Godzillan jaljissa

I(Kyseinen selonteko on kirjoitettu postuumisti, koska olen jo siirtynyt lomassani uuteen vaiheeseen, jossa aktiviteetit lisaantyvat siina maarin, etten enaa ehdi kirjata kaikkea reaaliajassa.)

Koska olen pian lopputenttia vailla valmis suomalaisen nykykulttuurin seka varsinkin maalaiselaman asiantuntija, olen nyt halunnut syventya joihinkin kummallisuuksiin, joihin en ole loytanyt mielestani tyydyttavaa vastausta. Tallaisia asiakokonaisuuksia ovat mm. seuraavat:

-Iltapaivalehdiston jokakesainen suomalaisten seksuaalikayttaytymiseen liittyvan aineiston esittely juhlavin otsikoin. Aiheessa kasitellaan aina sita, millainen partneri saa suomalaisen kuumaksi, missa seksia kesalla harrastetaan ja millaisia fantasioita ihmisten mielessa liikkuu. Aineistossa viitataan kerta toisensa jalkeen "suureen suomalaiseen seksitutkimukseen". Kysymykseni kuuluukin: tehdaanko suomessa joka vuosi suuri seksitutkimus vai viitataanko joka heinakuun artikkelissa samaan tutkimukseen, joka tehtiin mielestani jo ainakin 10 vuotta sitten?
-Minka vuoksi Suomessa on niin paljon huonosti kayttaytyvia karpasia? Eiko niita pirulauta saada millaan kuriin!? Ne eivat usko vaikka kauniisti sanotaan, eivat tokene voimaperaisista uhkauksista eivatka myoskaan kuole, vaikka niita lyodaan. Joka aamu kello viisi ne herattavat minut ruususen unestani, eivatka anna minun lomallanikaan nauttia kiireettomasta heraamisesta vaan suututtavat minut kutittamalla nenaani ja taten ajavat minut ylos hosumaan karpaslatkalla ympariinsa. Tama saa sydameni  pomppimaan ylikierroksilla, otsasuoneni pullistumaan ja minulle tulee kauhea hiki. Sen jalkeen on turha yrittaa enaa nukkua varsinkin kun aurinko on ruvennut paistamaan suoraan sankyyni. Lisaksi kissani on tassa vaiheessa erheellisesti ymmartanyt, etta on hanen aamiaistarjoilunsa ja aamulenkin aika, joten horisontaaliasentoon paasemisesta on minun enaa turha haaveilla.

Olin muuten sisareni kanssa metsaretkella, mika oli tarkoitettu luonnontieteen opintojeni paatosjaksoksi nayttokokeen muodossa. Esittelin laajentunutta osaamistani niin hyonteisten, siivekkaiden kuin petoelaintenkin tunnistamisessa. Ohjelmaan kuului ainakin hirven ja karhun jalkien tunnistamista, joita myos ahkerasti kuvasin jatkotutkimuksiani silmallapitaen. Olin vahalla reputtaaa kun yhdistin vaarin hirven tekeman vaylan umpiryteikossa otson tassunjalkeen ja ehdotin seikkailuelokuvista hankkimani tiedon perusteella jalkien aiheuttajan olevan joko Tyrannosaurus Rex tai Godzilla.

Tutustuin myos peltopyyhyn ja tunnistin helposti lehtokurpan, mika oli tottapuhuen silkka vahinko, koska aioin seuraavaksi ehdottaa puskassa meteloijan olevan laulujoutsenen.

Hyonteissektori oli sitakin kokemusperaisempaa. Vattupuskista selvittyani olin saanut lahituntumaa tavanomaisten hyttysten ja paarmojen lisaksi marjaluteista, eri mittaisista toukista seka punkeista, joista pihtiotten saaminen ei ole ihan helpoimmasta paasta. Lisaksi Sebastien kunnostautui tuomalla turkissaan sisarentyttareni suureksi iloksi hanen sankyynsa kirpun seka sisareni erityiseksi iloksi tuvan paraatimatolle vastapyydystetyn paaskysen. Hanet heitettiin tyylikkaasti paaskyvainaa suussaan paraatiovesta pellolle, mutta aitinsa nokkeluuden perittyaan han valittomasti juosta holkytti hanta ojossa kuistille, josta yritti uudelleen paasky suussaan sisaan. Koska sisareni ei ole erityisen hidasalyinen, odotti han kissaa takaovella luuta kadessaan, jolloin Sebastien luovutti huokaisten ja pudotti paaskyrievun suustaan portaille, jossa oli juuri alkamassa lintusuvun ruumiinvalvojaiset.

Koska sisareni on myos mielenlaadultaan sienihapero, yritti han kouluttaa minusta kaiken taman ohessa ammattimaista kanttarellibongaria. Kun en onnistunut kuitenkaan loytamaan ainuttakaan kanttarellia enka suppilovahveroakaan, usutti han minut etsimaan lahitienoolta "vaikka sitten noita haperoita". En kuitenkaan yrityksistani huolimatta havainnut ryteikosta ainuttakaan noitahaperoa ja kun loytamani soseutumisvaarassa olevat tatinrahjatkin olivat viimeisen voimassaolopaivansa nahneet jo viime kesana, sain erityisluvalla vapautuksen sieniopista.

Vaikka vaihdankin maisemaa, ei vielakaan primitiivinen elamanote ole hiipumassa. Saunominen ja laulanta jatkuu itarajan tuntumassa noin viikon verran. Murrealueen vaihtuessa hieman tutumpaan suuntaan odotan mieleenpainuvia kokemuksia, joista ammennan virkistavia hengentuotoksia talven kuumina kuukausina. 

Maalaisromantiikkaa

Työnkuvani täällä pakkotyöleirillä on laajentunut kevyehköstä kitkemisestä vaativaan fyysiseen raadantaan. Olen joutunut risusavottaan, josta loppua ei tule ja hillunut liiterin takana suojahaalari päälläni työntäen silppuriin vaivaiskoivuja, käkkärämäntyjä ja joulukuusia. Havunneulasten sinkoillessa kutreihini ja silmiini olen haavellut edes pienestä tauosta riippukeinun viehkossa tuudituksessa, mutta siihen minulla ei ole vielä sisareni rautaisen kurinpidon vuoksi ollut mitään asiaa.

Olen joutunut kokemaan myös veretseisauttavan järkytyksen havaitessani kissani Sebastienin käytöksessä joitakin odottamattomia piirteitä. Huomasimme iloksemme hänen tutustuneen ihastuttavaan nuoreen kissaan aitan ylisillä. Ajattelin hänen seurustelunsa edesauttavan sopeutumistaan hiljaiseen maalaiselämään, jottei hän rupeaisi haikailemaan ennenaikaisesti suurkaupungin sykkeeseen niinkuin lapseni, jotka saivat jo tarpeekseen maaseudun rauhasta ja hitaista nettiyhteyksistä ja matkustivat sedälleen pääkaupunkiin. Seurasimme tyytyväisenä kissojen hyvinalkanutta tutustumista ja jätimme heidät rauhassa vaihtamaan ajatuksia maaseutupitäjän ja metropolin elämänmenojen erilaisuudesta. Istuimme mukavasti pirtissä, kun olin kuulevinani ääniä kuistilta. Kun avasin oven, olin lennähtää hämmästyksestä persiilleni. Kaikesta päätellen eunukkikissani yritti uutterasti siinä silmieni edessä astua uroskissaksi luulemaamme ystäväänsä, joka ei juurikaan pannut vastaan. Aivoni löivät tyhjää, koska en ollut varma miten minun tulisi suhtautua siihen, että kissani olisi mahdollisesti homoseksuaali. Lisaksi suunnittelin sanovani pari valittua sanaa hänet kastroinneelle eläinlääkärille kotipuoleen palattuani. Panin pikaisesti toimeen ainoan latinankielisen ilmaisun, jonka tunnen, "coitus interruptus", ja Sebastien päästi nolona hampaansa irti kisulin (joka lähemmissä tutkimuksissani osoittautui naaraaksi, jolla on kiima-aika) niskasta ja luikki häpeissään nurkkaan. Sisareni soitti välittömästi muutaman kilometrin päässä asuvalle naapurilleen, jonka uskoi olevan neitikissan omistaja ja pyysi pikaisesti hänet noutamaan heitukkansa pois, jollei haluaisi kaksikielista kissapentuetta. Nuhtelin vielä päätteksi Sebastienia, joka otti nöyränä vastaan luentoni irtosuhteiden vaaroista.

Viikonlopun ohjelmaamme kuului kylätapahtuma, joka mielestani oli tottumattomalle liian ekstreemiä koettavaa sekä Seinäjoen tangomarkkinat. Tämä on perinne, josta ei voi yhtään tinkiä. Oksasilppurikin keskeytetään siksi aikaa kun tälläämme itsemme kukkamekko päällä TV:n ääreen ja alamme arvostelemaan esiintyjia kovaan ääneen ja ammattitaidolla asianmukaisten aperitiivien ohella.

Voi näitä kesäpäiviä.

Ain' laulaen työtäs tee

Ennenkuin vajoan täysin maalaiselämän lumoihin ja unohdan kaikki sivistykseen oleellisesti liittyvät elementit kuten nettiriippuvuuden, pidän asiallisena raportoida loman alkamiseen liittyvistä jännittävistä yksityiskohdista.

Jännitys olikin todella huipussaan, kun huomasin terävä-älyisen mieheni avustuksella, että passini voimassaoloaika oli umpeutumassa verrattaen pian. Muistan tosin kevättalvella tehneeni kyseisen havainnon, mutta viime viikkojen hektiset tapahtumat kissojen lisaantymiseen pesukoneeni takana liittyen olivat sekoittaneet ajatukseni siinä maarin, ettei mieleeni tullut perehtyä uudelleen tähän matkustamisen kannalta suhteellisen merkittävään asiaan. Mikäli passini viimeinen voimassaolopäivä olisi ollut esimerkiksi vasta kuluvan kuun loppupuolella, vaivoin hankittu rusketukseni ei olisi kalvennut nanosekunnissa eikä sydämeni olisi pyrkinyt ulos rinnastani, kun huomasin passini umpeutuvan seuraavana päivänä. Kauhunkalmaiset kasvoni väänsivät aivan turhaan itkua, koska suurlähetystöstä kerrottiin, että seuraavana päivänä umpeen menevä passini kelpaisi vielä kotisuomeen palaavalle matkaajalle varsin hyvin. Voimassaoloaikaakin jäisi vielä jäljelle useita tunteja.

Lukuunottamatta ruotsalaista tullivirkailijaa, joka yritti pakottaa minua puhumaan ruotsia vetäessään vesiperän, koska en suostunut sanomaan ainoaa ruotsinkielistä lausetta, jonka muistan virkamiesajoiltani (Jag älskar dig), olin varsin tyytyvainen matkustamiseeni kaikkine yksityiskohtineen. Erityisen tyytyväinen olin siitä että Sebastienia ei päästetty tällä kertaa karkaamaan lentokentällä.

Kuten aiemmassa kijoituksessani vahvasti epäilinkin, sisareni oli jo varautunut vierailuuni hyppysissään pitkä työlista, jota hän heilutti minulle iloisesti saapuessamme juna-asemalle. Se sisälsi alkajaisiksi kasvimaan kitkemistä, koska hänesta on jostain syystä äärimmäisen huvittavaa opastaa minua maalla asumiseen liittyvista välttämättömistä detaljeista. Ensimmäisenä aamuna jouduin siis kitkemään, josta seurasi vakavia lihasvaurioita reisieni takaosiin, pysyvä polvivamma, psyykkisiä rasitteita sekä taydellinen manikyyrin tuhoutuminen. Kaiken lisäksi selkäni paloi karrelle.

Onneksi seuraavana päivänä satoi vettä ja sain edes hieman puhdistettua kynsieni alusia mustista sururaidoista. Kohdalleni lankesi leoipomisvuoro siitäkin huolimatta, etta selkäni oli edellisen päivän raadannasta aivan tohjona. Mutta kynsinauhani ainakin puhdistuivat pullataikinassa tehokkaasti.

Ollessamme ruokaostoksilla keskustelimme illan menyystä ja ehdotin sisarelleni, että keräisimme antimet hänen kasvimaaltaan, jonka olin edellisenä päivänä saanut uuteen kukoistukseen ja loihtisimme niistä herkullisen vokkiruoan. Taisin siinä huolimattomasti sanoa, että kesäkurpitsat kerätään tunkiolta saaden sisareni silmittömän raivon partaalle sekä kassaneidin hämilleen, kun hän joutui todistamaan ripitystä, jonka kohteeksi jouduin. Korvat kuumottaen lupasin pyhästi sisarelleni, etten enää ikinä häpäise häntä julkisesti näin alhaisella tavalla. Kotiläksykseni sain opetella ulkoa tunkion ja kompostin määritelmän. Kesäkurpitsaa ei siis kasvateta tunkiolla. Kestin rangaistukseni kuin mies, kun jouduin yötä myöden kirjoittamaan sata kertaa "Komposti on hallittu biologinen prosessi."

Kuten arvata saattaa jouduin tästä kömmähdyksestä johtuen seuraavana päivänä uudestaan kasvimaalle viimeistelytöihin. Olin jo selvittänyt pinaatit, punajuuret, pavut, herneet, porkkanat ja tomaatit. Jäljellä oli enää rivistö varsia, joita en heti tunnistanut enka totta puhuen vieläkään. Niiden välissä olevaa tiivistä tupasta riuhdoin raivokkaasti mullan pöllytessä, huidoin paarmoja, poltin lisää selkääni sekä täten hävitin siihen tarkoituksella jätetyt villimintut, mutta myös sievän rivin kukkia, joiden latinalaisen nimen olen jo unohtanut. Olen pyrkinyt pitämään sisareni loitolla niin kauan, että ne ehtisivät itää uudelleen, mikäli se on ylipäätään mahdollista.

Valistukseni aika jatkui iltamyöhällä Trivial Pursuit pelin aikana, koska supertehokas sisareni ei voi jättää hetkeäkään käyttämättä, jolloin hän kouluttaa minusta luontotieteilijää ja viherpeukaloa. Koska olin jo hyvän matkaa perehtynyt hänen minua varten varaamaansa kirjapinoon, mikä minun on loppukesästä tentittävä, pärjäsin pelissä niin hyvin, että sisareni kanssa verissäpäin käydyn kamppailun päätteeksi voitin koko pelin. Hänen tyttären ja tämän hippipoikaystävänsä jäivät nolona nuolemaan näppejään.

Tästä innostuneena rupesin vielä iltalukemisekseni selailemaan kirjapinoa, johon kuuluu mm. seuraavat opukset: WSOY: "Linnut värikuvina", Tammi: "Ötökät", "Otavan värikasvio" sekä Björn Dal'in "Perhoset luonnossa". Tottapuhuen minua on kiinnostanut eniten Anna Bergenströmin "Pieni piirakkakirja", mutta olen myös nauttinut em. lintukirjasta ja oppinutkin monia kiinnostavia asioita siivekkäista ystävistämme. Latinalaisten nimien kohdalla sattuu vielä joitakin ikäviä kömmähdyksiä ja minun täytyykin hioa vielä tietojani tähän liittyen. Esimerkiksi naakan latinankielinen nimi on "Corvus monedula" eikä "Coitus interruptus".

Lahtoselvitys

Kesäloman suunnitteleminen on aikamoista puuhaa. Kun siihen liitetään lasten koulun loppumiseen liittyvät hössötykset, joka täällä ajallisesti tarkoittaa kesakuun viimeisiä viikkoja, uuteen kouluun hakemisprosessi ja siitä seuraava helvetillinen maratoonijuoksu seka kuuden hengen yllätyskissaperhe, joka ilmestyi kuukausi sitten varastooni, voi toisinaan käyäa niin, ettei ehdi kovin paljon ajattelemaan mitä tekee. Siitä puolestaan seuraa valtavaa ajanhukkaa, ajan, joka on jo muutenkin tiukilla, sekä valtavaa stressia, kun joutuu korjaamaan tekemiään päättömiä ratkaisuja kaiken kiireen keskellä.

Koska perheeni ei osaa tehda koskaan mitään päätöksiä niinkuin muut ihmiset, ajoissa, kaiken jäädessä aina, tosin ainakin osittain meista riippumattomista syistä, viime tippaan ja vähän sen yli, olemme nyt lomasuunnitelmissamme siinä vaiheessa, etta poikani lähti Suomeen viikko sitten, koska hänellä oli kiire keräämään mansikoita. Tyttö, Sebastien ja minä lähdemme ylihuomenna, mikali paikalliset elainvalvontaviranomaiset eivät rupea lyömään kapulaa rattaisiin ja viivyttelemään takaisinpaluu-lupakirjan myöntämisessä. Mies tulee sitten kun kerkeää ja pääsee. Herra yksin tietää milloin.

Olen käyttänyt, tietysti, osan kallisarvoisesta ajastani kesälomagarderoobin varusteluun. Tuloksena ateljeepuvustamostani on uunituore puutarhanhoitoshortsihaalari, koska en koskaan suostu esiintymään julkisesti ilman asianmukaista asukokonaisuutta. Tämä oli tärkein lisä muuten niin monikayttöiseen ja samalla aistilliseen lomapuvustooni, koska minulla on vahva epäilys siitä, että supersiskoni panee minut taas töihin puutarhassaan. Kokemukseni mukaan minua odottaa ainakin 8 tuntia kestävä risusavotta liiterin takana, jossa oksasilpuriin tyonnetään käsivarsien lisäksi noin sata kuutiota manikyyrin pilaavaa, kädet haavoille repivää kuusenoksaa. Lisäksi jalkapallokentän kokoista nurmikkoa on joka toinen päivä niitettävä sirpillä ja yksityiskohtia höylättävä leikkuukoneella, jota en osaa edes käynnistää, varoen samalla kallisarvoisia ja harvinaisia kukkaistutuksia, joiden yli minulla on joskus taipumus jyrätä. Pahinta on kuitenkin kasvimaan kitkeminen. Täytyy oikein pisteitä antaa sisarelleni, joka rakkaudellisesti opastaa minua joka vuosi yhä uudestaan mitkä rehut otetaan, mitkä jätetään. Tehtävän ollessa verrattaen toivoton, hän edelleen sinnikkäästi jaksaa uskoa siihen, että opin erottamaan rikkaruohon täysimittaisesta tomaatinvarresta, jossa raakileet jo alkavat sievästi punertaa.

Ohjelmassa seuraa myos tärkea ja velvoittava numero: vävykandidaatin hyväksyntä. Kyse ei herranpieksut ole vielä omasta tyttärestäni vaan sisareni kauniista naimaikäisesta impyestä. Asetan ehdottoman korkeat laatuvaatimukset vävykokelaille ja tulen tarkasti valvomaan, että ne täytetään viimeistä piirtoa myöten. Eräs tärkeimmistä kvaliteeteista on, että kokelas sietää meluisan perheeni joskus pitkäksikin venähtävia ja melkoista sekasortoa aiheuttavia vierailuja anoppilassa. Näistä piinaviikoista selviäminen kunnialla osoittaa henkilöllä olevan sellaisia jaloja luonteenpiirteita, joita sitkeältä ja luotettavalta elämänkumppanilta vaaditaan. Tämänkin välttämättömän ominaisuuden omaaminen ei kuitenkaan yksin riitä saavuttamaan hyvaksyttävää arvosanaa. Ei, vaan kokelaan täysimittainen hyväksyminen edellyttää vähintään kohtalaista kitaransoittotaitoa. Tämä vaatimukseni perustuu yksinkertaisesti siihen, etta enhän minä nyt sentään aivan kaikkea voi yksin tehdä. Koska osakseni lankeaa jo altto-osuus yhteislauluiltamissa, olisi kohtuutonta vaatia minun hilluvan kitara kainalossa, kuin joku epämääräinen hippi. Uskottavuuteni kärsisi kovan kolauksen.

Jäljellä olevat kaksi päivää käytän tiiviisti kissaperheen ruokintavuorojen organisointiin naapuristossa sekä passien etsintään.

Hyvaa lomaa kaikille!

Mielipiteet, niiden muuttaminen ja kuolaus

Vaikka omaankin vahvat, viisaat ja perustellut mielipiteet kaikista asioista ja tiedan olevani varmasti aina oikeassa, olen samalla kuitenkin aarimmaisen vaatimaton ja pyrin alati kehittamaan itseani niin tiedollisesti kuin  asentellisestikin, vaikka mieheni yleensa vaittaisikin jotain aivan muuta. Olen joutunut viime aikoina todistamaan asioiden sumaa, joiden edessa olen ollut pakotettu taipumaan ja opettelemaan uutta suhtautumista tilanteessa, jossa huomaan aiempien kasitysteni olleen hieman puuttellisia. Koska olen valtavan kehityskelpoinen yksilo aarettoman suuren intelligenttikapasiteettini takia, olen antanut itseeni virrata vapaasti uutta ajattelutapaa, tietotulvaa seka modernia asennoitumista. Tama on seka vavisuttanut perusarvojani etta saanut aikaan elamassani merkittavia muutoksia. Koska uudet haasteet eivat minua suinkaan pelota, ilon kyyneleet silmissani tartun innolla uuteen tilaisuuteen ravistaakseni joskus jopa polyyntymisvaarassa olevia kasityksiani asioista, ilmioista ja esineista. Kuvailen seuraavaksi joitain haasteita, joiden edessa olen avannut nakemyksissani uusia ikkunoita, joiden lapi elaman kyltymaton tarkastelu on saa aivan uusia ulottuvuuksia.

Ensinnakin minun on myonnettava, etta espressokeitin ei valttamatta ole aina niin suuri, kuin olin tahan mennessa kuvitellut. Olen havainnut kaupoissa myytavan laitteita, joissa on siro design ja koska lahipiiriini kuuluva George Clooneykin juo espressoa, olen vakavissani harkinnut kyseisen laitteen hankkimista kotiini iltapaivakahveja varten. Nain minulla olisi myos jotain mieleista tarjottavaa Georgelle, kun han poikkeaa kylaan.

