(Saanen nyt esitella 2 kk vanhan poytalaatikkokirjoitukseni, jonka aikamuotoa on muutettu jälkikäteen ymmärrettävään muotoon. Koska istun nykyaan tietokoneella työkseni, ei minulla ole minkäänlaista kiinnostusta tehdä samaa enää iltaisin. Silti kirjoittaminen jatkuu suhteellisen aktiivisena osana elämääni ja tarve kirjoittaa iskee juuri silloin, kun minulla a) ei ole läppäriä käsilläni, b) en viitsi sitä avata tai c) kaikki ovat jo varattuina, joten kirjallisia tuotoksiani, joita olen raapustellut mm. veroilmoitusten ja mainosten kääntöpuolelle, tursuaa kotimme jokaisessa lovessa, koska muistikirjani on jo ajat sitten tullut täyteen enkä ole saanut aikaan ostaa uutta. Aion saada nyt edes muutaman sellaisen tuotokseni julkaistavaksi talkootyyppisesti lyhyen ajan sisällä, joiden avulla lukijani voisivat pysyä kärryillä haasteellisista tapahtumista, joita olen elämässäni viime aikoina kohdannut.)
Olen vilpittömän pahoillani, etten ehdi julkaisemaan korkealaatuisia kirjoituksiani, vaikka aivoissani laukkaa villisti ajatuksia mitä merkillisimmistä ajatuskokonaisuuksista, joiden ylöskirjaaminen ja julkituominen saisi aikaan yleista hilpeyttä. On kuitenkin todettava realistisesti, etta viime aikojen tapahtumat, huonontunut näkökyky, kuntien pakkoyhteenliittämiskaavailut ja se, että Adolf hyokkää käteni kimppuun aina kirjoittaessani, ovat verottaneet kykyäni toimia esimerkillisesti lifestyle-bloggerina
Minua ovat syvästi järkyttaneet jotkut vastoinkaymiset koettaessani hampaat irvessä integroitua yhteiskuntaan verojamaksavaksi kansalaiseksi. Koin suurta pettymystä muun muassa siitä, kun minun työpanoksestani ei verissäpäin tapeltukaan työnantajien piirissä. Olin vaipua masennuksen syövereihin lähetettyäni noin 800 hakemusta ja päästyäni peräti yhteen haastatteluun. Lisäksi tehtyäni muuttoilmoituksen minuun otettiin yhteytta Lapin maitraatista. Ajattelinkin hetken joutuneeni uuden työllistämistoimenpiteen uhriksi johtuen vakavasta pitka-aikaistyöttömyyden riskistäni ja minut lähetettävän poronhoitoharjoittelijaksi jonnekin Kevon läntiseen erämaahan. Asiaa varovasti tiedusteltuani minulle selvitettiin Lapin maistraatin vain purkavan pääkaupunkiseudun muuttoilmoitusruuhkia. Huokasin helpotuksesta, koska Pohjois-Suomen pakkaslukemat eivat ole tällä hetkellä kovin houkuttelevia.
Vaikka poronhoito olisikin kiinnostava vaihtoehto virkamiehen ammatille, totean kuitenkin jälkimmäisen soveltuvan paremmin tunnolliselle, rehdille ja suoraselkäiselle luonteelleni. Niinpä aloitinkin lyhyellä varoitusajalla työurani valtion leivissä. Asia tuli ilmi niin äkisti, etta minulle jäi vain hyvin vähän aikaa koota itselleni sopiva garderoobi uutta uraani ajatellen.
Koska sukuni äidin puolelta haluaa aina tehdä elämästäni helvetillisen monimutkaista järjestelemällä turhanpäiväisiä pikkusyitä verukkeena käyttäen kaikenlaisia kokoontumisia, päätti serkkuni tietysti urani alkua edeltävänä viikonloppuna kutsua syntymäpäivilleen puoli Etelä-Suomea jonnekin Venäjän rajalle metsän keskelle pakkaslukemien hipoessa sietokykya. Jouduin varustautumaan kyseisiin bileisiin harjoittelemalla ulkoa koko 60-luvun iskelmälaulutuotannon hopeisesta kuusta penkkiin, puuhun ja puistotiehen, joten minulle ei jäänyt tietenkään tarpeeksi aikaa miettiä ulkonäköön liittyviä yksityiskohtia, joiden avulla olisin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen uudessa työyhteisössäni.
Elamanmuutos oli vaistamaton asia. se korostui erityisesti naontarkastuksessa, jossa pelkasin minun todettavan puolisokeaksi ja ajokorttini takavarikoitavan. Minun oli kuitenkin pakko tehda tama uhraus sillakin uhalla, etta nuoruuteni viimeisetkin rippeet lensivat taivaan tuuliin. Ryhdyin siis rillipaiseksi keski-ikaiseksi konttorirotaksi ja hylkasin viimeinkin reikafarkut ja Edward Cullen t-paidan.(Toisin aion kaivaa ne esiin hyllyn takaosasta heti festarikauden alkaessa. Tasta enemmin myohemmissa kirjoituksissa.) Taman teen pelkastaan siksi, etta voisin kohdata kirkkain silmin tyotoverini ja asiakkaani, jotka tottaviekoon ansaitsevat tulevansa nahdyksi.
