Totaali-inspiraatio

Psykologiassa kaytettava ihmistyyppikuvaus ”holistinen” sopii huolestuttavan usein kuvaamaan suhtautumistani elamaan. Esimerkiksi silloin, kun innostun tekemaan kasitoita. Teen niita tosin tappotahtiin koko ajan, mutta joskus iskee aivan erityinen inspiraatio. Silloin kaikki elamanhaarat joutuvat osalliseksi tasta totalitaarisesta ilmiosta. Monet vahapatoiset asiat haipyvat taydellisesti taka-alalle taman koskiessa erityisesti kauluspaitojen silitysta ja ikkunoidenpesua. Kiireisena parheenaitina on silloin haettava kekseliaasti keinoja, jotta neulomista voisi jatkaa kesketyksetta vaikkapa lihapullia pyoritellessa. Siihen en ole tosin viela loytanyt mitaan kaypaa keinoa ja olenkin toistaiseksi tyytynyt lihapullienpyorityksen aikaan vain tekemaan mielikuvaharjoituksia esimerkiksi nyppyneulepinnan muodostumisesta. Pullapitkot valmistuvat tietysti palmikkoneulepintaa ajatellen. Perunankuorimiseen en ole myoskaan keksinyt viela sopivaa kasityoaiheista mielleyhtymaa ja siksi keitankin perunat terveellisesti kuorineen puikkojen iloisen kalkkeen saestamana. Spagetin sekaan putoilleet langanpatkat eivat onneksi herata paljon huomiota, jos valitsee viisaasti langan savyn sointumaan ruoan ominaisvariin. Kurkkuun takertuessaan ne voi sitten helposti selittaa liian kypsaksi keitetyn pastan takertumisominaisuudesta johtuvaksi ikavaksi oheisilmioksi. Neuvonkin yleensa tassa tilanteessa  lapsiani: ”Ketsuppia runsahasti, kohta paatyy mahaan lasti!”

Maailmankatsomukseni ei siis ole minulle mikaan ongelma. Toista mielta ovat tosin perheeni muut jasenet kissojani lukuunottamatta, jotka uskollisesti puolustavat minua kova-aanisesti kaikissa tekemisissani. Tama on taas kaynyt ilmi runosuoneni puhjetessa, niinkuin sillointalloin vaistamatta tapahtuu. Kun runoa pukkaa, on minun mahdotonta aloittaa paivaani kirjoittamatta ensin joitakin syvallisia sakeita. Runo alkaa yleensa jo puskemaan esiin mieleni sopukoista, ennenkuin silmani ma auki saan. Kahvinkeitto on hoidettava mahdollisimman kiireesti ja istahdettava kuppi kadessa parvekkeelle mietiskelyasentoon ennenkuin mies ehtii heraamaan hairiten vaatimuksillaan harrasta keskittymistani. Runoissani ilmaisen aina syvimpia tunteitani suuren taiteellisen tuskan saestamana. Lapset yleensa alkavat jossain vaiheessa esittamaan ankaraa krittiikkia, kun suonen puhjettua en kykene muodostamaan ainuttakaan lausetta ilman etta se rimmaa edelliseen. ( ”Lapset ylos, kello kuusi! Kaypas vessas’, pese suusi!)

Olen saanut liikuttavan kaunista palautetta lukijoiltani, jotka ovat ensinnakin kiitelleet uutta  kukoistavaa ulkoasuani. Olen siis onnistunut liittamaan sivuilleni jo yhden valokuvan, vaikka se ei tosin liittynytkaan mitenkaan kyseiseen tekstiin.  Minulta on kyselty lisaa Nizzan matkavinkkeja. Niita seuraa valittomasti Sallan iloksi runon muodossa. (”Laitan tekstin tuotapikaa, jotta valtyt syomast’ sikaa.”) Taman arvoituksellisen sakeen ymmarrat vasta luettuani taiteellisesti korkeatasoisen Riviera-aiheisen runoni.

Runojen kirjoittaminen on, kuten terava-alyisimmat ehka jo arvasivatkin, pikainen vastaus paaministerin minulle osoittamaan vetoomukseen muuttaa tekstejani lounastauolla luettavaan muotoon. Naita runoja voi tastalahin kuka tahansa pikku virkamies tai joku vahapatoisempikin Nokian johtaja lukea tarkean paivatyonsa ohessa antamatta sen hairita kenenkaan panosta kansantalouteen.

Jaan sitten vain odottelemaan J.H.Erkon palkintoa. Ei kai ne nyt niin tarkkoja ole sen osallistujien ian suhteen?

”Ken naita muka ymmartaa,

sil’ ei oo jarjen haivaakaan!”