Työn tuoksinnassa

Kuten kaikki varmaan arvaavatkin, uraputki on vienyt viimeisetkin voimani ja olen joutunut jättämään kirjoittamisen vähemmälle. Pyydän anteeksi, etten ole vastannut kommentteihin ja mielenkiintoisiin haasteisiin. Pahoitteluni kollektiivisesti. Nyt vain on niin. että tärkeät virkamiestehtävät ovat vieneet energiaani siiäa määrin, että töistä kotiuduttuani, syötyäni ja saunottuani horjun pyyhe päässä makuuhuoneeseen, rojahdan sänkyyni ja havahdun vasta aamuyösta, kun Sebastien kovaäänisesti ilmoittaa haluavansa aamiaista ja nousen sekä ruokkimaan kissat että irroittamaan pyyhkeen umpisolmussa olevasta hiuspehkoistani, jotta saisin itseni aamulla taas edustuskuntoon.

Virkamiehenä olossa on ainakin se hyvä puoli, että voi ottaa virkavapaata. Näin teinkin jo kerran ja vietin pidennettyä viikonloppua viherpeukalosisarellani. Tämä on siis se sama paikka, jossa joudun kesäisin raatamaan kasvimaalla kuin plantaasiorja, eikä lomanvietosta tule yhtään mitään. Nyt paikka näyttäytyi aivan toisessa valossa. Koska pihatöitä ei voinut tehda, lumitöita ei riittänyt kuin yhdeksi päiväksi, eikä sisareni viisaasti päästänyt minua riehumaan puuliiteriin kirveen kanssa, katselin lähinnä villasukat jalassa ja teekuppi kädessäni tuvanikkunasta lintujen (lajista en tosin ollut aivan satavarma, mutta epäilen niiden olleen joko pääskysiä tai kuoveja) ja oravien temmellystä. Lisäksi bongasin yhden elävän kärpäsen ikkunoiden välistä.

Viikonlopun rauhaan kuului tosin ankaraa käsitöidentekoa sekä syönnin ja juonnin lomassa maailmanparannusta pikkutunneille. Tätä aivotoiminnan nollausviikonloppua eivät häirinneet sen enempää Sotsin olympialaiset kuin Putouskilpailun semifinaalit, vaikka molempia olisi ollut tarjolla. Vaikka Selänne olisi pelannut hevospooloa, en olisi vaihtanut rauhaisaa oloani tv:n katseluun. Tosin jännitin hieman salaa Antskun pärjäämistä Putouskisoissa. Imatran Rosson taustatuen hyvin tuntien olin rauhaisan vakuuttunut, etta Antsku pärjää. Ja vaikkei olisi pärjännytkään, en ois romahtanu.