Riemuloma Rivieralla

Lampo mieles’ haivahtaa,

kun Suomes’ viel’ on talvisaa.

Kylma jatkuu loputon,

jo Rivieral’ kevat on.

Siksi sinne lampimaan

suomipoika lennahtaa.

Holmoo hautoo unelmaa:

”Oi, Ranska, onnen ihmemaa.”

Perille han paastyaan

huomaa, ettei yksikaan

ymmarra, vaik’ mita kielta

puhuu, huoli painaa mielta.

”Kuinka taalla ruokaa tilaan?

Lihapullat vaikka hilaan

mukanani Suomest’ asti

kuitenkin kun loppuu lasti.

Ehka merenantimia,

etanoita, patonkia

Maistaa viela makin saan.

Ei voi olla vaikeaa!

Rohkeasti suuni avaan,

sanakirjast’ jotain tavaan!”

Istuu ravintolan poytaan

ensimmaiseen jonka loytaa

tuntumassa Valimeren

”Nytpa vahan harjoittelen!”

Edessansa auki menyy

suomipojan leuka venyy.

”Eihan tasta selvaa saa!”

Vatsa alkaa kurnuttaa.

Sormellansa osoittaa

kohtaa aika lupaavaa.

Toivoo saavans’ kananrintaa,

unohtaa han katsoo hintaa.

Lopputulos yllattava,

ilme kauhun jahmettama.

Lautasella jokottaa

- marinoitu sianpaa!

”Kuinka tasta selvitaan,

tuot’ en pysty nielemaan!”

Hiki valuu syodessaan,

viini pullost’ haviaa.

Aika kuluu loputon,

vihdoin annos syoty on.

Viinin rippeet viela juo,

tarjoilija laskun tuo.

Loppusumma hervoton,

poika pian rahaton.

Lahtiessaan suree tata,

yllattaa nyt paskahata!

Juoksee ihmisvilinaan

hadassansa etsimaan.

Lopult’ loytyy sellainen

joku vessantapainen

Kohta alkaa helpottaa,

poikaparkaa pelottaa:

”Kuinka tasta nousta voinen?”

Arvoitus on aikamoinen.

Alkeellista palvelua:

ei oo vetta, paperia!

Koko viikon tata kestaa,

rahanmenoo ei voi estaa.

Vatsa sekaisin kun on,

turistin on mahdoton

nauttii naissa maisemissa,

tunnelmissa haisevissa.

Ainuttakaan kunnon vessa

loydy ei, se kovin stressaa!

Lopulta se paiva koittaa,

kunnes elama taas voittaa.

Siivin sinivalkoisin

Suomeen palaa takaisin

rahatonna, laihtuneena,

mielipide vaihtuneena

”Vannon, etten Ranskaan mee,

enaa koskaan, silvuplee!”