Paljon melua tyhjasta

Taas on todistettu, etta historia toistaa itseaan. Pyydan anteeksi, lukijani, koska tiedan, etta olette vaarassa kyllastya kuoliaaksi, koska kissojeni matkakertomukset toistavat alati itseaan. Jokaiseen kokemaani kissamatkailuun on aina liittynyt seuraavat kolme yllatyksetonta paakohtaa: 1) viranomaiset, jotka eivat tieda mita tekevat, 2) mina, joka saan siksi julkisen hermoromahduksen, nolaan itseni ja koko sukuni seka 3) kissat, jotka kayttaytyvat aina kauniisti ja ihmettelevat ymparilla olevaa sirkusnaytelmaa. Niinkuin tallakin kertaa.

Itku oli muutenkin herkassa, kun iltamyohalla sanoimme jaahyvaiset miehelleni, kodillemme, ystavillemme , naapurillemme (paitsi sille kissavihaajalle, joka asui seinan takana) seka Adolfin sisarille. Lentokentalle paastyamme alkoi kuitenkin heti tapahtua. Minulta tivattiin yllattaen kissan lahtolupakirjaa, joka olisi kuulemma pitanyt olla hankittuna EU:n saannosten mukaisten elainlaakaritodistuksen ja kissan passin lisaksi. Sellaista minulta ei loytynyt, koska olin viemassa kissaa maasta pois pysyvasti. Minulle ei tullut mieleen, etta kissan poisviennille taytyy hakea viranomaisen lupa, vaikka toki ymmarran, etta tuodessa kissaa maahan sellainen lupa tulee olla. Minulla oli siis lupa vain Suomea varten. Siina siis seisoin itku kurkussa lasteni, matkalaukkujeni ja kissani kanssa, kun minulle selitettiin napakasti, etta kissalla ei ole mitaan asiaa samalle lennolle ilman kyseista lupakirjaa, jonka tosin voisi hankkia helposti seuraavana aamuna. Koska ymmarsin, etta siina vaiheessa olisimme jo reippaasti myohastyneet lennoltamme, rupesi apinanraivo kohoamaan sisallani ja itkuraivari teki voimakkaasti tuloaan. Itkuraivari on elamassani asia, jonka hallitseminen ei ole taysin kasissani varsinkaan nain merkittavan asian ollessa kyseessa. Aiheutin siis odottamatonta lisakaaosta, kun sadat kanssamatkustajat joutuivat todistamaan lapsilleni jo tutuksi tullutta primitiivireaktiotani. Kun olin vollottanut suureen aaneen vuolaasti, takertunut pylvaaseen ja huutanut, etta en lahde taalta minnekaan ilman kissaani, aloitin kenttahenkilokunnan ja viranomaisten raivokkaan ja systemaattisen haukkumisen seka soitin mieheni paikalle. Han oli valitettavasti ehtinyt meidat hyvastella ja lahtea kotiinpain, eika siis ollut todistamassa vaimonsa urheaa taistelua kissansa puolesta. Kuulin jo kaukaa, kun han teki renkaat ulvoen lainvastaisen u-kaannoksen. Myhailin mielessani, koska jos haneen ylipaansa jossain asiassa voi taydellisesti luottaa, niin ainakin siina, etta han saa aikaan helposti tilanteen, jossa tarvitaan kaksitoista mellakkapoliisia. Takerruin tahan viimeiseen oljenkorteen, koska ajattelin talla tavoin ohjaavani naiden itsepaisten tarkeilijoiden huomion jonnekin muualle, samalla kun veisin kissani salaa lentokoneeseen. Mieheni, sankarini, saapuikin hihojaan kaarien paikalle uskomattomalla nopeudella. Oli onni, etta juuri ranskaksi kanssani riiteleva virkamies sattui olemaan mieheni maanmies, koska siita seurasi pian ehdotus, etta meidat paastetaisiin kissan kanssa seuraavaan kontrollipisteeseen, mutta mikali turvamiehet tullissa puuttuisivat lupakirja-asiaan, olisi juttu omalla vastuullani ja kissa jouduttaisi lahettamaan perassa sitten kun lupakirja olisi hankittu. Ilmeeni kirkastui nanosekunnissa ja suostuin nopeasti ehdotukseen, koska tiesin mahdollisuutemme olevan kohtalaisen hyvat saada Adolf tullin lapi vaikka viime viikon kauppalistan kanssa, joka sattui kaikenlisaksi olemaan edelleen kassissani. Olen pannut nimittain merkille, etta vain harvat virkailijat ovat ajan tasalla elaintenkuljetukseen liittyvista asiakirjoista. Passintarkastus meni hyvin, mutta turvatarkastuksessa virkailija pyysi minut sivuun. Kuiskasin lapsille, etta nyt otti ohraleipa. Ojensin virkailijalle paperinipun niin itsevarman nakoisena kuin osasin polvieni vatkatessa voimakkaasti. Hanella ei -arvaukseni osuessa oikeaan- tuntunut olevan minkaan valtakunnan kasitysta siita, mita papereita hanen tulisi tarkastaa. Jos tama vientilupakirja, josta naama punaisena riitelin aikaisempien virkailijoiden kanssa on sitten niin hemmetin tarkea arvopaperi, tulisi mielestani virkailijan ensimmainen ja ainoa kysymys olla: "Lahtolupakirja, kiitos." Nain ei kuitenkaan ollut, vaan herra rupesi tarkean nakoisena selaamaan Adolfin passia ja tuntui olevan kiinnostunut sille annetusta matokuurista. Sen lisaksi han tutki kiinnostuneena passissa olevaa mikrosirun numerosarjaa. Todettuaan sen olevan aika pitka, ja erityisesti nahtyaan kuitin, joka todisti, etta olin jo maksanut kissankuljetuksesta kiskurihinnan, han antoi tarkeana paperini takaisin ja paasimme lapi kuin koira verajasta.

