Kyllä kissa tietää

Jos jotain olen oppinut viimeisen vuoden aikana, niin ainakin sen, etta suurimissa perheen kannalta merkityksellisissä päätöksissä tulee kaikkien perheenjäsenten mielipiteet ottaa tasapuolisesti huomioon. Myös kissojen. Jos kissoilta olisi kysytty alun alkaen, etta kannattaako muuttaa takaisin Eurooppaan, vastaus olisi ollut yksiselitteinen "ei" ja olisi vältytty kaikelta patonginpuremiseen ja homejuustojen yliannostukseen liittyviltä purukalustovaurioilta seka muutamalta huomaamatta kertyneelta liikakilolta. Kilot hoituvat pois helpommin, mutta kaksi lohjennutta hammasta vaativat kohtuutonta kärsimystä, paniikkihäiriökohtauksista lääkärikäyntien yhteydessä koituvaa nöyryytystä ja muuta päänvaivaa. Kissanihan ovat 100 prosenttisesti arabiemiirista alkuperää ja lapsenikin muuten arviolta noin 80 prosenttisesti. (Tässä ei mieheni suureksi helpotukseksi, herranpieksut, kuitenkaan tarkoiteta geeni- vaan kulttuuriperimää.) Tämän vuoksi ei vanhempien olemattomalla auktoriteetillä ole päätöksen kannalta vähäisintäkään merkitystä. Reilun vuoden mittainen Eurooppa-oleskelumme on siis vaihteen vuoksi tullut tiensä päähän.

Toisin kuin monet, jotka tuntevat hieman perheemme tapoja suunnitella tulevaisuutta epäilemättä erheellisesti luulevat, tähän päätökseen ei olla tultu mitenkään fiilispohjalta. Tärkein syy lähtöömme oli ehdottomasti kissojemme henkinen tila. Olisi pitänyt silloin jo muuttopäivänä hyljätä tämä epärealistinen haavekuva siitä, että perheemme voisi jotenkin paremmin Euroopan raikkaissa tuulissa. Leopoldhan tajusi heti lentokentällä, mika erehdys oli tapahtumassa ja keplotteli itsensä ulos häkistä, koska oli päättänyt jäädä isiensä synnyinsijoille keinolla milla hyvänsä. Isästään hänella tuskin on tietoa eika hänen synnyinsijansa ainakaan Dubain lentokentällä ollut, mutta Leopold onkin periaatteen mies. Häntä ei mihinkään tekotaiteellisten sössöttäjien ylikansoittamaan rantakohteeseen vietäisi. Neljä viikkoa piileskeltyään matkatavarahallissa hän joutui antamaan periksi nälälle ja muille irtolaisuuden mukanaan tuomille haitoille ja luovutti. Siitä lähtien elämänsä oli pelkkää alamäkeä. Siitä kertoi mm. jokailtaiset deliriumkohtaukset lankakerien kanssa.

Sebastienilta ei edes kannata kysyä, kuinka hänen integroitumisensa etelaeurooppalaiseen yhteiskuntaan sujui. Selvittyään vakavasta depressiosta, joka huipentui itsemurhayritykseen viidennen kerroksen parvekkeelta, hänen kanssaan voi jo keskustella järkevästi asiasta kuin asiasta. Edella mainittuun kysymykseen saa kuitenkin vastaukseksi lasittuneen katseen ja haukotuksen. Sen jälkeen alkaa raivokas itsensä peseminen, joka tarkoittaa samaa kuin, etta keskustelu on tällä erää ohi.

Asiaan liittyy tosin muitakin elementtejä, joskin ne ovat huomattavan vähäpätöisempiä rivieran hylkäämispäätöksemme kannalta. Mainitsemisen arvoisina pidän kuitenkin kassaneitien tehottomuutta sekä television yksipuolisia viihdeohjelmia. Päätöksentekoon vaikutti myös vastenmieliseltä löyhkäävät juustot seka alituinen viinillä läträäminen. Kärkeen kiilaa jopa huonosti käyttäytyvien ihmisten ohi käsittämätön toalettikulttuuri, mikä sisältää miniatyyri -wc:t, joihin mennään sisään peruuttamalla ja nautiskellaan toimituksista ilman minkäänlaisia moderneja mukavuuksia, kuten paperia tai pisaraakaan vettä.

Filantrooppisuuden puutteesta meitä voi toki arvostella, mutta ei ainakaan kissojen ihmisoikeuksien tunnustamisen puutteesta.