Suurimman mullistuksen elamaani on tuonut kuitenkin suhdannepoliittinen muutos jyrkan paheksuvasta hyvaksyvampaan ja avoimempaan suuntaan moderniin viestintateknologiaan ja erityisesti joihinkin sosiaalisen median erityissaarekkeihin liittyen. Todistusaineistona tasta mainittakoon uusin intohimoni, ajanvietteeni ja inspiroiva innoituksenlahteeni: Pinterest. En viela muutama kuukausi sitten kuuna kullanvalkeana olisi ulkonut roikkuvani jokaisen mahdollisen hengahdystauon aikana seuraamassa, mita ihmeellista ja ihanaa Pinterestissa on tarjolla. Pinterestissa roikkuminen ei mielestani ole tosin kauhean paha asia, koska sielta olen saanut jo paljon ideoita kaikkiin elamani osa-alueisiin hampaiden valkaisusta muovisen juomapullon muuntumiseen kannykan latauskeskukseksi. Tyttarenikin on innostunut varsinkin Pinterestin kotitekoisista kauneidenhoitonikseista siina maarin, etta ruokakaappimme on jatkuvasti tyhja. Kookosmaitojauhe loppui heti kattelyssa, kaakaosta ja maissijauhosta puhumattakaan. Oliivioljyt ja hunajat on valutettu hiuksiin. Kaappi ammottaa tyhjyyttaan, mutta tukka kiiltaa.

Pinterest luo oivan aasinsillan minulle hyvin kipeaan aiheeseen. Tasta asiasta minun on hyvin vaikea puhua. Jotta pystyin tehostamaan Pinterestissa roikkumisen maksimaaliselle tasolle, olen ottanut kayttooni (voinko sita edes aaneen sanoa, kaiken sen parjauksen jalkeen, jota olen jatkuvasti julkisesti harrastanut ja vannonut, etten ikina siihen sorru, mutta ymmarrattehan, etta aika muuttaa ihmista ja minakin joudun joskus antamaan periksi asioille, jotka ovat aiemmin saaneet minussa aikaan voimakkaan vastemielisia ajatuksia saatikka, etta olisin ikimaailmassa kuvitellut kykenevani kayttamaan kyseista aparaattia) MinaSoitan puhelimen. No nyt se tuli ulos. Antakaa anteeksi uskottomuuteni omille sanoilleni, mutta olen hapeamattoman onnellinen alypuhelimen omistaja! Perskutarallaa miten elama muuttui helpommaksi! Sen lisaksi, etta kannan siina mukanani blogin, pinterestin seka sosiaalisen kontaktiverkostoni, voi silla ottaa helkkarin hienoja valokuvia, joita mina en muuten osaisi, mutta laite tekee ystavallisesti melkein kaiken puolestani. Kaiken lisaksi silla voi soittaa, vaikka se onkin juuri talla hetkella puhelimenomistamisessa minulle joutavanpaivainen sivuseikka.

Analysoin aihepiiria chatissa Sallan kanssan nyhratessani samalla sohvannurkassa MinaSoitan puhelimeni kanssa, vaikka lappari oli aivan kateni ulottuvilla -huomaatteko, kuinka helppoa on alypuhelimen omistajan elama!- ja totesin hanella olevan nuoresta iastaan huolimatta joitakin samankaltaisia kokemuksia uusien nakokulmien loytymisesta elamanlaatua parantamaan. Tytto kertoili olleensa aina Ingmanin kannattaja henkeen ja vereen. Nyt han oli laillani antanut uusien tuulien virrata ajatteluunsa ja paatynyt kokeilemaan ruotsalaisen Sia'n jaatelovalikoimaa. Marsipaani-, tryffeli-, sorsseli-, manteli-, kirsikankukka-, vaahterasiirappi-, lakritsi-, sitruuna- ja marenki -systeemit olivat saaneet hanesta tiukan otteen ja aiheuttanut syntisen riippuvuussuhteen kyseisen jaatelonvalmistajan tuotteisiin. Herra hanta hyvasti siunatkoon. Jaatelonriippuvuus on nimittain yksi vaarallisimmista addiktioista, joita tiedan. Pelkastaan asian pinnallinen ajattelu saa minussa aikaan voimakasta kuolaamista, joka johtuu lahestyvan Suomenloman mahdolliseksi tuomasta tilaisuudesta maistella miljoonia uutuusjaateloita, joita citymarketin pakasteallas on taas tulvillaan. Puhumattakaan siita, etta Jyvaskylan lahella on kuulemma Pandan tehtaanmyymala, josta minua ei ole informoitu!!! Tama kommahdys selittynee silla, etta vaikka supersiskoni, jonka luona loisin kaikki kesat ja joka asuu vain alle tunnin ajomatkan paassa kyseisesta putiikista, ei juuri arvosta "makeaa mahan taydelta"- mentaliteettiani vaan pidattaytyy enemmin katiskakala-vuohenjuusto -linjalla, ei ole huomannut minua valistaa tasta aarreaitasta, johon han on -ja taten asia samalla hanelle tiedoksi saatettakoon- minut tana kesana kyyditseva!

Paluumatkalla voidaan kokea katiskat.
 

Ryynien kimpussa

Olen saanut aiemmin senverran kannustavaa kritiikkia kulinaristisista kertomuksistani, etta paatin palata taman elintarkean aiheen pariin. Koska kaikkia kiinnostaa ilman muuta perheeni ruokailutottumukset, paatan kuvailla taman paivan ateriointiamme. Tai oikeammin piinaavia hetkia, jotka sita edelsivat.

Paivan ohjelma oli couscous. Taman pohjoisafrikkalaisen kansallisaterian valmistamaan oppiminen on ollut avioliittomme onnistumisen peruskivi ja kuuliaisena pikkuvaimona opettelin siis taman tyoteliaan ruokalajin valmistamisen jo avioliittomme alkumetreilla taatakseni nain omalta osaltani onnellisen, rakkaudentayteisen ja elamankestavan avioliittomme onnistumisen. Kyseessa on helvetilliset esivalmistelut vaativa kulinaarinautinto, jota ilman algerialainen ei voi kovin pitkaan elaa. Han masentuu ja naivettyy, mikali ei saa saannollisin valiajoin nauttia tasta hengelliseen happeningiin verrattavasta ateriointitapahtumasta. Mikaan muu ravinto ei veda hanen mielestaan vertoja couscousille. Sita syodaan hartaasti ja paljon. Paalle juodaan mieluummin piimaa voimakkaiden aaniefektien kera. Paikalle kutsutaan yleensa muutama ystava ja sukulainen. Alun kolmattakymmenetta ihmista.

Kerron lyhyesti, mita tarkeita yksityiskohtia kyseisen ruoan valmistamisessa tulee ottaa huomioon:
Couscous-ryyneja liotetaan ensin lyhyesti, jonka jalkeen ne kypsennetaan siihen tarkoitetussa hoyrylavikkokeittimessa. Protokollan mukaan se kaadetaan valilla suurelle vadille ja hierotaan kasin irtonaisiksi, jotta lopputulos olisi ilmava eika taynna klontteja. Kasittely toistetaan 2-3 kertaa, riippuen ryyneista. Valilla sekaan laitetaan suolaa ja myos voita antamaan makua.

Pata, jota tarjotaan couscousin kanssa voi olla valmistettu kanasta, jolloin se on variltaan vaaleaa,  tai lihasta, mieluusti lampaasta mutta kylla harkakin kelpaa, jolloin pataan lisataan yleensa tomaattia. Tanaan kaytin vasikkaa. Sekaan heitellaan kypsymisjarjestyksessa esim. perunaa, kesakurpitsaa, porkkanaa, lanttua, kurpitsaa tai naurista seka ehdottomasti kik-herneita. Lisaksi ruoka maustetaan. Jokaisella maalla ja alueella on omat autenttiset valmistustapansa. Tunisiassa couscousia valmistetaan kaalin kera ja se on usein hyvin tulista. Joissakin paikoissa kuulemma couscousia syodaan kalan kanssa, mutta se on mielestani aivan liian eksoottista. Se tapa, mita mina harrastan, on varsin seesteinen ja harmooninen, kuten emantakin.

Taman paivan urakkani alkoi lupaavasti. Olin jo valmiiksi feminiinisista syista johtuen helvetin huonolla tuulella. Couscous on aika tanakkaa tavaraa niin valmistamisen kuin syomisenkin puolesta ja on siksi sopivinta valmistettavaa ja nautittavaa mm. talvipakkasella. Koska nyt lampotila tietysti sattui olemaan vahan yli 40 astetta (niin etta alkaa kuulkaa siella Suomessa yhtaan valittako!) ja kuumuus tunki sisaan ikkunankarmeista, keittiossa oli jo siis valmiiksi kotoisan lampoista ja muuttui yha lampimammaksi, kun hella posotti taysilla tuntikausia.

Muutama varoituksen sana: couscousia valmistettaessa on hyva ymmartaa, etta mitaan muuta ohjelmaa ei kannata sille paivalle varata. Tuntikausien seisominen puolikumarassa asennossa irroitellessa miljoonia ryyneja yksitellen toisistaan saa aikaan ankaria selkakipuja, joita ei edes kokonaisen torkkupeiton virkkaus saa aikaan ja niita taytyykin koko loppuilta parannella uima-altaassa. Lisaksi hikoilu on niin voimakasta, etta ihmisten ilmoille ei voi menna ennenkuin on ottanut vaahtokylvyn. Sessio aiheuttaa yleensa muitakin haavereita, mm. liukastumisia, hermoromahduksia ja palovammoja. Kadet palavat useista kohdista muumuassa painekattilan kyljessa kiireissaan hosuessaan, couscous-kattilan ottimissa, jota kuumenevat tulisiksi vaikka niiden ei pitaisi seka couscousin erotteluvaiheessa, kun ajattelemattomasti tyontaa katensa tulikuumaan ryynikasaan. Sen lisaksi kadet palavat viela kertaalleen kraanan alla, josta tulee liian helposti tulikuumaa vetta. Veitsen kanssa hosuessaan tulee yleensa silvottua joitakin paallimmaisia orvaskesikerroksia omista eturaajoistaan.

Keitin sahlatessani taas lihat hieman ylikypsiksi ja jouduin ottamaan ne erilleen padasta, muuten ne olisivat menneet soseeksi, niinkuin kavi viime kerralla. Padasta tuli loppujen lopuksi oikein hyva, mutta couscousin kanssa oli kayda kopelosti. Tein taas liian monta asiaa yhtaikaa, mita minun ei pitaisi koskaan tehda, kun teen jotain keskittymista vaativaa ja kakkupohjaa vatkatessani liotin ryyneja hieman liikaa, jolloin ne vettyivat ja kypsyessaan liiskautuvat toisiinsa. Lisaksi minun oli tehtava tuplasatsi, koska meille oli tulossa oman perheen lisaksi joitakin ylimaaraisia nalkaisia ja couscouskattilamme vetoisuus kattaa vain 4 henkea. Sadattelin itsekseni maailmanlopun ennustuksia etsiessani couscousin joukosta vihkisormustani seka jotain punaista, jota olin siella nakevani. Ja todentotta loysinkin kummallisen punaisen pienen sirun. Ihmettelin aikani, oliko se muovinpala couscous paketista, kunnes totesin sen olevan puolikas pikkusormeni kynsilakasta, joka oli irronnut kauniina liuskana koristamaan muuten niin varitonta kokonaisuutta.

