Sanottakoot ranskalaisesta ruokakulttuurista mita hienoa tahansa, minulla on asiasta eriava mielipiteeni.
Tyttareni kotiutui juuri vuoristokylasta, jossa han vietti muutaman paivan kaverinsa luona. Han soitteli yosydanna minulle itkunsekaisia puheluita, joiden perusteella olin valmis hakemaan hanet keskiyolla suoraan letkuruokintaan. Hillitsin kuitenkin itseni, koska tiesin, ettei hanella oikeastaan ole mitaan muuta hataa, jos nalkiintymista ei oteta lukuun. Selviaahan ihminen kuitenkin yllattavan kauan pelkalla vedella ja leivalla. Olenkin jo aiemminkin todennnut ranskalaisten olevan mita rakastettavimpia ja vieraanvaraisia ihmisia. Varsinkin jos muistaa olla heidan kanssaan aina samaa mielta eika ole kovin perso ruoalle, mutta sensijaan on suuri viinien ystava. Tamakin kylapaikka oli jo tassa suhteessa entuudestaan tuttu, joten osasin varautua tyton tulevan kotiin vihaisena ja laihtuneena.
Myonnan, etta olen saattanut olla varsinkin lasteni kasvuian varhaisissa vaiheissa jopa liian innokas mita ruokailuun tulee. Muistan saaneeni joskus osakseni tuomitsevia katseita joiltakin lahimmaisiltani taman asian tiimoilta. Pilasin varmaan kerrankin taydellisesti tunnelman kun paatettiin hetken mielijohteesta lahtea koko paivan venereissulle saaristoon eika kukaan muu tuntunut olevan kiinnostunut siita, etta mukana on useita pienia lapsia ja lounasaika lahestyi. Sain tietysti aikataulut sekaisin, kun rupesin ruoanlaittoon, pakotin koko porukan syomaan lampiman ruoan ennen lahtoa ja valmistin tuhdit voileivat mukaan.
Kokkasin itsepaisesti lasteni ruoat aina itse, tosin jalkiruoissa joskus turvauduin valmiisiin soseisiin, kun talvisaikaan tuoreet vaihtoehdot olivat vahissa. Lapset saivat ruveta itse syomaan valittomasti, kun lusikka kadessa pysyi. Vauvaiassa totutin heidat pikkuhiljaa mausteisiin ja erilaisiin ruoka-aineisiin. Noin vuoden iasta alkaen he soivat taysin samaa ravintoa kuin vanhempansa. Tama sisalsi myos kokolihaa ja tuntemani maustevalikoiman laidasta laitaan. Paa-asiassa kylla noudatin neuvolan viisaita ohjeita, mutta poikkeisin niista kuitenkin voimakkaiden mausteiden ja valkosipulin kohdalla ja rupesinkin sotkemaan niita varsin aikaisessa vaiheessa lasteni ruokiin. Todennakoisesti he olivat saaneet immuniteetin mm. punapippuriin jo rintaruokinnan aikana. Toiminnastani ei seurannut mitaan muuta kuin ruokahalun kasvua ja hyvaa vatsan toimintaa. Muistan vajaan vuoden ikaisen poikani kanssa ostosten lomassa tehdyn syottohetken. Kun han oli vetanyt innoissaan kohtuullisen annoksen tekemaani spaghettibologneesia ja jalkiruoaksi hedelmasoseen, royhtasi han varsin kuuluvasti, juuri niinkuin oli kuullut isansa aina tekevan. Vastaantulijat taintuivat hetkessa ilmassa leijuviin valkosipulin aromeihin.
Perheeni arjen paapilari onkin ollut aina ruoka-aika, vaikkei sita aina orjallisesti sekuntikellolla maaritellakaan. Aamiainen, lounas, iltapaivakahvit/valipala, illallinen ja iltamyohalla viela pikku hiukopala on kuulunut kautta aikain arkeemme. Rutiini on aivan sama kuin ranskalaisessa keskivertoperheessakin silla erotuksella, etta heilla ruoka-ajan merkitys on huomattavasti suurempi kuin itse ruoan. Esitan seuraavassa tyypillisen ranskalaisen arkimenyyn: Alkupalaksi saatetaan tarjota meloonia ja kinkkua, mutta nykyaan tama vaihe usein sivuutetaan liian tyolaana. Itse lounas voi olla esimerkiksi munakas. Arvaan, etta tassa kohtaa arvoisa lukijani menee metsaan niin etta pusikot ruskaa. Toisin kuin luulisi, en tarkoita tassa vaikkapa mehevaa espanjalaista munakasta, jota valmistetaan hauduttamalla suuri pannullinen. Kyseessa on pieni vapaan kanan paistettu munaparka, joka jaetaan solidaarisesti kaikkien naapurien ja ystavien kesken, jotka sattumalta tupsahtavat lounasaikana ovesta sisaan. Viinipullot avataan tietysti hyvissa ajoin hapettumaan ja lapsille tarjoillaan niista ensimmaiseksi. Ennen jalkiruokaa poytaan tuodaan juustot. Kaksivuotiaatkin pakotetaan syomaan camembertia ja roquefortia, elleivat he ole siihen mennessa jo pokertyneet niista lahteviin myrkyllisiin kaasuihin. Sitten tuodaan jalkiruoka: petit suisse, suklaamousse tai jotain muuta valmista ja helppoa.
