Operaatio Lompakko

Jouduin tanaan alhaisen rikollisen toiminnan kohteeksi ja sain taysin ymmarrettavasti kauheat itkuraivarit keskella kauppakeskusta. Koska tarinalla on huomenna odotettavissa onnellinen loppu, haluan jakaa taman veretseisauttavan kokemukseni ja kertoa asiaan liittyvan pikantin yksityiskohdan keskustelustani vastaanottovirkailijapoliisin kanssa.

-Paivaa

-Paivaa. Haluaisin tehda ilmoituksen minulta hetki sitten anastetusta lompakosta.

-Missa ja milloin tama tapahtui?

- Noin tunti sitten viereisessa kauppakeskuksessa.

-Mita kielta puhutte?

(Huomautan, etta keskustelua kaytiin paraikaa sujuvasti ranskaksi.)

- oooo... ranskaa...?

-Mita muuta kielta puhutte?

-No, suomea, englantia, vahan kai ruotsiakin  .... miten niin? Olen suorittanut myos arabian peruskurssin Helsingin kesayliopistossa. Haluatteko myos tietaa arvosanani??????

- Kysyin siksi, etta tietaisin, minne teidat ohjaan.

-Ohjaa nyt esimerkiksi jollekin poliisille, etta saan tehtya ilmoituksen luvattomasta lompakon haltuunotosta!!!

-Kun meilla on myos englantia puhuvia virkailijoita...

- Onko minulla mukamas niin paha aksentti, ettette ymmarra mita sanon?

-Ymmarran oikein hyvin, madame.

-No mita helvettia siina sitten kyselet?! Ohjaa minut nyt saatana soikoon johonkin huoneeseen tekemaan se rikosilmoitus. Ei mulla ole koko iltaa aikaa tassa rupatella kielitaidostani!

Myonnan, etta olin tassa vaiheessa asioidenkulkua hieman kireassa mielentilassa. Todellisuudessa en  harrastanut edellakuvattua karkeaa kielenkayttoa, vaan esiinnyin korrektin rennosti saaden nuoren poliisiherran hymahtamaan tiedustellessani vastaavasti hanelta puhuuko han suomea. Paasin vihdoin tekemaan rikosilmoituksen, jossa ilmoitin, etta kasilaukustani oli viety lupaa kysymatta lompakkoni. Tassa ikavassa tapahtumassa menetin kaikki kolme luottokorttiani, titre de sejour’ in (oleskelulupa-kortti), carte vitale’n (kela-kortti) ja ajokorttini suomalaisen etta arabiemiraatti version. Suureksi harmikseni kadotin myos liudan eri kauppojen vaivalla hankittuja kanta-asiakkuuskortteja, joihin oli jo keraantynyt suuri maara arvokkaita bonuspisteita seka kaksi euron kolikkoa ja yhden bleiserin napin. Luottokortit kuoletin vahingoniloisesti kihertaen jo puolen tunnin sisalla anastuksen tapahduttua kuvitellen mielessani tata saalittavaa ihmisparkaa, joka parhaillaan turhaan yritti naputella nettiostostensa paatteeksi luottokorttini numerosarjaa vain todetakseen, etta olin paihittanyt hanet nopeudessa. Toivoin kuitenkin sydameni pohjasta, etta anastuksen olisi suorittanut joku tavallinen typera taskuvaras, joka halusi vain kateista ja todettuaan lompakkoani laheisemmin poyhittyaan vetaneensa surkean vesiperan, heittavansa vihapaissaan lompakkoni roskikseen tai potkaisevan sen raivoissaan kaupan hyllyn alle, josta siivoojatati sen illalla mopatessaan loytaisi.

Kotiin paastyani soitin ystavalleni, jolle vuodatin edellamainitun kokemukseni.  Han lupasi rientaa hatiin tuomaan minulle kateista, etta parjaisin siihen asti kunnes saisin uudet kortit kayttooni. Kun olin hieman huojentunut tiedosta, etten tarvitsisikaan nahda lahipaivina lasteni kanssa nalkaa ja ruvennut myos opettelemaan ajatukseen elaa ilman konjakinvarista Aigner-lompakkoani seka niistanyt kuuluvasti nenani, soi puhelin.

-Haloo.

-Poliisista iltaa! Ilmoitan vaan, etta lompakkonne on loytynyt. Voitte hakea sen vaikka heti asemalta.

-Ihanko totta! Herranpieksut! Mista se loytyi?

-Eras nainen toi sen meille.

-Jaa, sita ei siis ollutkaan varastettu! Olin siis pudottanut sen!

-Ei, madame. Kylla se oli varastettu. Rouva, joka sen toi, loysi sen postilaatikostaan. Kaikki kortit ovat tallella.

En huomannut kysya, onko myos kahden euron kolikko tallella.

Huomenaamuna kiidan iloisesti poliisiasemalle, haen lompakkoni ja kiitan Nizzan poliisin eliittiryhmaa onnistuneesta ja erittain nopeasti suoritetusta rikoksenratkaisuoperaatiostaan.

Lahtiessa kayn heittamassa jotain alykasta vastaanottovirkailijapoliisille. Suomeksi.