Tein viela kaikenkukkuraksi mustikkataytekakun. Sita varten olin jopa muistanut ostaa mustikoita, jotka sopivat kakun paalle mainiosti, mutta mustikoilta ne eivat maistuneet. Ikava Suomen mustikoita toi silmiin katkerat kyyneleet. Chilelaiset pensasmustikat eivat ilmeisesti ole kunnon metsamustikoille mitaan sukua.

 

Hoidossa. Taas. Osa II

Myonnettakoon, etta joskus tulee luikauteltua lupauksia, joita ei pysty pitamaan ja tottapuhuen jo luvatessaan sita itsekin vahvasti epailee. Noin 2 kk sitten lupasin pyhasti itselleni, etta kauneushoitolan tytoille ilmestyvani heidan ilokseen viimeistaan 2 vkon paasta. Olen alhaisesti pettanyt heidat ja itseni. Nailla rapyloilla tulisi ehdottomasti pitaa kiinni lupauksistaan kayda mani-pedissa helkkarin saannollisesti. Nyt, kun sattuneesta syysta kapoiseen pikkukatoseeni oli taas ilmaantunut etuseteli, ajattelin jalleen hoidattaa katoseni ja jalkaseni inhimilliseen tilaan. Kyseinen hoitola sattui ikavasti sijaitsemaan kaupungin toisella laidalla ja raikas kevatsaa eli paikallisesti +30 astetta oli huomaamatta vaihtunut alkavaan kesahelteeseen eli +42 asteeseen ja se tarkoitti ankaraa hikoilua autossa ja ulkoillessa. Autoni on toki varusteltu ilmanjaahdyttajalla, mutta kaikin tavoin muuten niin moitteettomassa automobiilissani ilmastoinnin tehokkuudessa on toivomisen varaa. Tai ehka sekin on huollon tarpeessa.

Epamukavuuttakin uhmaten lahdin kuitenkin reippaasti kaasutellen hoitolaa kohti ja jatin pyykkivuoren ja muut valtavan inspiroivat kotityot odottamaan paluutani, jolloin minulla olisi 10 hyvaa syyta olla niita tekematta. Tai 20, jos varpaat lasketaan mukaan.

Sain kaksi mukavaa tytontylleroa hinkkaamaan sormiani ja varsinkin varpaitani. Tilanne ei onneksi ollut ihan niin paha kuin viime kerralla, koska tytot jaksoivat valilla hieman hymyillakin jyystamisen ja keskustelumme lomassa, keskustelumme, joka oli tottapuhuen melko vahvasti minun hallussani eika tytoille jaanyt itseasiassa kovin paljon mahdollisuuksia ehtia sanomaan yhtaan mitaan, niin liukkaasti puheeni sina aamuna luisti.

Kasittelyn jalkeen tytot huokasivat helpotuksesta ja mina jain ihmettelemaan kynsiani, joissa oli merkillinen variyhdistelma: varpaat olivat oranssiin vivahtavat kirkkaan punaiset, kun taas sormet aitelan roosat. Olin paatynyt tahan surrealistiseen kombinaatioon puhetulvani lomassa, koska puheripulin iskiessa karsin kykenemattomyydesta loogiseen ajatteluun. Uskon myos ankaralla helteella olleen osuutensa hetkelliseen aivojeni pehmenemiseen. Lohdutin itseani silla, etta varpaissa oleva jossain maarin klassinen savy tulisi kestamaan todennakoisesti kauemmin, kuin kylmettyneen porsaan varinen savy sormenkynsissani, jotka tulisivat saamaan asetoninhajuisen kasittelyn jo muutaman paivan paasta. Tahan vaikuttaisi kotona odottavan pyykkivuoren lisaksi couscousin valmistaminen, mika on 100 %:sti manuaalista puuhaa. Kokemus on osoittanut, etta minkaan valtakunnan manikyyri ei siina touhussa mukana kesta, vaikka yritankin yleensa manikyyrista kotiin palatessani kayttaa suojahansikkaita pidentaakseni huoliteltua vaikutelmaa. Poikkeuksetta poltan pareeni ensimmaisen tunnin jalkeen, riivin hiostavat ja kompelot hansikkaat pois, heitan ne roskiin ja huudan peraan hurjana.