Tiesin, etta ensimmaisella Eurooopan kentalla paperit tarkastettaisiin uudestaan. Vaikka Eu:n vaatimat kaavakkeeni olivat taysin kunnossa, kyseinen episodi sai minut paranoidiseksi ja rupesin pelkaamaan, etta tapahtuu varmasti viela jotain kamalaa. Lentomatka sujui siis stressissa kun odotin, etta eurooppalainen lainsaadanto on muuttunut juuri taman yon aikana ja minulta puuttuukin paperi, jonka vuoksi Adolf huostaanotetaan ja lopetetaan. Pariisiin saavuttuamme, olin kaantya takaisin paluulennolle, koska totesin lampotilan olevan vain 4 astetta, mutta paatin jatkaa urheasti eteenpain, koska ajattelin, etta minut on tallennettu valvontakameroihin eika todennakoisesti enaa ikina paastettaisi Dubaihin eilisiltaisen solvausepisodin jalkeen. Koin toisenkin yllatyksen: kukaan ei tarkastanut mitaan kissan papereita. Siis Ranska, joka ottaa vastaan elaimen EU:n ulkopuolelta, ei kotrolloi asiakirjoja millaan tavalla?! Ketaan ei siis kiinnostanut, onko rabiesrokotus voimassa, onko mikrosirua, tai ylipaataan kiinnostunut ollenkaan vaikka korissani olisi ollut porsas. En tieda mita pitaisi ajatella koko systeemista? Tilanne oli aivan absurdi: Dubai ei meinannut paastaa millaan ilveella kissaa ulos maasta, koska siihen puuttui "lupa", jonka saa kun virkaelainlaakari tarkastaa, etta elaimella on vaadittavat rokotukset ja mikrosiru. Nama samat asiat kayvat kuitenkin ilmi EU:n vaatimassa todistuksessa, joka minulla puolestaan oli. Kun saavuimme EU:n rajalle, kukaan ei tarkastanut todistuksia, joita he vaativat, ja jotka olin hankkinut. Luodussa systeemissa on vikaa, viranomaisten kouluttamisessa on puutteita ja koko homma on taynna porsaanreikia.

Minun pikku-Adolfini matkusti kiltisti kanssamme koko matkan matkustamossa eika inahtanutkaan. Pariisi-Helsinki lennon alussa silta paasi pisu, josta han minulle hapeillen ilmoitti. Olin varautunut tilanteeseen ensiapusetilla, johon kuuluivat kertakayttoiset suojahanskat, vanha froteepyyhe, kosteita puhdistusliinoja seka puhdas alusta. Puhdistustoimenpide kesti noin 3 minuuttia ja matkaa jatkettiin rauhallisesti.

Olen paattanyt integroitua ja olla matkustelematta vahaan aikaan. Perasta kuuluu.

Paluumuuttajan vuodatus

Ei oo juttu tämä huuhaa!
Taas on mulla eessä puuhaa.
Totta onkin joka sana!
Julistan siis vakavana:
Pian aion tästä lähtee
katselemaan Pohjan tähtee!

Antakaa mun vielä kerran
Valost' nauttii hetken verran!
Saapuessain keskel' päivää
havaitse en valon häivää!
Sumuvalot päälle laitan,
aurinkolasit taskuun taitan.

Pakkanen kai Suomes' paukkuu!
Tuijotan mä matkalaukkuu.
Mitä sinne pitäis laittaa?
Halua en jalkaa taittaa
korkokengäs! Sen mä takaan,
klinikalla kohta makaan!

Komerosta koetan urkkii
kumisaapast', talviturkkii.
Hiki päässä, märkä tukka.
Löydy vaan ei villasukka.
Remmikengät hankeen juuttuu!
Huopatossut multa puuttuu.

Taas mä joudun nähdä vaivaa;
naftaliinist sukset kaivaa.
Luistinta pian jalkaan koitan.
Kylmänkammon tällä voitan:
turha tätä kauan puimaan,
avannossa joudun uimaan!

Huomiota tietyst' kerään.
Katsoo kansa minun perään. 

Ilmaa huidon, liukastelen,
ärräpäitä luettelen.
Ulkonäkö -sivuseikka-
Esplanaadil' kuperkeikka!

Mitä kaikkee seuraa tästä
ilmastosta äärimmästä?
Keuhkotauti, niin mä luulen!
Korvissain jo naurun kuulen.
Hosun kanssa suksisauvan,
pystyssä en kestä kauan.

Vuotta monta monituista
vierähtänyt. En mä muista
milloin lienee juhlat Linnan!
Unohdin jo bensan hinnan.
Kuka onkaan Suomen Ääni?
Missä päin on Lapin lääni?

Hermoja tää kyllä kysyy.
Tahdon ajanvirras pysyy.
Tunnen toki Hattivatin,
Sillanpään ja Nykäs' Matin.
Kauhistelen ajankohtaa:
tiedä en ken maata johtaa!

Häiritse ei loska, kura!
Uusi mulla alkaa ura!
Kirjan kirjoitan, tai kaksi!
Siitä tulen kuuluisaksi!
Jos en - ei se mitään haittaa!
Ilelle voin viestin laittaa!

Häätöuhan alla

Elokuvaurani ollessa luovalla tauolla, olen kâyttänyt aikaani muihin yleishyödyllisiin askareisiin kuten työnhakuun ja kissojen hoitoon. Valitettavasti kummastakaan aktiviteetista ei ole seurannut muuta kuin häätöuhka. Olen kolkuttanut mielestäni kaikkien potentiaalisten työnantajien ovea, joihin minulla olisi mielestäni täysi pätevyys. Koska kuitenkin olen edelleen ilman työpaikkaa, olen laskenut omia vaatimuksia syrjäytymiseni välttämiseksi ja hakenut myös paikkoihin, joiden palkkaus verrattuna koulutukseeni ei täytä minkään valtakunnan työehtosopimuksia. Tämankään toimenpiteen aihettamatta toivottua tulosta olen todennut olevani väärinkoulutettu henkilö. Töihin pääsevät täälläpäin vain ja ainoastaan sellaiset kaukaaviisaat korkeintaan 35-vuotiaat henkilöt, jotka ovat hyvän sään aikana älynneet hankkia itselleen joko MBA-, BBA-,tai jonkun muun business administration- aiheisen tutkinnon. Edes sillä, että olen nykyään kokenut Bollywood-tähti ja näytän korkeintaan 35-vuotiaalta, ei tunnu olevan työnhakutilanteessa ollenkaan lisäarvoa. Olenkin siksi vakavasti harkitsemassa työnhaun siirtämistä kotimaan kamaralle, jossa sentään arvostetaan vielä ihmisläheisiä ammattitutkintoja.

Pelkään tosin nykyisen asuinpaikkani vaikuttavan uskottavuuteeni kotimaan sosiaalikentällä. On vaarana, että minun ajatellaan olevan pahasti irtaantunut pohjoismaisesta arjesta viettäessäni luksuselämää Dubaissa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa kaikilta osin. On toki myönnettävä, että lökäpöksyörvellys saattaisi aiheuttaa äkkiarvaamatta shokkireaktion, mutta en kuitenkaan lentele sellaisissa sfääreissä, etta luulisin romaanikerjäläisen olevan jonkunsortin taideperformanssi.

Toinen vakava asia, joka ajaa minut ilmeisesti pian pois kodistani on ihailtavan aktiivinen  naapurinrouva , joka on ilmeisesti saanut tarpeekseen siitä, että hänen seinän takana asuu humaani ja täysin harmiton hyväntekijä, joka siksi hyysâä edelleen kissapentuetta, jonka emokissa alkukesästä synnytti varastoon pesukoneen taakse. Kissapesue, jonka vahvuus alunperin oli 5, on kutistunut kolmeen. Yksi pentu jäi ilmeisesti auton alle jo ennen lomia, koska toinen naapuri, jonka kanssa olen vielä toistaiseksi puheväleissä minulle  kertoi. Jäljellä ovat enää Selim, Selma ja Maija, veli ja  kaksi siskoa. Rämäpäisimmän pennun adoptoin itselleni Suomesta palattuamme. Hänet olen nimennyt Adolfiksi, koska se muistuttaa ulkonäkönsä puolesta erästä 40-luvun alun historillista merkkihenkilöä viiksineen. Olen järjestänyt Aatun sisarille saniteettitilat, jokapäiväisen lounasbuffetin seka kastroinnin täysimittaisen kissafarmin syntymisen estämiseksi. Suupaltti naapurinrouva soittelee harva se päivä isännöitsijälle ja valittaa kuinka minun kissani levittelevät hänen pyykkejään pitkin pihaa. Tuulenpuuskakin menee kissojen tiliin. Rouva muistaa myös valittaa siitä, että hänen palvelijansa joutuu joskus jopa keräilemään kissankikkareita puutarhastaan. Voi harmi. Lisäksi kulkukissojen maleksiminen uima-altaalla antaa hänen mukaansa taloyhtiöstä epämääräisen kuvan. Rouvan yksipuolisen kommentoinnin perusteella isännöitsijä nyt ystävällisesti uhkaa, ettei vuokrasopimustamme uusita, mikäli kissa-asiaa ei hoideta kuntoon. Sopimusta minulla ei ole pieneintakään halua uusia, mutta ennenaikaisen häädön kanssa saattaisi tulla joitakin erimielisyyksiä.

Asiahan on tietysti täysin älytön. Vaikka ymmärrankin, etta Rouva ei nyt kertakaikkiaan satu tykkäämään kovasti kissoista enkä siihen häntä ole koskaan pakottanutkaan, täytyy kuitenkin muistaa, etta kyseessä eivät ole minun kissani. Ne ovat tarkalleenottaen yhteistä omaisuutta. En sitäpaitsi ole ainoa joka niitä ruokkii, koska Selim on suorastaan lihava. Jossain muuallakin se käy syömassä. Toiseksi: niistä ei oikeasti ole mitään haittaa kenellekään. Nehän pitävät tämänkin taloyhtiön rotta- ja torakkakannan kurissa ja nuhteessa. Joskus ne tosin naukuvat keittiön ovella. Rouvan uhmaikäinen taapero sekä 8 kk ikäinen sisäänrakennetuilla kovaäänisillä varustettu piltti pitävät paljon enemmän meteliä, josta en kuitenkaan ole valittanut isännöitsijälle. Vielä. Kolmanneksi: mikäli tämän valtakunnan upporikkaat vallanpitäjät eivät investoi dirhamiakaan kulkukissoista huolehtiviin järjestöihin, vaan ne toimivat täysin hyväntekeväisyyden varassa, eivätkä täten kykene mitenkään pitämään maan kulkukissakantaa kurissa vaikka hampaat irvessa yrittävät, on minua siitä turha tulla syyttämään! Mikäli olisikin yksi kissatalo, mikä ei olisi ääriäan myöten täynnä, olisin ne sinne jo ajat sitten sijoittanut.

Häätöilmoitusta odotellen katselen iltaisin tyytyväisenä ikkunasta kun pienistä, avuttomista nyyteistä on kasvanut terveitä, vahvoja kissoja, jotka pelmuavat iloisesti uima-altaan reunalla onnellisena siitä, että niistä joku huolehtii.

Bollywood, here I come!

Rakas lukijani. Rukouksiisi on vastattu. Olen elossa.

Kesäloman loppusessiot, jotka vaativat minulta vikkelää roolinvaihdosta navettapiiasta rokkitähdeksi, saivat sielunelämäni siinä määrin sekaisin, että paluu loisteliaaseen edustusrouvan rooliin ei sujunut ilman mittavaa identiteettikriisiä, jolloin vetäydyin hiljaisuuteen pohtimaan tulevaisuuttani. Tähän herkkään meditatiiviseen mielentilaan ei ole ollut mielekästä sotkea enempää rahvaanomaista kompostoinnin ja lietelannoitusten värittämää maalaiselämän ruotimista, joten olen hillinnyt itseäni kaksin käsin bloggaamisen estämiseksi taatakseni sielulleni sen ansaitseman rauhan kuunnellessani tuokion sisintäni ja olevani siten valmis ottamaan vastaan syvältä sisimmastani kumpuavia vastauksia elämäni kannalta tärkeisiin kysymyksiin, kuten: mitä mieltä olen Nokian myymisestä ja siitä kannattaisiko minun leikata tukkani vai ei. Vaikka en ole vielä kyennyt muodostamaan mitään tyydyttävää vastausta em. kysymyksiin, olen kuitenkin päättänyt palata julkisuuden valokeilaan hinnalla millä hyvänsä ja avaan näin loisteliaasti syksyn blogikauden.

Koska olen päättänyt myös tehdä näyttävän entreen työelämään ja ruveta menestyväksi uranaiseksi, joka yhdistää ihailtavasti uran ja perhe-elaman nauttien miehensä, lastensa ja naapureidensa varauksettomasta ihailusta lattioiden kiiltaessa ja aviosuhteen kukoistaessa samalla, kun työura on ehdottoman nousujohteinen - ja olen tässä kohdin vain hivenen sarkastinen- olen ruvennut tehokkaasti raivaamaan esteitä, jotta voisin vaivatta korkokengät kopisten kiirehtiä päivittäin töihin. Esteiden raivaaminen on sisältänyt joidenkin aktiviteettien karsimista, kuten uima-altaalla löhöilyä sekä huonekalujen siirtelyä ja matkalaukkujen purkamista kesäloman jäljiltä. Työhaastattelut eivät ole vielä toistaiseksi tuottaneet toivottavaa tulosta jälkikasvuni suureksi iloksi, koska olen täten ollut täysin heidän käytettävissään, kuten aina tähän mennessä on ollut tapana. Lapseni ovat saaneet geeniperimänsä lähes kokonaan minun puoleltani ja ovat siksi äärimmäisen lahjakkaita, aikaansaavia ja hyvännäköisiä. Tästä syystä heitä ovat työllistäneet lähes kokopäiväisesti kaikenlaiset castingit, kuvaukset ja glamuurit edustustehtävät. Minun tehtäväkseni on jäänyt logistiikka sekä sopimusten oikolukeminen ja allekirjoittaminen.

