Oppimisen ylistys

Minuun vetoaa vasemmistoradikaalinen lauluperinne. Pidan kovasti siita brechtilaisesta laulusta, jossa puhutaan oppimisen tarkeydesta. Ja erityisesti siita, etta se ei koskaan ole liian myohaista.

Myonnan hankkineeni kadehdittavan laajan yleissivistykseni vasta kauan omien opintojeni paattymisen jalkeen. Olen tutustunutkin usein ensimmaista kertaa mm. moniin historiallisiin tapahtumiin vasta lasteni koulunkaynnin alettua. Peruskoulun oppikirjat ovatkin avanneet minulle suorastaan aivan uuden maailman. Tama johtuu suurelta osin siita, etta viela lukioaikaankaan en ollut viela taysin kypsynyt ottamaan vastaan sita suurta tietotulvaa, jota tosin jotkut muut ikatoverini jostain syysta kykenivat omaksumaan. Tassa kohden haluan mainita, etta varjelen tarkasti vastuuntuntoisen aidin lailla omaa jalkikasvuani seuraavilta paljastavilta yksityiskohdilta, jotka koskevat opiskelumotivaatiotani ja -menestystani. Toivon siksi, ettei kukaan raukkamaisesti vasikoi naista vahingossakaan lapsilleni. Muuten esimerkillinen kasvatustyoni valuu hetkessa hukkaan.

Ylioppilaaksi paasemiseni on minulle hieman hamaran peitossa. Vai mita sanotte, Anu, Virpi, Anssi ja Jyrki? Eikos vaan koulupaiva kulunutkin sukkelasti laheisessa kahvilassa tupakkia poltellen ja jukeboksia kuunnellen? Muutamista edellamainituista ystavistani tosin tuli laudaturin ylioppilaita siitakin huolimatta, etta viettivat runsaasti aikaa kanssani touhuten kaikenlaista mika olisi ollut parempi jattaa valiin.

Pidin aina koulusta. Siella oli paa-asiassa aika kivaa. Taidepainotteisen lukiomme kaytavilla oli aina mukavan rempsea meininki. Olin yleensa lasna kuvaamataiteen tunneilla. Luin kerran jopa taidehistorian tenttiin. Kielista selvisin keskinkertaisesti kohtalaisen kielipaani takia. Ruotsin kanssa olin eniten heikoilla jailla. Taman muistaa edelleenkin karvaasti samanikainen serkkupoikani, jota hyvantahtoisesti autoin usein laatimaan ruotsin kotiesseita. Tasta syysta ja korostan etta varsinkin myos muutamasta minusta taysin riippumattomasta syysta han valitettavasti jai luokalleen. Suurin haasteeni oli herata aamulla fysiikan kaksoistunnille. Se ei monesti onnistunutkaan. Lasnaolopakko oli mielestani aivan turhanpaivainen opiskeluelamaa hairitseva tekija. Osoitin valtavaa luovuutta oikeuttaakseni poissaolojani. Liityin jehovantodistajiinkin vain saadakseni vapautuksen uskontotunneista.

Ei ole ihme, etta lapseni kyselevat asioita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Siina taytyy vaan pitaa pokka eika missaan tapauksessa paljastaa hakeltymistaan. Pojalle olen tosin rehellisesti tunnustanut, etta minulta on turha kysya neuvoa matematiikan laksyissa. Arvosanani oli tyly improbatur, tosin aivan hilkulla. Muiden aineiden kohdalla yritan vahan lasten kanssa tsempata. Tytto kysyi historiankokeisiin valmistautuessaan mielipidettani siita, miksi Napolen oikeastaan nousi valtaan. Rypistin uskottavasti otsaani samalla tavoin, kun olen nahnyt Nicolas Sarkozyn tekevan, kun poliittinen toimittaja tivaa hanelta tv-haastattelussa miksi juuri hanen kaudellaan tyottomyys on noussut jyrkasti. Oikeasti mietin kuumeisesti kuka hemmetti olikaan Napoleon ja milloin han eli? Ennen vai jalkeen Kristuksen?

Kylla tassa silti on parjatty. Korkeakouluopinnotkin kunnialla paatokseen saatettu. En silti hapea lainkaan kertoa, etta olen jo vuosikymmenia kerryttanyt sivistystani paneutumalla ahkerasti kotimaiseen laululyriikkaan. Eihan ole mikaan salaisuus, etta viihdemusiikki sisaltaa paljon syvahenkista tietoa merkkihenkiloista ja tarkeista maailman tapahtumista mm. Tsingis Khanista, Sheikki Ali Hassanista, salakuljettaja Laitisesta ja Waterloosta. Koen myos, etta erityisesti suomalainen kansanmusiikki on omiaan kuvaamaan omaa suhtautumistani elamaan. Varsinkin kertosae ”kiekkumaralla, kiekkumaralla, kiekkumarallallei!”