Mentyani nain tapani mukaan asioiden edelle ja hopistyani tapahtumista, joita ei viela ollut tapahtunut ja vaikka olisikin, se ei ketaan kiinnosta, olin unohtaa seikkaperaisen selostamisen hoitolasta poistumiseen liittyvista tarkeista yksityiskohdista. Kavelin sormet ja varpaat harittaen varovasti varvastossuissani, jotka hoitajatytto oli taitavasti pujotellut jalkoihini, tiskin luo, jossa minun oli maara ojentaa kassaneidolle etuseteli ja sen lisaksi yksi vahapatoisen arvoinen oikea seteli. Laukkuni tonkiminen sielta jotain loytaakseen, mika on normaalitilassakin, mikali sellaista voidaan minulla ylipaataan koskaan havaita, aarettoman tyolasta ja hermoja raastavaa kasilaukkuni monimuotoisen sisallon takia, joka standardiolosuhteissa kasittaa ainakin lompakon, paitsi Nizzassa, jossa se oli yleensa sielta ehditty varastaa, meikkipussin, kasivoiteen, kannykan, muistikirjan, nenaliinojen seka runsaslukuisten kuittien, kauppalistojen seka pahvisten parfyyminaytelapyskoiden lisaksi myos aurinkolasit, mutta myos ainain yhden cd-levyn, mp3 soittimen, koska minulla ei vielakaan ole ipodia, ei nanoa, eika muutakaan mallia, keskeneraisen kasityon tai useimmiten kaksi, virkkuukoukkuja, pyoropuikot, noin kilon lankaa, sakset seka hiusharjan, oli tilanteessa, jossa minun oli keskityttava possunvaristen kynsieni, jotka eivat olleet viela taysin kuivuneet, pilaamista, aivan erityisen hankalaa. Tyonnettyani paani kassiin, totesin, etta etuseteli ei ollut siella. Mietin, etta tama tasta saatana viela puuttuikin, kun muistin parkkeeranneeni autoni ainakin 200 metrin paahan hoitolasta, ulkona olevan +42 astetta ja risat seka sinne johtavan tien hiekkainen seka saan tuulinen. Totesin paattavaisesti mielessani, etta etusetelini oli oltava autossa, koska olin suunnistanut sen takapuolella olevan kartan mukaan kyseiseen hoitolaan. Tunsin itseni melkein kriminaaliksi, kun jouduin ilmoittamaan maksuhetkella joutuvani pikaisesti piipahtamaan autollani. Tytot vakuuttelivat minulle, etta se ei haittaa ja he tuntuivat nielevan selitykseni kadonneesta etusetelista.

Lahdin siis vaappumaan autolle kuin pigviini, jolla on porsaanpunaiset sormenkynnet. Autolle paastyani totesin ainakin sen, etta olen hiesta marka, etta puhtaaksi puleeratut jalani olivat tomuiset, kuten myos oranssit varpaankynteni seka sen, etta etusetelia ei nakynyt missaan. Tassa vaiheessa analysoin rauhallisesti hetken tilannetta ja paadyin johtopaatokseen, jossa minulla oli kaksi ratkaisua: 1) marssia takaisin kiltisti ja maksaa mukisematta koko summa ilman huomattavaa alennusta (tama olisi ollut kaikkein vaihiten stressia aiheuttava vaihtoehto) tai 2) karata paikalta kiireesti, koska minulla oli autossa tarpeeksi bensaa ja hyva etumatka. Valitsin loogisesti vaihtoehdon 3 eli aloin etsimaan itsepaisesti etusetelia autosta, koska kaiken jarjen mukaan se olisi jossain sen uumenissa. Aikani kuikoiltuani havaitsin tutunnakoisen lapyskan syvalla etuistuinten valitilassa olevan systeemin valisessa valissa. Ongelmaksi muodostui nyt se, kuinka saisin tongittua arvokkaan setelin kapeasta valikosta pilaamatta tuoretta possumanikyyriani. Ahersin haasteen parissa aikamoisen tovin takapuoli valilla pystyssa penkkien valissa maatessani ja kiroillessani huonoa onneani myos siksi, ettei yhtaan avuliasta herrasmiesta sattunut tietenkaan juuri silla hetkella kulkemaan ohitseni. Tehtava olisi nimittain jo ajat sitten suoritettu, jos olisin paassyt kysymaan itkusilmassa ja aani varisten apua joltain gentlemannilta, koska tuskin on maailmassa niin paatunutta gentlemanninsielua, joka ei haluaisi pelastaa juuri manikyyrista tullutta blondia, joka on pudottanut etusetelinsa auton etuistuinten valiseen kapeaan valiin. Kokemusteni perusteella onneksi tiesin, etta miehiin ei voi luottaa ainakaan missaan kaytannon tyon loppuunsaattamiseen liittyvissa asioissa eika myoskaan siihen, etta he olisivat paikalla silloin kun heita kipeimmin tarvitaan, joten en ollut yllattynyt, kun tuli taas todistettua tamakin asia ja rupesin miettimaan entista kuumeisimmin ratkaisua edessani olevaan ongelmaan. Minulla ei ollut kaytossani esimerkiksi viivotinta eika edes sukkapuikkoja, joita yleensa kannan mukanani. Tamankertainen puikottomuuteni syy oli se, etta tiesin minulle olevan mahdotonta neuloa, kun istuisin manikyyrissa ja muu hoitolakayntiini kuluva aika menisi autolla ajamiseen ja vaikka Joroinen-Varkaus valisella osuudella onnistuisikin ajaa autoa ja neuloa sukkaa yhtaikaa, ei se Dubaissa onnistuisi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jai siis sen selvittaminen, kuinka eteen etupenkin voisi siirtaa. Raplasin tuolinsaatonappeja edestakaksin, kunnes sain istuimen siihen asentoon, etta takapenkkien jalkatilassa rahmallaan maaten setelin sai kuin saikin tongittua pois. Tyytyvaisena saavutukseeni oli sita suurempi, kun totesin, etta toimituksen aikana en tohrinyt yhtaan vastalakattuja kynsiani. Kiitin myos itseani siita, etten ollut pukeutunut lyhyehkoon hameeseen.

Etuseteli possusormissani iloisesti lepattaen viipotin takaisin klinikalle todistamaan etten ole maksuhairioinen. Taatusti jo syntynytta kasitysta mielenhairiosta pystyin tuskin enaa pelastamaan. Tyttojen yllattynyt ilme oli nakemisen arvoinen, kun saavuin. He olivat ilmeisesti juuri aikeissa soittaa poliisille tehdakseen ilmoitusta maksamatta haipyneesta asiakkaasta.

Taytynee ottaa pian uusiksi tama keikka. En kuitenkaan uskalla luvata mitaan.

Huom! Kuvan kynnet eivat liity mitenkaan tapaukseen.