Iltapaivakahveja kutsutaan nimelta ”quatre-heure” (kello nelja). Mikali kello on viisi minuuttia yli nelja, ollaan armottomasti myohassa ja kuivin suin illalliseen asti. Illalliseksi saattaa olla tarjolla keitettyja makarooneja. Piste. Kastikkeen kaytto pastan kanssa on Ranskassa vieras kasite, ainakaan sellaista ei vaivauduta kotioloissa harrastamaan. Jos jaakaapista loytyy hieman ranskankermaa, sita saatetaan sekoitella pastan joukkoon, jos viitsitaan. Kastikkeen sijasta lasten lautaselle saatetaan myos ruiskaista ketsuppia, josta puolet menee poydalle, jonka perheen koira sitten kay nopeasti nuolemassa.
Eivathan kaikki Ranskassa tietysti ole koko ajan nalkakuurilla. Romanikerjalaisetkin kayvat lounasaikana Carrefourissa ostoksilla. Ja istuvathan ranskalaiset toisaalta alvariinsa ravintoloissa brunssilla ja juoruamassa viinipullojensa kanssa. Sellaisen vakavan havainnon olen kuitenkin tehnyt, etta keskivertoranskalainen ei enaa yleensa viitsi itse tehda ruokaa. Ruoan laittamisella en tarkoita sita, etta avataan hanhenmaksapurkki, korkataan viinipullo ja leikataan homejuustosta sievia viipaleita. Myoskaan lautasellinen keitettya pastaa ei mielestani tayta alkeellisimpiakaan ruoanvalmistuksen tunnusmerkkeja. Toisaalta sellaisen viinipullojen kanssa sohlaamisen jalkeen ei kukaan enaa muista, mita tuli syotya. Niin etta onko silla nyt sitten niin valia.
Itse ymmarran ruoanlaiton tarkoittavan sita, etta aluksi laitetaan tukka ponnarille, esiliina paalle, otetaan leikkulauta esiin ja kokkiveitsi kateen. Sitten ruvetaan esimerkiksi pilkkomaan sipuleita, jonka jalkeen ne pannulla oljyssa raukeaksi haudutetaan. Siihen lisataan kypsymisjarjestyksessa kanaa, lihaa, kasviksia, voimakkaita mausteita seka paljon valkosipulia, inkivaaria ja tuoreita yrtteja. Ohessa tarjotaan haudutettua riisia, pastaa tai perunoita. Jalkimmaiseksi mainituthan voi jattaa vahemmalle, jos sattuu pitamaan karppauksesta. Ateriaan ymmarrykseni mukaan kuuluu myos jonkinlainen lisukesalaatti tai vihannesannos. Lisaksi tarjolla tulisi olla myos leipaa, juomia ja jotain jalkiruokaa. Kylla naista jo itselleen rakentaa sellaisen annoksen, ettei tarvitse nalasta karsia. Juustotkaan eivat ole huono idea. Minulla ei kuitenkaan yleensa ole niin taydellista lajivalikoimaa jaakaapissani, kuin ranskalaisilla on ja jouduinkin sen myos kerrankin nolosti toteamaan. Poikani ollessa 8-vuotias, hanen samanikainen kaverinsa soi meilla lounasta. Kun tuli jalkiruoan aika, tarjosin hanelle makeita vaihtoehtoja. Han sanoi taysin luontevasti: ”Ottaisin mieluummin hieman vuohenjuustoa, kiitos.” Sen jalkeen ole pitanyt huolen, etta meilla on ainakin chevrea.
Tytar tuli siis kotiin silminnahden riutuneena, ja aloitin elvytystyot pikaisesti. Terveellinen vuoristoilma oli kuitenkin onneksi pitanyt hanet jotenkuten hengissa, vaikka olikin joutunut viimeisilla voimillaan kamppailemaan kananmunaosuudestaan. Luut kuitenkin torrottivat siina maarin ikavasti, etta tekohengityksen jalkeen syotin hanelle miehen annoksen kanacurrya, riisia ja ratatouillea. Nyt han jo jaksaa hieman puhua. Todennakoisesti han toipuu illalliseen mennessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti