Ohutta ylapilvea

Paikallinen ystavani, jonka olen tuntenut jo lahi-idan ajoilta lahtien paatti ilahduttaa minua ja lapsiani viemalla meidat retkelle hyvin tuntemilleen Alppien etelarinteille. Paatimme lahtea picnicin merkeissa ja kiiveta huipulle, josta meita odottaisi nakoalat yhtaikaa seka Valimerelle etta vuoristoon. Jaoimme ruokailuun liittyvat vastuut tasan ja lahdimme reissuun. Mukana oli myos ystavattareni reipasluonteinen aiti. Tunsin ilmassa olevan suurta seikkailun tuntua. Pian puikkelehdimmekin suuren idolini James Bondin jalanjaljissa.  Elokuvien vauhdikkaita takaa-ajokohtauksia oli kuulemma filmattu naissa korkeuksissa. Vauhtimme oli onneksi hieman maltillisempi, vaikka vatsanpohjaani kouristelikin asiaankuuluvalla tavalla katsoessani auton sivuikkunasta alaspain.

Matkamme edettya yha ylemmas minua alkoikin aikalailla huimata. Korvat olivat jo menneet lukkoon ensimmaisessa ylamaessa. Paasimme turvallisesti perille kevatauringon hiljentamaan hiihtokeskukseen, jossa oli viela ripaus luntakin. Istahdimme varusteinemme rinteelle, johon aurinko porotti. Levitimme mukana raahamamme herkut eteemme ja soimme tukevan lounaan, joka koostui mm. suolaisesta piiraasta ja tuhdista pastasalaatista. Jalkiruokana pistelimme muutaman tuoreen mandariinin ja kahvit seka uunituoretta hunajakakkua. Nailla evailla laksimme valloittamaan vuortenhuippuja.

Aluksi nousimme jalan pienta karrypolkua. Noin viisi minuuttia noustuamme aina yhta urheilulliset lapseni sanoivat luovuttavansa ja jaavansa mieluummin ottamaan aurinkoa. Meilla rouvilla oli hyva vire paalla, joten hylkasin hetkeakaan epairoimatta lapseni tienposkeen ja jatkoimme innokkaina matkaa. Kaulaliinaa piti sitoa tiukempaan, koska mita korkeammalle ylsimme, sita kylmemmin viima puhalsi. Tien loppuessa jatkoimme umpimahkaan suorinta tieta ylospain. Tassa vaiheessa reiteni rupesivat muistuttamaan minua suorituskykynsa rajallisuudesta ja jouduinkin sillointalloin salaa antamaan nille ponnistuksen hetkella tukea kasillani. Ystavattareni pinkoi ylospain rinnetta kuin vuorigaselli osoittamatta minkaanlaista vasymysta. Tasta syysta en tietenkaan voinut antaa periksi vaan porhalsin urhoollisesti menemaan yrittaen samalla pitaa ylla kevytta keskustelua, jotta kiihtyvaa laahatystani ei huomattaisi.

Nopean alyni ansiosta tajusin, etta seuran pitaminen ystavani aidille antaisi hidastelulleni legaalin selityksen. Samalla se toisi esille aarettoman humaanin ja epaitsekkaan luonteeni. Vain muutaman sadan metrin paasta huipusta jouduin kaikista ponnisteluistani huolimatta kuitenkin antamaan periksi ja istahtamaan kivenjarkaleelle, samalla kun ystavani pinkoi jo seuraavan kukkulan taakse arsyttavan kevyin askelin. Kun hengitykseni hieman tasaantui, yritin taas jatkaa matkaani verenmaku suussa. Tassa vaiheessa totesin, etta myos ystavani aiti oli noussut vaivatta noin 100 metria ylapuolelleni eika osoittanut mainittavia fyysisen vasymyksen oireita. Silmissani sumeni voimakkaasti ja paani oli aivan pyoralla, puhumattakaan tarisevista reisilihaksistani, joiden kunto oli nuoruusvuosista silminnahden rapistunut ja tuskin enaa kannattelivat minua pystyasennossa. Seurueeni huuteli minulle iloisena jostain kaukaa ylailmoista ja sain vastatuksi suhteellisen tasaisella aanella ihailevani viela hetken harvinaislaatuisen kaunista vuoristomaisemaa. Todellisuudessa olin paattanyt etten helkkari viekoon aio nousta enaa metriakaan.

Jonkin ajan kuluttua he laskeutuivat rentoutuneesti rupatellen ja yritin keskittya nayttamaan silta, etta olin todellakin unohtunut ihailemaan eteeni esittaytyvaa alppinakymaa, enka suinkaan rauhoittelemaan kurkustani kuuluvaa korinaa tai reisieni vapinaa. Mita tulee maisemien ihannointiin se totta viekoon kylla pitikin paikkansa!  En ole aiemmin muistaakseni koskaan ollut niin korkealla mikali ei oteta lukuun henkisessa mielessa tuntemaani korkeudenhuumaa, mika liittyy kasityksiini taiteellisista lahjoistani. Huippu, johon tarkoituksemme oli paasta, oli korkeudeltaan parin kilometrin luokkaa. Korkein huippu, jossa olin siihen mennessa kaynyt on Burj Khalifa Dubaissa, jossa on myos filmattu action-elokuvaa, mutta sen huippu on vain reilut 800 metria. Ja sinne paasee onneksi hissilla, vaikka sita ei Tom Cruise ilmeisesti tiennyt, koska roikkui siella narun varassa.

Rupesimme vihdoinkin laskeutumaan ja se sujuikin rinteen viettaessa voimakkaasti alaspain kuin lasten leikki. Kaytinkin tilaisuutta hyvakseni ja kirmailin Alppien rinteita alas kuin pikku-Heidi,  vain osoittaakseni seurueelleni, etten olisi viela aivan seniili. Tapasimme toisistaan Instagramiin valokuvia ottamaan keskittyneet lapseni ja laskeuduimme pikkuhiljaa ihmisten ilmoille.

Autoon paastyamme aloin voida huonosti. Olin juuri tulomatkalla kehuskellut olevani ilmiomaisen kestava matkapahoinvoinnin suhteen niin maalla, merilla kuin ilmassa. Puolivalissa laskeutumistamme pysahdyimme kylaan tayttamaan vesipulloja. Tassa vaiheessa jouduin tekemaan kaikkeni mita pystyin, etten olisi antanut ylen keskella pienen vuoristokylan pittoreskia paakatua. Onnistuin hadintuskin valttamaan tallaisen julkisen nyoryytyksen ja matkamme jatkui hitaasti mutta varmasti. Naamani oli kuitenkin savyltaan edelleen voimakkaan vihrea ja toiset osoittivat syvaa myotatuntoa tilani johdosta. Mutta mita alemmaksi laskeuduimme, sita lahemmaksi normaalia muuttui kasvojeni varisavy ja sita huojentuneemmaksi tunsin samalla oloni. Kun olimme merenpinnan tasalla, koin fyysisen tilani olevan jo lahes normaalin. Olin samalla jo ruvennut hoksaamaan teravasti asiaan piileytyvat hyvat puolet. Tottumattomuuteni korkeuksiin antoi aarettoman uskottavan selityksen huonolle kunnolleni. Olin jo ennen lahtoa varautunut henkisesti jaavani vuoristokiipeilyssa kakkoseksi superkuntoiselle ystavalleni, mutta en ollut ottanut huomioon, etta jain kirkkaasti toiseksi myos hanen 70-vuotiaalle aidilleen.

Ilta kotona sujui vaakatasossa. Seuraava paiva kului reisilihasten elvyttelyssa ja kavelemaan opettelussa.

Retken tunnelmista seuranneiden oivallusten yhteenveto :

-En ole tottunut ohueen ylailmaan, mutta siita on tosin omat hyvatkin puolensa.

-Kuntoni on huonontunut huolestuttavasti.  Ei hataa. Asia hoidetaan tuotapikaa.

-Lapseni ovat laiskoja. Heita ei kannata vieda vuoristoon asti vain ottamaan toisistaan valokuvia.

-Asun talla hetkella yhdesta maailman kauneimmista alueista. Nauttikaamme niin kauan kuin sita kestaa.

-En onneksi oksentanut autoon.