Ennen nautinnollisen lukukokemuksenne alkamista haluaisin huomauttaa, etta olen onnistunut taydellisesti irroittamaan taiteellisen persoonani asiayhteydesta ja tasta luomiseni tuskasta syntyneesta lopputuloksesta, joten runoani ei voida vahimmassakaan maarin sanoa enaa tassa vaiheessa omaelamankerralliseksi. Tosin joitakin vahapatoisen pienia yhtymakohtia voidaan havaita, jos nyt tosissaan halutaan kaivaa esiin skandaalin aineksia. Runossani esiintyva fiktiivinen uroshenkilo ei todellisuudessa vastaa kovinkaan paljon puolisoni hienoja luonteenpiirteita, varsinkaan mita tulee vakijuomien saannolliseen nauttimiseen, rahatilanteeseen tai nostolihaksen laiskistumiseen. Muistutan myos, etta sankarillisen naispuolisen paahenkilon suoraviivaiset ongelmanratkaisukeinot eivat ehka aina ole sellaisenaan sovellettavissa parisuhteissa yleensa esiintyvien akuuttien kriisien selvittely-yrityksiin. Harkitusti kaytettyna niista voi joskus tosin olla apua.
Viela muistan paivan sen
harmaan, rantasateisen.
Kun avioliiton satamaan
sain kanssas’ kayda ihanaan
onnelliseen, auvoiseen
–katastrofiin ainaiseen!
Tuskin hunnun paastain sain
havaitaksein kauhuissain:
kaytoksesi sulava
ulkonako komea
kaikki ilmaan haihtuneet
aivan toiseks’ vaihtuneet!
Tama mies jonk’ tunsin silloin
palvoi mua paivin, illoin.
Nyt ma yksin istun nain.
Ukko koskaan selvin pain
ei mua enaa ulos vie.
Mieluiten kay baariin tie.
Ennen mies taa ihanin
mua levein hartehin
syliin tiukkaan aina sulki.
Uskallanko tuoda julki
tuntemustain: pistaa vihaks’!
Vasynyt on nostolihas.
Timantteja aina antoi,
ruusupuskat kotiin kantoi.
Hyvan vaimon musta sai.
Tyhma, naiivi olin kai.
Nyt ei muista mitaan antaa,
laskut sentaan kotiin kantaa!
Mies tuo suoraselkainen
siihen uskoin luottaen.
Vannottuaan liiton valaa
naisia han pitaa salaa
nuorta, vanhaa –ties mita!
Luulee, etten tieda sita!
Kuvittelin: tukea
halta voisin hakea
lasten hoitoon, siivoukseen,
remonttiin ja elatukseen.
Onnistuu han naista luistaa,
lasten nimet tuskin muistaa!
Rahoillaan han rehenteli
yli varojensa eli.
Valheillaan han sai mut lankaan.
Kerran edes mekkokankaan
kunpa saisin! Hyva kasku!
Ukkoni on tyhjatasku!
Miksi tassa valitan?
Vaihdan ukon kamalan
parempaan ja komeampaan!
Huulet punaan, tukkain kampaan,
ulos lahden tyttoin’ kaa!
Mika onkaan helpompaa!
Terassilla drinkkii’ juoden
katseen kohtalokkaan luoden
seurueeseen miehekkaaseen.
Kohta vauhtiin rupeen paaseen!
Itsetunto kylla kestaa,
menestysta ei voi estaa!
Hauskaa oli, kiella en.
Muisto mieles’ kultainen
arjen taivalta taas taitan:
pesen pyykin, ruokaa laitan.
Eika tuokaan ihan paha,
oma ukko kaljamaha!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti