapipo kaikil' paassa.

Juhliminen vanhaa tuttuu:
paissaan kansa jarveen hukkuu.
Jaat siit' sentaan sulaa ehti
alta pois. Voi, koivunlehti!
Koristathan ovenpielta,
Nostathan juhlamielta!

Matkaan pakkaan toppatakin,
villasukat, karvalakin.
Kesamekos' eihan voida
juhannuksen' karkeloida!
Suvivirteen kohta yhdyn.
Pihal' laitan lumilyhdyn.

Uimapukuu ottaa mukaan
kantsiiko, ei tieda kukaan.
Mika onkaan kevaan tahti?
Umpijaassa merenlahti?
Suojakerroin- turha purkki!
Paallain paksu talviturkki.

Silti mulla hyva tunto:
ainakin taal' nousee kunto!
Sita huitomisen maaraa!
Hyttyset kun ympar' haaraa!
Paikat turpoo, alan parkuu!
Paarmaa juoksen kovaa karkuun.

Leppoisaa on Suomen loma.
Kateen mulle kori soma.
Kanttarelli loytaa pakko!
Jalas' mul' jo vesirakko.
Korin pohjal' tatti pieni,
etana ja karpassieni.

Lomamielta nyt ma nostan:
mansikoita torilt' ostan!
Pari kiloo syoda jaksan
-messinkia niista maksan.
Herneenpalko houkuttelee.
Vatsa niista kural' menee.

Alla lipun siniristin
paikka taa on masokistin.
Aamuun yon jo vaihtuessa
lampaita vain laskiessa
mahdoton on unta maistaa
aurinko kun sisaan paistaa.

On se kylla kumma, etta
paivisin ain' sataa vetta.
Juuri kun ma piknikille
lahden niittylaitumille
minuutissa saa nyt muuttuu!
Varvastossu kuraan juuttuu.

Eihan tata kukaan kesta!
Sandaali nyt taytyy pesta.
Huvitusta teille takaan:
asettaudun lehmihakaan.
Kuinka loppumaan saa piinan?
Astun paalle liukumiinan.

Loma sitten viimein loppuu
just, kun alan vahan tottuu
hyttysiin ja sadesaahan!
Kylla mua ottaa paahan.
Lahtopaivan aamu karvas:
helle, aurinkokin armas!

 

Haikaiseva tulevaisuus

Elama on varsin epavakaista nykyaan. Ajatellaanpa vaikka maailman taloutta, Gerard Depardieun kansalaisuutta tai paavin virkaa. Kovin ovat huteralla pohjalla.

Tama tosiseikka mielessani leikittelen joskus ajatuksella kotimaan kamaralle palaamisesta. Ajatus on toisaalta kiehtova, toisaalta pelottava, mutta luultavasti jossain vaiheessa vaistamaton, vaikka ei sekaan tietysti ole niin varmaa kuin selluliitti.

Pelkoa minussa aiheuttaa ensimmaiseksi ilmasto. Vaikka varhaisnuoruudessani olinkin aikamoinen hiihtajalegenda, talvi ei sen koommin ole minuun vedonnut vuodenaikana. 10 vuotta lampimissa olosuhteissa on saanut lammonsaatojarjestelmani siina maarin sekaisin, etta suhtaudun Suomen keskikesan helteisiin, kuin raikkaaseen talvisaahan asianmukaisine varusteineen. Valon vahyys syksyn ja talven aikana saa myos selkapiissani aikaan kylmia varistyksia. Vaikka olenkin kerrospukeutumisen fanaattinen kannattaja, muistelen kauhulla talviajan uloslahtoprojektia kaikkine valihousuvirityksineen. Kauhukuvaan vaikuttanee se, etta lapseni olivat Suomessa asuessamme hieman pienempia ja jouduin pukemaan itseni lisaksi myos heidat. Aina ulos lahtiessamme joku huuti paa punaisena, ja muistaakseni se useimmiten olin mina. Mikali muuttaisimme Suomeen, olen suunnitellut, etta lapset voisivat pukeutua ihan itse uloslahtiessaan. Tama helpottaisi hieman sopeutumistani.

Ilmaston lisaksi toinen asia, jota saattaisin jaada kaipaamaan tasta viiden tahden palveluyhteiskunnasta on viiden tahden palvelu. Voisi siina satunnainen ohikulkija hieraista pari kertaa silmiaan kun Rouva istuisi ABC-asemalla autossaan torvea soittamassa ja ihmettelemassa, miksei kukaan rienna hanen autoaan tankkaamaan ja tuulilasia pesemaan. Pitaisi tottua siihenkin, etta S-marketissa pitaisi itse pakata ostoksensa. Tai kantaa ne itse autoon. Tai hakea unohtunut maito kaupasta. Tai lakaista itse piha. Tai siivota itse. Tai laittaa ruokaa. Tai pesta herranpieksut itse ikkunansa.

Jotkut ihmiset menevat taalla liiallisuuksiin palvelun kayton kanssa, eivatka tee itse mitaan. En kuulu heidan joukkoonsa. Pesen itse hampaani, laitan ruokaa ja puuhastelen ahkerasti muutenkin vaikkei sita uskoisikaan, kun meilla kay. Ikkunoita en ole tosin pessyt vahaan aikaan ja sen ainakin huomaa.

Asia, jota kaikkein eniten pelkaan kotimaassa on ihmisten umpimielisyys. Jarjestan helposti itselleni hullun maineen puheliaisuuteni vuoksi. Tama ominaisuuteni on tietysti peraisin synnyinsijoiltani Karjalan Kunnailta. Lappeenrannassa on normaalia kaytosta haastella muutama sana bussinkuljetttajan kanssa ennen linjuriautoon astumista. Helsingissa se tulkitaan avohoitopotilaan tunnusmerkiksi paitsi jos kuljettaja sattuu olemaan ulkomaalaista alkuperaa, mika on onneksi lisaantyvassa maarin tapana. Vierustoverille jutustelu, joka on minulle taysin luontevaa, aiheuttaa myos omituisia tilanteita ja koska en tarkoituksella tavoittele kylahullun mainetta, joudun Suomessa harrastamaan voimakasta itsekontrollia sosiaalisissa tilanteissa.

Pelkaan, etta kaikki edellamainittu saisi aikaan vakavaa ja pitkakestoista masentumista, kaipuuta etelan aurinkoon ja hilpeiden valittomien ihmisten seuraan, jotka eivat ole kuitenkaan humalassa. Jaksaisinko olla aktiivinen pimeina ja kylmina talvikuukausina, kun kaikki hautautuvat neljan seinan sisalle odottamaan kesan lampoa ja valoa? Vielako jaksaisin innostua syyssateen piiskatessa ikkunoihin sailomisesta, sukankutomisesta ja kynttiloiden sytyttamisesta? Poissa olisivat korkokengat, moitteeton ulkoasu ja punatut huulet. Tilalle tulisi kumisaappaat, tuulipuku ja punainen nena. Citymaasturi vaihtuisi polkupyoraan ja bussiin. Ovikelloa ei soittaisi siivooja tai supermarketin kotiinkuljetus, vaan korkeintaan tv-lupatarkastaja. Kotirouvan paivat olisivat ohi. Rouva seisoisi kiltisti tyokkarin jonossa. Toita ei olisi tarjolla, kukaan ei haluaisin tarjota toita pitkaan tyoelamasta poissaolleelle vanhalle luuskalle. Kylla se masentaisi. Kuppila rupeaisi kutsumaan. Alkoholisoituminen olisi todennakoista. Silmat rupeasisivat harittamaan. Tissit alkaisivat roikkumaan. Baaritiskilla itkisin tuntemattomalle kohtaloani. Lapset oppisivat kiroilemaan. Notkuisivat kaljakassi kourassa steissilla. Osallistuisivat pride-kulkueeseen. Kissoilta lahtisi karvoja. Elama olisi kohtuuttoman vaikeaa.

Sitten sosiaalitati patistaisi katkaisuun. Tyokkarista tarjottaisi elamanhallinnan kurssia. Elamaan virtaisi uutta sisaltoa. Tyottomana saisi alennuksen zumba-tunnille. Poika joutuisi armeijaan, jossa siita tehtaisi mies. Tytto paasisi yliopistoon, jossa siita tehtaisi humanisti. Kissojen turkki rupeaisi kiiltamaan. Rouva kirjoittaisi menestysromaanin, jonka nimi olisi "Keskenerainen lapanen- Elaman haltuunoton lyhyt oppimaara". Rahaa tulvisi ovista ja ikkunoista. Tilattaisi pizzaa ja katsottaisi telkkarista "Tanssii tahtien kanssa"

Eikohan se tasta, kavi miten kavi.

Luopumisen jalkimaininkeja

Olette ehka tottuneet nauramaan lukiessanne runojani. Toivon poikkeuksellisesti, etta kukaan ei naura seuraavalle runolleni. Sen sijaan sille saa nauraa vaikka aaneen, kun kerron, etta oli tata kirjoittaessani aivan tosissani. Lisaksi itkin vuolaasti.

Tama kerta jaakoon viimeiseksi, kun yritan kirjoittaa jotain vakavaa. Taiteellinen vaikutelma saattaa olla surkean heikko, mutta nyt on vaan viattomasti todettava, niinkuin entinen renki ennenaikaisesti ejakuloidessaan:" Se vaan tuli."

Uskokaa tai alkaa, mutta tama on aivan valttamatonta.

Lepopaikka

Tanaan on sydameni kipea
siina pienen kissan kokoinen aukko

Liian akkia lahti pois
Sen tuntu vielakin sylissa,
iholla
Yolla sen jo kuulin
ei viela tullut kaymaan

Mutta aavikolla kasvaa puu
juurissaan salaisuus
rakas kaaro valkoinen
paalla hiekkaa
ei merkkia muuta
Aiti vain sen tietaa

Tuoksu aavikon
Kukan teralehdet
jotka tuuli vie

Saa pieni rauhassa nukkua.
 

Puolison painajainen

Jotta elamasta ei vaan puuttuisi dramatiikkaa, olemme joutuneet perheena karsimaan Kissanmenetyksen lisaksi myos toisesta hirvittavasta, vaarallisesta ja viheliaisesta, mutta -Luoja paratkoon- onneksi melko harvinaisesta taudista, nimeltaan Miestenflunssa.

"Miestenflunssa (engl. Manflu) on tavallisen flunssan maskuliiniversio. Taudin oireet muistuttavat aivan normaalia pikkuflunssaa eivatka usein tayta edes flunssan minimivaatimuksia, mutta kyseessa EI TODELLAKAAN ole sama tauti. Suurin ero naiden flunssien valilla on subjektiivisessa kokemustavassa. Miestenflunssan uhri kokee oireensa tavalliseen flunssan verrattuna moninkertaisena ja tata on tietysti kipulaakkeetta synnyttaneen feminiinin vaikea ymmartaa. Potilas muunmuassa tuntee itsensa kuolemansairaaksi jo heti ensimmaisesta aivastuksesta alkaen. Hanen taytyy silloin valittomasti hakeutua pitkalleen paikalle, jossa han saavuttaa lasnaolijoiden maksimaalisen huomion. Taudinkuvaan kuuluu voimakkaat kiputilat, joita hanen on vaikea tarkemmin kuvailla. Taman vuoksi potilas valittaa taukoamatta kova-aanisesti. Aivastuksia ja yskimista han liioittelee nayttavasti seka vastaa puhelimeen -mikali kykenee- haudantakaisella aanensavylla.

Tauti etenee yleensa uskomattomalla vauhdilla. Jo ensimmaisena iltana tartunnan havaittuaan potilas puhuu kuolemasta, antaa kyynel silmassa lapsilleen elamanohjeita seka miettii perinnonjaon yksityiskohtia. Aaneenvalittamisen ja muutaman aivastuksen lisaksi muita oireita ei juurikaan voida todistettavasti havaita. Muunmuassa kuumemittari ei edes varahda. Potilas on vakuuttunut, etta se on rikki.

Tautiin kuuluu voimakas laakeriippuvuus. Potilas on varma siita, etta han tarvitsee valittomasti mahdollisimman pitkan antibioottikuurin. Taman lisaksi han ei todennakoisesti selvia ilman nenasprayta, yskanlaaketta, inkivaaria, yrtteja, salvaa, hunajaa, eukalyptusta, strepsilsia, vickia, kuumavesipulloa, laastaria seka kurlausmikstuuraa.

Miestenflunssan kaikkein piinaavin oireyhtyma on kuitenkin juoksutus. Potilas odottaa automaattisesti, etta hanen viihdyttamisestaan hoitamisestaan tulee muiden perheenjasenten tarkein missio. Han kokee voimakkaasti kuolevansa janoon, kylmaan, kuumaan, nalkaan, kipuun, hengenahdistukseen, hikoiluun tai kuristavaan tunteeseen. Taman vuoksi han mobilisoi tehokkaasti lasnaolijat hoitotoimiin ja vaatii heilta viiden tahden palvelua. Tama edellyttaa hoitohenkilokunnan kokoaikaista valppautta. Potilas pyytaa yleensa minuutin valein vetta, jonka han toteaa olevan liian kylmaa, teeta, joka on liian kuumaa, keittoa, joka on liian pahaa, kosteita pyyhkeita, jotka ovat liian markia seka peittoa, joka on liian paksu. Han myos moittii hoitohenkilokuntaa aktiivisesti, koska hanen aistinsa ovat yliherkassa tilassa. Tama vaatii lahimmaisilta myotatuntoista ymmarrysta, jotta potilas voitaisiin pitaa mahdollisimman hyvalla tuulella, mika on miestenflunssasta toipumisen perusedellytys. Sen vuoksi suositellaan saysealla aanella puhumista, silmiin katsomista lempeasti, seka usein toistuvia repliikkeja, kuten:
-Saanko poyhia tyynyasi?
-Voi kulta, kuinka minun kay sinua saaliksi!
-Voisinko tuoda sinulle jotain?
- Mita haluaisit, etta viela tekisin hyvaksesi?
Taman lisaksi potilasta tulisi mahdollisimman usein hieroa, silitella, esittaa huolestuneita katseita seka huokailla surullisesti. Myos itkunpurskahdukset ovat suositeltavia potilaan aarella, samoin varisevalla aanella esitetyt rukoukset potilaan sielun puolesta.

Miestenflunssan ennuste on yleensa hyva ja eloonjaamisprosentti melko korkea. Lisaksi taudinkuvaan kuuluu myos lahes poikkeuksetta ihmeparantuminen. Tata kaikille riemukasta tapahtumaa voidaan todistaa muunmuassa jalkapallo-ottelun alkaessa."

(Lainaukset ovat kaikille vaimoille suositeltavasta teoksesta "Aikuisen miehen hoito-opas")

Kissanmenetys ja muita virusperaisia tartuntatauteja

Meilla sairastetaan. Tytar on selvasti flunssan kourissa. Isanta yskii myos lupaavasti. Poika aivasti nayttavasti, hanen vuoronsa on siis seuraavana. Minulla on Kissanmenetys.

Mikali ette tieda, millainen tauti on kyseessa, voin hieman valaista asiaa. Elaintenomistajan Encyclopedian, vol 1. A-molli mukaan kyseessa on "voimakkaita oireita aiheuttava virusperainen tauti, joka kuitenkaan ei ole hengenvaarallinen. Potilaalla saattaa kissanmenetyksen puhjettua esiintya delirium -tyyppisia oireita, jotka saattavat olla varsin nayttavia. Potilas saattaa muunmuassa saada hallitsemattomia itkukohtauksia paikasta riippumatta. Esimerkiksi supermarketin kissanruokaosostolla saattaa potilas joutua odottamattoman regression valtaan ja ulvoa nayttavasti. Ymparillaolevien ihmisten lasnaololla tai reaktioilla ei ole merkittavaa vaikutusta itsensa kokoamiseen ja asiallisen kaytoksen pikaiseen palauttamiseen. Ko. regressiotilaa ei tule siis sekoittaa psykoosiin tai muihin ikaviin mielenhairioihin, vaikka sita onkin vaikea kohtauksen todistajille vakuutella.

Potilaalla esiintyy usein myos muistihairioita muistuttavia oireita. Tama johtuu kissanmenetyksen tuomista voimakkaista aistiharhoista, jolloin henkilo on kuulevinaan naukumista ja nakevinaan kissanhahmon kaltaisia visioita. Edellamainitusta johtuen potilas usein unohtelee arkeen liittyvia pikkuasioita, kuten ruokailun. Oire ei ole vaarallinen, varsinkin, jos siita seuraa vain kolmen kilon painonpudotus. Mikali painon putoaminen jatkuu, on hyva ottaa yhteytta alan erikoislaakariin. Mikali muiden perheenjasentenkin paino alkaa laskea suositellaan kotiapulaisen valiaikaista palkkaamista kotitalouteen.

Oireiden vakavuutta lisaa usein unettomuus, mika on yleinen syndrooma kissanmenetyksen uhreille. Henkilo tuntee itsensa yleensa kuolemanvasyneeksi ja nukahtaakin verrattaen helposti vain heratakseen yon pimeimpana hetkena. Talloin seuraa vatsakramppeja itkukohtausten seurauksena, seka jalkojen lihaskramppeja mineraalivarojen jouduttua epatasapainoon silmien kautta tapahtuneen suolaveden voimakkaan poistumisen vuoksi. Talloin henkilo myos kokee voimakasta janoa, yliluonnollisia tuntemuksia ja kuulee olemattomia.

Varsinkin juuri taudin puhjettua potilaalla saattaa esiintya itsetuhoisia ajatuksia. Nama liittyvat yleensa itsesyytoksiin, jotka ovat tyypillisia kissanmenetyksen oireita. Henkilo saattaa olla vakuuttunut, etta olisi voinut valttaa taudin puhkeamisen olemalla ylivarovainen. Henkilo saattaa munnmuassa ajatella olevansa huono kissa-aiti seka suunnitella hyppaavansa uima-altaaseen myllynkivi kaulassaan. Yleensa tama jaa kuitenkin suunnitteluasteelle.

Taudin voittamiseen vaikuttaa oleellisesti ymmartavaisen laheiset, jotka eivat tee pilkkaa potilaan oireilusta. Siksi suositellaan sellaisen seuran valttamista, joilla ei ole omia kokemuksia tasta viheliaisesta taudista.

Toipumista auttaa merkittavasti reipas puuhastelu, kuten muumityynynpaallisten ompelu.

Kaikkein nopein apu oireisiin saadaan kuitenkin, jos voidaan nauttia ruskean, lempean ja muhkean kissan seurasta."

Kylla tama tasta.

 

Kun taivaskin itkee

Yleensa Dubaissa ei enaa sada huhtikuussa.

Leo joutui perhantai-iltana auton toytaisemaksi ja se raahasi itsensa kotiportaille etutassuillaan viimeisilla voimillaan. Takajalat olivat molemmat tunnottomat. Halytimme elainlaakarin ja veimme Leon klinikalle. Ennuste oli huono, vaikka selkarangassa ei nakynytkaan vaurioita. Varauduin pahimpaan.
Eilen, lauantaina soittivat ja sanoivat ettei mitaan muutosta. Tarkoitus oli odottaa, etta shokkitila helpottaisi ja jaloissa rupeaisi olemaan jotain tuntoa, jotta voitaisiin leikata.
Menin tana-aamuna klinikalle katsomaan pienta. Se oli nukkunut edellisen ailtana pois. Syyna sisaiset vauriot ja verenvuoto.
Ajoin kaatosateessa kotiin ja silitin pienta kylmaa kissani. Kerroin sille, kuinka hyva minun on ollut sen kanssa ja kuinka en sita koskaan unohda. Pyysin, etta se tulisi joka yo unessa luokseni, kainalooni.
Kokoonnuimme sen ymparille. Vein sen viela kerran viereeni sankyyn lepaamaan tyynylleni. Sitten kiedoin sen t-paitaani.
Hautasimme sen lainvastaisesti aavikolle, sen omalle maaperalle jonne se kuuluu.

Poika on sulkeutunut huoneeseensa, tytto siivoaa ja kuuntelee Debussya. Mies nyyhkyttaa ja tekee toita. Mina en tieda mita teen.

 Leopold 6.11.2009-6.4.2013