Häätöuhan alla

Elokuvaurani ollessa luovalla tauolla, olen kâyttänyt aikaani muihin yleishyödyllisiin askareisiin kuten työnhakuun ja kissojen hoitoon. Valitettavasti kummastakaan aktiviteetista ei ole seurannut muuta kuin häätöuhka. Olen kolkuttanut mielestäni kaikkien potentiaalisten työnantajien ovea, joihin minulla olisi mielestäni täysi pätevyys. Koska kuitenkin olen edelleen ilman työpaikkaa, olen laskenut omia vaatimuksia syrjäytymiseni välttämiseksi ja hakenut myös paikkoihin, joiden palkkaus verrattuna koulutukseeni ei täytä minkään valtakunnan työehtosopimuksia. Tämankään toimenpiteen aihettamatta toivottua tulosta olen todennut olevani väärinkoulutettu henkilö. Töihin pääsevät täälläpäin vain ja ainoastaan sellaiset kaukaaviisaat korkeintaan 35-vuotiaat henkilöt, jotka ovat hyvän sään aikana älynneet hankkia itselleen joko MBA-, BBA-,tai jonkun muun business administration- aiheisen tutkinnon. Edes sillä, että olen nykyään kokenut Bollywood-tähti ja näytän korkeintaan 35-vuotiaalta, ei tunnu olevan työnhakutilanteessa ollenkaan lisäarvoa. Olenkin siksi vakavasti harkitsemassa työnhaun siirtämistä kotimaan kamaralle, jossa sentään arvostetaan vielä ihmisläheisiä ammattitutkintoja.

Pelkään tosin nykyisen asuinpaikkani vaikuttavan uskottavuuteeni kotimaan sosiaalikentällä. On vaarana, että minun ajatellaan olevan pahasti irtaantunut pohjoismaisesta arjesta viettäessäni luksuselämää Dubaissa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa kaikilta osin. On toki myönnettävä, että lökäpöksyörvellys saattaisi aiheuttaa äkkiarvaamatta shokkireaktion, mutta en kuitenkaan lentele sellaisissa sfääreissä, etta luulisin romaanikerjäläisen olevan jonkunsortin taideperformanssi.

Toinen vakava asia, joka ajaa minut ilmeisesti pian pois kodistani on ihailtavan aktiivinen  naapurinrouva , joka on ilmeisesti saanut tarpeekseen siitä, että hänen seinän takana asuu humaani ja täysin harmiton hyväntekijä, joka siksi hyysâä edelleen kissapentuetta, jonka emokissa alkukesästä synnytti varastoon pesukoneen taakse. Kissapesue, jonka vahvuus alunperin oli 5, on kutistunut kolmeen. Yksi pentu jäi ilmeisesti auton alle jo ennen lomia, koska toinen naapuri, jonka kanssa olen vielä toistaiseksi puheväleissä minulle  kertoi. Jäljellä ovat enää Selim, Selma ja Maija, veli ja  kaksi siskoa. Rämäpäisimmän pennun adoptoin itselleni Suomesta palattuamme. Hänet olen nimennyt Adolfiksi, koska se muistuttaa ulkonäkönsä puolesta erästä 40-luvun alun historillista merkkihenkilöä viiksineen. Olen järjestänyt Aatun sisarille saniteettitilat, jokapäiväisen lounasbuffetin seka kastroinnin täysimittaisen kissafarmin syntymisen estämiseksi. Suupaltti naapurinrouva soittelee harva se päivä isännöitsijälle ja valittaa kuinka minun kissani levittelevät hänen pyykkejään pitkin pihaa. Tuulenpuuskakin menee kissojen tiliin. Rouva muistaa myös valittaa siitä, että hänen palvelijansa joutuu joskus jopa keräilemään kissankikkareita puutarhastaan. Voi harmi. Lisäksi kulkukissojen maleksiminen uima-altaalla antaa hänen mukaansa taloyhtiöstä epämääräisen kuvan. Rouvan yksipuolisen kommentoinnin perusteella isännöitsijä nyt ystävällisesti uhkaa, ettei vuokrasopimustamme uusita, mikäli kissa-asiaa ei hoideta kuntoon. Sopimusta minulla ei ole pieneintakään halua uusia, mutta ennenaikaisen häädön kanssa saattaisi tulla joitakin erimielisyyksiä.

Asiahan on tietysti täysin älytön. Vaikka ymmärrankin, etta Rouva ei nyt kertakaikkiaan satu tykkäämään kovasti kissoista enkä siihen häntä ole koskaan pakottanutkaan, täytyy kuitenkin muistaa, etta kyseessä eivät ole minun kissani. Ne ovat tarkalleenottaen yhteistä omaisuutta. En sitäpaitsi ole ainoa joka niitä ruokkii, koska Selim on suorastaan lihava. Jossain muuallakin se käy syömassä. Toiseksi: niistä ei oikeasti ole mitään haittaa kenellekään. Nehän pitävät tämänkin taloyhtiön rotta- ja torakkakannan kurissa ja nuhteessa. Joskus ne tosin naukuvat keittiön ovella. Rouvan uhmaikäinen taapero sekä 8 kk ikäinen sisäänrakennetuilla kovaäänisillä varustettu piltti pitävät paljon enemmän meteliä, josta en kuitenkaan ole valittanut isännöitsijälle. Vielä. Kolmanneksi: mikäli tämän valtakunnan upporikkaat vallanpitäjät eivät investoi dirhamiakaan kulkukissoista huolehtiviin järjestöihin, vaan ne toimivat täysin hyväntekeväisyyden varassa, eivätkä täten kykene mitenkään pitämään maan kulkukissakantaa kurissa vaikka hampaat irvessa yrittävät, on minua siitä turha tulla syyttämään! Mikäli olisikin yksi kissatalo, mikä ei olisi ääriäan myöten täynnä, olisin ne sinne jo ajat sitten sijoittanut.

