Tervetuloo! Kay sisaan toki! Kysees' ei oo neuleblogi.



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Elamaa Enkeltenlahdella


On ilo olla jalleen Ranskassa! Taalla on paljon asioita, joista pidan. Esimerkiksi ruoka. Hedelmat ja vihannekset ovat vertaansa vailla! Maitotuotteet ovat fantastisia. Leipa on aina tuoretta ja taalta saa nykyaan tummaa leipaakin melkein mista vaan. Juustot ovat aivan oma lukunsa. Vaarana on, myonnettakoon, etta tulee nautittua ravintoa enemman kuin paivittainen energiantarve edellyttaa. Sitten on lukematon maara kaikenlaisia elintarvikkeita joihin en koske tikullakaan. Naihin kuuluvat mm. sammakonreidet, etanat ja monet merenelavat. Myonnan hapeakseni, etten osaa syoda simpukoita tai mitaan ryystettavaa. Tunnen suurta sympatiaa paahenkiloa kohtaan  elokuvan  ” Mr. Bean’s Holiday” ruokailukohtauksessa. Tryffeleitakin syon vain kaakaojauholla paallystettyna.  
Rakastan etela-Ranskan maisemia!  Voiko ihmiselle olla parempaa paikkaa elaa ympariston puolesta? Kaikki mahdollinen kaunis levittaytyy silmien eteen:  vuoret, Valimeri, luonto, vanhat kylatiet, kaupungit, kujat...Ranska! Taiteen ja kulttuurin kehto. Teatteria, konsertteja, tanssia on kaikkialla! Kymmenia ilmaiskonsertteja jarjestettiin klassisen musiikin teemaviikoilla. Barbara Hendricks lauloi ja tapasi yleisoa. Mieletonta! Eraana sunnuntai-iltapaivana pyoraillessani poikani kanssa, tormasimme puistokonserttiin, jossa sinfoniaorkesteri soitti tuttuja elokuvasavelmia karusellin varjossa. Kerrassaan viehattavaa!
Kun muutin Ranskaan ensimmaista kertaa pienelle paikkakunnalle, ajattelin, etta kaikki rouvat tekevat kasitoita ja loihtivat upeita aterioita perheilleen. Petyin pahemman kerran. Sapuskat hankittiin kaupan pakastealtaasta. Eraskin mies sanoi allapain, etta on syonyt jo vuosia pelkkia pakasteita. Kasitoiden tekeminen oli viela harvinaisempaa. Kukaan ei tehnyt mitaan kasillaan! Onneksi loysin kuitenkin torimyyjan jolta sain laadukkaita lankoja. Ja lopulta loysin kuin loysinkin eraan rouvashenkilon, joka neuloi! Olin innoissani! Ranskankielentaitoni oli siihen aikaan huomattavasti vaatimattomampaa. Kerroin innoissani talle rouvalle toriloydostani. Sekoitin sanat ”pelote” (lankakera) ja ”culotte” (alushousut). Rouvan ilme oli nakemisen arvoinen, kun vouhotin hanelle posket punaisina, kuinka ihania villaisia, puuvillaisia, ja pellavaisia alushousuja olin loytanyt! Ja kaikissa eri vareissa!  Myohemmin tajusin virheeni ja kysyin rouvalta, miksi han ei korjannut virhettani. Han nauroi ja sanoi, etta ymmarsi kylla mokani.
Ranskalaiset rakastavat puhumista! Voi herranjestas sita kaaosta, jonka he saavat aikaan perjantai-iltaisin tv:ssa! Parhaaseen katseluaikaan viikonlopun alkaessa kuuluu minulle totuttuun suomalaiseen tapaan joku hyva elokuva, jota saa hiljaa itsekseen katsoa, tai hyvassa seurassa. Mutta hiljaa. Ranskalaisten mielesta paras tapa aloittaa viikonloppu on se, etta kaikki huutavat toistensa paalle suorassa lahetyksessa. Valilla sitten tietysti lauletaan ja tanssitaan. Sitten taas huudetaan. Kukaan ei saa selvaa mistaan eika kukaan kuule mitaan. Tuskin edes tietavat, mista puhutaan. Tama jatkuu myos launtaina. Sunnuntai-iltana paakanavilta tulee viikonlopun ensimmainen elokuva, jotta saadaan ihmiset edes vahan rauhoittumaan tyontekoon. Pidan toisaalta tasta puhumisen helppoudesta tassa maassa.  Aina voi avata suunsa ilman etta saa hullun maineen. Seurasin taas vahan aikaa sitten tilannetta, jossa ruuhkabussissa seisomapaikalla ollut nuori mies ja nainen kavivat spontaania keskustelua jostain, en kuullut aihetta. Vieressa ollut iakas naishenkilo kuunteli aikansa keskustelua, kunnes paatti siihen myos osallistua ja niin he kolme jatkoivat keskustelua yhdessa kuin olisivat toisensa tunteneet iat ja ajat. Se, etta he olivat toisilleen tuntemattomia ja etta edustivat eri ikapolvia ei ollut esteena. Se sai minut hymyilemaan. Ihmiset tervehtivat toisiaan tullessaan laakarin odotushuoneeseen ja sielta lahtiessaan.  Ja auta armias, jos unohdat tervehtia Bussinkuljettajaa! Uskallapas tulla hanen linjuriautoonsa ja viela kysya hanelta jotain ilman tervehdysta niin saat kylla kuulla kunniasi! Bussikuskit ovat erityisen herkkanahkainen ammattikunta. Minulle on jo kaksi kertaa huomautettu asiasta, kun olen kiireessani kysynyt jotain ensin tervehtimatta. Seurauksena tasta julkisesta hapaisysta en ikina uskalla enaa nousta bussiin tervehtimatta ensin kovalla aanella. Ranskalaiset ovat siis hyvin kohteliaita ja odottavat sita myos toisilta. Tama pitaa paikkansa kaikkialla muualla paitsi autonratissa. Autolla ajaminen saa heidan sisaisen pienen pirunsa valloilleen. Raivokas torvensoitto, kasimerkit ja  huutaminen avatusta ikkunasta seka liikennesaannoista piittamattomuus ovat taalla aivan normaalia kaytosta.  Ihailtavan suorasti he esittavat mielipiteitaan. Kamalia solvauksiakin he suoltavat toisilleen korrektin kohteliaasti.
Tasta syysta minulle on Suuri Mysteeri, miten nuoret kayttaytyvat julkisissa kulkuneuvoissa ja erityisesti  se, miksi siihen ei puututa. Nuorilla on tapana soittaa bussissa mielimusiikkiaan kovalla volyymilla ilman kuulokkeita. Kaikki tuntuvat olevan tyytymattomia tilanteeseen, mutta kukaan ei puutu siihen. Kuljettaja ei todennakoisesti kuule, koska hanella soi oma musiikkinsa kopissaan, joka ei tosin hairitse muita. Olen joutunut pitamaan kaksin kasin suutani kiinni, etten mene soittamaan poskeani naille itsekkaille typeryksille. Miksi en sitten ole puuttunut asiaan? Ilmeisesti se on intuitiivisen itsesuojeluvaistoni ansiota. Huomasin pian, etta kukaan muu ei reagoi asiaan, joka tuntuu arsyttavan kaikkia. Siihen on siis oltava joku syy, jota en viela ole keksinyt. Tassa maassa, missa kaikki kuuluttavat aina omia mielipiteitaan rohkeasti, taytyy olla jokin syy, miksi nimenomaan tahan ongelmaan kukaan ei puutu. Epailen sen liittyvan pelattyyn nuorten agressiiviseen vastareaktioon, josta minulla ei onneksi ole tahan mennessa omakohtaisia kokemuksia. Olen miettinyt kuumeisesti keinoa, jolla voisin liikaa provosoimatta heratella naita mammankultia ajattelemaan myos lahimmaisiaan. Ihmisethan rakastavat taalla puhumista,  joten voisi olla hedelmallista kayda kova-aanista keskustelua ongelmasta esim. iakkaamman rouvashenkilon kanssa juuri sen huligaanin takana, jonka tarykalvot varajaa. Siita voisi seurata mielenkiintoinen tapahtumaketju! Parhaassa tapauksessa  keskusteluun liittyisi muitakin! Toivottu seuraus olisi tietysti, etta gansteri tajuaisi olevansa ymparoivan verkoston syvan paheksunnan kohteena ja nolona laittaisi soittimensa kiinni ja vetaisi hupparinnarut tiukemmalle. Tai ehka han kaantaisi volyymia kovemmalle, kuka tietaa.  Aion kuitenkin kokeilla! Kerron empiirisen tutkimuksen tuloksista myohemmin. Jos olen enaa taalla sita kertomassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti