Kabareeainesta

Ajattelin aikani kuluksi valmistaa menestysmusikaalin. Sehan on nykymentaliteelilla aika helppoa. Tarvitaan vaan hyva tarina ja nippu vanhoja biiseja. Vai mita mielestanne ovat mukamas Chicago ja Mamma Mia? Kierratyskamaa. Lopputulos ja levikki on silti molempien kohdalla ihan kohtuullinen.

Olen tata haudutellut jo sen verran, etta uskallan paljastaa suunnittelutyon olevan jo aika pitkalla. Itselleni olen varannut tietysti paaroolin. Yksinoikeudella valotan nyt vahan, mita tassa omaelamankerrallisessa ja poikkitaiteellisessa musikkinaytelmassa on odotettavissa:

Ensimmaisessa kohtauksessa haarailisin idyllisesti pikkuvaimon roolissa illallisen valmistelupuuhissa hyraillen samalla iloisesti ”mun elama- miten siita tuli nain hirvea?”. Skenaario toisi mieleen erehdyttavasti Muumilaakson Tarinat vaikka todellisuus muistuttaakin oikeassa elamassa enemman Ryysyrantaa, tosin ilman kirppuja, luteita, taita. (Tarkoituksenani on pyytaa lavastajaa vahan siistimaan ymparistoa ennen kuvausten aloittamista. ) Tytar palaisi kohta tuohtuneena balettitreeneista ja kertoisi sydantasarkevasti kuinka barceloonalainen balettiopettaja raakkaa oppilaitaan opettamalla heille jotain makareenaa. Opettaja olisi kuuluisan tanssiryhman Las Ketchupin esitanssija ja tasta syysta opetuskieli joskus hieman epaselva. Aidin ja tyttaren herttainen keskustelu oppimisen vaikeudesta edustaisi musikaalin kasvatuksellista osiota.  ”Anna lantion pyorii, huuda wou-wou-wou!”  laulaisin tyttarelleni hanen samalla esittaessaan katsojille juuri oppimaansa nayttavaa ”Asereje”-koreografiaa. Tallainen vahva alku saisi varmasti todellista taidetta ymmartavat kriitikot nyokyttelemaan viisasta paataan.

Haluaisin saada mukaan ripauksen realismia ja uskottavuutta myos sosiaalisessa mielessa. Siksi seuraavana olisikin vuorossa kohtaus, jossa mies saapuisi kotiin tyomatkalta ja huudahtaisi jo ovelta ”R-a-k-a-s kulta kultasein! Ma turhan reissun sinne tein!”  Lohduttaisin hanta laulamalla aina yhta pirtean ”Minulla on pomppufiilis” ja kohta jo hymy kareilisikin rakkaimpani huulilla. Hellan suudelman jalkeen han kysyisi ” Mita nyt? Miks salkkumiehet nurkissamme haarii?” Sanoisin, etteivat he ole mitaan salkkumiehia vaan jokaviikkoisia hissinkorjaajia. Yhteisen aterioinin alkamista odotellessamme poika saapuisi myohassa kuten tavallista. Han tiedustelisi, miksi kukaan ei vastannut ovisummeriin, ja neuvon hanta aidillisesti kauniilla ballaadilla ”Puhu aanella jonka kuulen!” Laulaisin siihen heti peraan myos piikikkaan rallin: ”Pipo paassa pakkasella, kotiin kelpaa hoiperrella!”  ja kysyisin samalla, keta han oli tapaamassa. ”Meita oli Ake, Make, Pera ja ma. Ja Minttu seka Ville.”  Tassa kohtaa han esittaisi nopeatempoisen rokin, joka houkuttelisi katsojiksi myos nuorisoa. Se kertoisi seikkailustaan ystaviensa kanssa, kuinka Ake tempas kivella paahan ja liukastui jaahan.  Kiusoitellen he kaikki sulkivat Mintun ja Villen pussauskoppiin. Silloin oksensin.

Yhteisen illallisen jalkeen siirtyisimme miehen kanssa romanttisesti parvekkeelle nauttimaan kahdestaan lasilliset alkoholitonta drinkkia Valimeren loiskisessa rantaan. Taustamusiikkina soisi pahanenteisesti  ”Saint Pauli ja Reeperpaan”. Ilotyttojen saapuessa tavalliseen tapaansa parvekkeemme alle harjoittamaan ammattiaan miehenikin heraisi nukahdettuaan taas kerran kuunnellessaan tuntikausia turhanpaivaisia parisuhde- analyysejani.  ”Jestas sentaan mitka rinnat! Taytyy antaa taydet...” Tassa vaiheessa esittamani roolihenkilo pompahtaisi salamana pystyyn, ottaisi rivakasti miesta niskasta kiinni ja sanoisi, ettei tassa kuule mitaan pinnoja jaeta. Sisaan siita, ennenkuin koet saman kohtalon kuin kissaparkasi viime kuussa! Ja putoat viidennesta kerroksesta! Mies viela itku silmassa hyrailisi loppukaneetiksi ”sun kanssas vasta hauskaa ois...”

Lahtisin tasta suivaantuneena ulos ovet paukkuen ja mies juoksisi rappukaytavassa perassani surkeasti vollottaen ja anteeksipyyntoa anellen. ”Onko sinulla edes avainta?” Katsoisin hanta silmat sumeina jo: ”Ma sanon viimeisen sanan ja se on EI”. Lopuksi laulaisin voittajan varmalla aanella: ” Ei Muumitaloa lukita yoksi...”

Kylla tasta ihan hyva tulee! Nyt on vaan se kaikkein vaikein edessa. Tekijain oikeuksien kanssa tappelu ja lupien saanti. Luotan Maija Vilkkumaan ja Hectorin solidaarisuuteen. Happoradiosta en ole ihan varma, ja Frederikin kanssa on varmaan odotettavissa vaikeuksia.