Häätöilmoitusta odotellen katselen iltaisin tyytyväisenä ikkunasta kun pienistä, avuttomista nyyteistä on kasvanut terveitä, vahvoja kissoja, jotka pelmuavat iloisesti uima-altaan reunalla onnellisena siitä, että niistä joku huolehtii.

Bollywood, here I come!

Rakas lukijani. Rukouksiisi on vastattu. Olen elossa.

Kesäloman loppusessiot, jotka vaativat minulta vikkelää roolinvaihdosta navettapiiasta rokkitähdeksi, saivat sielunelämäni siinä määrin sekaisin, että paluu loisteliaaseen edustusrouvan rooliin ei sujunut ilman mittavaa identiteettikriisiä, jolloin vetäydyin hiljaisuuteen pohtimaan tulevaisuuttani. Tähän herkkään meditatiiviseen mielentilaan ei ole ollut mielekästä sotkea enempää rahvaanomaista kompostoinnin ja lietelannoitusten värittämää maalaiselämän ruotimista, joten olen hillinnyt itseäni kaksin käsin bloggaamisen estämiseksi taatakseni sielulleni sen ansaitseman rauhan kuunnellessani tuokion sisintäni ja olevani siten valmis ottamaan vastaan syvältä sisimmastani kumpuavia vastauksia elämäni kannalta tärkeisiin kysymyksiin, kuten: mitä mieltä olen Nokian myymisestä ja siitä kannattaisiko minun leikata tukkani vai ei. Vaikka en ole vielä kyennyt muodostamaan mitään tyydyttävää vastausta em. kysymyksiin, olen kuitenkin päättänyt palata julkisuuden valokeilaan hinnalla millä hyvänsä ja avaan näin loisteliaasti syksyn blogikauden.

Koska olen päättänyt myös tehdä näyttävän entreen työelämään ja ruveta menestyväksi uranaiseksi, joka yhdistää ihailtavasti uran ja perhe-elaman nauttien miehensä, lastensa ja naapureidensa varauksettomasta ihailusta lattioiden kiiltaessa ja aviosuhteen kukoistaessa samalla, kun työura on ehdottoman nousujohteinen - ja olen tässä kohdin vain hivenen sarkastinen- olen ruvennut tehokkaasti raivaamaan esteitä, jotta voisin vaivatta korkokengät kopisten kiirehtiä päivittäin töihin. Esteiden raivaaminen on sisältänyt joidenkin aktiviteettien karsimista, kuten uima-altaalla löhöilyä sekä huonekalujen siirtelyä ja matkalaukkujen purkamista kesäloman jäljiltä. Työhaastattelut eivät ole vielä toistaiseksi tuottaneet toivottavaa tulosta jälkikasvuni suureksi iloksi, koska olen täten ollut täysin heidän käytettävissään, kuten aina tähän mennessä on ollut tapana. Lapseni ovat saaneet geeniperimänsä lähes kokonaan minun puoleltani ja ovat siksi äärimmäisen lahjakkaita, aikaansaavia ja hyvännäköisiä. Tästä syystä heitä ovat työllistäneet lähes kokopäiväisesti kaikenlaiset castingit, kuvaukset ja glamuurit edustustehtävät. Minun tehtäväkseni on jäänyt logistiikka sekä sopimusten oikolukeminen ja allekirjoittaminen.

Melkein heti Suomesta palattuamme kävi ilmi, että paikkakunnalla alkaa piakkoin mittavan Bollywood- elokuvan kuvaukset. Koska lapseni ovat aina tietoisia kaikista kaupungin tapahtumista, joissa on paljon salamavaloja, oli heidät tuotapikaa kiinnitetty kyseiseen produktioon. Elokuvan kuvaukset olivat pian alkamassa ja kiirehdimme esiintymisvaatteiden sovitukseen pikimmiten. Ilmeisesti hosuin paikalla sen verran teatraalisesti, etta näyttelijänkykyni huomattiin ja totesin kauhukseni olevani itsekin aloittamassa lasteni kera urani Bollywoodissa!