Melkein heti Suomesta palattuamme kävi ilmi, että paikkakunnalla alkaa piakkoin mittavan Bollywood- elokuvan kuvaukset. Koska lapseni ovat aina tietoisia kaikista kaupungin tapahtumista, joissa on paljon salamavaloja, oli heidät tuotapikaa kiinnitetty kyseiseen produktioon. Elokuvan kuvaukset olivat pian alkamassa ja kiirehdimme esiintymisvaatteiden sovitukseen pikimmiten. Ilmeisesti hosuin paikalla sen verran teatraalisesti, etta näyttelijänkykyni huomattiin ja totesin kauhukseni olevani itsekin aloittamassa lasteni kera urani Bollywoodissa!

Jos ei oteta huomioon sitä, etta palkkaukseni oli jonkin verran pienempi kuin elokuvaan kiinnitetyillä megatahdilla, oli kuvausviikko varsin fantastinen kokemus. Puitteissa ei ainakaan ollut valittamista, kuvattiinhan kohtaukset, joissa olimme mukana, yhdessä maailman hienoimmista hotelleista, jonka opin tuntemaan kuin omat taskuni, ainakin mitä tulee kaikkiin pieniin sopukoihin, joihin oli mahdollista vetäytyä tarpeen tullen pienille nokkaunille. Kiitin Luojaani, ettei kyseessa ollut "Slumdog Millionaire", joten tehtäviini kuului siis kaatopaikoilla juoksemisen sijaan esiintyä jakkupukuisena reportterina punaisen maton reunassa tiiviissa puserruksessa 43 asteen helteessä viidenkymmenen muun "reportterin" kera. Hien noruen valtoimenaan tein noin 38:nnen ja 39:nnen oton välissä sellaisen virheen, etta otin jakun päältäni pieneksi hetkeksi välttääkseni uhkaavan lämpöhalvauksen, mutta kaduin tosin sitä pian katkerasti. Jakun vuoren ollessa likomärkä hiesta se takertui käsivarsiini niin, etta tarvittiin kaksi ronskia turvamiesta pelastamaan minut umpisolmusta, johon olin itseni saattanut.

Onneksi seuraavat päivät kuvasimme sisällä hotellissa, jolloin ulkokuoreni vilahtaa taatusti elokuvassa hieman freesimpäna kuin alkuviikon hikoilusessioissa. Tärkeä roolini oli tällä kertaa esiintyä vastaanottotiskin "desk managerina", mikä edellytti vaativaa seisoskelua korkokengissa, hymyilyä ja tärkeilyä. Jouduin viikona aikana myos "protestijoukkoon" heittelemään tyhjia pulloja ja tomaatteja kuuluisten intialaisten päähenkiloiden päälle seka istuskelemaan hotellin pää-aulassa sohvalla esittaen turistia. Jouduin melkein sanaharkkaan ohjaajan kanssa, joka oli eri mielta kanssani siitä, onko uskottavaa, että Atlantiksessa istuskeleva eurooppalainen turisti virkkaa parisangyn torkkupeittoa. Ei auttanut, vaikka selitin tämän olevan kotimaassani taysin normaalia luovan ja kätevän naisihmisen toimintaa. Jouduin antamaan periksi korkea-arvoiselle ohjaajalle, jotten olisi saanut potkuja ja panin virkkuukoukun ja lankakerät nuristen piiloon.

Tyttäreni heratti myos ohjaajan huomiota mm. nukahtamalla kesken kuvausten sohvalle, jossa hanen piti pitää yllä innokasta keskustelua toisen neitosen kanssa. Tahaton nukahtelu oli täysin ymmärrettävää, koska työpäivämme alkoivat jo kukonlaulun aikaan ja jatkuivat kellon ympari ja ylikin. Suorasukainen ohjaaja huusi mikrofooniin "Cut! Darling! You are very pretty but now you look like a zombie!" Avasin suuni siinä vaiheessa sanoakseni, etta rouvan olisi ehkä hyödyllistä vähän itse vilkaista peiliin, mutta tajusin onneksi ajoissa, että ohjaaja olikin vain leikkisallä tuulella ja hyvällä itsetunnolla (jonka on perinnyt äidiltään) varustettu tyttäreni sekä koko kuvaustiimi nauroi tälle typerälle vitsille makeasti. Tyttöni on muuten varsin näkyvässä osassa kyseisissä kohtauksissa ja se oli ainoa syy, jonka vuoksi yritin säilyttää ohjaajaan ja tuotantotiimiin kohtalaiset valit. Ehkä tämä on tyttäreni ponnahduslauta tähteyteen ja kuka ties myös minun, jolloin unelmani George Clooneyn vastanäyttelijänä ei ole enää kuin yhden kirjaimen varassa.

Lupaan raportoida lisää aiheesta, kun elokuva tulee ulos ensi vuoden lopulla ja minut todennakoisesti kutsutaan Oscar-gaalaan parhaan ulkomaisen elokuvan avustajan roolin palkintoehdokkaana.

Godzillan jaljissa

I(Kyseinen selonteko on kirjoitettu postuumisti, koska olen jo siirtynyt lomassani uuteen vaiheeseen, jossa aktiviteetit lisaantyvat siina maarin, etten enaa ehdi kirjata kaikkea reaaliajassa.)

Koska olen pian lopputenttia vailla valmis suomalaisen nykykulttuurin seka varsinkin maalaiselaman asiantuntija, olen nyt halunnut syventya joihinkin kummallisuuksiin, joihin en ole loytanyt mielestani tyydyttavaa vastausta. Tallaisia asiakokonaisuuksia ovat mm. seuraavat:

-Iltapaivalehdiston jokakesainen suomalaisten seksuaalikayttaytymiseen liittyvan aineiston esittely juhlavin otsikoin. Aiheessa kasitellaan aina sita, millainen partneri saa suomalaisen kuumaksi, missa seksia kesalla harrastetaan ja millaisia fantasioita ihmisten mielessa liikkuu. Aineistossa viitataan kerta toisensa jalkeen "suureen suomalaiseen seksitutkimukseen". Kysymykseni kuuluukin: tehdaanko suomessa joka vuosi suuri seksitutkimus vai viitataanko joka heinakuun artikkelissa samaan tutkimukseen, joka tehtiin mielestani jo ainakin 10 vuotta sitten?
-Minka vuoksi Suomessa on niin paljon huonosti kayttaytyvia karpasia? Eiko niita pirulauta saada millaan kuriin!? Ne eivat usko vaikka kauniisti sanotaan, eivat tokene voimaperaisista uhkauksista eivatka myoskaan kuole, vaikka niita lyodaan. Joka aamu kello viisi ne herattavat minut ruususen unestani, eivatka anna minun lomallanikaan nauttia kiireettomasta heraamisesta vaan suututtavat minut kutittamalla nenaani ja taten ajavat minut ylos hosumaan karpaslatkalla ympariinsa. Tama saa sydameni  pomppimaan ylikierroksilla, otsasuoneni pullistumaan ja minulle tulee kauhea hiki. Sen jalkeen on turha yrittaa enaa nukkua varsinkin kun aurinko on ruvennut paistamaan suoraan sankyyni. Lisaksi kissani on tassa vaiheessa erheellisesti ymmartanyt, etta on hanen aamiaistarjoilunsa ja aamulenkin aika, joten horisontaaliasentoon paasemisesta on minun enaa turha haaveilla.

Olin muuten sisareni kanssa metsaretkella, mika oli tarkoitettu luonnontieteen opintojeni paatosjaksoksi nayttokokeen muodossa. Esittelin laajentunutta osaamistani niin hyonteisten, siivekkaiden kuin petoelaintenkin tunnistamisessa. Ohjelmaan kuului ainakin hirven ja karhun jalkien tunnistamista, joita myos ahkerasti kuvasin jatkotutkimuksiani silmallapitaen. Olin vahalla reputtaaa kun yhdistin vaarin hirven tekeman vaylan umpiryteikossa otson tassunjalkeen ja ehdotin seikkailuelokuvista hankkimani tiedon perusteella jalkien aiheuttajan olevan joko Tyrannosaurus Rex tai Godzilla.

Tutustuin myos peltopyyhyn ja tunnistin helposti lehtokurpan, mika oli tottapuhuen silkka vahinko, koska aioin seuraavaksi ehdottaa puskassa meteloijan olevan laulujoutsenen.

Hyonteissektori oli sitakin kokemusperaisempaa. Vattupuskista selvittyani olin saanut lahituntumaa tavanomaisten hyttysten ja paarmojen lisaksi marjaluteista, eri mittaisista toukista seka punkeista, joista pihtiotten saaminen ei ole ihan helpoimmasta paasta. Lisaksi Sebastien kunnostautui tuomalla turkissaan sisarentyttareni suureksi iloksi hanen sankyynsa kirpun seka sisareni erityiseksi iloksi tuvan paraatimatolle vastapyydystetyn paaskysen. Hanet heitettiin tyylikkaasti paaskyvainaa suussaan paraatiovesta pellolle, mutta aitinsa nokkeluuden perittyaan han valittomasti juosta holkytti hanta ojossa kuistille, josta yritti uudelleen paasky suussaan sisaan. Koska sisareni ei ole erityisen hidasalyinen, odotti han kissaa takaovella luuta kadessaan, jolloin Sebastien luovutti huokaisten ja pudotti paaskyrievun suustaan portaille, jossa oli juuri alkamassa lintusuvun ruumiinvalvojaiset.

Koska sisareni on myos mielenlaadultaan sienihapero, yritti han kouluttaa minusta kaiken taman ohessa ammattimaista kanttarellibongaria. Kun en onnistunut kuitenkaan loytamaan ainuttakaan kanttarellia enka suppilovahveroakaan, usutti han minut etsimaan lahitienoolta "vaikka sitten noita haperoita". En kuitenkaan yrityksistani huolimatta havainnut ryteikosta ainuttakaan noitahaperoa ja kun loytamani soseutumisvaarassa olevat tatinrahjatkin olivat viimeisen voimassaolopaivansa nahneet jo viime kesana, sain erityisluvalla vapautuksen sieniopista.

