Visuaalisuuden haaste

Edellisen kirjoitukseni julkaiseminen sai mieheni lentamaan pikaisesti tyomatkaltaan kotiin. Hanen syvana huolenaiheenaan tuntui olevan imago, jonka annan itsestani julkisuuteen ja samalla kuulemma myos pilaan hanen maineensa lopullisesti. Han paattikin pikaisesti elvyttaa minua tekniikan saloissa. Ensimmainen asia, jonka hanen pikakurssillaan opin, oli se, etta saadakseni liitettya valokuvia sivustolleni, en valttamatta tarvitsekaan Mina Soitan-puhelinta. Ette voi tietaa, rakkaat lukijani, kuinka suuri kivi putosi naisellisen hennoilta hartioiltani! Olin jo henkisesti varautumassa kaikkiin mahdollisiin hapaisytilanteisiin, johon pian olisin joutuva, kun joutuisin julkisesti rapeltamaan neuvottomana uutuuttaan killtavan mustan lapyskan kanssa, jota en osaisi pitaa edes oikein pain kadessani. Nyt sain tietaa, etta voisin katevasti siirtaa koneella jo olevia valokuvia suoraan tekstiini, eika minun tarvitsisi vaivata enaa alynystyroitani kohtuuttomasti, karsia jatkuvasti siita aiheutuvaa migreenia eika myoskaan konttailla ympariinsa etsiskelemassa kissojen piilottamia jatkojohtoja. Tama uutinen suorastaan pelasti paivani ja olenkin nyt intoa taynna uusien visuaalisten mahdollisuuksien edessa. Tastalahin siis tulette nakemaan, etta olen ajantasalla oleva blogisti, joka osaa esimerkillisesti hyodyntaa uusinta teknologiaa. Tulette todentotta viela hammastymaan suuresti! 

Nyt on vain ruvettava totuttelemaan tasta tulevasta menestyksestani vaajaamatta seuraaviin negatiivisiin ilmioihin kuten kateuden aiheuttamaan nurinaan. Olen jo varautunut, etta ainakin Heivatut Kudelmat blogin kirjoittaja tulee ottamaan yhteytta saadakseen minulta vinkkeja. Samoin saattaa olla Olipa kerran Pariisi seka Vieraiden polkujen bloggaajien kanssa. Heidan aarimmaisen visuaalisesti houkuttelevista sivustoistaan huolimatta saattavat tekijat esittaa minulle kiperia kysymyksia havaittuaan blogini uuden kadehdittavan harmoonisen ulkoasun. Todennakoisesti joudun jeesaamaan taas kerran myos Kompastelevaa Sallaa, joka sai minut alunperinkin ylipuhuttua tahan hemmetin blogiprojektiin. Annan mielellani apua toisille, koska olen valtavan hyvasydaminen ja reilu. Joitain hienouksia pidan kuitenkin omana tietonani, jotta voisin sailyttaa toisiin nahden lievan ylilyontiaseman. Sen lisaksi, etta se on mielestani taysin eettista, on se myos todella perusteltua toimintaa lukijoista kaydyn verisen kilpailun takia. 

Olen ajatellut muutenkin hieman laajentaa aihepiiriani. Monet blogistit kirjoittavat havaintoni mukaan teravasti ja intelligentisti ymparistostaan, jossa asuvat. Pariisissa asuva Riina kirjoittaa mielenkiintoisia teksteja elamasta ymparillaan ja hanen blogiaan voisi Pariisiin matkaajat kayttaa vaikka matkaoppaana. Rehellista itseanalyysia harrastavana ihmisena olenkin pannut merkille, etta oma aihepiirini on ehka  lievasti egosentrinen. Koska ajattelen aina ensisijaisesti lahimmaisteni parasta kaikissa toimissani, rupesin heti huolissani miettimaan olisiko omasta blogisivustostani mitaan apua Nizzaan matkaa suunnitteleville. Totesin onneksi, ettei tilanne ihan niin surkea ollut, kuin aluksi mielessani erheellisesti haivahti. Mielestani olen useaan kertaan varoittanut kaupungin merkittavimmasta vaarasta koirapaskasta. Jos naita kirjoituksiani luettuaan edelleen tuikkaa korkonsa paskalajaan, se on kylla sitten ihan oma vika. Minua ei tarvitse ainakaan siita tuulla syyttamaan. Olen myos varoittanut tarykalvoihin kohdistuvasta uhkasta joukkoliikennevalineissa nuorten soittaessa siella kova-aanisesti musiikkia kysymatta lainkaan kanssamatkustajiltaan haluavatko he kuunnella matkustaessaan Fifty Centia vai eivatko halua. Ranskankielen opintojen turhuudesta jo mainitsinkin erityisesti siina tapauksessa, mikali haluaa tulla ymmarretyksi Ranskassa. Luultavasti nama ohjeeni huomioiden Nizzan matkan onnistuminen on mahdollista. Olenhan toki myos suositellut ranskalaisia tv-viihdeohjelmia, kertonut paikan olevan verrattaen kaunis, elainlaakarin hataleikkausvalmiuksen olevan erinomainen ja Carrefourin hyvinvarusteltu. Kulinaristisessa mielessa en ole viela kovin kunnostautunut, mutta akkiakos se hoidetaan: Nizzan McDonald’s on aika huono.  

Viikonlopusta on tuleva hieno. Poikani saavutti merkittavan 16-vuoden ian, jonka naiviuksissaan kuvittelee tuovan itselleen useita lisaetuja. Annan hanen toistaiseksi elaa tassa kuvitelmassa, jotta perheessamme sailytettaisiin edes viikonlopun yli mahdollisimman eteerinen tunnelma. Syntymansa kunniaksi aiomme tehda pienen Italianvisiitin. Seuraava visuaalis-kulinaristinen kertomukseni tuleekin epailematta sisaltamaan varteenotettavia ja informatiivisia ravintola-arvioita seka korkeatasoisia lahikuvia ahmimistamme herkuista.

Tama on vain pienta esimakua siita mita tuleman pitaa!