Jos ei oteta huomioon sitä, etta palkkaukseni oli jonkin verran pienempi kuin elokuvaan kiinnitetyillä megatahdilla, oli kuvausviikko varsin fantastinen kokemus. Puitteissa ei ainakaan ollut valittamista, kuvattiinhan kohtaukset, joissa olimme mukana, yhdessä maailman hienoimmista hotelleista, jonka opin tuntemaan kuin omat taskuni, ainakin mitä tulee kaikkiin pieniin sopukoihin, joihin oli mahdollista vetäytyä tarpeen tullen pienille nokkaunille. Kiitin Luojaani, ettei kyseessa ollut "Slumdog Millionaire", joten tehtäviini kuului siis kaatopaikoilla juoksemisen sijaan esiintyä jakkupukuisena reportterina punaisen maton reunassa tiiviissa puserruksessa 43 asteen helteessä viidenkymmenen muun "reportterin" kera. Hien noruen valtoimenaan tein noin 38:nnen ja 39:nnen oton välissä sellaisen virheen, etta otin jakun päältäni pieneksi hetkeksi välttääkseni uhkaavan lämpöhalvauksen, mutta kaduin tosin sitä pian katkerasti. Jakun vuoren ollessa likomärkä hiesta se takertui käsivarsiini niin, etta tarvittiin kaksi ronskia turvamiesta pelastamaan minut umpisolmusta, johon olin itseni saattanut.

Onneksi seuraavat päivät kuvasimme sisällä hotellissa, jolloin ulkokuoreni vilahtaa taatusti elokuvassa hieman freesimpäna kuin alkuviikon hikoilusessioissa. Tärkeä roolini oli tällä kertaa esiintyä vastaanottotiskin "desk managerina", mikä edellytti vaativaa seisoskelua korkokengissa, hymyilyä ja tärkeilyä. Jouduin viikona aikana myos "protestijoukkoon" heittelemään tyhjia pulloja ja tomaatteja kuuluisten intialaisten päähenkiloiden päälle seka istuskelemaan hotellin pää-aulassa sohvalla esittaen turistia. Jouduin melkein sanaharkkaan ohjaajan kanssa, joka oli eri mielta kanssani siitä, onko uskottavaa, että Atlantiksessa istuskeleva eurooppalainen turisti virkkaa parisangyn torkkupeittoa. Ei auttanut, vaikka selitin tämän olevan kotimaassani taysin normaalia luovan ja kätevän naisihmisen toimintaa. Jouduin antamaan periksi korkea-arvoiselle ohjaajalle, jotten olisi saanut potkuja ja panin virkkuukoukun ja lankakerät nuristen piiloon.

Tyttäreni heratti myos ohjaajan huomiota mm. nukahtamalla kesken kuvausten sohvalle, jossa hanen piti pitää yllä innokasta keskustelua toisen neitosen kanssa. Tahaton nukahtelu oli täysin ymmärrettävää, koska työpäivämme alkoivat jo kukonlaulun aikaan ja jatkuivat kellon ympari ja ylikin. Suorasukainen ohjaaja huusi mikrofooniin "Cut! Darling! You are very pretty but now you look like a zombie!" Avasin suuni siinä vaiheessa sanoakseni, etta rouvan olisi ehkä hyödyllistä vähän itse vilkaista peiliin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että ohjaaja olikin vain leikkisallä tuulella ja hyvällä itsetunnolla (jonka on perinnyt äidiltään) varustettu tyttäreni sekä koko kuvaustiimi nauroi tälle typerälle vitsille makeasti. Tyttöni on muuten varsin näkyvässä osassa kyseisissä kohtauksissa ja se oli ainoa syy, jonka vuoksi yritin säilyttää ohjaajaan ja tuotantotiimiin kohtalaiset valit. Ehkä tämä on tyttäreni ponnahduslauta tähteyteen ja kuka ties myös minun, jolloin unelmani George Clooneyn vastanäyttelijänä ei ole enää kuin yhden kirjaimen varassa.

Lupaan raportoida lisää aiheesta, kun elokuva tulee ulos ensi vuoden lopulla ja minut todennakoisesti kutsutaan Oscar-gaalaan parhaan ulkomaisen elokuvan avustajan roolin palkintoehdokkaana.

Godzillan jaljissa

I(Kyseinen selonteko on kirjoitettu postuumisti, koska olen jo siirtynyt lomassani uuteen vaiheeseen, jossa aktiviteetit lisaantyvat siina maarin, etten enaa ehdi kirjata kaikkea reaaliajassa.)

Koska olen pian lopputenttia vailla valmis suomalaisen nykykulttuurin seka varsinkin maalaiselaman asiantuntija, olen nyt halunnut syventya joihinkin kummallisuuksiin, joihin en ole loytanyt mielestani tyydyttavaa vastausta. Tallaisia asiakokonaisuuksia ovat mm. seuraavat:

-Iltapaivalehdiston jokakesainen suomalaisten seksuaalikayttaytymiseen liittyvan aineiston esittely juhlavin otsikoin. Aiheessa kasitellaan aina sita, millainen partneri saa suomalaisen kuumaksi, missa seksia kesalla harrastetaan ja millaisia fantasioita ihmisten mielessa liikkuu. Aineistossa viitataan kerta toisensa jalkeen "suureen suomalaiseen seksitutkimukseen". Kysymykseni kuuluukin: tehdaanko suomessa joka vuosi suuri seksitutkimus vai viitataanko joka heinakuun artikkelissa samaan tutkimukseen, joka tehtiin mielestani jo ainakin 10 vuotta sitten?
-Minka vuoksi Suomessa on niin paljon huonosti kayttaytyvia karpasia? Eiko niita pirulauta saada millaan kuriin!? Ne eivat usko vaikka kauniisti sanotaan, eivat tokene voimaperaisista uhkauksista eivatka myoskaan kuole, vaikka niita lyodaan. Joka aamu kello viisi ne herattavat minut ruususen unestani, eivatka anna minun lomallanikaan nauttia kiireettomasta heraamisesta vaan suututtavat minut kutittamalla nenaani ja taten ajavat minut ylos hosumaan karpaslatkalla ympariinsa. Tama saa sydameni  pomppimaan ylikierroksilla, otsasuoneni pullistumaan ja minulle tulee kauhea hiki. Sen jalkeen on turha yrittaa enaa nukkua varsinkin kun aurinko on ruvennut paistamaan suoraan sankyyni. Lisaksi kissani on tassa vaiheessa erheellisesti ymmartanyt, etta on hanen aamiaistarjoilunsa ja aamulenkin aika, joten horisontaaliasentoon paasemisesta on minun enaa turha haaveilla.