Vaikka vaihdankin maisemaa, ei vielakaan primitiivinen elamanote ole hiipumassa. Saunominen ja laulanta jatkuu itarajan tuntumassa noin viikon verran. Murrealueen vaihtuessa hieman tutumpaan suuntaan odotan mieleenpainuvia kokemuksia, joista ammennan virkistavia hengentuotoksia talven kuumina kuukausina. 

Maalaisromantiikkaa

Työnkuvani täällä pakkotyöleirillä on laajentunut kevyehköstä kitkemisestä vaativaan fyysiseen raadantaan. Olen joutunut risusavottaan, josta loppua ei tule ja hillunut liiterin takana suojahaalari päälläni työntäen silppuriin vaivaiskoivuja, käkkärämäntyjä ja joulukuusia. Havunneulasten sinkoillessa kutreihini ja silmiini olen haavellut edes pienestä tauosta riippukeinun viehkossa tuudituksessa, mutta siihen minulla ei ole vielä sisareni rautaisen kurinpidon vuoksi ollut mitään asiaa.

Olen joutunut kokemaan myös veretseisauttavan järkytyksen havaitessani kissani Sebastienin käytöksessä joitakin odottamattomia piirteitä. Huomasimme iloksemme hänen tutustuneen ihastuttavaan nuoreen kissaan aitan ylisillä. Ajattelin hänen seurustelunsa edesauttavan sopeutumistaan hiljaiseen maalaiselämään, jottei hän rupeaisi haikailemaan ennenaikaisesti suurkaupungin sykkeeseen niinkuin lapseni, jotka saivat jo tarpeekseen maaseudun rauhasta ja hitaista nettiyhteyksistä ja matkustivat sedälleen pääkaupunkiin. Seurasimme tyytyväisenä kissojen hyvinalkanutta tutustumista ja jätimme heidät rauhassa vaihtamaan ajatuksia maaseutupitäjän ja metropolin elämänmenojen erilaisuudesta. Istuimme mukavasti pirtissä, kun olin kuulevinani ääniä kuistilta. Kun avasin oven, olin lennähtää hämmästyksestä persiilleni. Kaikesta päätellen eunukkikissani yritti uutterasti siinä silmieni edessä astua uroskissaksi luulemaamme ystäväänsä, joka ei juurikaan pannut vastaan. Aivoni löivät tyhjää, koska en ollut varma miten minun tulisi suhtautua siihen, että kissani olisi mahdollisesti homoseksuaali. Lisaksi suunnittelin sanovani pari valittua sanaa hänet kastroinneelle eläinlääkärille kotipuoleen palattuani. Panin pikaisesti toimeen ainoan latinankielisen ilmaisun, jonka tunnen, "coitus interruptus", ja Sebastien päästi nolona hampaansa irti kisulin (joka lähemmissä tutkimuksissani osoittautui naaraaksi, jolla on kiima-aika) niskasta ja luikki häpeissään nurkkaan. Sisareni soitti välittömästi muutaman kilometrin päässä asuvalle naapurilleen, jonka uskoi olevan neitikissan omistaja ja pyysi pikaisesti hänet noutamaan heitukkansa pois, jollei haluaisi kaksikielista kissapentuetta. Nuhtelin vielä päätteksi Sebastienia, joka otti nöyränä vastaan luentoni irtosuhteiden vaaroista.

Viikonlopun ohjelmaamme kuului kylätapahtuma, joka mielestani oli tottumattomalle liian ekstreemiä koettavaa sekä Seinäjoen tangomarkkinat. Tämä on perinne, josta ei voi yhtään tinkiä. Oksasilppurikin keskeytetään siksi aikaa kun tälläämme itsemme kukkamekko päällä TV:n ääreen ja alamme arvostelemaan esiintyjia kovaan ääneen ja ammattitaidolla asianmukaisten aperitiivien ohella.

Voi näitä kesäpäiviä.

Ain' laulaen työtäs tee

Ennenkuin vajoan täysin maalaiselämän lumoihin ja unohdan kaikki sivistykseen oleellisesti liittyvät elementit kuten nettiriippuvuuden, pidän asiallisena raportoida loman alkamiseen liittyvistä jännittävistä yksityiskohdista.

Jännitys olikin todella huipussaan, kun huomasin terävä-älyisen mieheni avustuksella, että passini voimassaoloaika oli umpeutumassa verrattaen pian. Muistan tosin kevättalvella tehneeni kyseisen havainnon, mutta viime viikkojen hektiset tapahtumat kissojen lisaantymiseen pesukoneeni takana liittyen olivat sekoittaneet ajatukseni siinä maarin, ettei mieleeni tullut perehtyä uudelleen tähän matkustamisen kannalta suhteellisen merkittävään asiaan. Mikäli passini viimeinen voimassaolopäivä olisi ollut esimerkiksi vasta kuluvan kuun loppupuolella, vaivoin hankittu rusketukseni ei olisi kalvennut nanosekunnissa eikä sydämeni olisi pyrkinyt ulos rinnastani, kun huomasin passini umpeutuvan seuraavana päivänä. Kauhunkalmaiset kasvoni väänsivät aivan turhaan itkua, koska suurlähetystöstä kerrottiin, että seuraavana päivänä umpeen menevä passini kelpaisi vielä kotisuomeen palaavalle matkaajalle varsin hyvin. Voimassaoloaikaakin jäisi vielä jäljelle useita tunteja.