Olen vilpittömän pahoillani, etten ehdi julkaisemaan korkealaatuisia kirjoituksiani, vaikka aivoissani laukkaa villisti ajatuksia mitä merkillisimmistä ajatuskokonaisuuksista, joiden ylöskirjaaminen ja julkituominen saisi aikaan yleista hilpeyttä. On kuitenkin todettava realistisesti, etta viime aikojen tapahtumat, huonontunut näkökyky, kuntien pakkoyhteenliittämiskaavailut ja se, että Adolf hyokkää käteni kimppuun aina kirjoittaessani, ovat verottaneet kykyäni toimia esimerkillisesti lifestyle-bloggerina
Minua ovat syvästi järkyttaneet jotkut vastoinkaymiset koettaessani hampaat irvessä integroitua yhteiskuntaan verojamaksavaksi kansalaiseksi. Koin suurta pettymystä muun muassa siitä, kun minun työpanoksestani ei verissäpäin tapeltukaan työnantajien piirissä. Olin vaipua masennuksen syövereihin lähetettyäni noin 800 hakemusta ja päästyäni peräti yhteen haastatteluun. Lisäksi tehtyäni muuttoilmoituksen minuun otettiin yhteytta Lapin maitraatista. Ajattelinkin hetken joutuneeni uuden työllistämistoimenpiteen uhriksi johtuen vakavasta pitka-aikaistyöttömyyden riskistäni ja minut lähetettävän poronhoitoharjoittelijaksi jonnekin Kevon läntiseen erämaahan. Asiaa varovasti tiedusteltuani minulle selvitettiin Lapin maistraatin vain purkavan pääkaupunkiseudun muuttoilmoitusruuhkia. Huokasin helpotuksesta, koska Pohjois-Suomen pakkaslukemat eivat ole tällä hetkellä kovin houkuttelevia.
Vaikka poronhoito olisikin kiinnostava vaihtoehto virkamiehen ammatille, totean kuitenkin jälkimmäisen soveltuvan paremmin tunnolliselle, rehdille ja suoraselkäiselle luonteelleni. Niinpä aloitinkin lyhyellä varoitusajalla työurani valtion leivissä. Asia tuli ilmi niin äkisti, etta minulle jäi vain hyvin vähän aikaa koota itselleni sopiva garderoobi uutta uraani ajatellen.
Koska sukuni äidin puolelta haluaa aina tehdä elämästäni helvetillisen monimutkaista järjestelemällä turhanpäiväisiä pikkusyitä verukkeena käyttäen kaikenlaisia kokoontumisia, päätti serkkuni tietysti urani alkua edeltävänä viikonloppuna kutsua syntymäpäivilleen puoli Etelä-Suomea jonnekin Venäjän rajalle metsän keskelle pakkaslukemien hipoessa sietokykya. Jouduin varustautumaan kyseisiin bileisiin harjoittelemalla ulkoa koko 60-luvun iskelmälaulutuotannon hopeisesta kuusta penkkiin, puuhun ja puistotiehen, joten minulle ei jäänyt tietenkään tarpeeksi aikaa miettiä ulkonäköön liittyviä yksityiskohtia, joiden avulla olisin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen uudessa työyhteisössäni.
Elamanmuutos oli vaistamaton asia. se korostui erityisesti naontarkastuksessa, jossa pelkasin minun todettavan puolisokeaksi ja ajokorttini takavarikoitavan. Minun oli kuitenkin pakko tehda tama uhraus sillakin uhalla, etta nuoruuteni viimeisetkin rippeet lensivat taivaan tuuliin. Ryhdyin siis rillipaiseksi keski-ikaiseksi konttorirotaksi ja hylkasin viimeinkin reikafarkut ja Edward Cullen t-paidan.(Toisin aion kaivaa ne esiin hyllyn takaosasta heti festarikauden alkaessa. Tasta enemmin myohemmissa kirjoituksissa.) Taman teen pelkastaan siksi, etta voisin kohdata kirkkain silmin tyotoverini ja asiakkaani, jotka tottaviekoon ansaitsevat tulevansa nahdyksi.
Juu ei se kone vedä hirveästi puoleensa iltaisin, kun sitä takoo virkansa puolesta päivisin. Harvalukuista se on meikäläisenkin blogin päivittäminen, mutta välillä sitä tulee kyllä istuttua lukemassa muiden tuotoksia. Toivottavasti jaksat silloin tällöin ilahduttaa näillä teksteilläsi, joita lukee niin mielellään.
VastaaPoista