Olin muuten sisareni kanssa metsaretkella, mika oli tarkoitettu luonnontieteen opintojeni paatosjaksoksi nayttokokeen muodossa. Esittelin laajentunutta osaamistani niin hyonteisten, siivekkaiden kuin petoelaintenkin tunnistamisessa. Ohjelmaan kuului ainakin hirven ja karhun jalkien tunnistamista, joita myos ahkerasti kuvasin jatkotutkimuksiani silmallapitaen. Olin vahalla reputtaaa kun yhdistin vaarin hirven tekeman vaylan umpiryteikossa otson tassunjalkeen ja ehdotin seikkailuelokuvista hankkimani tiedon perusteella jalkien aiheuttajan olevan joko Tyrannosaurus Rex tai Godzilla.

Tutustuin myos peltopyyhyn ja tunnistin helposti lehtokurpan, mika oli tottapuhuen silkka vahinko, koska aioin seuraavaksi ehdottaa puskassa meteloijan olevan laulujoutsenen.

Hyonteissektori oli sitakin kokemusperaisempaa. Vattupuskista selvittyani olin saanut lahituntumaa tavanomaisten hyttysten ja paarmojen lisaksi marjaluteista, eri mittaisista toukista seka punkeista, joista pihtiotten saaminen ei ole ihan helpoimmasta paasta. Lisaksi Sebastien kunnostautui tuomalla turkissaan sisarentyttareni suureksi iloksi hanen sankyynsa kirpun seka sisareni erityiseksi iloksi tuvan paraatimatolle vastapyydystetyn paaskysen. Hanet heitettiin tyylikkaasti paaskyvainaa suussaan paraatiovesta pellolle, mutta aitinsa nokkeluuden perittyaan han valittomasti juosta holkytti hanta ojossa kuistille, josta yritti uudelleen paasky suussaan sisaan. Koska sisareni ei ole erityisen hidasalyinen, odotti han kissaa takaovella luuta kadessaan, jolloin Sebastien luovutti huokaisten ja pudotti paaskyrievun suustaan portaille, jossa oli juuri alkamassa lintusuvun ruumiinvalvojaiset.

Koska sisareni on myos mielenlaadultaan sienihapero, yritti han kouluttaa minusta kaiken taman ohessa ammattimaista kanttarellibongaria. Kun en onnistunut kuitenkaan loytamaan ainuttakaan kanttarellia enka suppilovahveroakaan, usutti han minut etsimaan lahitienoolta "vaikka sitten noita haperoita". En kuitenkaan yrityksistani huolimatta havainnut ryteikosta ainuttakaan noitahaperoa ja kun loytamani soseutumisvaarassa olevat tatinrahjatkin olivat viimeisen voimassaolopaivansa nahneet jo viime kesana, sain erityisluvalla vapautuksen sieniopista.

Vaikka vaihdankin maisemaa, ei vielakaan primitiivinen elamanote ole hiipumassa. Saunominen ja laulanta jatkuu itarajan tuntumassa noin viikon verran. Murrealueen vaihtuessa hieman tutumpaan suuntaan odotan mieleenpainuvia kokemuksia, joista ammennan virkistavia hengentuotoksia talven kuumina kuukausina. 

Maalaisromantiikkaa

Työnkuvani täällä pakkotyöleirillä on laajentunut kevyehköstä kitkemisestä vaativaan fyysiseen raadantaan. Olen joutunut risusavottaan, josta loppua ei tule ja hillunut liiterin takana suojahaalari päälläni työntäen silppuriin vaivaiskoivuja, käkkärämäntyjä ja joulukuusia. Havunneulasten sinkoillessa kutreihini ja silmiini olen haavellut edes pienestä tauosta riippukeinun viehkossa tuudituksessa, mutta siihen minulla ei ole vielä sisareni rautaisen kurinpidon vuoksi ollut mitään asiaa.