Lukuunottamatta ruotsalaista tullivirkailijaa, joka yritti pakottaa minua puhumaan ruotsia vetäessään vesiperän, koska en suostunut sanomaan ainoaa ruotsinkielistä lausetta, jonka muistan virkamiesajoiltani (Jag älskar dig), olin varsin tyytyvainen matkustamiseeni kaikkine yksityiskohtineen. Erityisen tyytyväinen olin siitä että Sebastienia ei päästetty tällä kertaa karkaamaan lentokentällä.

Kuten aiemmassa kijoituksessani vahvasti epäilinkin, sisareni oli jo varautunut vierailuuni hyppysissään pitkä työlista, jota hän heilutti minulle iloisesti saapuessamme juna-asemalle. Se sisälsi alkajaisiksi kasvimaan kitkemistä, koska hänesta on jostain syystä äärimmäisen huvittavaa opastaa minua maalla asumiseen liittyvista välttämättömistä detaljeista. Ensimmäisenä aamuna jouduin siis kitkemään, josta seurasi vakavia lihasvaurioita reisieni takaosiin, pysyvä polvivamma, psyykkisiä rasitteita sekä taydellinen manikyyrin tuhoutuminen. Kaiken lisäksi selkäni paloi karrelle.

Onneksi seuraavana päivänä satoi vettä ja sain edes hieman puhdistettua kynsieni alusia mustista sururaidoista. Kohdalleni lankesi leoipomisvuoro siitäkin huolimatta, etta selkäni oli edellisen päivän raadannasta aivan tohjona. Mutta kynsinauhani ainakin puhdistuivat pullataikinassa tehokkaasti.

Ollessamme ruokaostoksilla keskustelimme illan menyystä ja ehdotin sisarelleni, että keräisimme antimet hänen kasvimaaltaan, jonka olin edellisenä päivänä saanut uuteen kukoistukseen ja loihtisimme niistä herkullisen vokkiruoan. Taisin siinä huolimattomasti sanoa, että kesäkurpitsat kerätään tunkiolta saaden sisareni silmittömän raivon partaalle sekä kassaneidin hämilleen, kun hän joutui todistamaan ripitystä, jonka kohteeksi jouduin. Korvat kuumottaen lupasin pyhästi sisarelleni, etten enää ikinä häpäise häntä julkisesti näin alhaisella tavalla. Kotiläksykseni sain opetella ulkoa tunkion ja kompostin määritelmän. Kesäkurpitsaa ei siis kasvateta tunkiolla. Kestin rangaistukseni kuin mies, kun jouduin yötä myöden kirjoittamaan sata kertaa "Komposti on hallittu biologinen prosessi."

Kuten arvata saattaa jouduin tästä kömmähdyksestä johtuen seuraavana päivänä uudestaan kasvimaalle viimeistelytöihin. Olin jo selvittänyt pinaatit, punajuuret, pavut, herneet, porkkanat ja tomaatit. Jäljellä oli enää rivistö varsia, joita en heti tunnistanut enka totta puhuen vieläkään. Niiden välissä olevaa tiivistä tupasta riuhdoin raivokkaasti mullan pöllytessä, huidoin paarmoja, poltin lisää selkääni sekä täten hävitin siihen tarkoituksella jätetyt villimintut, mutta myös sievän rivin kukkia, joiden latinalaisen nimen olen jo unohtanut. Olen pyrkinyt pitämään sisareni loitolla niin kauan, että ne ehtisivät itää uudelleen, mikäli se on ylipäätään mahdollista.

Valistukseni aika jatkui iltamyöhällä Trivial Pursuit pelin aikana, koska supertehokas sisareni ei voi jättää hetkeäkään käyttämättä, jolloin hän kouluttaa minusta luontotieteilijää ja viherpeukaloa. Koska olin jo hyvän matkaa perehtynyt hänen minua varten varaamaansa kirjapinoon, mikä minun on loppukesästä tentittävä, pärjäsin pelissä niin hyvin, että sisareni kanssa verissäpäin käydyn kamppailun päätteeksi voitin koko pelin. Hänen tyttären ja tämän hippipoikaystävänsä jäivät nolona nuolemaan näppejään.

Tästä innostuneena rupesin vielä iltalukemisekseni selailemaan kirjapinoa, johon kuuluu mm. seuraavat opukset: WSOY: "Linnut värikuvina", Tammi: "Ötökät", "Otavan värikasvio" sekä Björn Dal'in "Perhoset luonnossa". Tottapuhuen minua on kiinnostanut eniten Anna Bergenströmin "Pieni piirakkakirja", mutta olen myös nauttinut em. lintukirjasta ja oppinutkin monia kiinnostavia asioita siivekkäista ystävistämme. Latinalaisten nimien kohdalla sattuu vielä joitakin ikäviä kömmähdyksiä ja minun täytyykin hioa vielä tietojani tähän liittyen. Esimerkiksi naakan latinankielinen nimi on "Corvus monedula" eikä "Coitus interruptus".