Vaarallinen tehtava

Taasen olen runomiella.
Lukijani kaukan' siella,
ymmarrathan tyrskimatta,
sydamesi sarkymatta
haasteeni tan vaikean,
kohtaloni kamalan!

Onhan toki vakavaa:
mies ja kaksi kakaraa
nauraa, kun ma esitan sen
perustellun kysymyksen.
Kayttoohjetta ma tavaan.
"Kuinka tietokoneen avaan?"

Taa on aivan mahdotonta
nappuloita liian monta.
Kaikki napit edessani
a:sta o:hon kavin lapi!
Yha vain on ruutu musta.
Takaa kuuluu hohotusta.

Viimein heltyy sydan lasten
auttamaan mua vartavasten
poika tulee, koneen avaa.
Eipa pulmaa mainittavaa
mulla enaa koneen eessa!
Perhe nauraa silmat veessa.

Eihan tassa muuten mitaan
mut kun aloin blogii pitaa.
Keskel' lukijoiden piirii
huono maineeni pian kiirii.
Taidot mul' ei taida riittaa
siihen kuinka kuvan liittaa!

Tytto mua opastaa:
kuva taytyy tallentaa
ensin koneen uumeniin,
kansioihin salaisiin.
Itse tasta selvian,
lukijani yllatan!

Kadessani kuva hieno
epailys nyt kasvaa vieno:
kuinka saan tan toosan sisaan,
josta sitten blogiin lisaan?
Silloin kyljes' koneen sen
huomaan laven kapoisen.

Reippahasti sisaan vaan
valokuvain luiskahtaa!
Innoissani viela lisaa
niita tungen koneen sisaan.
Helppoo kertakaikkiaan
koneeseen on tallentaa!!!

Siihen ukkoin' hypahtaa
toimituksein keskeyttaa.
Seasta ma savun sankan
kuulen herjauksen rankan:
"Mita sait taas aikaan, vaimo!?"
Katsees' apinan on raivo.

Siita nousee hirvee haly.
Kitkera on koneen kary.
Valokuvat kuumenivat
kunnes tuleen leimahtivat.
Ukko yskii, aivastaa
tulipaloo sammuttaa.

Mikaan ei oo muuttunut:
ukko taas on suuttunut.
Kone rikki, juttu kumma.
Seinan vari aika tumma.
Tekniikasta taitaa olla
arvosana mulla nolla.