Olen joutunut kokemaan myös veretseisauttavan järkytyksen havaitessani kissani Sebastienin käytöksessä joitakin odottamattomia piirteitä. Huomasimme iloksemme hänen tutustuneen ihastuttavaan nuoreen kissaan aitan ylisillä. Ajattelin hänen seurustelunsa edesauttavan sopeutumistaan hiljaiseen maalaiselämään, jottei hän rupeaisi haikailemaan ennenaikaisesti suurkaupungin sykkeeseen niinkuin lapseni, jotka saivat jo tarpeekseen maaseudun rauhasta ja hitaista nettiyhteyksistä ja matkustivat sedälleen pääkaupunkiin. Seurasimme tyytyväisenä kissojen hyvinalkanutta tutustumista ja jätimme heidät rauhassa vaihtamaan ajatuksia maaseutupitäjän ja metropolin elämänmenojen erilaisuudesta. Istuimme mukavasti pirtissä, kun olin kuulevinani ääniä kuistilta. Kun avasin oven, olin lennähtää hämmästyksestä persiilleni. Kaikesta päätellen eunukkikissani yritti uutterasti siinä silmieni edessä astua uroskissaksi luulemaamme ystäväänsä, joka ei juurikaan pannut vastaan. Aivoni löivät tyhjää, koska en ollut varma miten minun tulisi suhtautua siihen, että kissani olisi mahdollisesti homoseksuaali. Lisaksi suunnittelin sanovani pari valittua sanaa hänet kastroinneelle eläinlääkärille kotipuoleen palattuani. Panin pikaisesti toimeen ainoan latinankielisen ilmaisun, jonka tunnen, "coitus interruptus", ja Sebastien päästi nolona hampaansa irti kisulin (joka lähemmissä tutkimuksissani osoittautui naaraaksi, jolla on kiima-aika) niskasta ja luikki häpeissään nurkkaan. Sisareni soitti välittömästi muutaman kilometrin päässä asuvalle naapurilleen, jonka uskoi olevan neitikissan omistaja ja pyysi pikaisesti hänet noutamaan heitukkansa pois, jollei haluaisi kaksikielista kissapentuetta. Nuhtelin vielä päätteksi Sebastienia, joka otti nöyränä vastaan luentoni irtosuhteiden vaaroista.

Viikonlopun ohjelmaamme kuului kylätapahtuma, joka mielestani oli tottumattomalle liian ekstreemiä koettavaa sekä Seinäjoen tangomarkkinat. Tämä on perinne, josta ei voi yhtään tinkiä. Oksasilppurikin keskeytetään siksi aikaa kun tälläämme itsemme kukkamekko päällä TV:n ääreen ja alamme arvostelemaan esiintyjia kovaan ääneen ja ammattitaidolla asianmukaisten aperitiivien ohella.

Voi näitä kesäpäiviä.

Ain' laulaen työtäs tee

Ennenkuin vajoan täysin maalaiselämän lumoihin ja unohdan kaikki sivistykseen oleellisesti liittyvät elementit kuten nettiriippuvuuden, pidän asiallisena raportoida loman alkamiseen liittyvistä jännittävistä yksityiskohdista.

Jännitys olikin todella huipussaan, kun huomasin terävä-älyisen mieheni avustuksella, että passini voimassaoloaika oli umpeutumassa verrattaen pian. Muistan tosin kevättalvella tehneeni kyseisen havainnon, mutta viime viikkojen hektiset tapahtumat kissojen lisaantymiseen pesukoneeni takana liittyen olivat sekoittaneet ajatukseni siinä maarin, ettei mieleeni tullut perehtyä uudelleen tähän matkustamisen kannalta suhteellisen merkittävään asiaan. Mikäli passini viimeinen voimassaolopäivä olisi ollut esimerkiksi vasta kuluvan kuun loppupuolella, vaivoin hankittu rusketukseni ei olisi kalvennut nanosekunnissa eikä sydämeni olisi pyrkinyt ulos rinnastani, kun huomasin passini umpeutuvan seuraavana päivänä. Kauhunkalmaiset kasvoni väänsivät aivan turhaan itkua, koska suurlähetystöstä kerrottiin, että seuraavana päivänä umpeen menevä passini kelpaisi vielä kotisuomeen palaavalle matkaajalle varsin hyvin. Voimassaoloaikaakin jäisi vielä jäljelle useita tunteja.

Lukuunottamatta ruotsalaista tullivirkailijaa, joka yritti pakottaa minua puhumaan ruotsia vetäessään vesiperän, koska en suostunut sanomaan ainoaa ruotsinkielistä lausetta, jonka muistan virkamiesajoiltani (Jag älskar dig), olin varsin tyytyvainen matkustamiseeni kaikkine yksityiskohtineen. Erityisen tyytyväinen olin siitä että Sebastienia ei päästetty tällä kertaa karkaamaan lentokentällä.

Kuten aiemmassa kijoituksessani vahvasti epäilinkin, sisareni oli jo varautunut vierailuuni hyppysissään pitkä työlista, jota hän heilutti minulle iloisesti saapuessamme juna-asemalle. Se sisälsi alkajaisiksi kasvimaan kitkemistä, koska hänesta on jostain syystä äärimmäisen huvittavaa opastaa minua maalla asumiseen liittyvista välttämättömistä detaljeista. Ensimmäisenä aamuna jouduin siis kitkemään, josta seurasi vakavia lihasvaurioita reisieni takaosiin, pysyvä polvivamma, psyykkisiä rasitteita sekä taydellinen manikyyrin tuhoutuminen. Kaiken lisäksi selkäni paloi karrelle.

Onneksi seuraavana päivänä satoi vettä ja sain edes hieman puhdistettua kynsieni alusia mustista sururaidoista. Kohdalleni lankesi leoipomisvuoro siitäkin huolimatta, etta selkäni oli edellisen päivän raadannasta aivan tohjona. Mutta kynsinauhani ainakin puhdistuivat pullataikinassa tehokkaasti.

Ollessamme ruokaostoksilla keskustelimme illan menyystä ja ehdotin sisarelleni, että keräisimme antimet hänen kasvimaaltaan, jonka olin edellisenä päivänä saanut uuteen kukoistukseen ja loihtisimme niistä herkullisen vokkiruoan. Taisin siinä huolimattomasti sanoa, että kesäkurpitsat kerätään tunkiolta saaden sisareni silmittömän raivon partaalle sekä kassaneidin hämilleen, kun hän joutui todistamaan ripitystä, jonka kohteeksi jouduin. Korvat kuumottaen lupasin pyhästi sisarelleni, etten enää ikinä häpäise häntä julkisesti näin alhaisella tavalla. Kotiläksykseni sain opetella ulkoa tunkion ja kompostin määritelmän. Kesäkurpitsaa ei siis kasvateta tunkiolla. Kestin rangaistukseni kuin mies, kun jouduin yötä myöden kirjoittamaan sata kertaa "Komposti on hallittu biologinen prosessi."

Kuten arvata saattaa jouduin tästä kömmähdyksestä johtuen seuraavana päivänä uudestaan kasvimaalle viimeistelytöihin. Olin jo selvittänyt pinaatit, punajuuret, pavut, herneet, porkkanat ja tomaatit. Jäljellä oli enää rivistö varsia, joita en heti tunnistanut enka totta puhuen vieläkään. Niiden välissä olevaa tiivistä tupasta riuhdoin raivokkaasti mullan pöllytessä, huidoin paarmoja, poltin lisää selkääni sekä täten hävitin siihen tarkoituksella jätetyt villimintut, mutta myös sievän rivin kukkia, joiden latinalaisen nimen olen jo unohtanut. Olen pyrkinyt pitämään sisareni loitolla niin kauan, että ne ehtisivät itää uudelleen, mikäli se on ylipäätään mahdollista.

Valistukseni aika jatkui iltamyöhällä Trivial Pursuit pelin aikana, koska supertehokas sisareni ei voi jättää hetkeäkään käyttämättä, jolloin hän kouluttaa minusta luontotieteilijää ja viherpeukaloa. Koska olin jo hyvän matkaa perehtynyt hänen minua varten varaamaansa kirjapinoon, mikä minun on loppukesästä tentittävä, pärjäsin pelissä niin hyvin, että sisareni kanssa verissäpäin käydyn kamppailun päätteeksi voitin koko pelin. Hänen tyttären ja tämän hippipoikaystävänsä jäivät nolona nuolemaan näppejään.

Tästä innostuneena rupesin vielä iltalukemisekseni selailemaan kirjapinoa, johon kuuluu mm. seuraavat opukset: WSOY: "Linnut värikuvina", Tammi: "Ötökät", "Otavan värikasvio" sekä Björn Dal'in "Perhoset luonnossa". Tottapuhuen minua on kiinnostanut eniten Anna Bergenströmin "Pieni piirakkakirja", mutta olen myös nauttinut em. lintukirjasta ja oppinutkin monia kiinnostavia asioita siivekkäista ystävistämme. Latinalaisten nimien kohdalla sattuu vielä joitakin ikäviä kömmähdyksiä ja minun täytyykin hioa vielä tietojani tähän liittyen. Esimerkiksi naakan latinankielinen nimi on "Corvus monedula" eikä "Coitus interruptus".

Lahtoselvitys

Kesäloman suunnitteleminen on aikamoista puuhaa. Kun siihen liitetään lasten koulun loppumiseen liittyvät hössötykset, joka täällä ajallisesti tarkoittaa kesakuun viimeisiä viikkoja, uuteen kouluun hakemisprosessi ja siitä seuraava helvetillinen maratoonijuoksu seka kuuden hengen yllätyskissaperhe, joka ilmestyi kuukausi sitten varastooni, voi toisinaan käyäa niin, ettei ehdi kovin paljon ajattelemaan mitä tekee. Siitä puolestaan seuraa valtavaa ajanhukkaa, ajan, joka on jo muutenkin tiukilla, sekä valtavaa stressia, kun joutuu korjaamaan tekemiään päättömiä ratkaisuja kaiken kiireen keskellä.

Koska perheeni ei osaa tehda koskaan mitään päätöksiä niinkuin muut ihmiset, ajoissa, kaiken jäädessä aina, tosin ainakin osittain meista riippumattomista syistä, viime tippaan ja vähän sen yli, olemme nyt lomasuunnitelmissamme siinä vaiheessa, etta poikani lähti Suomeen viikko sitten, koska hänellä oli kiire keräämään mansikoita. Tyttö, Sebastien ja minä lähdemme ylihuomenna, mikali paikalliset elainvalvontaviranomaiset eivät rupea lyömään kapulaa rattaisiin ja viivyttelemään takaisinpaluu-lupakirjan myöntämisessä. Mies tulee sitten kun kerkeää ja pääsee. Herra yksin tietää milloin.

Olen käyttänyt, tietysti, osan kallisarvoisesta ajastani kesälomagarderoobin varusteluun. Tuloksena ateljeepuvustamostani on uunituore puutarhanhoitoshortsihaalari, koska en koskaan suostu esiintymään julkisesti ilman asianmukaista asukokonaisuutta. Tämä oli tärkein lisä muuten niin monikayttöiseen ja samalla aistilliseen lomapuvustooni, koska minulla on vahva epäilys siitä, että supersiskoni panee minut taas töihin puutarhassaan. Kokemukseni mukaan minua odottaa ainakin 8 tuntia kestävä risusavotta liiterin takana, jossa oksasilpuriin tyonnetään käsivarsien lisäksi noin sata kuutiota manikyyrin pilaavaa, kädet haavoille repivää kuusenoksaa. Lisäksi jalkapallokentän kokoista nurmikkoa on joka toinen päivä niitettävä sirpillä ja yksityiskohtia höylättävä leikkuukoneella, jota en osaa edes käynnistää, varoen samalla kallisarvoisia ja harvinaisia kukkaistutuksia, joiden yli minulla on joskus taipumus jyrätä. Pahinta on kuitenkin kasvimaan kitkeminen. Täytyy oikein pisteitä antaa sisarelleni, joka rakkaudellisesti opastaa minua joka vuosi yhä uudestaan mitkä rehut otetaan, mitkä jätetään. Tehtävän ollessa verrattaen toivoton, hän edelleen sinnikkäästi jaksaa uskoa siihen, että opin erottamaan rikkaruohon täysimittaisesta tomaatinvarresta, jossa raakileet jo alkavat sievästi punertaa.

Ohjelmassa seuraa myos tärkea ja velvoittava numero: vävykandidaatin hyväksyntä. Kyse ei herranpieksut ole vielä omasta tyttärestäni vaan sisareni kauniista naimaikäisesta impyestä. Asetan ehdottoman korkeat laatuvaatimukset vävykokelaille ja tulen tarkasti valvomaan, että ne täytetään viimeistä piirtoa myöten. Eräs tärkeimmistä kvaliteeteista on, että kokelas sietää meluisan perheeni joskus pitkäksikin venähtävia ja melkoista sekasortoa aiheuttavia vierailuja anoppilassa. Näistä piinaviikoista selviäminen kunnialla osoittaa henkilöllä olevan sellaisia jaloja luonteenpiirteita, joita sitkeältä ja luotettavalta elämänkumppanilta vaaditaan. Tämänkin välttämättömän ominaisuuden omaaminen ei kuitenkaan yksin riitä saavuttamaan hyvaksyttävää arvosanaa. Ei, vaan kokelaan täysimittainen hyväksyminen edellyttää vähintään kohtalaista kitaransoittotaitoa. Tämä vaatimukseni perustuu yksinkertaisesti siihen, etta enhän minä nyt sentään aivan kaikkea voi yksin tehdä. Koska osakseni lankeaa jo altto-osuus yhteislauluiltamissa, olisi kohtuutonta vaatia minun hilluvan kitara kainalossa, kuin joku epämääräinen hippi. Uskottavuuteni kärsisi kovan kolauksen.

Jäljellä olevat kaksi päivää käytän tiiviisti kissaperheen ruokintavuorojen organisointiin naapuristossa sekä passien etsintään.

Hyvaa lomaa kaikille!

Mielipiteet, niiden muuttaminen ja kuolaus

Vaikka omaankin vahvat, viisaat ja perustellut mielipiteet kaikista asioista ja tiedan olevani varmasti aina oikeassa, olen samalla kuitenkin aarimmaisen vaatimaton ja pyrin alati kehittamaan itseani niin tiedollisesti kuin  asentellisestikin, vaikka mieheni yleensa vaittaisikin jotain aivan muuta. Olen joutunut viime aikoina todistamaan asioiden sumaa, joiden edessa olen ollut pakotettu taipumaan ja opettelemaan uutta suhtautumista tilanteessa, jossa huomaan aiempien kasitysteni olleen hieman puuttellisia. Koska olen valtavan kehityskelpoinen yksilo aarettoman suuren intelligenttikapasiteettini takia, olen antanut itseeni virrata vapaasti uutta ajattelutapaa, tietotulvaa seka modernia asennoitumista. Tama on seka vavisuttanut perusarvojani etta saanut aikaan elamassani merkittavia muutoksia. Koska uudet haasteet eivat minua suinkaan pelota, ilon kyyneleet silmissani tartun innolla uuteen tilaisuuteen ravistaakseni joskus jopa polyyntymisvaarassa olevia kasityksiani asioista, ilmioista ja esineista. Kuvailen seuraavaksi joitain haasteita, joiden edessa olen avannut nakemyksissani uusia ikkunoita, joiden lapi elaman kyltymaton tarkastelu on saa aivan uusia ulottuvuuksia.

Ensinnakin minun on myonnettava, etta espressokeitin ei valttamatta ole aina niin suuri, kuin olin tahan mennessa kuvitellut. Olen havainnut kaupoissa myytavan laitteita, joissa on siro design ja koska lahipiiriini kuuluva George Clooneykin juo espressoa, olen vakavissani harkinnut kyseisen laitteen hankkimista kotiini iltapaivakahveja varten. Nain minulla olisi myos jotain mieleista tarjottavaa Georgelle, kun han poikkeaa kylaan.

Suurimman mullistuksen elamaani on tuonut kuitenkin suhdannepoliittinen muutos jyrkan paheksuvasta hyvaksyvampaan ja avoimempaan suuntaan moderniin viestintateknologiaan ja erityisesti joihinkin sosiaalisen median erityissaarekkeihin liittyen. Todistusaineistona tasta mainittakoon uusin intohimoni, ajanvietteeni ja inspiroiva innoituksenlahteeni: Pinterest. En viela muutama kuukausi sitten kuuna kullanvalkeana olisi ulkonut roikkuvani jokaisen mahdollisen hengahdystauon aikana seuraamassa, mita ihmeellista ja ihanaa Pinterestissa on tarjolla. Pinterestissa roikkuminen ei mielestani ole tosin kauhean paha asia, koska sielta olen saanut jo paljon ideoita kaikkiin elamani osa-alueisiin hampaiden valkaisusta muovisen juomapullon muuntumiseen kannykan latauskeskukseksi. Tyttarenikin on innostunut varsinkin Pinterestin kotitekoisista kauneidenhoitonikseista siina maarin, etta ruokakaappimme on jatkuvasti tyhja. Kookosmaitojauhe loppui heti kattelyssa, kaakaosta ja maissijauhosta puhumattakaan. Oliivioljyt ja hunajat on valutettu hiuksiin. Kaappi ammottaa tyhjyyttaan, mutta tukka kiiltaa.

Pinterest luo oivan aasinsillan minulle hyvin kipeaan aiheeseen. Tasta asiasta minun on hyvin vaikea puhua. Jotta pystyin tehostamaan Pinterestissa roikkumisen maksimaaliselle tasolle, olen ottanut kayttooni (voinko sita edes aaneen sanoa, kaiken sen parjauksen jalkeen, jota olen jatkuvasti julkisesti harrastanut ja vannonut, etten ikina siihen sorru, mutta ymmarrattehan, etta aika muuttaa ihmista ja minakin joudun joskus antamaan periksi asioille, jotka ovat aiemmin saaneet minussa aikaan voimakkaan vastemielisia ajatuksia saatikka, etta olisin ikimaailmassa kuvitellut kykenevani kayttamaan kyseista aparaattia) MinaSoitan puhelimen. No nyt se tuli ulos. Antakaa anteeksi uskottomuuteni omille sanoilleni, mutta olen hapeamattoman onnellinen alypuhelimen omistaja! Perskutarallaa miten elama muuttui helpommaksi! Sen lisaksi, etta kannan siina mukanani blogin, pinterestin seka sosiaalisen kontaktiverkostoni, voi silla ottaa helkkarin hienoja valokuvia, joita mina en muuten osaisi, mutta laite tekee ystavallisesti melkein kaiken puolestani. Kaiken lisaksi silla voi soittaa, vaikka se onkin juuri talla hetkella puhelimenomistamisessa minulle joutavanpaivainen sivuseikka.

Analysoin aihepiiria chatissa Sallan kanssan nyhratessani samalla sohvannurkassa MinaSoitan puhelimeni kanssa, vaikka lappari oli aivan kateni ulottuvilla -huomaatteko, kuinka helppoa on alypuhelimen omistajan elama!- ja totesin hanella olevan nuoresta iastaan huolimatta joitakin samankaltaisia kokemuksia uusien nakokulmien loytymisesta elamanlaatua parantamaan. Tytto kertoili olleensa aina Ingmanin kannattaja henkeen ja vereen. Nyt han oli laillani antanut uusien tuulien virrata ajatteluunsa ja paatynyt kokeilemaan ruotsalaisen Sia'n jaatelovalikoimaa. Marsipaani-, tryffeli-, sorsseli-, manteli-, kirsikankukka-, vaahterasiirappi-, lakritsi-, sitruuna- ja marenki -systeemit olivat saaneet hanesta tiukan otteen ja aiheuttanut syntisen riippuvuussuhteen kyseisen jaatelonvalmistajan tuotteisiin. Herra hanta hyvasti siunatkoon. Jaatelonriippuvuus on nimittain yksi vaarallisimmista addiktioista, joita tiedan. Pelkastaan asian pinnallinen ajattelu saa minussa aikaan voimakasta kuolaamista, joka johtuu lahestyvan Suomenloman mahdolliseksi tuomasta tilaisuudesta maistella miljoonia uutuusjaateloita, joita citymarketin pakasteallas on taas tulvillaan. Puhumattakaan siita, etta Jyvaskylan lahella on kuulemma Pandan tehtaanmyymala, josta minua ei ole informoitu!!! Tama kommahdys selittynee silla, etta vaikka supersiskoni, jonka luona loisin kaikki kesat ja joka asuu vain alle tunnin ajomatkan paassa kyseisesta putiikista, ei juuri arvosta "makeaa mahan taydelta"- mentaliteettiani vaan pidattaytyy enemmin katiskakala-vuohenjuusto -linjalla, ei ole huomannut minua valistaa tasta aarreaitasta, johon han on -ja taten asia samalla hanelle tiedoksi saatettakoon- minut tana kesana kyyditseva!

Paluumatkalla voidaan kokea katiskat.